Sivut

lauantai 30. huhtikuuta 2016

SÄNKY

- Vuan mänehän Reissumies kahaville , siellä Reeti juop jo toestahhii kuppii. Minun sinne saanaan pitännöö, Kaesa alakaa usuttoo ja minä istahan pöytään.
Kahavittelen kaakessa raahassa. Alan sittä kähäniytyy aettaan. Isäntä varottelloo , jotta sitte uamusta tuas lähetään.Minä tuumoon , että aenj valamis hyökkeejään ku partijopoeka.
Ilema on haotovan lämmin, taetoopa olla ukkonennii vuaniutumassa. Aetta on pitkä vanaha rakennus, ovijakkii on usijoeta. Yksi ovi on raollaan. Uattelen kokkeilla tuurii ja mänen ovvee kohen.
Aakasen oven kokonnaan ja niännii aeva peräseinään. Kaksii sivustavejettevvee on petattu huonneeseen. Aevan kaksin lakanoen. Palanen tuntuu nousovan kulukkuun hyvästä mielestä. Ohan siitä ijäesyys kun oun immeisten laella nukkunna.
Halluun kokia viileihen lakanoehen tunnun ihollaen, siksi katistannii rikkoot piältänj ja pujahan lakanoehen välliin
Naatinnolla kaevaon lakanoehen välliin. Sänky onnii kahennukuttavassa asennossa . Tyynyjähhii onj kaksi, siksi mutjellan sinne aevan perälaetaan sänkyvä. Piene aekoo mietin hyvvee tuurijaen ja taijannii simahtee niihe uatoksiin.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

AETTAAN

Lähen saanasta . Huomovan etteisen penkillä valakijan miesten rikkookerraston. Istahan siihen penkille ja kertaelen mielessäen saonan tapahtummii. Nyt vasta hoksovan sennii kuinka hupanen tilanne saanassa olj. Kuivattelen ihtijäen lempijän kesätuulen henkäellessä ja kessäesen ilta-aaringon loestaassa.
Ruusaki työntyy etteiseen punasena ja levijänä. Naarussasuin kahtoo minnuu ja sannoo:
- Noooo, millaaselta tuo olo tuntuup? Oekijan saonomisen jäläkeen. Minä sittoun ikäni ollunna semmonen saonahullu , että Reetihhii sannoo , ettei toesta samanmoesta mualimasta löyvy.
-Hyvältähän tuo tuntuup. Pikkusen joka paekasta. Olj se semmonen nuamanpesu, jotta taian ikäni muistoo! Vuan missäpähän tuo Reissumies löötäs kylijen alle polsterrii, vuan navettalattoonko kahtelen yöpaekkoo.
- Ja ouhhan tuossa vouhkasematta! Aetassa onj valamis vuoje. Pimmeetähän siellä onj, vuan silimät kiinnipä sitä nukutaanhi. Ennen sitä kyllä kävvään hörppäämässä saanakahavit. Kyllä ne maestuuki tuollaasen löölynoton jäläkeen. Mie tässä pikkusen kuivattelen. Sinä suatkii mennä sisälle,. Siellä Kaesa on varmaanni laetellu kahvit valamiiksi.
Pirtissä Kaisa onj laetellu pöytään kahavivehkeet .Saonatakki piällään on siinä nyt saonaan lähössä
Minnuun ilikikurillaan kahtoen Kaesa sannoo:
-Äet taesikkii antoo Reissumiehelle muisteltavvoo. Liekkö tuo kaeken tehenä mitä uateltiin? Kaisa naorelloo.
- Taespa tuo tehä yljmiärässiikkii? Olj käsittely niin viimmosen piälle. Vae olj se suunniteltu juttu? naureskelen.
Kaesa kattoo minua silimissään selevästi yljmiärästä loestoo. Se tuntuuki mukavalta ja uattelen että sitä suattoo vielä riemut ratketa, kuhan outtoo jaksoo.

torstai 28. huhtikuuta 2016

OIRE

-Voe mahoton kun oottii likanen . Vuoan nyt paska lähtöö. Out semmosen akan käsissä, että siitä ei likasena lähetä. Oekijastaan se alako tuntuu mukavalta, kun siinä olin naesen pestävänä. Kun selekäpuol olj läpkäöty Ruusa pyöräöttee minut ympäri ja alakaa hangata rintaani , siitä hittaasti alaspäen. Vaekka tilanne olj tukala , päätin en tästä hievaha , tehköönp mitä halluu. Suatuvvaan jalattii puhtaaksi Ruusa sannoo:
- Ja sittä se onnii tämän pikkuvelijen vuoro , tarttuven aenovaani.- Elähän ala pyristelleen, multa ei mittää irtuva. Vaen nuama pessään ja..... puhtaaksi!
Ruusa vettää liikkuvat taa ja alakaa hangata kaveria. Sitäpä se ei kestäkkää vuan alakaa näöttää elonmerkijä.
- No voe ruoja , mikä sille nyt tulj? Sieppaa kylymäves ämpärin ja heittee sen piällen. Siihen loppuu oereilu. Ruusa vaen tomerana selostee:
- Täällä ou mittee suamissii. Sehän nuama pessään , siinä ee aota mikkää,
Ja pes kans. Sitte kun olj valamis, läpsäöttee minnuu pakaralle ja sannoo :
- Nyt passoo vaekka millasiin lakanoehin. Alahan mennä. Minä tässä laettelen vielä Kaesalle saonan kylypykyntoon.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

PESU

Hirvijä saonominen jatkuu. Reeti istuu sivupenkillä ja sitte sannoo:
- Lopeta helekuttiin tuas se hulluttelu Ruusa . Löylyttii alakaa kiukaassa vähentyy. Pittää sitä Kaisallekki lämmintä. Alahan tulla selekää pesemään, niin minähi pesen sinulta selän.
- Perkule mitä siinä kaenostelet, minähän pesen sinut niinku ennenki. ja sinä minut. Kyllä se Reissumies tietee , että saonassa pesseyvyttään. Niin emäntä laskeutuu laateilta alas ja isäntäväk alakoo pestä toesijjaan. Kaekki paekat eistä ja takkoo.Minä heittäön selälleni laateille. En kehtoo kahtoo heiän intiimejä touhujaan.
Laateilla alakaa olla oekein mukavan tuntusta .Kumma raokeos hiipii kehhoon ja oon kae vissiinni siinä torkahtanna . Herrään siihen ku emäntä heiluttelj olokapiästä:
- Noo Reissumies, nyt sitte onnii sinun vuoro. Alahan kömpii alas .Reeti lähtiki jo ulos.
Yrittelen sannoo, että kyllä itte hommasta seleviin. Mutta Ruusa tormaa käjestäni tiukalla otteella . Vetäsöö minuva vesastijoelle päen. Sitte uattelen , katotaanhan miten tässäe käöp? Touhukkaana Ruusa alako hankoomaan minun selekee . Joku karkija sien tae pesurätti olj ku raspi löölyn pehemittämmään selekään. Annoen Ruusan kuitenki hangata halujesa mukkaan.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

KILPA

Isäntä heittee kiukaalle koko kiulun lopun. Kiuvas ärijyy ja jyrisee. Reeti hyökkää alas ja kyyristyy aevan lattijan tasalle. Mullaki tuntuu , että nahka pallaa. Vaen eehän se Reissumies ennen akkoja laateelta lähe. Emäntee naorattaa.:
- Jaa .....tämä Reissumieshän taetaaki olla aevan oekeita miehijä..... Seo mies eikä mikkää, joka ei yhen saonan löylyy siejä. ........Annahan Reeti sieltä vielä vettä , että suahaan..... Reissumiehen kanssa koettee kumpiko tuo ......ennen laateilta lähtöö, ......vae lähtöökö kumpikkaa.
Kyyristellen isäntä ottoo emännän ojentaman kiulun . Täösinäesenä sitte pallaottee sen takasi laateille. Minä toprin kaohan varteen ja nakkaan vettä kipollisen päälleni ja toesen kiukaaseen. Emäntä pirulaota heiluttee vuan vastoo ja minulle huutelloo.
- Elä sinä Reissumies hättäele ....kuhan saahaan kunnon löölyt.......nii kylypeminen on naatintoo....ota ota sinnäe vasta ja ala ruimeltoo.
Pakkohan minun on nouvattee neuvvoo. Alannii huitoo vastalla minkä tuntuu sietävän. Ja kummakseni viilijässä veissä ollu vasta tuntuuki mukavalle , kuumuuvessa kihelmöevään ihhoon.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

EMÄNTÄ

Isäntä heittee piuhaottoo kiukaalle äkäset löylyt, juur ku tulja puskeotuu saanaan. Löölyhuurujen hyökkäessä laateille, onnii pakko kyyristyy matalaksi. Pahimman kuumuuven vaehuttuva tuas siejettävvään. Uskallan nostee silimäni kahtomaan tuljan suuntoon. Oon ootellu ,että Kaesa siellä luattialla outtelloo. Mutta eehän se ou Kaesa. Pettymyksekseni siellä emäntä kaakessa levveyvessä seisoo allaalla , aevan alastomana. Emäntä sannoo:
- Joko sitä aletaan pesuhommija , vaen tuunko löölyyn?
-Eip tässä vielä poekkee passoo lähtee. Koetahan ryhyveltee tänne aotuuteen, isäntä sannoo.
Ähkien emäntä nousoo luateille Reetin viereen ja ottoo hetkohta kaohalla vettä kiulusta ja jämmäöttee kerralla kiukaaseen. Kiuas paokahtoo ja sylykässöö kaohijan kuumuuven laateille päen.
Emäntä ähisee tyytyväesenä ja sieppaa vastan ja alakaa ruimia pitkin kehuvaan. Välliin aena suu pärpettee:
- Voe pojat.....ku kylymässä saonassa tiellä.....se pittee olla saonassa semmonen meininki , että saevarit kuoloo kuumuuteen ..ja .....satijaeset hukkuu pesuvetteen......Reeti heitähä välillä löylyy , ettei saonassa paleltua tarvihe....eikö se Reissumies hakkoo synnihimot poes riettaasta ruummiistaan?....tae aenaki irrottele ....minä ku sitte pestä huijjellan ........niin tulleeki puhas poeka.....huhhuh...Reeti älä pihistele sitä vettä.....nakkaa kiukaalle tos tusjaotus.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

SAUNAAN

Sittä kun olj mahat täätetty, piti heittäötyy vaakaasentoon. Olo tuntukkii aevan niinko oljs immeinen ollu.....Reissumieski! Varmaanni siinä aevan unen puolelle ryyppäösi. Untahhii näjin siitä haaskannäkösestä. Olj se varmaanni sevverran silimee ihastuttanna. Juuri kun unessa oltiin piäsemässä asijaan , niin emännän tötsäke alakaa kilijuu , jotta ojuri saonaan ja isäntä männöö mukkaan. Ja kovasti se minnuu jämmäötti ku emäntä sannoo , jotta Kaisa tulloo sittä selänpessuun. Ohhoo! ompa teällä tojella vappaata meininkii.....No pittee kahtoo miten siinäkii käöp.
- Eipä sitä Reissumiehellä taia olla puhtaampii alusvuatteita? isäntä uteloo.
-No , eipä tosiaankaa ou mukkaan tullunna. Voephaa se olla. että pittee nämä entiset vettee piälle, vaen lähtööpä aenae pahimmat karstat ihosta.Eikäpä tuosta ou ku kuukaasi ku huuhallin ryysyt muutamassa järvessä.
-Ohan noeta puhtaetahhii. Kaisa suattaaki tuuva kun tulloo saonaan. Vae mittee se äet sannoo onko siellä noen rotevalle miehelle sopivee? isäntä sannoo.
-Voe veikkonen , emäntä sannoo. - Ohan niitä poekaen entissii, vaekka heitä monettii piällekkäen laettas.
- No Reissumies lähetäähän löölyyn .Suattii kylypee savusaonassa. Sitähän sitä ei joka paekassa suakkoo ennee nykysiisä.
Aeka kaokana pihapiiristä oljkii , muista rakennuksista erillään kallellaan nököttävä saona. Katistettaan vuatteet poekkeen ja astuttaan matalasta ovesta hämärään saonaan. Saona on kuuma kun pätsi. Pikkunen nokinen ikkuna antaa vuan niukan valon sissään . Räppänästä ja hirsijennii rakkoesta tullee kappeita valoviiruja saonan hämmyiseen tillaan.
Nojesta mustilla laoteilla on, varmaanni manillasäkistä tehyt, persijeen aluset. Saona on niin kuuma , että aevan pittee kyyryyn männä ku laoteille nousoo. Tuore vastan tuoksu antaa Reissumiehennii nennään savunhajjuun sekottuneena huumaavan tunteen. Väkisellä tulloo mieleen ne pentuaekojen saonaillat.
- Tiällä sitton taevaallisen mukavata. Jos siellä kuumassa paekassa eijoo tämän kuumempata suotannii valita sen paekan. Mulla kun tuo mussiikkipuolj on ollunna aena heikonlaesta, niin siellä harpunsoettopuolella voep tulla usijasti vikasoentuja, vuan mikäs se kun suap vaen kylypiä.Tästä se roppa naattii ja sielu leppee, isäntä sannoo.
-Minnäe oun sammoo mieltä. Eiphän sit taia tän parempata olla, myöntelen vaisusti.
Silloen saonan etteisestä kuuluu kolinata ja sonan ovi aokijjaa.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

SYÖMÄÄN

Talon emäntä olj laettanna syömmisiä , aevan olemmaanni asti Olj kalakukkoo ja sijanläskii ja pottujakkii särkymännii varalle. Söenkii ihan urakaks asti. Isännälläe alako silimät mennä suihtirenkaeksi. Vaen mitäpä minä siitä välitin, kun seolj tienattuu ruokoo.
Se haaskannäkönen Kaisakkii, siihen änkeösi ruokapöytään. Sievähän se olj ku Herran enkelj.
Mikäli niitä mustahivuksissii sattuupi ny lentellöön? Niukasti se raahti ottoo evästä laotaselleen. Vuan eepähän tuo kyllä näläkäsennäkönen ies ollunna.
Minnuuhan se Kaisa silimäeli niin ko uuvella tyylillä. Isältään tuo kyssyy:
-No mitteepä se olj suanna aekaan tämä sankarj?
- Ohan se kuule Kaisa , mahoton konemies. Se olj kaevanna palijo enämpi ku se renki-Jussi koko kevännä. Se Jussi meinaeloo pittee sitä lapijomiesten mallii, että kuhan häntä noijjaeloo. Pitäsköhän tämä Reissumies ottookki aevan vakikuskiksi.Suap Jussin rehvel keskittyy navettapuolelle.
- Suapha sitä suunnitella, vuan sepä on Reissumiehellä omat vinkeesä, sei kauvvaa samoja maesemija kahtele!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

TÖISSÄ

Kone on meleko uusi, se ku on tuolla setelrahalla heleppoo ostee vaekka kaevinkonneita.
Mielessä väekky se haaskannäkönen , vaekka se olj niin tympee puhheinen, nii tulj mieleen , jos koettaes onko tuo joka assiissa yhtä kalsija.
Kaevurin ratijo soettelj Sibeliusta , se tuntuki soveltuvan aevan mahottoman hyvin tämmöseen hommaan. Yksinkertastahan se kaevaminen olj, ee siinä palijo kirijaviisaotta tartte. Parrii vippuu sinne ja tänne, ja ihimeesti se suurj kone älyvee mitä pittee tehä.
Loppujen lopuks päevä män iltaan huvassa. Aevan säekähän kun maasturinkeolaa alakaa työntee näkyvii. Isäntä kahtoo kaevettuu kanavee silimät suihtirenkaena. Hyppee sitte koslastaan ja huitoo minulle räpylee. Minä pyssäötännii konneen niille sijjolleen ja alan uteleen ,mikä se on isännällä hätänä?
- Ei kae tämä lie tottakkee , isäntä sannoo. -Kanava on kohta kaevettu, vaek siihe oesi pitännä männä parj viikkoo.Ja jäläki on niinku kullilla pyyhkästy, niin ku sitä ennen sanottiin.
- Noooo, tuossa joutessani , ku ei ollunna muutakkaa tekemistä niin piställin kanavee.
- Vaen nyt sittä lähetäänhi saonommaan ja jos kalakukkoo paeskellaa iäntä kohen. nii eiköttuo jo unikii maestu. Se onnii huommenissa kanava valamis. Mitteehän myö sitte keksittään?

torstai 21. huhtikuuta 2016

LAPIO

Nyt sitte noustiinnii maasturiaoton kajjuuttaan ja alettiin männä semmosta mehtätietä suopellolle. Minä siinä ihimettelleen mielessäni , että taetaahi tulla pitkä rupiama, jos sinne yksin pittee jiähä.
Suavutaan sinne työmualle. Perkuleen suuri kaevinkone seisuva nököttee siinä kanavan iärellä.
- Siinä se onnii poijalle lapijo. Miltäpä tuntuu riitteekö uskallus käyä puikkoehin. Se rengin retale olj männy ja tuupertunna tuolta hytistä alas ja käs poekki. Siinä syksy kerkivää enneko on työkunnossa. No mitenkä on, rupejaako työ maestuun?
Minä ku oun semmonen poeka , että mulle eijoo mikkää vierasta. Sannoenkin sille ukolle:
- Vaen mikä jottei, minähän sittoon vanaha kaevurimies , vuan lähin mualimmaa kierteen , kun omankylän tyttäret ei antanneet. Vaen nyt onkii sitte leivässä pysyny, tiällä mualimalla. Ja sitähi oon suanunna haetolle asti, jota ne tyttäret nuukaelj. Sano vuan minkäverran kaevetaan , niin jäläkiä syntyy.
Voe kehvelj kun se tuntukkii mukavalt ku piäsin pitkästäaekoo puikkoihin. Kone pyöri ku väkkärä ja kaoha kahamasi kuin nuorella miehellä, syvältä ja nopijaan.Täötyy tietysti muistuttaa , jotta nuorihan sitä minnäe oun ja nopia.
Isäntä siinä vähä aekoo kahtelloo , mitenkä se homma mutjahtelloo.Käöp sitte sannoossa ,että tulloop iltasella hakkoon syömeen ja saonommaan ja nukkuvakki suap jos nukuttee.Kuhan muistee uamusella noosta jalakeille oekijjaan aekoon..
Mie vakkuutan , että sehän kyllä mulle passaa, jos se isännälle soveltunäen sinne jäen kaohomaan kanavee . Mikäs siinä tuttuahan tuo mulle olj Vaehteeks homma tuntuhhii mahottoman mukavalle .

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

HAASKAN NÄKÖNEN

Voehan mahoton! Oljhan siinä kommee pytinki . Navetta olj niinko tehaslaetos. Kyllä sitä näkkyy joellekki kertyvän särkymännii varalle olemista. Vaen mitäpä näestä. Reissumiestä ei tuommonen palijo hetkaottanu, vaen mahoton olj näläkä!
Isäntä siinä jo ojalle usuttoo, mutta minä sanon jotta kuuluhan ne tulokahavit juuva kumminkii. Se naesväkihän minnuu kiinnosti, että millaesta ruokapuolta sitä olj luvassa.
Isäntä sannoo :- Tosijaanni , pittäähän tässä kahavit hörppiä, ei tarvii sitte hetkohta taokoja pijellä. Vaen mitempä se on se palakka? Eihän tässä ou vara hirveitä maksella , vuan tehhäänkö niin , että töehen mukkaan? Hyvästä työstä hyvä palakka, huonosta ei mittee? Minä sanon , että mulle se passoo mikä isännälle passoo. Kuhan syyväkseen suap joka päevä.
Sehän tuo oljkii isännän mieleen. Minnuu läemäöttää olalle kämmenellään , että mulla silimättii tulta isköö ja sannoo: se olj miehenpuhetta. Isäntee pittee kuunnella. .....Vuan astuhan tuppaan. Piästään kahtoon sitä ojahommoo.
Emäntä olj paksu ja musta kuin saonankiuas. Vuan naoraa helläöttelj helakalla iänellä. Olj justiisa laettelemassa kahavivarusteita pöytään , kun tullaan sisälle. Emäntähhii tullee hemputtaan kättä ja sannoo
-Vae tämmönen ojuri sieltä kätteen sattu, lieneekö aevannii ammattimiehii?
- Tottakae ammatti....isäntä sannoo...näkkeehän tuosta piälle päennii.! Heti kohta nyt kahavii iäntä kohen , niin piästään lähteen.
Tuskin oun suanna yhen kupin juotuu ja vehenästä kasteltuu, kun talon haaskannäkönen tytär suapuu tuppaan. Minnuu se kahtoo kuin halapaa makkaraa, ja seki vielä yljpäevästä. Sitte isälleen sannoo.
-Millaasen rutjakkeen sinä nyt out tänne ruahannu ja minkä taotta? Ymmärteekö tuommonen mistee mittee? Lienneekö tuo kaevinmassiinaa elläessään nähäny?
- Elähän ny Kaisa.Tämähän on julumetun vahava mies. No tuo ulukomuoto tietennii pannoo uattellemmaan Ahriikan viitakkoo, vuan eipä tässä ou tarkotus muuta ku kaevoo ojjoo.Rumahan se töetä runtelloo.!Eiköhän lähetäkkii sinne työmualle.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

REISSU 27.

KUULUI VÄINÖN VAIMALLUKSET
sekä jatkuva jorina
tuntui tuimat tuiskahdukset
sumu sankea sakeni
liekkejäkin leimahteli
sitten kuuluikin räjähdys

Haihtui sauhu saatavilta
sumu sankea pakeni
edessä näin ihmeellisen
naisen kaunihin, ihanan
tukka hohti kultiansa
loisti silmissä timantit.

Sanatonna tuota katsoin
vaiti kaunista tapitin
tuoko mulle ystäväksi
matkakumppani minulle?
Saisinko tuon rinnalleni
ratsastamaan ratsuillani
pitkin taivoa tasaista
pilven lonkain koukeroissa.

Väinö kättänsä ojensi
osoitteli neitokaista,
sitten saatteli sanoiksi
verkkaisesti näin valisti:
- Mikä lienet miehiäsä
kuka kumma kulkijakin
tuota täysin en tajua
eikä ymmärrys yletä.
Tein mä silti minkä pyysit
teinhän kumppanin sinulle
panin sille luonnon hellän
niitty kukkien medestä
kauneutta mielin määrin
sekä hiukkasen sisua.
Häivy siis nyt maisemista
Väinön portilta katoa
älä koskaan kulje tänne
niin saat rauhassa erota
täältä aikain hinkalosta
tuhannen tapauksen tuvasta.

Kiittelin kai taituria
naistani somaa halasin,
hyvin tuntui suopealta
niin kuin tehtynä minulle.

Noustiin siitä nokkelasti
selkään hurjien hepojen
karautimme matkoihimme
sinne pilvien lomahan
aikakone taskussani
keri vuosia kerälle
kunnes saavuin matkaltani
oman mökkini pihalle.
LOPPU

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
No niin , mahottoman mukavaa oli reissata. Ny pittää suunnistaa muualle, jos se jotakuta kiinnostaa? Vanhan ainu huvitus on rietas mielikuvotus...

maanantai 18. huhtikuuta 2016

REISSU 26.

OTTI VÄINÖ KUKKAKIMPUN,
puskat tuuheat kätehen
haisteli, ja sommitteli
kukat kauniisti kokohon
taivutteli latvuksia
lehti hankoja puristi.

Lausui loitsun lempeämmän
taian tepsivän lorusi
tarun keksi kelvollisen
runot pitkätkin pakisi
nousi tuoksu taivaallinen
tuli häilyvä hämärä.

Valkeana usva leijui,
sumu sankea levisi
täytti penkit Väinön pirtin.
pirtin jyhkeän sisälle,
kuului jostain soitto vieno
sävel tulvahti tupahan.

Seisoin siinä tietämättä
mikä meininki menossa
nipistelin itseäni
olenko vieläkin unessa
vaiko jatkuu ihmellinen
uni Väinölän tuvassa.

Tunsin tuskan pinnassani
sormet vahvat kaulallani,
aistin tuoksutkin tuhannet
kuulin Väinön voivotukset
loitsut tuikean tuliset
tarpeelliset taika keinot.

Koetin nostaa jalkojani
notkautella nilkkojani
mutta paikallaan pysyivät
niin kuin kiinni liimattuna.

Hätä tuosta jo tulevi
tuska nousee tunnostani
jäänenkö tupaan iäksi
täälläkö on kohtaloni?
(jatkuu)

lauantai 16. huhtikuuta 2016

REISSU 25.

OLIN PÄÄSSTÄ PYÖRÄLLÄNI
korvat pillinä kohisi
jalat tuntui raskahilta
olin märkä ja murainen
kävi reissu kunnon päälle,
matka mahdoton rasitti.

Ympärillein katsellessa,
tilanteen päivittää yritin
olinkohan poissa ollut
vaiko kulkenut unessa,
koetin kaulaa kämmenellä,
siinä silkkiä kahisi
kurkistelin rinnoilleni
niissä kukkaset nipussa,
katsoin vielä sormeani,
sormus hohteli upea.

Väinö vielä pötköllänsä
veti hirsiä rajusti
kuorsaus jylhänä jyrähti
parta tuuhea väpätti.

Nousi päivä paistamahan
säteet kirkkaat kiilumahan
Väinön silmää jo satutti
leikki hetken poskellansa,
siihen mestari heräsi
kuorsaus lakkas kuulumasta.

Kotvan katseli minua
hetken hieroi muistiluuta
tilanteen pian tajusi
sanoi mulle mielistellen:

- Oi sä miekkonen matala
kaukaa tullut matkailija
olet matkalta palannut,
jolla koetin kuntoasi,
Hyvin selvitit pahemmat
kokemukset kunnialla.
Sulle naisenko tekisin
kaveriksi matkallesi,
joka vaivoja jakaisi
tuskaa tuimaa tyynnyttäisi.
Anna tuomiset minulle
silkki hieno kaulaltasi
kukat rinnoilta repäise
sormus kisko sormestasi,
kulta rinkula kädestä.
(jatkuu)

perjantai 15. huhtikuuta 2016

REISSU 24.

NOUSI SUOSTA SUURI SAARI,
nevan keskelle yleni,
pääsin maalle kestävälle,
olin metsässä , makasin
sammaleisen paaden päällä,
lepopaikalla hyvällä.

Pois on tuskakin tukala,
vaiva viety rinnastani.
Olo rauhaisa, kepeä,
mieli siihen luottavainen,
että selviydyn takaisin,
josta lähdin leuhkuuttani.

Kotvan paadella lepäilin
annoin kiitää tuumailuni,
josko tänne jään ijäksi
aikain alkuun tuupertuisin
kuinka paikkani pitäisin
oikeassa kohtalossa.

Jälleen haaveesta havahdun
tulen siinä tuntoihini,
kuulen hiljaisen sihinän
kivi paasien välistä,
kovemmin vain kuului ääni,
haara kielikin vilahti.

Nousi sieltä paaden alta
käärme kirjava kapusi,
seitsemän on sillä päätä
jokainen eri väriä
Sateen kaaren kirjavana
otus luokseni mateli.

Tuli päästä vihreästä
ääni hellä ja heleä
niin kuin kissa kehräämässä
ja kohta viestinsä tajusin,
tahtoi laittaa matkahani
sen huivin viehkeän sinisen
jossa raitoja rivissä
huivin silkistä kudotun.

Panin huivin kaulalleni
liinan kauneimman sovitin,
silloin sattui kummallista
olin Väinölän tuvassa,
puisen sohvan sokkelossa,
uni paikalla hyvällä.

Nostin päätä tyynyltäni
nostin nuppia nuristen,
tuntui tuska tuikeasti
sattui kunnolla pakotus,
iski silmään leimahdukset.
(jatkuu)

torstai 14. huhtikuuta 2016

REISSU 23.

- TÄMÄN SORMUKSEN SOMIMMAN
annan sulle palkkioksi,
että muistaisit useinkin
auttaa loukkuun joutuneita,
vaikka kammottaa tilanne
aina rohkeus ratkaiseepi.

Sitten huulilla hipaisi,
poskeani tuulen lailla,
pilvi purppuranpunainen
levisikin laakson päälle.
Sinne neitonen katosi
haihtui lailla keijukaisen.

Siinä jälleen yksinäni
mietin minnekä menisin,
järki tahtoi kankahalle,
mutta jalkani vetivät
rimpi suolle surkealle
nevan hetteisen perälle.

Jalka sattui sammalehen
koipi mättäiden välihin,
rämmin suota suutuksissa,
neva mieltäni närästi,
mutta pakko taivallella
mihin jalkani halusi.

Raskaammaksi kulku muuttui,
taival takkusi pahasti,
takaisin kai kalliolle
en mä voinutkaan palata,
upposin jo kaulaa myöten
joko kuolo nyt tapasi?

Kukkakimput kaulallani
loisti kauniina yhäti,
sormus hohti sormessani
taika voimaansa sädehti.
Sitä pyyhkäisin kädellä,
jopa helpotti tilanne.
(jatkuu)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

REISSU 22.

SAVU SANKEA LEVISI
täytti tienoon huuruisena
suomut seljästä varisi
limat lähti rinnuksista
karvat kaameat katosi
hirviöstä henki haihtui.

Mitä silmäni näkivät,
mitä kuulin korvillani?
Neito kaunein ja ihanin
seisoi siinä viehkeänä.
Kultaista väriä hiukset,
iho kuulas kasvoillansa,
silmät tähtinä palavat,
huulet näyttää mansikoilta.

Minulle kädet ojensi,
sanoo sitten sointuvasti:

- Oi sä mahtavin ritari
sydämesi lie peloton?
Minut piinasta pelastit,
laukaisit tuon taian julman,
joka piinannut minua
vuosisadat lakkaamatta.

Neitonen pian syleili,
antoi suukon huulilleni.
Syliini hänet rutistin,
tunsin tunteenkin ihanan.

- Palkita sinut haluan,
tekosi niin suurenmoisen,
se ei luonnistu monelta,
onnistu ei poikasilta.

Kätensä heti ojensi,
mitä nyrkkiin piilottanut?

Avaa sormensa somimmat
loistaa siinä kämmenellä
sormus kultainen korea,
timanteilla kirjaeltu.

Sormeeni sormuksen pujotti,
kulta renkaan suunnitteli.
Hehkui, loistaen, säteillen
antoi tunteen turvallisen.
(jatkuu)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

REISSU.21.

VAIKKA VARMASTI PELOTTI,
tuikki tuska sielussani,
teki mieleni takaisin
turvaisille maisemille,
kotikonnuille takaisin,
aikaan jonne kuulunenkin.

Etoi vietävä elukka,
kauhistutti kummajainen.
Lima kyljissä kimalsi,
kuola kiilui leuoillansa,
vaahto vihreä pusertui
otuksen tuon sieraimista.

Tuotako pussata pitäisi,
antaa suukko seitsemästi?
Huulia karmeita kokea
voisinkohan pyörtymättä.
Kovin kauhea urakka
puistatutti hirveästi.

Mutta jos tosi tarina?
Jos on neito noiduttuna,
nainen hirviön sisässä,
liskon hahmoon piilotettu?

Kyllä löyhkältä lemusi
kidat joita suudellessa
muisti meinasi kadota,
äly alta otsaluuni.

Eipä rohkea peräänny.
Eikä käänny miehen mieli.
Teenhän minkä jo lupasin,
pussaan kurjan kummituksen.

Kertaa seitsemän imaisin.
Suussa maistui hirvittävä
maku kun manan majoilta,
tuoksu tullut tuonelasta.
Sitten kummia tapahtui!
Suukon kun sai seitsemäskin
kita ammollaan oleva,
haarakieli nuolemassa
oli kasvoja minulta.
(jatkuu)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

KALAMIEHIÄ

Kahohaa sie ku mie pistäysi tuol kauniis Karjalas , niin sielhää mie vast ihmeisiini yhyn. Kaho sie ku siel kaik on niin kaunist jottahaa. Naisettii siel on niin nättei jot ei höist tiiä käypköö hyöt ees vessas?
Mie muissan sillon kerran ku oltiin siel Karjalas . Niin naapurin Nikolai ol kovin avulias mies. Meitäkii se avust ain talvisaikan , jotta yön aikan veti kaik kuivat hellapuut ommaa liiteriin. Palijo muutaki appuu anto. Kaik heinättii hiän veti siel kaukaa takasuolt. Oli se niin mukava sellaine naapur.
Aiva miul kyynel silmässäin kierii , ku sit muisselen.
Mut kehvel ku ne mukavatkii ihmise pittää lähtee sinne Pietarin juttuloisil ko aik tulloo. Ka Nikolaikii hiän ol jo lähel yheksääkymment ko noutajat alko kerallaan parveilla. Nikolain muija tämä Olga ,oli nääs huolissaan, jos jotain matkaevvääks? Hiä kysymään:
- Keitänkö siul uunipaistii ja piiraiduja?
- Ka, älä keitä , älä paista, sanoi Nikolai.
- No haenko vodkaryypyn ? kysyy Olga.
-Ka, älä hae, sanoo Nikolai.
-Voi, voi, vilautanko? Olga panee kaikki peliin.
- Ka älä vilauta , anna piika vilauttaa, sanoo Niko.
Olga hiän puhhuu piian ympär .Sanoo jottahaa kuoleval pittää mieliks olla. Piika tuohon suostuu, mutta hyvän palkkion vaatii. Menee sitten ja vilauttaa. Mutta Nikolai ojentaa kättään, jotta pittää saaha koetella. Suostuuhan piika ku emäntä luppaa lissää rahaa. Nikolai huokaa onnessaan:
- Ka, kyll miun ny passaa Pietarin puhheille lähtee. Pietarkii ol ahne kalamies, kyllä hiän toise kalamiehe sisäl taivaaseen piästee.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

REISSU.19.

SULJIN SILMÄT PUOLITELLEN,
luomet viiruina vakoilin
taivaan pilvenhattaroita,
niiden mennessä ohitse.
Kauas niiden matkatessa
taivaan rantojen rajalle.

Rauha huokui kalliolla
kosken pauhina unetti.
Lempeästi linnut lauloi
tuuli kasvoja hyväili.
Muistanut en muinaisia
olin taas nykyajassa.

Mutta silloin loiskahdellen,
vesi virrassa värähti,
ääni kiiri korvihini ,
koko tienoota satutti.
Loppui siihen linnun laulut,
ylös tempausin samassa

Katsoin virtaa purppuraista,
joen juoksulle vilaisin,
näinkin liskon hirmuisimman
juuri nousevan vedestä.
Suomuinen on sillä selkä,
päätä seitsemän selässä.
Kurkki pitkän kaulan päässä,
suukin ammollaan jokainen.
Liekit syöksi syövereistä,
savu sierainten sisästä


Nyt on loppuni lähellä,
mainen matka päättymässä.
Peto murskannee muruiksi
minut vallan kappaleiksi.
Siinä vartoin ja vapisin!
Kauhu raastoi raivoisasti,
tuska tuikea tiheni

Otus maallekin yleni,
astui ranta hietikolle
Raajat, kauheat koparat,
kohta kurkkuun tarttumassa.
Suljin silmäni samalla,
käyköön kuin on käydäksensä


Tunnen kuuman hengityksen,
kielet partaani lipovat.
Jäykistyy jo jäntereeni,
kuolo kohta kai tulossa.
(jatkuu)

lauantai 9. huhtikuuta 2016

REISSU 18

UNESSA KASVOKKAIN TAPASIN,
kulkijan niin kummallisen.
Oudon vihreän otuksen,
häntäheikin hätkäyttävän.

Päätä seitsemän sojotti,
hartioilla vahvan miehen
Toiset katsoivat sivulle,
pari tutki taakse päinkin.
Kolme tietäkin tähysti,
edetessä matkalaisen.

Kädet karvaiset koholla,
tervehti tuo kohdatessa .
Antoi kukkia minulle,
metsän kauniit kielon kellot.
Sekä kaikista somimmat,
kissankellot kiehtovaiset.
Vielä kummasti kumarsi,
heilutteli korviansa.
Sumuun häilyvään sukelsi,
otus häipyi horjumasta.

Ihmettelin sattunutta,
kotvan kukkia ihailin.
Jatkoin siitä suunnistellen
jossakin vesi kohisi?
Sinne tahtoi mieli mulla
joen rannalle uneksin.

Hiljaa polkua kävelin,
metsä muuttui synkemmäksi.
Kuuset tummina humisi,
kaikui jostain vieno soitto.
Oli tunnelma tehokas,
sai se vallan haltioihin .
Riemu rinnassa repesi
hupi suuri hulmahteli.

Saavuin kosken partahalle,
veden vierelle pysähdyin.
Vesi virtaa virkeästi,
kuohut purppuran väriset
myllertävät mahtavasti.
Oli raivoisa kohina,
kosken paadet vaahtoisina.

Istun kosken vierustalle,
päälle kallion kapuan ,
sammalelle pehmyelle,
kuni vuoteelle rupean,
nautin täysin siemauksin.
Koko vartalo koheni,
keho nautti leppoisasti.
(jatkuu)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

REISSU 17.

ISTUI VAITI VANHA VÄINÖ,
kauan katseli hevosta.
Puri partaa miettiessä,
sormin viiksiä veteli.
Nousi tuosta koivillensa,
pollen pellolle lähetti,
sitten laittoi hirvi paistin,
siitä kimpaleen sivalsi,
antoi siivun vieraallekin,
aimo kappaleen vetäisi.

Liha raakaa keittämättä,
paistamattakin peräti.
Veri tippui paistin päältä,
hurme laidasta levisi.
Pedon lailla tartuin tuohon,
hampaat häijysti, murisin.
Väinö hotki annostansa,
liha suussansa litisi.
Kuola purskui parrallensa,
vedet silmistä kihosi.

Kun on syöty syötävämme,
riitti tehtynä roteva.
Saatu voimaa villin hirven,
suden tyylillä täkätty.
Vatsat tyhjät täytettynä,
mahat onttoina olevat.

Väinö varttaan kiskotteli,
haukottelikin halulla.
Pani siihen pitkällensä,
karhuntaljalle simahti.
Kuorsaus kaikui karmeasti,
koko kartano tärisi.

Ajattelin parhaintani,
siihen heittäysin minäkin.
Olin poikki ponnistanut,
kaiken matkalle manannut,
Oli aika huili hetken,
keho vaatikin osansa.

Sukelsin näin unten maille,
aivan outoihin oloihin.
Siellä sattui sattumusta,
monenkaltaista tapahtui.
(jatkuu)

torstai 7. huhtikuuta 2016

REISSU 16.

-SINÄ TIETÄJÄ TOTINEN,
laulajana vertaa vailla.
Viisas taitaja tarujen,
laatu loitsun laatijana,
nero taikojen tekijä.
Kiitokseni ratsustani,
kovin on hepo korea.
Raisunlainen luoteeltansa,
mulle kuitenkin sopiva.
Vanhan ratsun laitumella
annan palkaksi sinulle.

-Älä moisia murehdi
huolta kanna huomisesta,
kaikki hommat hansikkaassa
seikat selvillä vesillä-

- Mutta vielä toinen toive,
pyyntö suuri niin pätevä.
Tohtisinko toivoskella,
pyytää duunia rajua?
Yksin seilaan sinne tänne,
yksin reissuja remuan.
Kaipaisinkin kumppania,
jutun kertojaa kerallein,
nuotiolle nukkumahan,
ilman halki lentämähän,
kalaan kanssani kesällä,
riistan pyyntiin pakkasella.

Mietti Väinö vastausta,
kohta virkahti jurosti:

Enpä tiedä kamraateista,
tovereista, kumppaneista,
niistä harmia kovasti,
vaikeutta valtavasti.
Yksi puukottaa selästä,
toinen heittää seurastansa,
kolmas juoruaa sinusta,
neljäs muuten mahtaileepi.

- Mutta naisenpa haluan,
kauniin, sorjan, toisenlaisen.
Joka laulelee levolle,
herättelee aamusella.
Illoin vierelleen nukahdan,
joka hetki häntä hellin.
Kaunis voikin nainen olla,
myöskin sorja, varreltansa.
Luonne hempeä, sopuisa
ilman kiukun suikaletta.
(jatkuu)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

REISSU 15.

HIRNAHTELI HIENO ORHI
Väinön suuressa tuvassa.
Kaviot sen kultaa hohti,
harja hallava lehahti,
orhin päätä nostellessa
uljahasti korskahdellen.

Sai Väinö ratsun rustattua,
oriin kauniin ja vireän,
katsoi sitten tarkastellen,
joka puolelta valotti.
Onko jäänyt huomiotta
jokin tärkeä asia.
Tarkasteli siivet vielä,
sitten pohtien puheli:

- Teinkin humman huolehtien,
panin taitoni tasalle.
Tässä sulle ratsu raisu,
hieno siivekäs hevonen,
sillä lennät korkealle
jos vain miehessä pitoa.
Tällä pääset maisemille,
jossa tuoksuvi apila,
solisevain vetten luokse
tiukan tunturin laelle.
Voitpa nousta pilven päälle,
vielä siitäkin ylemmäs.
Jopa kautta taivahaisen
sateenkaarien pihoihin.
Siivet kestää särkymättä,
hepo miekkoja salaman.

Ihastellen katsoin tuota,
ihmeluomusta läheltä.
Kopeloin sen harjaksia,
kaviot kultaiset kokeilin.
Hyvin nousi riuska jalka,
turpa pehmeä hörisi.

Olin tuohon tyytyväinen,
mietin tohdinko sanoa,
mitä tahdon mielelläni,
mitä sieluni halusi.

Kurkun selväksi kakistin,
ehkä hiukan änkyttelin,
kun sen suustani sohaisin,
aikomatta kummemmasti:
(jatkuu)

tiistai 5. huhtikuuta 2016

REISSU 14.

KAATOI MULLE PULLOSTANSA,
juomaa tuoksuvaa, jaloa.
Kallisti myös itsellensä,
lasin täytehen solautti.
Sitten lausui lauhkeasti,
äänin hempehin puhuvi:

- Oi sä poikani poloinen,
kunnon kundi kulkemassa,
sulle maljani kohotan
muistoksesi matkaltasi.
Jalo juoma sulle tuopi
iIon suurimman tykösi,
antaa paljon kestävyyttä
elon taistossa kovassa.
Eipä pysty noidannuoli,
eikä ruttokaan rupea

Otin juomaa juohevasti,
maistui huikea hunaja
Tuli tuoksu taivahista,
maku tahdosta jumalan.
Nostin liemen huulilleni,
lisää mieleni himoitsi.

Katsoin Väinöön vihjaavasti
että huomaisi asian.
Mulla kippo kuivillansa,
ilman viiniä pikari.
Mutta muissa maisemissa
Väinö matkasi todella.
Silmät katsoi kauemmaksi,
huulet turhia höpisi.

Juoma tuntui koivissani,
viina virtaava veressä.
Jalat horjui holtittomat,
pää ei pöhnäinen pitänyt.
Istuin siihen pielukselle,
sohvan kulmalle solahdin.

Väinö lausui loitsujansa,
kädet kaaria tekivät.
Hevoseksi hahmottivat,
kulta hummaksi kuvasi.
Laittoi siivet sievänlaiset,
loihti selkähän satulan.
Joka loisti hohtavana,
jalokristalli kimalsi.
(jatkuu)

maanantai 4. huhtikuuta 2016

REISSU 13.

PÄIVÄ POLTTI PAISTATELLEN,
hehku auringon asetti
selkänahkan koetukselle.
Suuta kuivamaan rupesi,
jano kurkun kuivatteli

- Josko juomista hakisit,
kulkijalle nääntyvälle?
Vaikka vettä jos olisi,
taikka vahvaa ohralientä,
että jaksaisin palata,
mistä lähdin kulkemahan,
tänne menneiden majoille
Kalevalan kankahille.

Tuumi hetken vanha Väinö,
mietti tuokion totisen.
Keppi heilui keikahdellen,
sauva tannerta tapasi.
Viimein tahtooni rupesi,
lähti kähmimään talolle.

Julma koira ketjun päässä
näytti hampaita haluten
palan purra kannikoista,
veren vahvimman valua.
Pelotti niin penteleesti,
hurtan kiukkuinen murina.

Meni Väinö väännätellen,
talon valtavan sisälle.
Ovi niin kuin holvikaari
johti suurihin saleihin.
Kultaa välkkyi seinustoilla,
silkki verhoissa välähti
punaista ja purppuraista,
joka puolella parasta.

Aukaisi Väinö kaapin uksen,
arkun kansia raotti.
Otti pullon pitkänlaisen,
ohutkaulaisen putelin.
Kristallia välkkyi vaasit,
valo kimmelsi väreissä

Mietin limsaa mahtaa olla
juoma pullossa punainen.
Viiniä vai vahvempaakin,
ehkä pontikkaa peräti?
(jatkuu)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

REISSU 12.

HILJENTYIVÄT LUONNON ÄÄNET,
koira ketjuissaan vikisi.
Kuului soitto sorjemmalta,
vielä kauniimmin kajahti,
etsi tiensä onkaloihin.
Meni kallion koloihin,
tavoitteli taivon kantta,
nousi pilvien lomahan.

Katsoi tuota ihmeissäni
kuinka soittimen palaset,
sädehtien särmillänsä,
jälleen ehjiksi tulivat.
Kultaa loisti soittimeni,
Hopeaa risa radio.

Jatkoi Väinö soittoansa,
kannel kauniisti helisi.
Tunteet tulvi mielessäni,
kyynel silmähän kihosi.

Nautin tuosta soitannasta,
sitä kuuntelin halulla.
Pistin kiinni silmäluomet,
siinä valveilla uneksin
kunnes loppui vieno soitto,
luonto rauhaansa palasi.

Uupuneelta vanhus näytti,
oli vaikea olonsa.
Sitten katseensa kohoten
ääni värjyen sanovi:

- Siinä sulle poikaseni
kalut menneitä paremmat,
kitara soi itseksensä,
kaiken toistavi radio,
käden noihin koskematta
sormiesi säätämättä.
Olkoot muistona sinulle
Kalevassa käynnistäsi.

Ihmetellen mietiskelin
kuinka kolhitut kaluni
jälleen soitti suopeasti.
soinnut sirkeät solisi,
nuotit nuoli sieluani,
olin onnesta sekaisin,
hervotonna naureskelin.
(jatkuu)

lauantai 2. huhtikuuta 2016

REISSU 11.

HIEMAN KIELELLÄ LIPASIN,
kehuin miehen mahtavaksi.
Talon linnaksi kohotin,
mairittelin maisemilla,
vielä koiraakin ylistin.

Johan tuosta Väinämöinen
alkoi pehmetä peräti.
Sanat seuloi maltilliset,
vihastumista valitti
Katsasteli kappaleita
jotka pirstana pihalla.

Katsoo noita nappuloita
sitten lausuvi sanansa:

- Pahoin poltinkin päreeni,
kovin kurjasti mekastin
iskin rikki soittokeinot,
panin haitarit hajalle
Kuinka maksan soittimesi,
miten korjailen kalusi?

Naurelin vain rehvakkana:

- Mitäs noista nippeleistä,
kovin kehnot jo olivat.
Ostan raisut rallattimet,
laitan laatuisat radiot.
Älä noista huolta kanna,
turhaan päätäsi rasita.

Hetken seisoi kuulostellen,
hetken taivaita tapaili.
Tuli kannel kourihinsa,
kohta vienosti helähti
Alkoi laulu soinnahdella,
virsi vaimean viritä.

Nousi tuuli tuulemahan,
ikihongat huojumahan,
vesi järvessä sameni
pilvet mustat piiritteli
taivaan kultaista lakea,
hopeaista holvikaarta.

Kohta kuuluikin jyrinä,
kumahteli vanhat kummut,
paljaat kalliot kipinöi.
(jatkuu)

perjantai 1. huhtikuuta 2016

REISSU. 10.

KATSOIN KOTVAN VANHAA MIESTÄ,
tutkin vanhusta vähäsen.
Ehkä saavuin väärin elkein,
jospa jossakin mokasin.
Mietin millä voisin saada
ukon toiselle tolalle

Hymyyn väänsin tiukat huulet,
silmät lauhdutin vihaiset.
Äänen muutin lempeäksi,
otin leppoisan asennon.
Heitin läppää liennytellen,
vedin roolia kaverin,
Läpsin miestä olkapäälle,
niin kuin ennenkin tavatun.

Halli haukkui portin päässä,
hurtta hurjana murisi.
Käydä tahtoi vaikeaksi
ottaa hengiltä tulijan.
Mutta kesti vahva riimu,
ketju kullasta punottu.

Väinö vielä puuskutteli,
viha silmänsä sumensi
Norui sylki leuoiltansa
kuola parrassa levisi.
Puoleheni katsoi taasen,
suu jo muodosti sanoja:

- Mikä lienet leuhottaja ,
kuka kurja kuljeksija?
Mene sinne, kuin tulitkin,
aikain taakse tarpomahan.
Turhaa täällä sä turiset,
joutavia kerskailet,
kun ei miehessä makua,
uroksessa uskallusta.
Mene matkoihis mokoma,
jätä vanha paikoillensa,
niin saat rauhassa palata,
mennä minne mielinetkin
Vaan jos miekkonen haluat
kehuskella voimillasi,
panna pirstaksi kotini,
Kalevalan keikautella,
niin en sääliä sävellä,
armoa en anniskele.
(jatkuu)