Sivut

lauantai 30. marraskuuta 2013

NAVIGAATTORI


Joulupukinmuori tuiski;-Ei tuu tästä mittää,
Rovaniemenmarkkinoelle Pukin mennä pittää,
elikoille ostorehua ja suklaatia mulle,
sillä keinon Joulukin voi tunturihin tulla.
-
Joulupukki ajoi Rovaniemen markkinoille
ruokahuolto vaikeeta on nyt elikoille,
saasteet ovat tarkoin vieneet jäkälät ja naavat,
porot ostonappuloihin tyytyä nyt saavat.
-
Mutta voihan kauhistus ei ostorehu passaa
aivan turhaan Pukki niihin rahojansa hassaa
Petterillä nenästään kun heti sammuu valo,
pimeänä, synkkänä on tunturi ja salo.
-
Taivaantähdet valona on Pukilla taas enää
vanhat silmätkin jo tekee aika paljon tenää
summamutikassa Pukki kulkea nyt saa,
lasten luokse  kovin vaikea on  taivaltaa.
-
Pukki miettii hetkisen ja sitten hoksaa sen,
navigaattorilla homman täysin hallitsen
Eipä enää koskaan eksy Pukki retkillään,
vaikkei Petterillä enää valo nenässään

perjantai 29. marraskuuta 2013

PUKIN HUOLIA

 ( Laula: rapuralla)

Pukki on lähössä lahjusta jakaamaan
passaa ei jäähä nyt sohvalle makaamaan
kierrellä pitänee kai kautta Takamaan
ritirati ritirati rallaa
-
Tormakas  matkalle saatteli Pukkia
veteli jalkoihin hän villasukkia
kesän muori on käytellyt rukkia,
ritirati ritirati rallaa.
-
Pukilla päällänsä hirmuinen rapula
hankeen hukkunut puhelinkapula
lompsakin tyhjänä vaivaako nyt pula
ritirati ritirati rallaa.
-
Kapula löytyykin Pukki jo soittelee
linja pätkii se hermoja koittelee,
Tormakas Pukin suksia voitelee
ritirati ritirati rallaa.
-
Pukki Tontulle antaapi sulkeista
moittii pirusti  naisista julkeista
vielä lisäilee tonttuista, nulkeista,
ritirati ritirati rallaa.
-
Viimeinkin lahjat kaikki on lastattu.
muorin kiukkuisiin neuvoihin vastattu
Petterin kuono reissulle rasvattu,
ritirati ritirati rallaa.
-
Tonttu pukille Onnea toivottaa,
muori vieressä itkeä voivottaa,
Pukki ryypit pullosta kallistaa
Joulun jäläkeen kotia taas pallaa.

torstai 28. marraskuuta 2013

RÖHÖTELLÄÄN


Sika se läävässä katteli rakoja
mielessä mietti se muuvalle pakoja,
Sijasta tuntui on immeiset kakoja,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä läävään jo kurkisti ovelta
kamalaa puukkoa kaiveli povelta,
aikooko tappamiskeinoja soveltaa,,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Sika jo hädissään kauhusta vinkasi,
karsinanraosta pihalle pinkasi
armoa isännän mennessään tinkasi.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä sijalle tuomion saneli,
emanta isäntää luopumaan aneli,
vihastui siitä vaan isäntä-Taneli.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Puukolla isäntä sikaansa viilteli,
puukkonsa terä se kädessä kiilteli,
emäntä vauhkona kovemmin riiteli,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Taistelu tuima on sika jo voitolla,
emäntä pysyypi hommasta loitolla,
apua pyytääpi kännykänsoitolla,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Kamalaa on sijan teurastus takuulla,
onnistuu kyllä jos on sika makuulla,
ei sitä helposikaan pitäisi luulla.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä ventti on makoilee kedossa,
ei ole possukaan kovassa vedossa,
sitkeä henki on aivan kuin pedossa.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä kaulimen sisältä noutanut,
toki on hädissään sinnekin joutanut,
kovasti asiaa huovannut, soutanut.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä taidolla kaulinta käyttelee,
Tanelin hommille sormea näyttelee,
sijalle porttia tuonelaan näyttelee.
Röhö röhö röhö röhötellään

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

HIRVIJJÄÄ


Joka vuosi saapuu Joulu,
juhla kauhea, kamala.
Visa vinkuu lakkaamatta,
kuuluu kassojen kilinä.
-
Kansa kulkee kassit täynnä,
kiukku mielessä monella.
Kova kiire kintereissä,
ilme kiukkuinen, kireä.
-
Lisää vielä, huutaa mieli,
puuttuu tärkeä tavara,
tuon kun saan ja hiukan vielä,
Joulurauha on minulla.
-
Valuu rasva valtoimena,
maistuu maukkaalta makea,
ahmimalla nielee nielu,
maha paisuvi isoksi.
-
Tavaraa niin tarpeetonta,
onkin lapsille lisätty.
Täyttyvi kamasta paikat,
leluroinasta komerot.
-
Ilon Jouluun antaa viina,
isä pulloja varasi,
piilotteli taitavasti
juhlan Jouluisen varalle.
-
Joulurauhan viina antoi,
nyt on rauhaista talossa.
Isä sänkyyn sammuneena,
äidin kiireet kai väsytti.
-
Jeesus-lapsen synttäreitä,
nyt on juhlittu kovasti.
Velat painaa, hyllyy läskit ,
päivän sankari unohtui.

tiistai 26. marraskuuta 2013

PIKKUJOULUSTA JALOIN


Kasperi illalla käynnisti Rellua,
saalistaa aatteli jouluksi hellua,
iskeä meinasi naapurin Tellua,
Tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Rellussa kuitenkin on jotain vialla,
Kasperin mieli kuin Jouluna sialla,
matkaan  pääseekin veljensä Kialla,
tipo tipo tipo tipotellaan,
-
Tellun luo ajelee matalaa lentoa,
ryypitkin ottaa ja näyttelee rentoa,
Tellu nainen on tyyppiä hentoa,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Tellu Kassulle kieltänsä näytteli,
sanoja rumia lisäksi käytteli,
Kasperin tunteet rikki räjäytteli,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kasperi nahkoista huonoa tykkäsi,
Kiian sakastiin perseensä lykkäsi,
sydän vihasta Kasperin sykkäsi,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kasperi oli jo viinoissaan kovasti,
pubissa nuhteli Kassua rovasti.
- otahan poika  nytten varovasti,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kasperi tuosta ei ottanut oppia,
katseli nurkkista sopivaa soppia,
etsi nääs itselleen kusemiskoppia,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Sepalusketju on Kassulla jumissa
hilpeyttä herättää miehissä rumissa,
virtaahan Kassussa kuin  Fortumissa,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kassulla silmissä vilahtaa punasta,
mies on sekona kuin jäänyt ois junasta,
karjuu miehille suureta munasta,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Hetkessä Kasperi makailee kedossa,
rumat miehen on kovassa vedossa,
mietteet julmat on kuin villipedossa,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kasperin siihen makaamaan jättävät,
naamariin vielä nyrkillä mättävät,
keskenään mennessä vielä käkättävät
jaloin Kassu kotijansa tallaa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

HÖNÖSSÄ


Pukki on liikkeellä ihme ja kumma,
poro on aisoissa vieressä mumma,
kimppakyydissä juhlimaan mennään
pakkanen puraisee punaiseen nennään.
-
Pohjia pikkuisen pukki on ottanut,
pukin tuuriin vahvasti luottanut,
jospa ne poliisit pitävät taukoa,
poliisinkin pitää putelli aukoa.
-
Pukki jo saapuu ravintelin pihhaan,
mumma jo takertuu Ukkelin hihhaan:
- Muistahan et ota liiaksi kuppia,
rasittaa sellainen vanhaa ruppia.
-
Kontissa hölskyy ainetta parasta,
pukkia täytyykin Jouluun karasta,
niin että kuntoa varmasti riittelee,
pukkia reipasta lapsetkin kiittelee.
-
Ei kestä vanhamies kiivasta tahtia
muutama litra vain topakkaa sahtia
kun on jo ketarat kohten taivasta
mummeli ätisee iäisestä "vaivasta".

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

TIPOTELLAAN


Pojat on jouluksi pistäneet sahtia,
aika on kokeilla mallaksen mahtia,
on viikkokausia pitänyt vahtia,
Tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Nestori ottikin pänikän nurkasta 
häjissään manasi jotakin turkasta
mallia ottanut on Jussi Jurkasta
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kustilla ollut on huonua tuuria
mopolla ajannut on vasten muuria,
ryypännyt pohjiksi on pulituuria,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kakella oli jo avoinna astia,
Kusti jo etsikin seuraavaa rastia,
Risto nurkassa tyhjensi entistä lastia
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Astian lähellä alettiin hääriä
sahtia tuhottiin suuria määriä
monella alkoi jo pakottaa sääriä.
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Vuorollaan alkoi vääntää jo mahassa,
pieruissa kaeku kuin moottorisahassa,
mäskiki syötävä maksettu rahoissa,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Äkkiä jokkaenen kovassa nousussa,
äskön mi väänteli nyt on jo housussa.
tuoksu on tuvassa niin kuin ruusussa,
pakaroeta nyt vaen virutellaan.

lauantai 23. marraskuuta 2013

ÄLYN PILLUUTA


Nenät punaiset on vasta
tenttu-ukot juhlimassa
lisää soppaa kaatuu suuhun
järki takoo otsaluuhun.
-
- Mitä järkeä on tässä
olla viinaa pämppäämässä
paremminkin voisi olla
perheen kanssa suosiolla.
-
Lisää kaatuu viinapuolta
nytpä pojalla ei huolta
olo kevyt kyllä passaa
naisenpuute mieltä rassaa.
-
Unohtuu jo oma akka
selata jo täytyy pakka
- poika olen melkomoinen
voita eipä kukaan toinen.
-
Järki vaimennut on päästä
mies ei sanojansa säästä
elukkana äijä riehuu
viinahöyry päässä kiehuu.
-
Mutta loppuu poijan jalat
ahmimatta jäivät palat
Liemiruuvat järjen surma
aina seurauksena turma.

perjantai 22. marraskuuta 2013

TONTTU RIEHAKAS


(Säv: Rosvo-Roope)
 Jos saesin lasin lögiä niin voesin kertova
sen kaameen rakkaostarinan jolla ei vertova
seon laolu Joulutontusta Riehakas nimeltään,
joka kaekki paekat särki missä joutu kiertämään.
-
Riehakas oli lihava ja ruma naamaltaan,
ei tyttötontut tykänneet siitä laesinkaan
Siksi Riehakkaalla ussein repi nupista,
ja lohtua ja vaohtija se haki kupista.
-
Kerranki oli yrittäny päästä saatille,
sen Ihanaesen tonttutytön kanssa raatille,
Vaen Ihanaenen nahkat anto ensi pelille,
se naoreskellen kerto siitä tonttu Helille.
-
Riehakas tuosta heti veti perseet olalle,
kun riijuuasijat ne män heikolle tolalle,
Ja kännipäessään Riehakas Pubissa metelöe,
vittuili ensin Viekkaalle ja sitte turpiin löe.
-
Ei tämä etes riittänyt hän meni Tonttulaan,
hän suorat sanat Pukillekkin sanoi tosijaan,
haestattelu toki tuollanen kyrsäsi Pukkia,
Muori vaen aevan raohassa pyöritti rukkia.
--
Riehakkaan kanssa Pukilla tulikin meteli
hän Riehakasta avokämmenellä veteli,
Riehakas armoo aneli mut Pukki hälle huus,
Sä musta lammas Tonttulan, korjaile siitä luus.
-
Näin Riehakas sae palkkansa ja on nyt Hesassa,
näät kasvon piirteet Touhukkaasta Soenin Timpassa,
kuin Joulupukki luppaa hän seittemää taevasta,
sen sallaa, että peräsin puuttuupi laevasta.

torstai 21. marraskuuta 2013

J. TEPON MALLIIN





Pikkujouluun naesen tähen lähen
aevan julukisesti muijen nähen
kun nuo ikävuuvet
alakoo vaemaltaa.
Akan meinaan vierelleni vääntää
ukkomiehenlystit essiin kääntää
kuhan tolokun muijan
vierellesä saa.
-
Lähtijessä otan siivun viinaa
ettei arkuus sitte liikaa piinaa
taskumatin vielä
povitaskuun paan.
Taksin tillaan sitte empimättä
nyt en jätä kyllä lempimättä
pikkujoulusta virtaa
niveliini saan
-
Hyvvään aekaan tulen ravintelliin
kaekki syötit minä pistän pelliin
sitte onki vetteen
ja sitte aletaan.
Ettin katseellani naesenpuolta
mutta seikka alako tuottaa huolta
ku en sopivaesta
satu huomoomaan.
-
Sitten huomaan naesen vanahanlaesen
tyylikkään ja täösin erilaesen
juoksujalakaa ryntään
sille pokkoomaan.
Naenen katseellansa minut lammaa
päässä pyöri sitä yhtä ja sammaa
kotia takasi täötyy
päästä makkoomaan.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

FIRMAN PIIKKIIN


Pikkujoulun pulinaa
viinahöyryin hulinaa
kuuluu aivan kaikkialta
sängystä ja sängyn alta
meno hervoton
firmassa nyt on.
-
Pikkujoulun pätinää
kuuluu sananrätinää
uroot voimiansa näyttää
joku nyrkkiä jo käyttää
meno hervoton
firmassa nyt on.
-
Pikkujoulun solinaa
kuuluu pullon kolinaa
Pomokin on kova veikko
vaikka viinapää on heikko
meno hervoton
fimassa nyt on
-
Pikkujoulun ätinää
huokausta ja lätinää
kuuluu aivan kaikkialta
meno tuntuu mahtavalta
hetken meno vaan
kestää kerrallaan

tiistai 19. marraskuuta 2013

PI-PI-PIKKUJOULU


Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
oli vanha ja kumarainen ukki
mutta luonne iloinen raisu
seurasi aina mukanaan haisu
ryyppäs viinaa ja kalijaa otti
ei ollu ikinä tyhyjänä motti.
-
Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
pakkashaalarija päällesä tukki
PikkuJouluun Pukki tahtoe mennä
poron otti kun Pukki ei lennä
osotteena oli villi seksibaari
1000v. villityksen saanut on vaari.
-
Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
hyrräämään jäi PikkuJouluMuorin rukki
Pukki poroansa kannustelee tälleen
virtaa Pukissa kamalasti jälleen
Petterillä nenä punaisena palaa
poltetta se Pukin nivusihin valaa.
-
Pi-pi-pikkuinen ei höykytystä kestä
se ei lainkaan Pukin nautintoa estä
metsä raikuu Pukki saakin mojovasti
tilaamatta tuli kokonainen lasti
Pukki Pettereineen Muorin luo palaa,
hiljaisena hiipii peiton alle salaa

maanantai 18. marraskuuta 2013

PERSUKSEEN

Nyt kun aika meinaa olla
muka puutteellista
jokaisella laadittuna
pitkä puutoslista.
Puolet kansasta jo
pelkää nälkään kuolemista
Kaikki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Ihimetteli Kattaenen
ja kummasteli Mari,
- Mehän ollaan sopuisa
ja vastuullinen pari,
mutta joka paatin alla
vaanimassa kari.
Kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Jutta Urpilaenen
vaekka naamaltansa nätti,
porvaripuoluveijen
evustajat kirenä sätti,
eikä Eero Heinäluoma
liene suuri järjen jätti,
kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Päevi Räsänenhän
veteleepi Hoosiannaa,
julistaapi katotusta,
sekä Herran sannaa,
äkkiä ajatellen
naenen muistuttaapi kannaa.
Kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Hurrithan ne tietysti
saa omat joukot pittää,
Eipä peräsuolessa
voi siemenetkään ittää,
tyhyjää pumppaamalla
eihän tulosta tuu mittää.
Kukkaa sieltä pakene ei Persukseen.
-
Vastuulliset voimat
toki kaiken hoitaa kyllä,
vaikka lupauksissaan
eivät korkealle yllä,
tiukan paikan tullen
voipi käyä kävelyllä.
Kukaan järkevä ei luota Persukseen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

VAUHTIMUMMO 18


Kuulkaahan nyt siskot hyvät
tasan ei käy onnen jyvät
Mummo saikin monta kertaa
päivälle en tiedä vertaa.
-
Aamusella minun  kulta,
tullessaan aamu ajelulta,
kukkapuskaa suurta kantoi
minun käteen kukat antoi.
-
Tänään sain myös ruhjeen pyllyyn
sillä nojatessan hyllyyn
lipesivät multa  jalat
polvistakin lähti  palat
suuret telit naisennahkaa
sain mustelmia päätäpahkaa.
-
Postiaika sitten koitti,
Kusti ovikelloo soitti,
jälleen sain mä kokolailla
juuri sitä olin vailla
nettilaskun melkomoisen
sekä osamaksun toisen.
-
Sain mä vielä innon suuren
ostin ison punajuuren
rosollin mä siitä keitin
tosin saamistani peitin
punaiset on sormet mulla
aivan meinaa itku tulla.
-
Kun on saanut, pimppiin koskee
vaikka paukuttaa vain poskee
hormoonitko vauhtiin pinkas
Mummo himokkaasti vinkas
kuka tietää illantullen
tuleeko saamisia mullen?

lauantai 16. marraskuuta 2013

VIINTÄ


Huokaa tuuli, sadepilvet itkee,
sydän rinnassani valittaa.
Vaikka kuinka rakastaa sua tahdon
sittenkään en omaksein sua saa.
-
Haluaisin suukon sulle antaa,
sulkea sut hellään syleilyyn.
Kutrejasi silittäisin hiljaa,
antautuisin sinun hyväilyyn.
-
Rakkauttas jos hiukan varastankin
ei katumus mun sisälläni soi.
Sillä tiedän rakkautta varten
kohtalo kai meidät yhteen toi.
-
Nyt kuulen kuinka sydän rinnassamme
toisiansa vasten jyskyttää.
tunteet kuumat riehuu sisällämme
ne salaisuudeksi vain meidän jää.
-
Nauttien nyt yhdessä me voimme
rakkauden maljaa kallistaa.
Viini jota kumpainenkin juomme
meidät ikionneen juovuttaa.
-
Ei viini maljastamme lopu koskaan
ei meidän rakkaus kuihdu milloinkaan.
Kuin kaunein ruusu se välillämme hehkuu
ja huumaa meidät sulo tuoksullaan.

perjantai 15. marraskuuta 2013

LAATENI


Bini Laateni makoili,
matollansa teltassansa,
tuolla aavalla arolla,
hiekkamyrskyn ulvoessa,
keitaan suojaisan sisällä,
palmupuitten katvehessa.
-
Myrsky reuhasi rajusti,
kohahteli kauheasti,
tuuli tuikea tuhisi,
vaikerteli vaikeasti,
puitten oksissa ilakoi,
hiekkaa ilmaan tuiverteli.
-
Bini teltassa nukahti,
näki unta uljahasta
maasta rikkaasta isosta.
Senhän pistävi sekaisin,
aivan pirstaksi peräti,
kaiken aivan maata myöten.-
-
Näki jumboja unessa,
torneihin jo törmäämässä,
näki liekkejä savua,
näki kaiken kaaoksenkin.
Ihmisuhrit ja surevat
omaiset nuo ahdistetut.
-
Johan virkosi Lateni,
unestaan niin mielissänsä,
joka ohje kai olikin,
Allahin näin antamana.
Koppas kännykän Lateni ,
Nokian.jo kourahansa.
Kutsui häiriköt kokohon,
tilasi nuo terroristit,
sinne keitaalle keräsi,
huojuvaisten puiden alle.
-
Saapui illalla kamelit ,
selässänsä terroristit,
luokse ihmisen ikävän,
suunnitelmat salkuissansa.
Kohta paukkui ja rytisi,
tornit sortui suunnattomat,
talot valtavat vajosi,
iskun maaliin sattuessa.
-
Bini Laateni ilostui,
kovin kiitti Allahia ,
kiitti juonesta hyvästä,
iskusta niin ilkeästä,
joka sattuikin syvälle,
sydämehen kansakunnan.
28.9.2001.op.

torstai 14. marraskuuta 2013

SHEIKIN ONNI


Vaiennut on taisto tuima
palatsissa hiljaista
eunukeista muuan saattaa
yksinäisyyttään kiljaista
fatimat on hiljaa aivan
tyytyväisyys taattu on
sheikki itse kellottelee
tyytyväinen, huoleton.
-
Nyt on juhlat juhlittu
ja kamat pantu nippuun
keskitytään porukalla
hoitelemaan kippuu
joka tuntuu varpaissa kun
kihti niihin iski
voi, voi miten selvinnee
mies paksu ja niin riski.
-
Eipä tässä kummempia
nyt on varpaat jonossa
hyvä sopu antaa niille
tilaa kyllä monossa
Tai jos huopatossut laittaa
pehmeää on astelu
eikä sitten ketään haittaa
pieni kinttuin kastelu.
-
Mukavasti muutenkin
nyt menee - vauhti tapissa
nuhteita ja saarnanhalun
herättää se papissa.
Mutta mitäpä se pappi
mulle rajat asettaa
valtatie on laveata
tämän pojan lasettaa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MIEHEN MUKAAN


Oli miekkonen menossa
kylätietä tarpomassa
pyrki suurempiin kylihin
mahtavampihin menoihin
vastaan saapui häntä tyttö
tyttö kaunis ja sorea,
aivan ainutlaatuinenkin.
-
Katsoi kerran ,katsoi toisen
katsoi kohta kolmannenkin
sitten mies sanoiksi virkkoi:
-Kaunis oot sinä tipusein,
kaunis oot ja niin sorea ,
lähe siitä mun mukahan?
-
Katsoi tyttö tuo tylysti:
-enpä lähde rinnallasi,
enpä lähde, enpä tulle
mukaan miehen muukalaisen
viereen ventovierahisen.
On mulla tuttavat tutummat
miehet paljon mahtavammat
naijat paljonkin paremmat
panomiehet potrakammat.
Kovin oot sinä solakka
aivan laiha lappalainen
laiha kuin läpi näkyisit
ilman ruokaa reissuaisit
jospa oisitkin tutumpi
tunnetumpi ,tuttavampi
sinut veisin ruuan luokse
ruuan ääreen ja rutosti
saisit syyä saisit juua
saisit naija nasauttaakkin.
Mutta en tohi tavata
kiinni ottaa kulkuria
tuntematonta tarita
vierahaksi vennon viedä
Niin on ankara isäni
Äiti paljon äksympikin
sulhaset on katsoituina
naimakumppalit kosittu.
Mutta kun sua katastan
tutkistelen tunnustelen
jokapuolta kurkistelen .
Sorea oot sortiltasi
komea kuin hirviuros
taikka metso soitimella.
Josko sittenkin tulisin
lähtisin sun matkahasi
kerallasi kulkemahan
maailmata matkaamahan.
Mitä kuuluu se isälle
Äidille ei ensinkänä
eloni miten elelen
oman tieni tallustelen.

tiistai 12. marraskuuta 2013

RAAKA PELI

Verkkaan pyörii ajanratas
verkkaan vaari astuu
jaloissa on huopikkaat
ja vanhat varpaat kastuu
-
Lunssa sitten iskeepi
ja peti luokseen kiskoo
mummolla on huono päivä
sanojansa viskoo.
-
- Kuinka oisi yksinään
parempi elonlaatu
riippakivi ehtoopuolla
harteillen on saatu
-
Ärsyyntyy jo vanha mies
sanoo mielipahalla:
- ois paree ollut
naisenpuute ostaa rahalla.
-
Vaarilla on paha päivä
valittaa ja huokaa:
- mulle vielä vierelleni
kaunis nainen tuokaa.
kokea mä tahdon vielä
rakkauden tuskaa
mutta se vain suretttaa
kun pelit mulla fuskaa
-
Muori tuosta kimmastuu
ja kirveskalson ottaa
eikä paljon aattele
kun vaaria jo mottaa
-
Eipä vaarin tarvinnutkaan
sairaana vain maata
kirveskalso helposti
voi ikiunen taata.

maanantai 11. marraskuuta 2013

KELTASET LEHET

Sekaisin on tämän maailman laita
herkästi naisella nousee paita
kun mies vähänkään vihjaisee
jo nainen riemusta kiljaisee
-
Sitten kun tehty on temput oivat
niin paskalehtiissä kännykät soivat
- saisinkohan minä muutaman tonnin
kun tapasin aivan kauhean sonnin.
-
Lienee kai ollut ministeri varmaan
ainakin näin sillä tukan jo harmaan
eikä jaksanut edes piliään nostaa
niin milelläni nyt haluan kostaa.
-
Pannaan juttu lehteen jo huomaa kansa
kuinkä kehnoja ovatkaan johtajansa
Kymppitonnilla lehteen paljastan tissit
samalla menkööt myösin paikat vissit.
-
Tästä asiasta voisin valalle mennä
sillä ei tämä tyttö lankaan lennä
lähdenkin hurmaan etelän gikoloita
ei Suomipoika niitä koskaan voita.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

HIRVIMETILLÄ


Kolme on Kostolla kovoa,
metsämiestä armotonta.
Kolme karhujen kipua,
suden hurjan surmaajata.
Menee metsälle porukka
Heino kulkee keulimmaisna,
Anastaassija perässä,
Kotleri on kolmantena.
-
Vaiti veikkoset menevät,
aivan vaiti, virkkamatta
villit vitsit on vähissä,
miehet aivan murjottavat.
Katselevat, kuuntelevat,
tutkivat ja tarkkailevat.
Johan Heino tuo heräsi,
itse tuon sanoiksi virkki:
-
-Eikös katsokin komea,
uroshirvi suurenlainen,
luona koivujen komota,
kurkistele kuusen alta?.
Onhan pää kuni pänikkä,
sarvet niinkuin pensaspehko,
isot sieraimet otuksen,
silmät loistaa lautasina.
Joko tusjautan tuhaksi,
ammun lemmon riekaleiksi,
aivan täyteisen lähetän,
luodin lentoon luikahutan.
-
Johan paukahti kepakko,
pahoin potki ja parahti,
mutta hirvi ei hojellu
sammalikkoon sarvipäinen.
-
- Anna olla jo pösilö,
Ana tuon sanoiksi virkki:
Kivi siellä vain komea,
pajupensas kummun päällä.
-
Johan jatkoivat menoa,
Ana astui ensimmäisnä,
Kotler kopsehti perässä,
Heino notkui kolmantena.
Ana katsellen pysähtyi,
itse tuon sanoiksi virkki:
-
- Eikös kurkista Tapion
hirvilehmä lemmityinen?
Joko tusjautan tukilla,
annan luodin luiskahdella ,
lavoille pian lähetän,
sydämehen synkän viestin?
Johan paukahti kahesti.
Eipä kellisty ketarat,
eipä uuvu untenmaille,
hirvilehmä tuo levoton.
-
Anna olla jo pösilö:
Kotler tuo sanoiksi virkki:
- Muuraiskumpare näkyvi
kuusen pienen katvehessa.
-
Tasen kulkivat totiset,
pojat aivan onnettomat,
Kotler asteli edellä,
toiset notkuivat perässä.
Johan Kotleri pysähtyi,
itse tuon sanoiksi virkki:
-
- Eikos vain ole vasanen
pakoon juoni juoksemassa?
Jokohan tuota tusjautan,
annan armolaukauksen?
-
Taasen paukahti panokset,
kutit kuumat kopsahteli.
Johan loppuivat elikon,
kaikki vaivat vaikeatkin.
-
Kolme Kostolla kovoa ,
metsämiestä mieletöntä,
kotikonnuille kopalsi ,
Heino itse ensimmäisnä,
Anastaasia perässä,
reput tyhjät hartioilla.
-
Mieli maassa mahtavilla.
Kotler ylpeä perässä,
suu on aivan messingillä.
Reppu täysi hartioilla
jänön valkoiset käpälät
repustansa vilkkumassa.

lauantai 9. marraskuuta 2013

TILITYS

- Muistatko sinä eletyn
päivän kauniin, onnellisen,
jolloin kukkivat kesäiset
kukat kauniit kaikenlaiset.
Lähdimme käsi kädessä
elontietä kulkemahan.
Haaveilimme ja olimme
silloin onnesta sekaisin.
Kului vuodet ja menivät
tiemme kauas toisistansa.
Polut vaikeiksi tulivat,
takkuiseksi taivallukset.
 -
 - Tunteet viileni tuliset,
kohta vinkui hyiset viimat.
Rakkaus kauaksi katosi,
vieraannuttiin toisistamme
Vaikka kumpikin yritti,
liekin pienen elvytellä.
Yhä kauemmas pakenit,
viinasta hait lohdutusta.
-
Yksin vuoteella makasin,
kovin tuntui vaikealta.
Tässäkö minun eloni?
Jäinkö ilman onneani?
Mitä annoit sä minulle?
Ahdistusta , murhemieltä!
Kolme lasta ja lisäksi
sielun raastoit rinnastani.
-
- Minä lämpöä halusin,
rakkautta, tunteitakin!
Nyt tienhaarassa haparoin,
mietin vielä lakkaamatta.
Omaan suuntaanko menisin?
Vaiko vielä katsastaisin
mihin liittomme menisi?
Mitä toisi huomispäivä?
Mitä lapsille evääksi?
Vihaa, kaunaa, katkeruutta!
Aivan yksinkö surisin,
murhemiellä taivaltaisin,
lopun matkaani olisin,
unohdettu hyljeksitty.
Jos näin jatkan niin menetän
elämäni, ainoani.
Vanki vahvemman olisin,
vihan häkkiin teljettynä..
Elää tahtoisin minäkin,
tehdä itse päätökseni.
Olen uhrannut eloni
aina muita palvellessa.
Lähden tielleni vapaana,
ahdista ei velvoitukset.
Ehkä kohtalo varannut,
rakkauden aivan uuden?

perjantai 8. marraskuuta 2013

HÄNTÄHEIKKI

/
Oli miekkonen mahoton,
hähtäheikki heltymätön,
munamaisteri mokoma.
panopoika suurenlainen.
perseenpenkoja peloton,
astuja tuo aikamoinen.
-
Kimmulin pani rahille,
hetekalle huoran heitti ,
sukat sääristä sukaisi,
housut heitti hunningolle .
sitten jalkansa levitti.
reidet pisti rehvakasti.
-
Hajosi heti hajalle,
riemukumpu riekaleiksi.
makukukkula kumahti.
värkin viikset väännähteli,
kalun käydessä kylässä,
vieraillessa valtaherran.
-
Vielä pumppasi pirusti.
pani vallan perkeleesti.
kunnes korskahti kovasti
hirnahteli helvetisti,
hekumassa kiimahuuman
naimishommassa jalossa.

torstai 7. marraskuuta 2013

PAHIS


Oi kun muistaisin tekoni
puuhastelut pulmalliset
jotka nuorena tekaisin
muille ventovierahille
särjin, sotkin ja samalla
tunsin kummaa tyydytystä.
-
Synnyin huonoihin oloihin
köyhyys kurkki kaikkialla
ilman rakkautta oleilin
paikkaani ei mistään löydy
kuljin kurjana kujilla
lusmuilen vain luuserina
olin hyödytön retale
suuri harmi haitallinen.
-
Kasvoin tuosta tuhdimmaksi
luonne karskiksi koveni
kasvoin kurja kurjemmaksi
kovemmaksi kuin kaverit
särjin suhteet hempeämmät
paha pursusi sisältä
olin vailla voittajaani
suuri valtias kujien.
-
Yhä vauhti vain koveni
litkin viinat viisahien
tentut tyhmien imeksin
pakkasnesteet myrkylliset
litkut kaikista pahimmat,
lisää, huusi heikko mieli
himo sielussa supatti
-
Sorruin pohjille peräti
yöni vietin roskiksessa
paljon rosvosin varastin
huumepiikin saadakseni
olin surkea sopuli
valtavirran vietävänä
-
Paha muuttuuko hyväksi
se on jäävä nähtävaksi
kyllä kaikkeni yritän
onnen vielä saadakseni!
‎15.‎8.‎2013

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

UHKAA

/Kummija on politiikot
ei ne kanna huolia,
etsivät vain puolueelleen
tuottoisia puolia,
köyhää kansaa hätäsesti
puheissa vain muistetaan,
tarpeen tullen sukkelasti
lupauksista luistetaan.
-
Vasureilla paha tapa
etuja on nostella,
kannatusta itsellensä,
ääniäkin ostella,
mutta nyt on suuri huoli
miten tässä kestetään,
millä lailla uusi lama
Suomenmaassa estetään.
-
Selvää on jos yrittäjät
kiristyksin tapetaan
maksuja ja säännöksiä
aina lisää lapetaan,
pitäs joskus ajatella
firman maksupainetta,
jos liike ei tee tulosta
saa firma kehnoo mainetta.
-
On ensin kakku leivottava
ennen kuin voipi annella,
ja kakunpalat kohtuulliset
tekijöille kannella
vaan lisää liksaa huutaa suut
vaikka firma konkassa,
sen yrittäjän huolet tuntuu
tuskana sielussa ja lonkassa.
‎11.‎7.‎2013

tiistai 5. marraskuuta 2013

TAUTI

Nyt se konstin keksikin
kun iski räkätauti
olo on nyt semmoinen
että ei siitä nauti
vuotaa nenä vuotaa silmät
rinnássakin juilii
vaikka ei tee mitään
kuin ainoastaan huilii
-
Aivastella pitää että
kumpikin pää ryskää
sitä onkin jatkunut
jo pirunmoista yskää
hautapaikkaa varmaankin
jo etsiskellä pittää
taoti on niin paha
ettei sille voekkaa mittää.
-
Jospa tästä selevijän
putelin haen viinaa,
eipä sitten aivan kohta
lipsanlemmot piinaa,
kyllä kelepaa saerastaa,
ja rokulija pittää,
tuskin tukkihumalassa,
pasiliskot ittää.

maanantai 4. marraskuuta 2013

RYSÄHTI

- Pirun liukas oli keli
rekka kuski ihmetteli
- rekka palasina tuolla
itsekin meinasin kuolla.
-
- Vituttaa nyt jumalauta
parempi ois ollut hauta
pankin auto - nyt on romu
vekselit saa peittää tomu.
**
-Tyhjästä on paha ottaa
kohta muistuttanen rottaa
jyrsin nälissäni puuta
leipä puuttuu - paljon muuta.
***
-Miksi otin tämän riskin
kotiton oon lailla piskin
kiertää saanen ilman määrää
vaikka tehnytkään en väärää.
***
-Homma loppui loppuvirteen
pitäisikö mennä hirteen
Mustalta nyt kaikki näyttää
epätoivo mielen täyttää.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

VÄYRYNEN


Lähti lieto Väyrys-Paavo,
kohta astellen kyliä,
tallustellen tantereita,
Ahon Esko mielessänsä.
Tulee suurempaan kylähän,
isoon kaupunkiin peräti.
-
Tallustaapi jo torille,
ajautuupi aukiolle,
missä paljon ihmisiä,
paljon kansaa on kasassa.
Jopa tuon sanoiksi virkkoi:
-Kuulkaa kaikki nyt kaverit,
toveritkin toisenlaiset,
kaikki herrat kaikki narrit,
kaikki kaksijalkaisetkin,
kuinka surkea tilanne,
aika aivan ankeakin,
pantu meille on pakoksi,
käärmekeitto syötäväksi!
Mara kyllä on mitätön,
olematon ohjailija,
tälle kansakunnallemme,
Suomenkansalle hyvälle,
maalle mainehikkaimmalle,
valioväelle vasiten!
Oisi aika jo osata,
hyvät keksiä jo keinot,
hyvät keinot ja etevät.
-
- Hyvät ystävät ylevät,
kalliit kasvinkuppalini,
sen nyt teille mä selostan,
kerron kaiken kiertämättä!
Minä oon ihminen ihana,
paras herra Helsingissä
jopa Jeesusta jalompi
etevin kai Euroopassa?
Vain kun valtaa ei minulla,
eikä voimaa itselläni,
on vain pyrkyä kovasti,
halua niin hirveästi!
-
- Kyllä koittais kultaaika,
paratiisia parempi,
taivaaseen kai verrattava,
Suomen kansalle sulolle,
ihanille ihmisille.
Kun mä pressaksi tulisin,
valittaisiin varmastikin,
ihan itseni iäksi,
kakkoseksi Kekkoseksi!
Aho kyllä on järetön,
pöljä poika Pohjanmaalta,
ei kyllä kynnelle kykene,
osaa maata ohjastella,
näissä kurjissa oloissa,
kamalassa kaaoksessa!
2.8.1999.op

lauantai 2. marraskuuta 2013

HILLASUOLLA


 Heimo makkoeli sohovalla ettoneella,
uni meinoo silimeen jo uupuneella ,
vuan Helinä tuon arkeen pallaottee,
sotaiänellä korvoosa karijassee:
-
- Voe täötinen sinuahi ukko-raeskoo,
eipä mualimassa lie toesta yhtä laeskoo,
lonkkoo vettee ja turhia huaveiloo,
ja nuita taevaanrantojahi mualaeloo.
-
Vuan se laeskottelu se jiäpihi tähän,
kuulehan kun selostan aevan vähän,
eipä ennee tulekkaa uupumus paetaan,
ku talutan äijän hillasuon laetaan.
-
Kiäntee Heimo kylykee ja murahtaa:
- Helepommalla ne marijat torilta saa,
pistee rahhoo vuan syötiksi,heti nappaa,
ei tarvihe ihtiään suolla tappaa.
-
Vuan sepä ei ollunna Helinän mieleen,
naenen turvaotu voemaan ja terävään kieleen,
Heimon sohovalta pystyyn hän tempasee,
sitte ukkaasit selostaa jetsulleen:
-
- Sitäpä ei kysytä passooko tuuma,
eikä itketä säetä, oli kylymä tae kuuma
hillasuolle me huommenna paenutaan,
siellä sitte hillanmarijoja vaenutaan.
-
Peräkannaa marssii suolle ny pariskunta,
Heimosta hiukan vaekeeta on tuo astunta,
kumisuapas kun hiertee ja poltteloo,
ja muutennii rinnassa vaemaltoo.
-
Männöö Helinä eillä ja marmattoo:
- Tuommosesta äijästä ei mihinkää oo!
Pysykkö sinä ees siellä kantapäellä,
teällä metässä ei huaveissaan sua källäellä.
-
Suon laijassa Heimo viimmen havahtuu,
jo puhumaan aokijjaa hilijanen suu:
- Näen vähijä en ruppee noukkimmaan,
minä kävelen hillakkoon parempaan.
Nouki sinä tässä, ite vähä kahtelen,
jos marikon löyvvän iäneen hihkasen.
-
Tunsi Heimo suot hyvinnii tarkalleen,
oli merkinnyt hillasuot kartalleen
Niimpä suapuuhi sellaseen notkelmaan,
jossa hillaa on aevan keltasenaan.
-
Heimo rahkamättäälle istahtaa,
paestoo aorinko, siihen mies nukahtaa.
Vettee mies siinä unija kotvo aekoo,
kova kuorsaos hyvinnii kauas kaekoo,
sen Helinä tietennii tunnistoo,
ja heti iäntä kohti hän suunnistoo.
-
Suapuu Helinä iärelle nukkuvan miehen,
vuan ei jiä naesen aekomus puolitiehen,
kun hän Heimolle lukkeepi lakia:
- Minkä vuoksi näen ja minkä takia?
-
Niin poemii Heimo ja Helinä kahteloo,
kun mies hikipiässäsä ahertoo,
yhteistyöllä se somasti onnistaa,
kun vaemo olleilee vuan ja mies ponnistaa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

VAUHTIMUMMO 17

Hyvää syksyä rakkaat siskot
moneen suuntaan on vieneet kiskot
usein on pyörinyt kumikin alla
kun on pyörinyt maailmalla.
-
Vielä tallella on reipas mieli
suussa on terävä, suulas kieli
pannaanko jälleen riimiä ruutuun
vai joko alkanut paikat puutuun.
-
Paljon on virrannut Vantaassa vettä
ilman pienintä viihdykettä
jospa hiukkasen huvitellaan
kuumuutta latataan  hellaan!
-
Sopiiko sinulle tuollainen tuuma
hellan ääressä on liian kuuma
viilentyy veret kun viuhahtellaan
alatko sinä kanssani pellaan?
-
Vaikka on syksy heitetään vaatteet
otetaan omiksi nudisti aatteet
tissit jos roikkuu mitä se haittaa
kunhan syksykin kuumalta maittaa.
-
Lämpimätaallot ne mummoa kuskaa
kun yläpäässä aivot jo fuskaa
Nautitaan vielä kun on meillä aikaa
kirkonkellot ei meille vielä kaikaa.