Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA ... 14.

OSA. 14.
- Voi hirviä! Mitä sinä sannoet? Voe voe tuommosta seon. Kapalosta häjintuskin selevijää niin jo silimille hyppii. Ottaa niin rinnasta ja pyörryttää, emäntä sanoi ja hieroi rintaansa. - --Tule aottammaan, minä kyllä hojellun...
- Sinä mittää hojellu... Minä lähen töehin.
- Työthän neon tärkijämpiä. Ethän sinnoo syönykkää...
- Tarijosivat ruokoo tuolj nuapurissa. En mie ala toeseen kertoon syyvä ryhyveltee...
- Uotko sinä syönnä nuapurissa. Tämäkö vielä puuttu...? Ee ennee oman äetin ruokokkaa keleppoo. Mitä tästä elämästä tullookaa?
- Eiköpään tuo männe entissiijään urijjaan... Aenaki jonnii aekoo... Seppo sanoi ja meni ulos. Äidin jäädessä siunailemaan kiittämätöntä poikaansa.
***
Syksyinen päivä oli sumuisen hämärä. Seppo alkoi laittaa koneita talvisuojaan. Kynnöt oli kynnetty ja muutkin syystyöt oli silausta vaille. Kohta pääsisi metsään, joka Sepolle oli paras paikka työskennellä.
Sepon lopetellessa auran putsaamista, naapurin Jyrki näkyi tulevan traktorillaan. Jyrki oli samanikäinen Sepon kanssa. Ainoa poika hänkin ja tarttunut samanmoiseen koukkuun kuin Seppokin. Sillä erotuksella kuitenkin, että Jyrkin äiti oli hiljainen ja lempeä mummo, joka ei tarttunut Jyrkin touhuihin. Piti kodin puhtaana ja Jyrkin hyvinvoinnista huolehtien eli omaa elämäänsä.
- Terve! Mitteepä se isäntä? Joko sinä härpättiimmii pukkoot katon alle?
- Tässä joutavana uattelin, jotta putsovvaa ilimaen aekkaan. Ei vielä oo jiässä eikä lumi ou haettana. Mehtään tässä pittee joutuu.
- No, voe lempo. Mie oun vasta paskoo ajanna sängelle. Pirusti vielä kyntämättä. Pakko se kumminki on tuo liete suatava ajettuu. Sullon säeliö tyhyjä?
- Joo, ohan tuo. Vuan kyllä sitä keväpuolella tuas piisovvaa.
- Mitteepä sinä huastat jos lähettään tissinkoeton jäläkkeen käömmään pari huurteista? Männöö muuten aevan persseen kynsimiseksi tämä koko homma. Jos se ohoraliemi antassii jonniillaesta potkuva tähän syksyn synkkeyteen
(jat)

maanantai 30. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...13.

OSA 13-
- Kyllä sinut taettoo paha perijä. Niemen muori viäntää sinulta niskat nurin, tae vähintään tekköö perinnöttömäksi ja laettaa sinut mierontielle.
- ISÄ!!!
- Vuan elä sinä välitä mittee. Tulet meille kotivävyksi. Piäset heti tuon Salmen kylykeen nukkumaan. Jos se vuan, kehveliläenen, antoo sinun nukkuva...
- Kylläpä tässä sitte uskaltaa riskin ottoo kun on tiijossa paekka mihin tulla jos huonosti käö, Seppokin jo yhtyi leikin laskuun.
- Et lähtis vielä. Navattatouhuihin vielä monet tunnit ja se kuvankatontaki jäe kesken, Salme pyyteli.
- Jatkettaan sitte enspyhänä jos miulla eijoo mittee tärkijämpää.
- Tärkijämpää...! Matti hihkaisi. Mikä helekutti se on, hm, nuorelle miehelle tärkijämpää kun se se... Matti etsi ilmaisua.
- Isä sinnoot kyllä parantumaton, Salme nauroi ja sivalsi Mattia lehdellä.
- Palaillaan... Sanoi Seppo reippaasti ja lähti pihalle. Kiipesi Fordiin vilkaisi vielä talon ikkunaa jossa näki Salmen puistavan kättä. Seppo nosti kättään ja kaartoi auton paluumatkalle.
***
- Missee kummassa sinnoot rentustellu koko päevän? Tienenni paarissa kalijalla. Voe herraisä kun tämäki vielä piti kärsiä. Kuinka kiittämätön lapsi sinusta, Seppo, piti tulla. Minun pittää ottaa Valerijaanaa, tuntuu niin pahalle.
- Minen ou missee paariloessa ollunna. Miten sitä aoton kansa voep kalijotella. Kysympähän vaen?
- Missäkä sitte sinnoot maleksinu. Kylällä luuhaa päevät pitkät ja jättää saeraan äetisä tuuliajolle. On tämä niin katkeraa tojeta, Niemen emäntä heittäytyi marttyyriksi.
- Tuollapa naapurissa pääs aeka livahtaan. Eikäpä sinulla oo täällä mitee hättee.
- Elä valehtele vanahalle äetillesi. Näjin kun Jyrki ajo sontaa. On seki yksi pakana kun kirkon aekana sontaa ajjaa.
- Sepä lienee sen oma asija. Iteppä se tekosa vastaa.
- No missä ihimmeessä sinä sitte hurvellit... Et kai sinä sutturoeta ala katastella?
- Mikä ihmeen kuulustelu tämä nyt on? Iteppä tiijän missä käyn.
(jat)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...12.

OSA.12
Salme veti oven kiinni perässään ja kehotti Seppoa istumaan, haki valokuva albumin ja istahti Sepon viereen.
- Sie suatkii pussata minnua, ensikerran tiällä netsytkammijossa, Salme sanoi ja ojensi täyteläisiä huuliaan Seppoa kohti. Seppo punastui, mutta otti sitten hoikan tytön syleilyynsä ja silloin se leimahti Sepon rinnassa liekki todella palamaan.
- Out sinä kyllä mahottoman ihana. Aevaha täs järkivähä piästä lähtöö, Seppo huohotti ja puristi Salmen tisulia. Yhä rohkemmaksi Seppo tuli ja Salme kallistui vuoteeseen selälleen. Sepon käsi nyki jo Salmen hameen helmaa ylöspäin. Silloin oven läpi kuului:
- Tulukeeppa lapset syömmään, ennen ku tuo ukko kerevee kaekki lihapalat kuppiisa.
- Aevan kohta tullaan. Suahaan tämä albumi loppuun...
***
- Katohan poekoo. Mitä urkkohommoo sinnoot ropottanna. Hik piältä kuatuu ja nuama on punanen ku...
- Isä...Jos et oo vaet, niin en vastaa seorraoksista...seon kans varmoo.
- Kah, pitteepä sitä hellustelevija kiusata, muutehan nuo ei sua hommoosa mittää hohtoo. Vae ottoottepa työ työimmeiset, suap sitte joutilaahhi, jos jiäp.
- Tät riittee. Kattila on vielä puolillaan, ja suaphan tuohon rätkästyy vette lissee, Martta sanoi.
- Kah vävyntekele! Otahan leipee ja sivalla sentti voeta piälle niin riittevvää sitte voemmaa suureenni urakkaan.
- Kiitosta vaen, mutta suattaa tuo olla voe epäterveellistä...
- Elä sinä poeka usko akkojen höpinöetä. Rasva se miehen tiellä pittee ja...
- Lopeta isä tuommoset puhheet... Salme sanoi vihaisella äänellä.
- Vijatonta leikkijähän tämä. Huumori se pittee mielen virkijänä.
- Joo isäntä on oekijassa. Eikä minuva kiusoomiset haettaa, Seppo vakkuutti naama punaisena.
Lusikoitiin lihasoppaa sitten hiljaisuuden vallitessa, kunnes Seppo alkoi lopetella syömistä. Aikoen nousta pöydästä.
- Elähän Seppo hättäellä. Tiällä on pyhäpäevän kunnijaksi vielä viskunasoppoo jäläkiruuvaksi.
- Kiitosta vaen, mutta en mie oekkeen välitä jäläkiruuvasta. Minun pittee lähtee sitä äetee kahtommaan. Oun ollunna resissussa viis tunttii ja pistäötä aijoen.
(jat.)

lauantai 28. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...11.

OSA.11.
- Ee kae, siellä ou ku aotoavvaemmet, Seppo punastuen sanoi.
- Ettei siulla oo riettaat mielessä? Siehää se taijakki olla...
- Ee mulla mittee... sinne kotia...
- Lempo ny pussattaan seon varmmoo. Vuoskaossii sitä tässon varrottu, nyp pittää jo torraotua tosissaan.
- Elä sitte naara, jos en ossoo...en oo enne ikkää...
- Mitteepä naaramista siinä liennöö? Alahan toemmeen...
Salme työnsi huuliaan Sepon suuta kohti. Seppo koitti ensin pikkusen arkaellen, mutta makuun päästyään ei olisi malttanut lopettaa.
- No?
- Mitteepä no?
- Eihä ollunna hullumpata. Siehää osovat vaekka kuinkakii hyvästi... Jos vaekka out kylän likkojen kanssa kuinka immeötyny.
- Makijata kyllä olj ja sitä pittee suaha lissee, Seppo sanoi ja puristi Salmen taas syliinsä.
Kädetkin jo alkoivat vaeltaa Salmen vartalolla:
- Nono poeka hilijaa mäjessä. Opetellaan yksi assii kerrallaan... Kerran vielä pussaat ja sitte lähettään tämän urakan jäläkiin syömään. Siellä Martta on keittäny palaviliha soppoo.
***
- Vua siellähän mänkii enempi aekoo ku luulikkaa. Elläeliäkärkii lähti par tuntii sitte. Uattelin vaen että pitikö sitä Lolliitaa vahtija nuinnii pitkään...?
- Ka, eipään sieltä nii lennossa selevvii. Riisuha Seppo se rasvane hualar poekkee. Piäsöö omat vuatteet tuulettummaan. Joko se Martalla on lihapotut valammiina. Näläkähän tuo meinovvaa kinttuja jyrssii.
- Eippään tää vielä ou kiehunna tarpeeksi. Mänkee vuan sinne kammarriin outammaan. Puolisko tunti männöö.
- Minun kyllä pittee lähtee kottiin. Se äet on huolissaan, ku lupasin äkkijä käyä.
- Elä ny turhia höperehä, aekanen mies. On se Niemennii muorin aeka huommata ettei aekamiehijä kohella ku pikkupoekaa, Matti selosti.
- Ala ny tulla. Katotaan niitä kuvija vielä.
- Jos minä sitte vaekka...!
(jat.)

perjantai 27. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...10.

OSA.10.
- Noniin... Sinne meni viimeinenkin tippa. Nyt saatte päästää irti. Eiköhän siinä nyt yhdelle kertaa jo olekin lääkitystä. Jatkat sitten vaan tuolla lihakseen pistettävällä penisilliinillä vielä neljä päivää, niin eiköhän se siitä tokene, neuvoi eläinlääkäri ja alkoi keräämään kimpsujaan takaisin laukkuunsa. Vielä kirjoitti laskun ja ojensi sitä sitten Seppoa kohti.
-Tuota... antaa sen vaan tuolle Salmelle, kakisteli Seppo, en minä...
- Ai etkö sinä olekkaan isäntä? Lääkäri sanoi ojentaen lapun Salmelle.
- Naapurin miehiä se Seppo on. Sattu onneksi olemaan käymässä. Olissii taennu Lolita jiähä liäkittemättä iliman Seppoo.
- Noo, tuo mittää ollu... Tuttuva touhua.
- Seuraava paikka odottaa. Hei vaan, toivotaan lehmälle hyvää!
- Heihei! Palijo kiitoksii! Salme heläytti lääkärin perään ja kääntyen Seppoon.
- Nytpä tiällä eijookkaa pelekoo vieraesta korvista. Mittee sie sieltä kuapista kahtelit?
- Kah! Empää nii erikoesta... kuvvii kahtelin.
- Mitteepä kuvvoo sie niin läheltä tihtasit, jotta näötti että oesit pussanna?
Seppo karahti punaiseksi ja puhe oli hakemisessa..,
- Mikäpä tuo lienöö ollunna tytönheitukka.
- Arvasinhan minä että minun kuvvoo sie siinä tuijotit. Myönnä poekkee...
- Kah, siekö siinä lienettii ollunna. Kovin oli nätti...
- Voe ihime, ihanko se meinovvaa herrasmiestä näätellä? Paskammarijat, mikkää kaanis, vuan vanahempiisappa sitä tulloo. Eipä se äeti-Martta mikkää ruusu ou, eikä isä-Matti pärijevä Taono Palolle!
- Out sinä minun silimään hyvinnii kaanis. Hallaesin jos tohtisin, Sepolta lipsahtaa.
- Vuan sehän myö tehhäännii. Tulehan ja puserra, eijoo Matti miäkymässä tottuuksiijaan.
Aristellen Seppo kietoi kädet Salmen ympärille. Salme teki samoin, sitten Salme sanoi:
- Noo, mikäs se lieneekää se seorraava askel, tehhään se samantien.
- Ehäminä kehtaa, en oo ikkää...
- Vuan nytpä seon alotettava, alahhan toemmeen, nii sehän suijjuu ku itestään. Onko siulla jiännä joku avvaen housun taskuun ku tuntuu aevan kippeesti paenavan.
(jat.)

torstai 26. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...9.

OSA. 9.
Niemen navetta oli vanha kivinavetta. Seppo katseli ohi mennen valtavia kivipalkkeja jotka oli saumattu valkoisella laastilla.
- Elä perkele rimua, kuului Salmen kirkas ääni kun Seppo aukaisi navetan oven.
- Olipa hyvä kun tuli miehistä voimaa, me naiset ollaan täällä hätää kärsimässä, naiseläinlääkäri sanoi ensi sanoikseen.
- Eikösteen se pitänä sen Tiittasen tulla, jäi Seppo ihmettelemään niille sijoilleen ja tuijottamaan naistohtoria. Soma ilmestyshän tuo olikin, pieni ja sirpakka. Ei ihme että apua tarvitsi, eihän tuollaisessa sujenkorennossa voimaa ole, huomasi Seppo ajatustensa lentävän.
- Sille Tiittaselle tuli täksi päiväksi niin paljon lähtöjä, että se akiteerasi minut hättiin hoitamaan osan näistä sairastapauksista, tuntui eläinlääkäri puhelevan.
- Seppo hei, alahan tulla appuun, eläkä seisoksi siinä hoo-moelasena! Hihkui Salme jo kärsimättömänä lehmän viereltä.
- Mäne sinä pitelemmään sitä Lolitan piätä paekallaan, että suapi siihen kaollaan pistetyks, minä koetan pijätellä tiältä peräpuolelta, ettei kovin piäsis potkimmaan, jakeli Salme vielä ohjeitaan.
Tottunein ottein Seppo tarttui sierainpihteillä Lolitaa sieraimista ja nosti pään ylös. Vahvassa otteessa lehmän oli pakko alistua.
- Jopas saatiinkin oikea voimamies apuriksi, lääkäri sanoi.
- Joo meill onnii kaekkee mitä talossa tarvitaan, Salme kehahti.
- Se on hyvä, pistetäämpäs nyt lääke virtaamaan. Jos emäntä pitää pulloa?
- Kah, ihampa tässä oun joutavana, pitteekö tämä korkijallehhii nostoo
- Katsotaan nyt kun saadaan piikki suoneen
- Mittees lieäkettä se tämä tämmönen liennöö? Alkoi Seppo ihmettelemään. -Etkös sinä Salme puhuna uamulla että utaretulehdus olis. Ei meijjän kantturoita ou ainakaan ennen tällälailla liäkitty pelekän utaretulehuksen tautta.
- No tällä Lolitalla onnii nyt kaekki rempat yhtäaikoo. Tulehukset ja puutostauvvit sun muut pasiliskot. Paras hoetoo kerralla kaekki, niin jospa sitten ees asettus vaekka vähemmälle potkimiselle. Selitteli Salme kihnuttaen samalla lehmää hännän juuresta antaumuksella.
(jat.)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...8.

OSA.8
- No niihän tuo paestaa, vuan ehän minä sinuva tänne ilimoista puhumaan kuhtuna, olj mulla asiookin. Ei vuan kehtoo noihen vanhempiin kuulten ihan kaikkee juluki tuuvva, se kun tuo isä ruppee aina höpisemmään ja sähleemään omijaan sekkaan.
- Mikäs, mukavat vanahemmathan sulla on, tuumi Seppo, jonka katse oli jo siirtynyt ikkunalta lipaston päällä oleviin valokuviin.
-Sinäkö se oot tuo pien lettipäenen tyttö tuossa kuvassa?
- Enkä oo. Se on minun siskon likka. Oon sen kummi. Mutta siitä asijasta...
- Salmee! Se taissii jo se elukkatohtorj ajjoo pihhaan! Huutelikin silloin Martta tuvasta.
- Näkkyy peruuttavan tuonne navetan oven etteen.
- No mitenkä se nyt näin äkkijä, iltapäivällähän se vasta lupasi, ihmetteli Salme, eikä muistanut enää mitä oli sanomassa Sepolle, vaan alkoi touhuta itseään navetalle päin.
- Vaen kuule Seppo! Jiä sinä tänne neitsytkammijjoon siksi ajaksi kun minä käön sen liäkärin lähettämässä poekkee. Ee siinä kauaa mäne ku se ne liemesä siihe lehemään suijaottoo, Salme kuiskasi käsi ovenkahvassa.
- En tiijä... Seppo yritti vain Salme oli luikahtanut jo tuvan puolelle.
Seppo istui vakaasti sängynreunalla, ikäänkuin peläten liikkumisen särkevän koko kauniin huoneen. Hän silmäili ympärilleen tarkasti.
- Mitä ihmettä? Sepolla karkasi ääneen, kun huomasi kirjahyllyn lasioven takana kovin tutun näköisen kuvan kehyksissä.
Seppo katsoi kuvaa kuin Salme puulasi sisään:
- Voe kuule Seppo! Sepä onnii Lolita nii ämpsynä ettei se pysy hetkijjää paekallaa. Suattasikko sie lähtee pitelleen...? Salme oli palannut navetasta Seppoa hakemaan.
- Ka jouvampa tästa...
- Olipa hyvä kun tuo Seppo sattui kyllään. Ei siitä tuosta ukosta oo ennää lehemää piteleen, Martta tuli hösöttään kun Seppo kiskoi öljylle haisevaa haalaria päälleen.
- Tuttuapa tuo on touhu... ja mielelläänhän minä, Seppo sanoi ja luikahti pihalle.
(JAT.)

tiistai 24. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...7

OSA.7
-Jos minä nyt kuitennii tästä sinne kottiin päin, Seppo sanoi ja etsi lippalakkiaan. No mihinkähän sekin nyt oli hävinnyt. Sitten muisti laittaneensa sen ovensuun penkille.
- Eikös sinun pitänyt sitä jottain voijereseptijä äijjilles, muisti silloin Matti vähän naurussa suin. Arvasi että oli ruvennut Seppoa jänistämään, kun oli Salme ehdotellut kammarin puolelle siirtymistä. Tunsihan Matti naapurin pojan sen verran hyvin, että tiesi tämän olevan aikalailla ujon sorttinen kaveri naisten suhteen.
- No... kerkii sen toisennii kerran. On se teijjän lehmäkin kippee ja liäkärj tulossa, mutisi Seppo ja pyöritteli jo lätsäänsä sormien välissä.
- No eehän se liäkärj kun vasta iltapäevällä. Tuuhan nyt. Mittee voijjetta sinä muuten olit vaella? Kyseli Salme uteliaana Sepolta.
- Tuota, äetille lupasin äkkiä käyvvä...
- No, ei se muori sieltä mihinkää katuva, Matti sekosi asiaan
- Pysy sinä niine mielipitteinesi erillään nuorten asioista, joka asijaan tarttumassa, Martta kivahti.
- Tule ny, jätetään nuo vanahukset keskenään torrautuun
- No, jos minä sitten tuun, Seppo sanoi ja pani lakkinsa takaisin penkille.
- Piätään lyhempänä kävelee, joka tohtii tämän oven aakasta, Salme luikkasi vielä ovenraosta.
***
Seppo seisoi neuvottomana Salmen huoneen lattialla. Kaikki oli niin sievää ja hienoa. Mieleen tuli oma mörskä ja väkisin Sepon huulilla karehti hymy.
- Olipa mukava kun tulit. On niin kauan kun on viimeksi oltu kahestaan. Tupailloissa vilaukselta nähty.
- Sinulla täällä niin sievää, tohtiiko tänne mihinkään istua?
- Höpsis! Ihan tavallista. Tuleppas istumaan tähän minun viereen. Uskon sitten että todella olet huoneessani
Seppo istahti varovasti sängyn reunalle, jättäen reilusti tilaa itsensä ja Salmen väliin. Katseli raitaisia räsymattoja lattialla, siirtyen sitten ikkunalaudalla rehottaviin ruukkukukkiin.
- Näkkyy tuo aurinkokin yrittävän paestaa tuolta piliven ravosta, sanaili sitten kun ei muutakaan sanottavaa keksi.
(jat)

maanantai 23. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...6

OSA. 6.
- Ei siinä auta armaat silimätkään. Vaikka on pyhä niin lääkäri sille Lolitalle pittää... Missähän lienee päivystys? Ettei vuan kaopungissa. Ja millanen lie päivystäjä, Salme pohti ja haparoi puhelinluettelon lipaston päältä.
- Kaajahan vävypojalle lissää sitä pöönävettä. Kuivinsuin tuossa nököttää.
- Anna Sepolle raoha. Jatkuvasti vieraan kimpussa...
- Voe kehveli! Kaopungissa asti on päivystys. Ei kyllä tuu tolokkua. Mitä ne älyvää kaopunkilaeset lehemän vaevoesta? Seon jottae muuta kun lemmikin kynnen leikkuu .
Salme kiiruhti puhelimeen ja valitsi päivystävän eläinlääkärin numeron. Muutaman kerran tiitattuaan, viimein puhelimesta kajahti römeä miehen ääni:
- Eläinlääkäri Tiittanen puhelimessa, päivää.
- No Salme Turakaenen tiällä hyvvee päivee. Se tuossa meijjän Lolitassa taetaa olla äkäsen sorttinen tulehus, minä luulen. Voisittako työ tulla sitä kahtomaan tännään?
- Niin tuota missähän te sen tulehduksen luulette olevan?
- No hemmetti... tississä tietennii, missäs muualla! No tuutteko työ vai ettekö työ tuu? Se on hyvä lehmä ja se pittää suaha joutuin hoijjetuks ettei mäne kettujen lihoiks koko äpyli.
- No kyllähän minä tulen, ehkä sitten iltapäivällä. Tässä on pari kiireellisempää käyntiä ensin jonossa. Tuota antaisitteko ajo-ohjeet, kun ei ole vielä se Ruikanranta niin kovin tuttua?Vuosia kun talossa käyny.
Salme antoi tarkat ajo-ohjeet ja pani luurin paikoilleen.
- Voi helekatti kun mennee vaekijaksi. Iltapäevään tuntu suavan oottoo.
- Sinäkö Tiittasen sittennii saet langan piähän? Sitte eijoo hättee, se ossoo hommat. Matti sanoi.
- Kiitosta kahavista, minä se taijannii lähtee kattommaan, onko se äetmuori huolissaan. Mie ku lupasi äkkijä pistäytyä.
- Etkae sinä aekunen mies äetis tahissa tanssaa. Jutellaan ja suunnitellaan. Tuo Salameki on nyt joutilas pyhäpäevänä poriseen, Matti yritti estellä.
- Tosijaan Seppo, elä lähe! Mennään tuonne kammariin ristisanoja täöttään, ja oesi mulla sulle asijaahi
- Siinä sen kuulit. Se meijän Salame pistää asijoehin vaohtija.
- Taasko sinä puutut nuorten asijoehin. Tehkööt oman pään mukkaan, Martta kivahti.
- Minä ennoo puuttunna enkä juuttunna... Sinä se aena vahtimassa.
- Olokaa jo hilijaa... kumpihi. Suap hävetä, ku vanahemmat tuommossii mehtäläesijä.
(jat.)

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...5.

OSA. 5.
- Kyllähän tuo muuten vaen ei taho tiineeksi suaha. Liekkö jottae puutetta?
- Joo,iliman muuta puutetta... saatura kun se sehhii homma pantiin aevan pelleilyksi! Saakutti kun ravattikaolanen sonni. Toesta seoli ennen kun oekija sonni suorollaan lykkäsi siemennet sisseen, Matti puuttu keskustelluun.
- Joko taas, siinä suoroenesi, Martta tuhahti.- Oesit ees vierrahen aekana niinku immeiset...
Martta alkoi kaadella kuppeihin kahvia.
- Nonnii, Seppo otahan sinäkin poekkee ja paa sekkaan, ennenkun se tuo Salme kaikki kerkijää tarjottavat syyvvä.
Seppo laittoi sokeria kahvinsa sekaan ja unohtui sitä antaumuksella sekoittelemaan samalla kun vilkuili pöydän yli Salmea.
- No poeka, juohan ny välillä sitä sumppija ennenkuin läikytät sen kokonaan tassille, naureskeli Matti pöydän päästä. Nolona Seppo otti nopeasti pullan palan suuhunsa ja hörppäsi kahvia perään, niin että oli suunsa polttaa.
- Kök, köh! Jopas on kuumaa kahvija, nyt tais kyllä vainu palloo. Seppo manaili ja löyhytteli kädellään suunsa edessä niinkuin se olisi jotain auttanut.
- Mitenkä ossookin olla noin kuumoo kahvija. Ootko sinä Matti suututtana tuon Martan kun se tämmöstä äity keittämään, Salme naureksi.
- Sepä tuo muori on aena sevverran kiukussaan että keitoksettii on kiehumapisteessä.
- Isä! Elä ny vieraijen aekana ala morkkaamaan, Salme suhahti.
- Mitäpä vieraeta teällä. Ei sitä vävypoekaa tartte orijaella, Matti sanoi ja nosti kannikkaansa, piukean pitkä pieru purkautui valittaen vapauteen.
- Tuon takia sitä aena saa hävetä silimät päästään, Martta sanoi ja nousi kiivaasti pöydästä.
- Pierasethan sitä sinäki. Mitä kummempi seon? Matti tinkasi.
- No en ainakkaan immeisten aekana.
Nuoret oli hämmentyneinä ja toisiaan vilkuillen kuunnelleet vanhanparin äksyilyä toisilleen. Salme hörppi kiireesti kupin tyhjäksi:
(jat.)

lauantai 21. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...4.

OSA.4.
Seppo istahti tupaa kiertävälle pitkälle puupenkille ja vastaili:
- Siinähän se. Tupasalla...
- Miniähän se sinun pitäsi jo viimmenkin sille hommata. Ja liuta mukeloeta. Sullaki ikkää alakaa olemaan. Joko oot nelikymppinen?
- Noo, on se pari vuotta vielä auki.
- Karvakullimieshän se Seppo jo on vai lieneekö suannu kärkijä kastoo. Se pittee pistee rytinätä touhuihin jos menovvaa. Kukkaa muu ku ite ei niihi hommiin puutu...
- Tuo ukko se aena puhhuu riettaeta, että aivan hävetä saa. Seppoki niin tottumaton tuommosseen...
- No, tosi asiaa. Luonnollisia asijoeta, mitä rietasta siinä. Seon sinulla aena kaekenlaeset toppuuttelut. Saatura jos nelikymppinen mies ei kestä pillusta puhummista, niin hame sille päälle kuulus...
- Seppo sentään nuori mies, eijoo tottunu kuulemaan sun tottuuksia.
- No ainaki on korkija aika oppia. Veitikka piakkoin alakaa sylttään. Miten semmosella penskoja tekkee?
- Hyh! Siinä sulle veitikkaa! Martta heilautti luutua Mattiin päin pöytää kyyhkiessään.
Seppo oli kuunnellut vaivautuneena Turakaisen pariskunnan sananvaihtoa. Hän ei oikein tiennut sanoisiko mitään. Onneksi Matti-isäntä kääntyi häneen päin.
-Tuosta meijjän Salamesta sinä...
Silloin kolisteli Salme parahiksi navetalta tupaan, heitti huivin päästään uunin päältä törröttävän leipälapion päähän ja manaili:
- Nyt se saamari iski tuas siihen Lolitaan... Varmasti utaretulehus! Tissi on niin helevetin turvoksissa ja kanttura potkii kun viimestä päevee kun sitä yritin vähän lypsee. Elläinliäkärj se on kait kututtava. Kuka lienöö viikonlopun päivystyksessä?
- Se taetaapi oll se vakituinen liäkärj, Tiittanen, muisti Seppo lukeneensa paikallisesta lehdestä.
- Ai Seppokin tulluna käymään. Sinuva ei ookkaan näkynä kun viimeks, huomasi vihdoin Salmekin vieraan penkin päästä.
- Joo, piti lähtijä kun en sijjaesta suanna!
- Varmempihan se ite kumminki on...! Onko sillä muorilla kahavija. Ottaa niin ohtaan se Lolita... Saakeli... palijo naarata jos joutuu sen hävitteen. Miten se Niemessä se lehemälykky säelyny?
(jat.)

perjantai 20. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...3.

OSA.3.
- No mikä tuli se nyt on persees alla kun tuommosella votakalla pittee pihhaan hyökätä. Vai pillun puuteko iski kesken pyhäpäivän. Heh heh hee...
Ukko nauroi niinkuin olisi paremmankin jutun hölöyttänyt kuuluville. Turakaisen Matti oli kuulu vähän ronskinlaisista leukaperistään eikä ollut turhan kaino missä ja millä hetkellä niitä tuli käyttäneeksi.
-Päivee... Minä tuota vaan... Seppo ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut
- Joojo, kyllän minä tiijän sinun asijan, Vain ei se Salme taija olla sisällä. Navetassa taitaa vielä olla.
- Eikä kun, tuota... Oikijastaan minä ounnii äitimuorin asijalla. Se käski kysyä teijän emännältä jottae resettiä.
- Voe veikkonen meijän Martta ei semmosistä ennään älyvä enempää kun sika hopijalusikasta. Vain kysäseppä Salmelta sehän se hästää semmosten kanssa.
- No, minä taijan käyvvä siellä navetassa...
- Elä nyt hullujas puhu. Puhas pusero näyttee olevan piällä. Lehemänpaskanhajuhan se tarttuu. Lähe pirttiin niin poristaan.
- Jospa se Salme ei koko päivee? Äkkiä lupasin pistäätyy...
- Etkai sinä ny äitis napanuorassa oo. Nelikymppinen mies.
Seppo punastui, eikä osannut sanoa mitään. Seurasi kuitenkin ukon perässä sisälle
-Martta hoe, paappas pannu tulelle niin juuvvaan kahveet, suatiin päiväkahavi seurookin, huikkaili Matti jo ennenkuin oveakaan sai kunnolla auki. Sitten suunnisti suoraan keskellä tuvan lattiaa olevaan kiikkustuoliin ja rojautti koko satakiloisen ruhonsa siihen niin että perässä seurannut Seppo jo pelkäsi koko komeuden leviävän siihen paikkaan. Mutta lujaa laatua oli kylän vanha puuseppä aikoinaan osannut tehdä, ei edes narahtanut koko tuoli.
- No kukas se nyt meille...kah, Seppohan se siinä. Istuhan poikkeen, minä sitä kahvija laitan. Martta alkoi keittiön puolella touhuta pannunsa kanssa ja huuteli sieltä käsin Sepolle:
- No mitenkäs se sinun äitis jakseloo? Vieläkö se issias kovinnii vaivovaa-
(jat)

torstai 19. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA...2.

OSA-2.
Olosuhteiden uhrina ja vanhempien painostuksesta, heistä kummastakin oli tullut vakituinen lehmänpaskan mättäjä. Pitäisköhän käyvväkin päivemmällä naapurissa. Tehä tikusta asiaa, suunnitteli Seppo lypsytouhun lomassa.
***
Näin suunnitellessaan työtkin sujuivat kuin huomaamatta ja kohta jo Seppo harppoikin vauhdilla tuvalle päin vaihtamaan vaatteitaan. Eihän sitä sentään sunnuntaipäivänä kylille paskaröntteissään.
-No mihinkä sitä nyt tuollasella kiireellä, äitimuori kyselee kiikkutuolista käsin, korjaillen samalla silmälasien asentoa nenällään. Radiosta kajahteli sunnuntain kirkonmenot ja mummolla oli tapana ne kuunnella ja osallistua virren veisuuseen mukaan laulaen aina kovaa ja korkealta.

-Minä tuolla kylillä uattelin vähän poiketa...

-No mitä asiaa sitä nyt kylille on pyhäpäevänä, kaupattiin kiinni.
- En kaupalle aekonutkaan, meinasin käydä ärrältä jonkun lehen.
- Mutta kaljaa et osta. Ja tule äkkiä kotia.
- No, en minä sinne asumaan mäne, Seppo sanoi ja meni ulos.

Pihalla hän tuumaili pitäiskö sittenkin ottaa auto kun tuli sanottua että ärrälle. Kai se on startattava, ei tule turhia kyselyjä.
Sepon auto, vanha Fordi käynnistyi heti. Vaikka auto oli vanha, melkein viisitoista vuotta, Seppo piti sen hyvässä kunnossa.
Syksynsateet olivat pehmittäneet soratiet. Kurainen vesi lillui tienkuopissa joita Seppo yritti väistellä.
- Jaaha, Jaakkohan siellä on valvomassa mihin naapuri on menossa, Seppo ärsyyntyen huomio, ohittaessaan tienvarressa olevan punaisen talon, jonka pihalla mies seisoskeli.
-Kohta se kele lallattaa ympäri kyliä mihin olin menossa, Seppo vähän harmissaan mietti. - Vaekka hittojako se sille kuuluu. Lallatelkoon...
Seppo kurvasi vauhdilla Turakaisen Salmen pihaan, meinasi talon kissakin siinä jäädä auton alle, mutta kerkesipä viimetingassa väistää. Talon isäntä Matti, Salmen isä, tuli juuri pihan periltä ulkohuussista vielä housujaan napittaen.
(jat)

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

KUN SE PARASTA ON OLLU...

OSA 1,
Pienen maalaistalon poikamiesisäntä heräili syksyiseen sunnuntaiaamuun, mieli ankeana. Tuntui niin vastenmieliseltä lähteä näin aikaisin sinne tissinkoitolle. Ehkä turhautumiseen vaikutti ne muutamat lonkerotölkit jotka töllön ääressä illalla oli tullut tyhjennettyä. Naapurin Jyrki oli tosin luvannut saapua kaveriksi iltaa istumaan, mutta naiset olivat varmaan tuntuneet Jyrkistä paremmilta vaihtoehdoilta
- Jokohan se äitimummo on heräillyt?
- Seppo, etkös sinä ala mennä lypsylle. Lehmät vaatii täsmällisyyttä. Sillälailla aloit ryyppäämään. En olisi toivonut että pojasta tulee isänsä kaltainen retku.
- Älähän nyt äiti. Enhän ollut humalassa. Saunajuomaksi pari otin. Se aikusessa miehessä tunnu missään.
- Niinhän sinä sanot. Kaikilla se juopottelu alkaa ensimmäisestä ryypystä!
Seppo ei jaksanut alkaa sitä samaa eipäs-juupas keskustelua joka käytiin lähes joka pyhäaamu.
Seppo kaapaisi komerosta puseron niskaansa ja suunnisti navettaan.
***
Seppo lontusti pihan yli navettaan pää hiukan painuksissa ajatellen, että tätäkö tämä elämä tulee olemaan aina ja ikuisesti. Aamu kuudelta navettaan ja sama ilta neljältä. Äitimuorin pajatusta joka pyhäaamu lauantai-illan muutamasta paukusta tai kaljapullosta.
***
Seppo aukaisi navetan oven ja vastaan tulvahti lämmin paskan ja virtasen sekainen haju. Valot sytytettyään alkoivat lehmätkin nousta jaloilleen ja kolistella sarvillaan parsirakenteita.
***
-Tullaan, tullaan, mutisi Seppo enemmän itsekseen kuin lehmille ja sieppasi harjan pöydän päästä alkaen putsata ruokintapöytää
- Mitä se Mansikki on taas meuhkannut? Ritilä täynnään rehua. Millä ihmeenkonstilla sinut saisi ruotuun. Ja jukoliste Bella! Ala nousta justiisa, Seppo oli oppinut puhumaan lehmilleen, paremman juttukumppanin puutteessa.
Ritilät puhtaaksi ja rehua eteen. Kaikki kävi rutiinilla. Lypsimet kasaan ja lypsylle.
Siinä utareita pyyhkiessään Sepolla putkahti mieleen toisenlaiset tissit.
Naapurin Salme, rakastettu jo rippikouluajoilta, oli varttunut samoissa oloissa kuin Seppokin.
(jat.)

tiistai 17. toukokuuta 2016

SURINAA


Ohitan vöyreen näkösiä pytinkejä. Toesilla on kartanoella kiiltävee raktorii ja kallita Mersuja, vuan suapastelen etteenpäen kun on tietty piämiärä.
Suavun jykkeen olosen mualaestalon kohalle. Tuntomerkittii passoo jetsulleen, että ei muuta ko pihhaan vuan. Kovinhan tuo tahtoo hilijaselta vaekuttoo koko talon meininki. Kuitennii navetasta kuuluu elukkaen iäntellyy.
Sottailen siinä , uskaltaakko mennä sisälle. Ovi aenaki on aaki. Vuan sepä ei pelova joka pelekää. Ileman tuskoo astellan ne muutamat askelmat ja ounkii suuren pirtin ovpieles.
Siinä kahtelen ympärillein ja kuulen sitte päettäen ovvee kohen olevasta sängystä surinoo. Varovasti hiippaelen lähemmäs sänkyy. Siite alakaa kuulummaan voehketta ja näkyviin tulloo naesen polovet.

Voe mahoton ! Huomaan että oun tullunna katetun pöyvän iäreen. Sivallan nopijaan kutteet poekkee ja hyppään sen enempee aekaelematta sänkyyn.
Ka naenenhan onnii het juonessa mukana. Siinä pöyvässä sitä herkkuu riittiki napsii kyllälle asti. Johan tuo olj meleko tuurit käönneet. Vaalijatukkanen blondi olikii minun maun mukkaan.
Naenen esittelj sitte jäläkeenpäenj ittesä talon emännäksi, joka yksin yrittee pittee talloo pystyssä.
Minä kyselemmään, jos vaekka saes pestin talaven ajaks. Tuo ryöttä sannoo jotta kovimpa tuntu passelit osat toesiisa, että jospa aletaanni yhessä talloo assuun.
Ottoo sittä sen surisijan kopraasa ja isköö sen säpäleiksi sängyn piätyyn. Sitte sannoo:
- Nyt siirryttiinni luomuun Mutjukkaniemessä.
No nyt tiällä oun ison talon isäntänä. Heta pittee ohojat lujilla, ettei vaen vieraat naeset piäse Reissumiehelle silimee iskemmään. Tas käyvvä niinko sille Rosvo-Roopell`? Vaekka enhän mie sitä tunnusta. Kyllä vaen siinä tässäe on puolesa, jos on reissuhommissae.
Kaeholla muistelennii menneitä päevii!
LOPPU-

maanantai 16. toukokuuta 2016

TIELLE TAAS

- No, eipä ou ehtinnä hirveempii. Mitä ny nuapurissa olj kuollunna yöllä lehemä ja meillähän tuo on anopinrutjake viimmesillään. Kuolis poes saes vappaammin hengittöö. Vaen mistä päen se vieras onj, toinen isännistä kyselee.- En aenakkaa ossoo suaha mittää tuttavvoo?
- Eipähän tuota tiiä itekkää ja liekkö tuolla väliäkkää. Vuan sattuuko poijil olla tietoo hyvälihasta leskiemäntee, joka tarvihteisi talavenajaksi vöyrettä työmiestä?
- Voe veikkonen, montahhii leskee väekkyy tallouvenpivossaan, ossoovaa työmiestä vaella. Nykyvään sitä ei juur kulukumiehii näö ja vaekka näkysikkii, nii eihän nuo ryökäleet ällyä mittää konneihen piälle. Osovaako se tämä kulukuri rattorrii suamaan liikkeelle.
- Vuan sehän kyllä tapahtuu. Kaek massiinat kyllä hoetuu. Löytyssiis vuan semmonen talo. Vuan se pittee olla isännätön. Isännän juoksupojakshan mie en aijo alakoo.
- Tuosta etiäpäen suapastele semmonen par er kilometrii, niin siinähä onnii komija talo aevan tievierustassa. Isäntähän siinä potkasi tyhyjee, par vuotta sitte. Yksinään siinä on naenen talloo asunna. Mitä joskus nuapurriit aottanneet. Komija on emäntä ja hyvän luontonen. Naoru heläjää ku peipposel.Aijjoo rattorit ja puimurit. Vuan yhtäällähän neon yhen jälet.Ja tiiä vaekka siinä saes isännännii pestin?
- Vuan eipähän sitä maha Reissumies isännäks kuontuu, vuan lempoko sen tiennöö. Pitteepä lähtiä tutkimmaan.
Oon siinä jutellessa pistäny lampaanviuluu tuulensuojaan. Mahottoman hyvvää on palavattu lampaanlapa. Suan nälän tyyvytettyy ja kokkoelen evväät reppuuni. Nostallan repun pykälään, heilautan kättäni kuppilan tytölle ja lähen muantietä pitkin etteenpäen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

KUPPILASSA

Siitäpä kompeosin tuas reissun piälle. Viännällin repun pykällään ja suuntasin syksysen pakkasen kohomettamalle tielle.
Astellan siinä uamuhämärän kuhveessa. Tie onnii aevan hilijanen. Eipähän tiällä syrijäkylillä herrat pirsseillä ajele. Isännät ite ovat navettahommilla tae nukkumassa. Tokihan tieälläe autoja pihhoella näkkyy ja vöyreeenki näköstä taloa ohitan. Vua on vielä liiaksi lähellä sitä kortteeri paekkoo. Ei tie mieli sen emännän kanssa tulla vastakkaen, jonka kanssa yöllä tulj vehattuu.
Suavuan siinä päevän valetessä jonniillaeseen kyläkeskustaan. Näöttee olevan suuren valtatien ja tämän pienemmän tien risteös. Onj kaoppahhii säelynnä jonka piässä samassa talossa on kuppila. Miehän piställän siittä kuppillaan, tiijä häntä vaekka suap jottae nestettä kyytipojaksi jos vetäsee muutaman siivun lampaanviulua.
Kuppilassa onj pari kalijaveikkua päevän urakkata suorittamassa. Nuor tytönhuiskale. Nuamaltaan kyllä aevan nätti. Vuan ilime onj kun oesi suuriahhii murheita mielen piällä.
Menen tiskin iäreen ja katon likkaa mittää sanomatta. Punaseksihan tuo nuamaltaan hättääntyy. Yrittee siinä kuitennii kysellä, mitä oesin vaella?
- Voe likka kuule! Palijohan sitä onj Reissumiehellä puutteita, vuan onj sitte palijo josta tulloo yljmiärästä. Katoppa sinnäe kun tuota tiesarkoo riittee yhtäpalijo etteenpäen niinkun toesaannekki suuntoon. Vessatteella onj sittä vettä aevan liikoo tarijolla. Ja joskus kesällä paestettattelloo liikoohi. Että tiijäppä näest, millonka se on sopiva miärä. Vuan näestä puutteista! Oesikko sillä tyttärellä antoo mittee kulukun kostuketta. Kato sie kun repussa oes evästä, vuan kyytipoekoo puuttuu. Rahhoohan minulla ei ou ku muutama kolikko, ja nehi taetoo olla niitä pennilöetä. Vuan jospa ne veslassiin riittässi.
-No eipä se ves mittee maksa , tyttö sannoo ja laskoo mulle ruanasta lasin tääteen.
Vuaniuvvun siinä siihä niihen kalijaveikkojen nuapurpöytään, tiiä vaekka suap juttukaverrii. Avvaelen repun narruu ja sanon äijille!
-Ka, mitteepä sitä tänj päevänä mahtannoo kuuluva, tuulenhuminan lisäks?

lauantai 14. toukokuuta 2016

VIULU

Sittä kun homma on ns. hanskassa ja makkoellaan siinä kun Rokulan porsaat kylyki kylessä, emäntä supattoo:
- Minä sitä lähen uamusella jo pimmiällä navettoon. Keitällän kahavit niin suat juuva ennen lähtöö. Isäntä nukkuu päevän nousuun. Sitä sinun ei kannate outtoo. Minä piställän tuohon porstuvan nurkkaan palavatun lampaanviulun . Ota se, suat napostella kulukiissa. Ja vielähän tuo höpätti kuinka hiän on onnellinen kun on suanna kokija elämäsä ihimeen.
Hyvillänihän minä sellaesesta oun. Palakkijoksi siitä pallaamma vielä varsinnaeseen asijjaan.
Sen jäläkeen emäntä hipsii, hilijaa kuin huamu, takasi sisähuoneisiin. Minä jatkannii unniain kaakessa raahassa. Eiphää se ollunna enskerta kun yökortteerin emäntä tae tytär olj käännä viihyttämässä, eekä varmaan viimmenenkää?Näessä uatoksissa putuvan jälleen unen kelekkoon..
Avvaelen silimiäni On vielä hämärän kuhujaketta. Pirtissä on aevan hilijaesta. Vuan seinäkello naksuttelloo seinällä. Kömmiskelen hilijolleen siitä tolopillenj . Käväsen nurkantakana, pahimpii paeneita vajjuuttamassa. Tarkastan ohimennen onko emäntä pitännä luppaoksesa. Oljhan siellä , olj reppuun tungettu lampaaviulu ja leipee ja tais olla voe rasiakkii.
Lämpimät tunnot hulumahti Reissumiehen mieleen. Jottae yljmiärästä tuntui kulukussa. Vua eipähän sitä aota jiähä hempeilemmään. Ruaka pelj ja sillä selevä!Uattellin että kaeppa olj mennä oekijjaan rakosseen!
Ryypällän siinä parj kuppii kahvii ja toppaelen vehnäspuolta uamupalaksi. Missä lienöö seoraava paekka jossa suap immeisen laella syyä.
Tulj mieleen , että pittäesj piakkoen löytee talavenajaksi vakituinen talo. Jos varsinnii löytäes vaekka leskiemännän. Tae kylläkae se vanapiikahhii soveltus? Piäassii , että oesi ruokoo ja lämmintä pakkasten ajjaksi. Oesikkii onnenpotku kun sellaesen paekan onnistuisi suamaan.

perjantai 13. toukokuuta 2016

URAKKA

Kyllähän se on Reissumiehellä onni paramoelleen kun suap nukkuu alastomana ihimisenlaella täkin alla. Kyllähän siellä lavossahhii kesäaekana nukuksii. Vuan pakkasten tultuu , se tahtoo tuop pakkanen ahistoo! Kaekista pahin vaenolaenen kuitennii onj näläkä. Sehän tietennii lähtöö syömällä, vuan kun sellassii immeisiä onnii harvassa, joelta sen päeväannoksen suap , ies työtä vastaan.
Eipähän siinä kauaa mäne kun vaevun tossyvvään unneen. Untahhii näjen . Unessa ou saanassa ja Ruusa on minun kimpussaen. Uni tuntuuhi kovin tottuuven tuntuselta. Mahanpohojassa vaekuttoo tekevän kummallisen mukavoo!
Havahun siitä herreille ja kuulen huohottavvaa hengitystä siinä aevan lähellä, ja jonkun käjen tunnen hipelöevän minun paekkoja. Tunnen het että se on emäntä!!!Paksuna ja pirun kuumana se höyryvvää siinä kylykeeni liimautunneena. toenen käs sillä työskentellöö alakerrassa tehokkaan tuntusesti. Ja kun emäntä huomovvaa jotta oon herreillä, tuo epelj immötyy suullaan minun suutanj vastaan, jotta en meinoo henkijäen suaha. Vuan äkkijähän minä siitähhii toevuin ja taijjuun mistä siinä onj kyse.
No, sehän minulle passaahi paremmin ku hyvin. Oun kohta leikissä mukana nuoruuven innolla. Tehhään siinä temput jos toesettii. Emäntä supattoo , jotta kun eijoo suanna kahteen vuoteen. Että kun ukko on männy niin ouvoksi Että ei piittoo hänestä ensinkää. Nukkuva köyröttöö, eikä herree vaek talo piältä purettassiin.
Eipähän minä siihen virka mittee. Sehän minulle passovvaa oekein sopivasti , että äijä on täösin muissa maesemissa. Minä lisseen tehoja, kun ei tarvihe mittee pelätä. Oljhan siinä pehemmiää lihhoo. Tissittii ol ku suuret säkit, vuan eipä siinä mittee. Kelj olj hyvä kone kuumana. Ja täötyyhän se teille sannoo jotta saeki se emäntä semmosta kyytii jotta muistoo vaekka tementiija piälle iskiiiiiis

torstai 12. toukokuuta 2016

MUATE

Otin aena vuan lissee. Pohojathan siinä kattilassa palijastu, vuan oljhan se mahakii täännä. Maetokannunnii ryystin vielä kuivilleen.
Siinä syyessäni isäntä olj kavonnu johonnii sisähuonneisiin. Emäntä sitä vastoen pyörähtelj ja laettelj lattialle jottae patjantapassii. Oljhan siinä vielä tyyny ja peitehhii. Sittä tuo sammutti tuvasta kattolampun ja sannoo minulle, kummoo kiiltoo silimissään.
-Mie tässä lähennii ommoo pahanoo kahtommaan. Reissumies napsaottoo sen lampun sittä sammuksiin , kun on tarpeekseen syönnä. Minä uamussella vielä keitällän uamukahvet, nii piäsöö muutaman tolopan välin etteenpäen.
Syoskentelin siinä iliman aekojani pöyvän tyhyjiin. Par rieskoo mänj siinä ruuvan piälle. Voeta kun pistälti lähtemmään asti palaselle, niin oljhan se suun mielusta evästä.
Vuan kaekkinnaenen naatinto loppuu aekannaan ja niinhä se minnäe ruahin lopettoo kun evväät pöyvälta hupenj!
Napsaotin keittijöstä sähkövalon sammuksiin ja alloen huakurroija pimmeyven läp makkuu paekkoo kohen.Löysäelin vuatteet piältäen , en kehannu sentään piällyvuatteineen männä peiton alle. Ja kun tarkemmin ajattelin niin sivällin vielä Röllykkämäjestä suamani kerrastonnii poes puristamasta. Hyvillä mielin kaevaon täkin alle. Siinä pimijässä tulj kaekenlaesta mielenpiäelle kun ajattelin mennyttähi päevee. Kuinka erillaesii immeisiä näkköö, kuitennii tiukan paekan tullen se pohojimmaenen ahaneos putkahtoo essiin. Reissumies kuitennii olj semmosesta paenolastista vappaa. Otti mitä annettiin ja sillä siisti.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

MAULLAAN !

Oljhan tuo mukavvee kahtoo kun isäntä lattoo klappii sylliisä. Eiphää tuolla taenna miel olla siellä huipussaan. Vuan niihän se onj , jotta sitä itekuhhii käättää tilannetta hyväkseen. Miksempä sitte en minnäe? Isännän ähistessä, kiukkuvvaan vae mitä? Minä sanallan sillen ehtoja:
-No mitteepä noeta huutelloo, kuhan suan syyväkseni ja katon yöksi piänpiälle. Uamusella lähen sittä etiäpäen. Passovvaako semmonen sullen?
Isäntä olj suanna sylisä tääteen, lähtöö siitä menemään pirttiin päenj. Minä seoraelen naoreskellen perässä, välliin muistuttanj , jotta passovaako mun tuumat. Isäntä viimmennii ähkässee:
- Kyllähän se passovvaa, mutta suu sittä kiini!
Tullaan sisälle. Emäntä siellä punakkana ja naoravaesena laettelloo ruokaa pöyteen , on oekeen keittännä jottae lihasoppoo. Sittä kun isäntä tulloo puusylyksen kanssa, emäntä kiäntyy kahtommaan tapahtummaa kuin parempaahi näätöstä. Sitte tuo ruoja läpsäöttee käsiään pulleisiin reisiisä ja sannoo:
-Sus siunakkoon! Mitä se nyt? Eipä ou ennen tässä huushollissa isäntä klapuja sisälle ruahannu! Minkä taotta se nyt rassaotuu?
- Noooo, uattelin lämpimikseni ottoo sylyksen. Tuo Reissumies , näky olleenj alanmiehii. Olj silipunna rytökasan poltettavvoo. Kyllä nyt passovaa antoo kunnon lihasoppoo.
Isäntä siinä laettelloo klapuja puuluatikkoon. Minä katallan emäntee! Tämähän kattoo minnuu ja ryöttä isköö minulle silimee. Tämähän se epelj on. ajattelen , vuan en piäse sen pitemmälle kun emäntä kehottoo minnuu pöyvvän iäreen.Senj kuitenniin panen mielenpiälle jotta kovin punakkana ja aevankuin yljkierroksilla emäntä pyörähtellöö. Peräpiä mutjahtelloo ku kiimasella mirrillä.
Voe mahoton, kylläpä olj lihasoppa hyvvee ja maestuhhii. Enpä ollunna Röllykkämäestä lähön jäläkeen kunnolla syönnykkää. Jonkunj kuivan kannikan olin suanna tienvieren talloessa. Mutta nyt olj ruokoo eholla. Leipee ja kermasta maetoo, ja keitto olj niin rasvasta jotta rasvakerros kiilui kattilassa piällimmäesenä!

tiistai 10. toukokuuta 2016

HOMO

- Joooo, tuota. Otallappa siitä emännälle viemmissii. Ohan se sehhii kottiinpäen!
Nöyrästihän minä tottelen isäntee. Piställän kirveen siihen pölökyn piälle. Sitte pyllistän siitä klapukasasta valihtemmaan käsimutkan piälle klapuja.
Oun suanna pinottua jo kohtuullisen sylyksen , kun tunnen ku isäntä tarttuu minusta takkoo kiini ja suatana rytkeöttee minnuu takkoopäen. Meinoon lentee päestikkoo nuamalleni. Klaput kuitennii lentee takasin kassoon.
Raelakkaasti kiännyn isäntee päen, ja huomovan siinä hämärässä jottae vualejjoo siellä sepaluksen seutuvilla.
- Vaen niitä miehii se isäntä? Hilipasenko kirsoon vaen sovitaanko muuton?
Isäntä näöttee hättäötyneeltä. Melekeen itkuva kitisten yrittee selevittee poekkijavuuttaan. Ja pyytellöö , etten emännelle menisi mittee huastammaan.
Minähän oonnii nyt voeman , sillä paremmalla puolella. Mietin mitenkähän tuon assiin nyt hyövyntäesj. Piätän pikkusen nöyryyttee isäntee ja sanon:
- Nythän se taisikkii klapun kantaja vaehtuu. Alappahan noukkija klapuja käsmutkaan, lähetäänni sinne syöntihommiin.

maanantai 9. toukokuuta 2016

POKASAHA

Astallin siitä sinne liiterriin päen. Silimä tottu yhä paremmin pimijään ja alloen erottee yksityiskohtii. Nähin sahapukit jos halakopinonnii. Metrinhalakua oli siinä pitkä pino. Puupäenen pokasaha olj siinä sahapukin sarviin ripustettuna. Ja mikä parasta kuuhi alako vorniutuva piliven takkoo näkyville.
Mikäpä se siinä! Otan pinosta halon ja uattelen jotta kahesta kohtoo se pitännöö suihkaottee poekki. Halako on semmonen keskeltä halakastu, kohtuullisen kokonen koevuhalako.
Minä kun noessa työhommissa oun niitä etukeolan miehii, niin innolla alan lykkii sahhoo iestakasi.
Tylysähän se saha onj. Vuan ei se mittää ,vaen kun se vielä lempo alakoo ahistaan! Pimmeyven ruhtinnaan nimmeehän siinä jo minun pittee huutoo. Tulloo mieleen että taespa jiähä yöpaekka suamatta.
Suan sahan jollahhii konstilla irti. Mutjaotan sen ison halon takasi pinnoon ja valihen pinosta puoltahhii pienemmän mäntysen kalikan. Nyt saha paenuu kohtuullista vaohtii ja kalikka katkijjaa . Puoltaahan se saha meinovvaa, vuan kuitennii er puolelta puuta kuitennii poes tulloo.
Näen kun pääsin työn makkuun , niin siinä unuhottu kurniva maha ja ahaneet isännät. Kuu paestaa niin hävyttömän kaaniisti ja olj aevan tyyni. Mikäs tässä!!
Sahhaelen siinä kotvan aekoo. Vaehan sahan kirveeseen ja ruimin pölökkyä halaki , näläkäsen innolla.
Oun suanna melekeen kaekki pölökyt sipullettoo, kun isäntä sieltä suapuu, avopäenj ja uamutossut jalakoessa, seisahtuu siihen ,käjet housuntaskussa kahtoon . Vihellellä tohhaottellee, vissiin Eldankajärven jäätä. Kohta tuo kuitennii sannoo:
- Noo, mitenkäs se puusouvvi ejistyy? Kaho, kaho, aevanhan se sälli onj suanna näkyvväähi aekaan. Eiköpähän tuota jo passoo lähtee kahtoon jos se emannuus jotahi? .....Halo ny ne viimmeset pölökyt,kovin näöttää tuo homma käättävän.. Oukko ennennii lapupuita ropottanna?
.- Kylläpä sitä tässä Reissumiehen ammatissa suap olla rekenä jos kelekkana. Eikähän se ees siihen pysähy. Itekussahi ammatissa onj ne molemmat puolet, sanon moksaottaen viimmesen pöllin halaki.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

ONNEA !

ÄIDIT KUULKAA.....

Oi Äidit kuulkaa, te hellät ja hyvät
te joilla on rinnassa tunteet syvät
Nyt kuulkaa kun kuuluu kaikkialta
lasten ilo, se tuntuu parhaimmalta.

Oi Äidit kuulkaa, hempeät, kiltit,
on tärkeintä teille nuo pienet piltit,
Nyt kuulkaa kun lapsien riemu soi,
se tuntuu rinnassa syvällä oi.

Oi Äidit vahvat ja väkevät,
jotka lapsessa ihmeen näkevät.
Pysähtykää ja aina se muistakaa,
on onni kun lastaan saa rakastaa.

Oi Äidit, kaikkenne antaneet,
jotka lapsesta huolia kantaneet.
Tämä päivä nyt olkoon kiitoksen,
ajatuksen hellän ja lämpöisen.

lauantai 7. toukokuuta 2016

KLAPUJA

Isäntä keikuttelloo tuolijjaan. Vilikassee välillä emäntee, vuan tämähän se ei virka mittee! Viimmenki tuolj pysähtyy ja isäntä kurkottelloo Reissumiestä kohen ja sannoo melekeen vihasella nuamalla:
- Vuan meilläpä ku ei velaksi annetakkaa mittään! Jos sälli haluvoo olla katon alla ja evästähhii, niin seonj lähettävä nytkytteen hellapuita .
Ka, sehän tämä meikäläenen onnii oppinna huomovaan , millon joutuu vallankäätön kohteeksi. Piässä pyör jonniillaenen laskuaparraatti. Mietin siinä erj mahollisuuksii, vuan kaik ne kallistu sinne halakorantteen puolelle. Alako olla jo yöpakkassii ja heinälatojahhii harvanlaeseen. Niin , ja se sapuskapuolhan se tietennii olj tärkeintä.
Kampeosin siitä tolopilleinj. Kahtelin isäntee ja sannoen:
- Tässä ei sattunna noeta työjarruja olemmaan völöjyssä? Oeskoo sellassii laenaan?
- Siinäpä uunin otalla monettii. Neonj tottunneet työhommiin! Sahan sinä löyvättii sieltä sahapukin piältä ja kirvessii löytyy siittä hakkuupölökyltä. Alahan siittä joutuva, ettei tuu liijan pimijää. Minä suatan tulla sittä käsköön poekkeen , ku aeka onj siihen sopiva.
Pimijähän siellä ulukona olj. Pirtin katto lamppu kuitennii anto akkunasta valua siihä porstuvan etteen. Tuas se koera olj nuolemassa ja haestelemassa. Eehän tuo kuitenkaa lirraottanu suappaalle.
Seisottelin siinä pikkasen aekoo , että alako silimät tottua siihen syksyseen pimmeöteen. Tosin tähet jonnii verran anto valua minun astellessa halakoliiterille päen. Kuu taes olla pilivenriekalleen takana, koska ei näkynnä.
Tuljhan se siinä mieleen Röllykkämäkihii, vuan piättävästi pyyhkäsin muistot mielestä. Ny oltiin uusissa kuvijoessa, eiköpähän se tuas siitä ala kirkastummaan!

perjantai 6. toukokuuta 2016

YÖSIJAA

Nuorenpuoleinen isäntä kahtoo telekkarrii. Emäntä on naaravaesen näkönen . Ei mikkää näläkäänähäneen olonen. Lanteet tuolla lohonakkeella hylly kuin vetinen suo, kun se hommissaan olj keittönpuolella. Vaen eipä se minnuu haetanna. Iteppähän tuo lihasa kantannoo!
Emännän lihavuus vaen tojisti , että ruokoo kyllä talossa onj. Isäntä olj sittä päenvastasta mallii. Laeha olj , vaen ihan terveennäkönen.
Istahan tuohon penkinpiähän sanottuani hyvät illat.
- Mitempä sen assiin kans lienöö, saesikko se Reissumies kylykesä alle kaestaleen laattiaa, kyselen.
Isäntä kahtoo emäntee, niinku katotaan sitä jolla on valta ja voema. Emäntä on kuitennii aevan hilijaa, taetaapa jottae laolaa hyrrytteekki. Isäntä siinä äplistellee ja altakulumaesa mulijaottelloo. Potkasoo toesella jalalla keinusa vaohtiin. Siinä isköö sittä jarruja kiikuttelluun, kahtoo minnuu ku rönkkenikone, vilikassoo vielä emäntee ja tokasoo:
-Mistäpä päen se kulukija onj poekkee?
Minä kun sitä oun vappaaeläjä ja varsinnaesii juurii ei taija olla missää päen, ei aenakkaa kiinni olevii, kahtelen isäntee hetken ja sanon:
- Tämä minähän se en taija olla mistee kotosi. Jos satun kuolemmaan , ei itke ku viranommaeset ja velekoo antanneet. Vuan aevan hyvin oun elämässä etteenpäen kulukenu. Mitä talavella on lumikinokset haettaa teheneet.
- Onko sitä sulla rahhoo? Isäntä uteloo.
- Eihän sitä Reissumiehellä rahhoo ou kertynnä, vuan ohan se mulla notkija halonhakkaajan ruppi.Jos yötä suan tuossa lattijalla rötköttee ja pikkasen syötävvee, niin minähän suatan kopistella uamulla emännälle hellapuita.

torstai 5. toukokuuta 2016

MENOKSI

Kyllä tuntuhhii mahottoman mukavalta tuas mutjeltoo muantiellä. Herrat komijoessa aotoessaan kuhhaottelj ohitte. Minäpä se en tuosta suurijjakkaa piitanna , vuan välliin suaton istahtoo siihe tienpenkalle, ilimanaekojaan kattelleen syksyssii maesemmii.
Vua sittehän se jo alako iltahhii hämärtyy. Minä tuossa uattelloon , jotta missäpä tuon kylelle paekan sua. Talojahan siinä tievieressä olj särkymännii varalle, vuan en tiennä missäpä sitä Reissumiestä suvahtassiin yönajan.
Vaen Reissumieshän se ei ou niitä Arkalan poekija. Poekkijan tieltä vöyrreen näköseen talloon
Koera, pirulaota, on siinä portaehen vieressä, suuri ku mullinpurrikka. Minä siinä uattelleen , että tuon persijjeessä sitä onj, jos se pahatapaseksi heettäötyy..
Vuan tiijättähän työ! Eihän koera , koeroo haoku. Siksipä hauva oli aevan ku oesi vanahan tutun tavannu. Nuolasta lipasi käjestä, ja menj takasi mökkiisä vahtihommiin.
Siinähän se oljkii sittä jännät paekat. Arvuuttelin minkämoenen oesi vastaanotto. Rohkijasti vetäsin tukevan oven aaki ja astun pirttiin.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

TILI

Uamusella Reeti on kovin totisenolonen. Siinä kiemurtelloo ja ähisöö. Sittä kuitennii ottoo kuapinluatikosta levviän lompuukin, jonka levväöttee aaki ja sannoo:
- Noo, jos Reissumies on piättännä lähtee, nii eehän sitä voe kettinkii jalakaanj pistee. Vuan pitäshän sitä vissiinni tillie tehä. Että palijoko sitä niinko oesii suamissii?
- Eiköpä se sovittu , että seon isännän vallassa? Minä en siihe asijaan virka mittee.
- Eipä tuo oekein jiännä mielenpiälle , että mitä sitä sattu sannoon. Vuan ohan tässä syötyhhii ja saonottuhii ja nukuttuhhii lakanoessa, ei se aevan ilimasta huppii ou semmonenkaa. Mitteepä tuumoot jos piställän sullen satasen kouroon? Ruokoo ku on kulunna mahottommii määrii , viimme aekoena.
Minua hämmästyttee Reetin yhtäkkinen nuukuus, vuan sitte hoksovan jotta eipähän sitä löysäkätisellä rikkauvvet kasua.
Siäliksihän minulla käöp se Reeti , kun aevan satasesta raahtisi luopuu. Reissumiehellä kun tuo raha merkihtöö olemattoman vähä. Siksipä minä sanonnii:
- Mitästä hulluttelleen, ohan tässä syötyhhii. Piställähän vuan se satanen sinne muihen joukkoon. Minun taskussanj sillä tulloo vuan kavereita ikävä. Lähen tässä astelleen etiäpäen. Se kun Reissumiehen pittee sitä ommoo tehtävääsä hoetoo. Koettekeehan kerätä eelleenki sitä mitä koe syö ja ruoste raeskaa. Tämä poeka lähtöö! Ja kevijällä mielellä.
Näenhän minä kun se haaskannäkönen Kaisa pyyhkäsi silimäkulumaasa. Vuan eipähän tuo ollunna ensimmäenen , jos ei viimmenenkää haaskannäkönen joka Reissumiehen jäläkeen itköö..

tiistai 3. toukokuuta 2016

TYMPII

Viihyinhän minä Röllykkämäjessä viikonpäevät. Reeti keksj tehtävvii aenj lissee. Yö aekana Kaisan kanssa olj monenniillaesta puuhoo. Sen pijin kuitennii varanj, etten ennee Ruusan käsittellyyn joutunna.
Vaekka jokailta saonottiin, niin naeset pysy saonasta poekkeen.
Vuan ku viikko olj männy siinä työn toohussa, se alakokkii käämään rasituksen piälle. Reetihhii alako olla yhä vuativampi ja Kaesa alako ämpsyilemmään, niin minä sannoen muuvan ilta , että uamusella Reissumies lähtööki nostelleen, suapasta toesen eille.
Reeti tinkoomaan , että minkä taotta. Minä selostan , että tiellä se Reissumiehen koti onj. Ja että Röllykkämäk alakaa vaekuttaa liian tuttavalta.
Ruusahi tuohon jo tunkeosj puhheihen välliin. Meinottelj jotta Röllykkämäesj suottassii olla vaekka isännännii paekka vappaana. Kaesa varottelloo äetiisä , että eipähän tuota tiijä ottooko hän millonkaa miehen rutjaketta vaevoekseen.
Reeti olj tarkalla korvalla kuunnellu keskustelluu, ja jopahan sannoo:
- Vuan eipä sitä ou Röllykkämäkkeen kulukureita ennenkää naetu, eikä naija nytkää. Se onnii vävyllä oltava muutahhii, kuin kulukevaenen luonto. Palijo muata ja komija tallous.
Sepähän tuo mulle riittihhii. Suapastelin ommaan aettaan, ja annoen Kaesan sängyn olla niitä rikkaeta kosijoeta vuottamassa.

maanantai 2. toukokuuta 2016

PISTOJA

Yö mänkii huvassa ku harrastettiin monenniilaesta leikkii. Olj huarakääntii, ristipistoo , pantiin oekein ja nurin ja vaekka sen tuhannellaesta piilotteluleikkii. Eipähän tuo taenna Kaesa olla ensimmäestä kertoo pappia kyytissä, eikä reissumiestä riijaamassa. Vuan enpä sitä minäkää ollunna eelisen teeren poekiin. Monellaesta kyytiihän sitä olj tullu kokeiltuu, mutta Kaesan epelj ties tarkalleen millalaella suahaan naatinnot täyvvelleen.
Haaskoo olj ja Reissumiehellä kuntoo riitti semmoseen ravviin , jotta Kaesakkii piäs huipulle, montahhii kertoo. Ja suatta uskoo jotta semmonen vuoristoratsatus se onnii vasta poekoo.
Vuan mitteepä näestä tämän enempöö. Uamuyöllä kierrän sinne piäaettaan ja ehin siinä vähä torkahtoo, ennen ku isäntä potkassoo aetanovveen, ja tuntuu huutelevan:
- Noo , Reissumies, alahan nostoo sitä karvastapiätä ylöspäen. Aarinko onnii jo noussunna ja emännällähhii on kahavipannu kuumanna.
Reissumies ku ei palijo unta kaepoo, oun aevan virkiä ja valamis päevän urakkaan.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

HERÄTYS

On kae kulunna aek kauan , ku havahun oven kollaukseen. Kaisa on tullunna aettaan. Tiijän sen siitä kun kuulen se laolelevan....on ilta myöhä taepaleella muuvan Reissumies.... Kaesalla on taskulamppu jonka hän pistee pöyvälle. Nakkoo sitte kylypytakin piältään. Sitte tuo ryökäl alakoo levittee jottae rasvoo iholleen. Suan siinä aetijopaekalla seoraella hyvinnii intiimijä esitystä. Kaesa tekkoo siinä vaakoo ja jos minkälaesta spakaattii. Naatiin siitä henkijänj pijätellen.
Vartalo sillä onnii kurvija ja kohhoumee täännä. En oukkaa ikuna piässy näkemään jottae niin täyvellistä. Musta tukka sillä onj harteilla valtoemennaan. Kaanis nuama on nätisti hymyssä , kun hän siinä touhuiloo. Vielä hän sitte notkistelloo ja venyttellöö , notkija on ku pajunvitta. Sittä Kaisa sammuttee lampun ja alakee huamiloija sänkyy kohen. Sitte Kaisa äkisti pysähtee, kuiskoo sittä :
- Onko tiällä kettee?
En voe ennee jatkoo sallaelua, vun vastoon:
- Ohan tiellä yksi Reissumies. Eekö saes olla?
- Suop suop. Mutta hihii, sinä taijattii olla viärässä aetassa. Tuo piäimmäenen oesi ollunna sinnuu varte.Hiihhiii jos Reeti tietässii, se antaskii sulle äkkilähön. Vuan eipähän tuo tiiä. Sinun pittee vuan uamuksi kipasta tuonne ommaan sänkyyn. Tuolta yläkerran kaatta onnii heleppoo männä , ei kukkaa niä.
Kaisa sukeltoo lakanoehen välliin , voeteihen takkii tuoksuvana ja lämpöesen pehemijänä, etten sanosi , hehkuvan kuumana. Arkaelematta tuo tullee aevan iholle ja huamiloe huulillaan minun suutaen. Minähä oonnii niitä poekii, ettei lempimistouhuun tarvii palijo vihijata, ja kahamasen Kaesan hallaukseen. Sehän tuli syttyhhii aevan ens ruapasulla , ja lempi roehahti täöteen palloon.