Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2012

MITÄPÄ NÄISTÄ

Sattuu aina monenmoista

tänään yhtä joskus toista

elo ei oo yhtä juhlaa

moni voimat turhaan tuhlaa.

-

Vouhotetaan kaikenlaista

joukoissa on miestä, naista

jotka menee massan mukaan

jarruta ei niistä kukaan.

-

Kissanristiäistä monta

useimmiten tarpeetonta

houkutellaan - rahaa palaa

ihmetellä voi vain salaa.

-

Ikävää on olla noissa

turhanlaisis pippaloissa

juorutaan jos joku puuttuu

joku myöskin usein suuttuu.

-

Kaihtaa kannattaa siis noita

juoruisia pippaloita

niista harmia on varmaan

saa olon synkeän ja harmaan.

-

Onneksi mun kasvoi järki

haukoin henkeä kuin särki

kun täytyi mennä sakkiin tuohon

polkee tommoset sais suohon.

torstai 27. joulukuuta 2012

POHDINTAA

Syksy synkeä soluvi
Jälleen näille maisemille
Kylmin tuulin taas tulevi
Työntää hyiset lonkeronsa
Joka soppeen ja syvälle
Aivan sielun syövereihin

Mitä keinoja kehitän?
Miten jaksan ponnistella
Läpi synkeän, pimeän
Lohduttoman syksyn synkän.

Otan ratsuni rajuimman
Valjastan sen vaskivöillä
Panen parhaimman satulan
Selkään humman hirnahtavan
Vielä voiteita vähäsen
Sivelen sen kintereihin
Että luistavi lujemmin
Lento muihin maisemihin

Mihin miesi lie menossa?
Kunne kulkee ratsastaja
Luuskan lauhkean selässä
Ohjaksissa kurjan kaakin.
Tuota kuomani kyseli
Tiedusteli tuttavani?

Menen missä käyskeleepi
Virren vetreän takojat
Missä kaikuu kaunis sointu
Missä poljento upea
Menen sinne laulamahan
Panen biisiä pinohon
Suollan soljuen säkeitä.

Kuoma katsovi karusti
Vielä päätä puistelevi.

maanantai 24. joulukuuta 2012

HYVÄÄ JOULUA!


 
Hyvää Joulua kaikille ystäville
Hyvää Joulua käsille auttaville
Hyvää Joulua joilla on suruja
joille riittänyt ei onnenmuruja.
-
Hyvää Joulua kaikille kavereille
Hyvää joulua vankilan lavereille
Hyvää Joulua majoihin mataliin
sielläkin päästään Joulutunnelmiin.
-
Hyvää Joulua soivat kirkkojenkellot
Hyvää Joulua toivottaa lumiset pellot
Hyvää Joulua tirskuu myös varpunen
jolla Joulupöytä on niin luminen.
-
Hyvää Joulua kuiskii pihapuut
Hyvää Joulua henkii tienoot muut
Hyvää Joulua toivottaa Jouluvalot
               talviyöhön viimein hiljenee talot.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

EN HALUA

En etsi rikkautta, kunniaakaan
se riittää kun rauhaisan Joulun saan
en turhia valoja, rihkamaa laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En halua räminää musiikinpauhun
en kokea melskettä pelienpauhun
en hössötystä ja kiirettä laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En kaipaa kirkkoja, kappeleita
en virrenveisuuta alttareita
en ylensyöntiä en herkkuja laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En kaipaa juhlia, menoa hurjaa
en Jouluna potea krapulaa kurjaa
en konjakkia, en totia laisin
hiljaisuudesta nauttia haluaisin.

lauantai 22. joulukuuta 2012

JOULUTUNNELMA

Joulun aikaan metsässä on Joulun tunnelmaa,

rintahansa siellä ihmeellisen rauhan saa,

kuuset huurteisina hohtaa,

polkuni sen luokse johtaa

metsässä mä ihanimman joulutunteen saan.

-

Lumisessa metsässä on olo ihanaa,

luonnon monimuotoisuutta ihastella saa,

puiden oksilla on lunta,

olokin aivan kuin unta,

metsässä mä ihanimman joulutunteen saan.

-

Oravakin oksallansa riemuin hypähtää,

seisahtuu ja ihmetellen kuuntelemaan jää,

katson tuota ihastellen,

mielessäni ihmetellen,

metsässä mä ihanimman joulutunteen saan.

-

Rauha on nyt sielussani, olo upea,

muualta en joulua etsimään rupea,

tunne tuntuu hyvältä,

se nousee jostain syvältä,

metsässä mä ihanimman joulutunteen saan.


perjantai 21. joulukuuta 2012

KAMALAA

Joka vuosi saapuu Joulu,
juhla kauhea, kamala.
Visa vinkuu lakkaamatta,
kuuluu kassojen kilinä.
-
Kansa kulkee kassit täynnä,
kiukku mielessä monella.
Kova kiire kintereissä,
ilme kiukkuinen, kireä.
-
Lisää vielä, huutaa mieli,
puuttuu tärkeä tavara,
tuon kun saan ja hiukan vielä,
Joulurauha on minulla.
-
Valuu rasva valtoimena,
maistuu maukkaalta makea,
ahmimalla nielee nielu,
maha paisuvi isoksi.
-
Tavaraa niin tarpeetonta,
onkin lapsille lisätty.
Täyttyvi kamasta paikat,
leluroinasta komerot.
-
Ilon Jouluun antaa viina,
isä pulloja varasi,
piilotteli taitavasti
juhlan Jouluisen varalle.
-
Joulurauhan viina antoi,
nyt on rauhaista talossa.
Isä sänkyyn sammuneena,
äidin kiireet kai väsytti.
-
Jeesus-lapsen synttäreitä,
nyt on juhlittu kovasti.
Velat painaa, hyllyy läskit ,
                 päivän sankari unohtui.

torstai 20. joulukuuta 2012

NARTUN KEKSIN



Koitti kohta viikonloppu,
aika kauhea koviksen.
Olin tuota tuumiskellut,
vielä harkinnut vähäsen,
kuinka kaadan kaikki gimmat
kaikkia viiksehen vetäsen.
-
Istuin rattiin Lamborghiinin
nahkapenkille pemahdin,
päästin voimat valloillensa,
konit korskeat viritin,
mylvähteli hieno rauta,
suurta vauhtia janosi.
-
Nousi katku asvaltista,
savu sankea kohosi,
kumi luisti perkeleesti,
viiva mustana eteni,
lähtiessäin katsomahan,
noita narttuja kovia
kiiman, kuuman polttamia.
-
Ajoin keskustaan satasta,
näytin mallit mahtimiehen,
jot´ ei kahlitse kamalat
rajotuikset raukkamaiset,
ne on köyhien varalle,
pelokkeena pelkureille.
-
Lambon parkkihin peruutan,
rehvakkaasti retkutellen ,
tulen mestoille menoihin,
pubin suuren saapuville,
sinne hurmaavaan hämyhyn,
nousen baarijakkaralle.
-
Nakkaan rennosti resuten
iloliemen linjakkaasti,
katsoin gimmoja himolla,
sutturoita silmäelin,
halu palleissa pakotti
nainen täytyy kohta saada.
-
Huomaan pikkusen sivussa,
nurkkapöydän tienovilla,
huoran käytetyn näköisen,
tarkoitukseen verrattoman.
Heitän rennosti hetulat,
nostan naisen nurkastansa,
läpsin korville vähäsen,
pakaroille paukuttelen.
-
Gimma kuumenee kohisten
huohottaapi kiimojansa,
suuta suikkaapi nätisti,
pusun painaa poskelleni.
Sitten löysääpi hamosen,
keikuttelee lanteitansa,
tussu paljaana läheten,
kaataa miehen kanveesille.
-
Temput tempaisen äkisti,
panen huoraa perkeleesti,
kunnes huutaa tuo hetale,
karjuu lailla lahdattavan.
-
Se on pantava pakosta,
aika poika ollaksensa.
-
Äiti huolissaan kotona,
odottavi sielu täynnä
noita huolia pojasta,
rakkaudella kasvatetun,
noilla neuvoilla hyvillä,
miehen mallin maininnoilla.

tiistai 18. joulukuuta 2012

NUIJA

Jouluhan on aivan pian

viimehetket koittaa sian

isäntä kun etsii nuijaa

apuriksi pyytää muijaa.

-

Sika katsoo aidan takaa

isäntä tuo varma, vakaa

katsoo otsaa sikapossun

rohkea - voimalla Kossun.

-

Nousee nuija korkealle

isku sattuu vasemmalle

hipaisee vain sianpäätä

muija siunaa täyttäpäätä.

-

Sika kiljuu äijä noituu

sian voitoksi tää koituu

Kossua taas ryypyn ottaa

sitten eukkoansa mottaa.

-

Erävoiton otti sika

eihän ole sian vika

että äijä kovin hosu

eipä nuija silloin osu.

perjantai 14. joulukuuta 2012

VÄLIAIKAISTA PUKILLA

Joulupukki se punasessa nutussaan

lähti maailimaa kiertelemään

erehtyi pukki paikassa tutussa

vanahaapiikaa jo silimäelemään

Liijan pitkään se neitoa suuteli

sekä riettaeta sanoja huuteli

sae Neiton kuumenemaan - tottatosiaan

sekä kaulaansa kapsahtamaan.

-

Vaen sehän oli Pukilla jo meininki

päästä tytön viereen makkoomaan

suunnitelmaa mielessään tuumaeli

tulosta ei menny takkoomaan

Ensin ukkeli anteeksi pyyteli

lahjat runsaat kontista syyteli

Sitten halamaan vaan - tottatosiaan

Neito käönyt ei vastustamaan.

-

Pukkisänkyyn sitten jo kavuttiin

Pukkikin riisui turkin pois

himokkaasti siinä jo suuveltiin

mitähän tästä tulla nyt vois

Pukki huomasi kampe ei pelitä

mutta ei sitä neitolle selitä

sieppaa turkkinsa vaan - tottatosiaan

lähtee Muorin kylykee koisailemaan

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

MUORI KYYKYTTÄÄ

Jouluiselle mielelle
on Joulupukki tullu
toki on se tolkku mies
vaan aivan vähän hullu
ikää onkin lasissa
jo satakunta vuotta
eipä Pukki sekoile
sentään ihan suotta.
-
Pikkujoulunaikaa pukki
meinas mennä uimaan
Muori siitä hermostui
ja vauhti onkin tuimaa
Muori kun saa kipinää
niin Pukki juoksee lujaa
kiertää koko pihamaan
ja pätkän kotikujaa.
-
Muorille ei vielä riitä
kyykytyksen malli
Pukkiraukan vaatteita
ei päälle panna salli
aivan nakuna nyt Pukki
juoksee jäistä pihaa
Muoria se innostaa
saa riippunutta lihaa.
-
Uupuneena Pukki viimein
Muorin luokse palaa
ketutuksen ukkomies
taitavasti salaa.
Konijakkia lasiin kaataa
kuittaa koko jutun
Muorin äksyilythän tietää
               asian niin tutun.


maanantai 10. joulukuuta 2012

RÖHÖTELLÄÄN

Sika se läävässä katteli rakoja
mielessä mietti se muuvalle pakoja,
Sijasta tuntui on immeiset kakoja,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä läävään jo kurkisti ovelta
kamalaa puukkoa kaiveli povelta,
aikooko tappamiskeinoja soveltaa,,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Sika jo hädissään kauhusta vinkasi,
karsinanraosta pihalle pinkasi
armoa isännän mennessään tinkasi.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä sijalle tuomion saneli,
emanta isäntää luopumaan aneli,
vihastui siitä vaan isäntä-Taneli.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Puukolla isäntä sikaansa viilteli,
puukkonsa terä se kädessä kiilteli,
emäntä vauhkona kovemmin riiteli,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Taistelu tuima on sika jo voitolla,
emäntä pysyypi hommasta loitolla,
apua pyytääpi kännykänsoitolla,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Kamalaa on sijan teurastus takuulla,
onnistuu kyllä jos on sika makuulla,
ei sitä helposikaan pitäisi luulla.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä ventti on makoilee kedossa,
ei ole possukaan kovassa vedossa,
sitkeä henki on aivan kuin pedossa.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä kaulimen sisältä noutanut,
toki on hädissään sinnekin joutanut,
kovasti asiaa huovannut, soutanut.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä taidolla kaulinta käyttelee,
Tanelin hommille sormea näyttelee,
sijalle porttia tuonelaan näyttelee.
               Röhö röhö röhö röhötellään


lauantai 8. joulukuuta 2012

ILON PILLUUTA

Nenät punaiset on vasta
tenttu-ukot juhlimassa
lisää soppaa kaatuu suuhun
järki takoo otsaluuhun.
-
- Mitä järkeä on tässä
olla viinaa pämppäämässä
paremminkin voisi olla
perheen kanssa suosiolla.
-
Lisää kaatuu viinapuolta
nytpä pojalla ei huolta
olo kevyt kyllä passaa
naisenpuute mieltä rassaa.
-
Unohtuu jo oma akka
selata jo täytyy pakka
- poika olen melkomoinen
voita eipä kukaan toinen.
-
Järki vaimennut on päästä
mies ei sanojansa säästä
elukkana äijä riehuu
viinahöyry päässä kiehuu.
-
Mutta loppuu poijan jalat
ahmimatta jäivät palat
Liemiruuvat järjen surma

aina seurauksena turma.

perjantai 7. joulukuuta 2012

PUKKI ON KIPIÄ



Silloin oli huono päivä Korvatunturissa,

lahjahommat oli silloin aivan juntturissa,

muori oli kiukkuisena siivousduunissa,

kinkku oli paistumassa leivinuunissa.

-

Pukki apeana pöydän päässä huokaili,

tonttuperhe joulupuuroa jo ruokaili,

Pukilla ei lainkaan ollut ruokahaluja,

poltteli ja närästeli sisuskaluja.

-

- Mitä tuossa nullotat, takkia päälle nyt,

mistä olet, äijä paha, lopen väsynyt,

eipä taida hommistasi tulla tolkkua,

kun ulkona on sääkin melko kylmänkolkkua.

-

- Tanskalaista kinkkua oot taasen ostanut,

monenlaista luuloa minulle kostanut,

pakko minun vierailla on lesken tuvassa,

minkä teen jos lempeä on siellä luvassa.

-

- Elä yhtään yritä tekojas selittää,

tiijän kyllä Pukilla hommeli pelittää,

tuhansia tonttuja on joka puolella

reissujasi tutkinut oon hyvin huolella.

-

- Joulunahan pitää kaikki naiset tyytyttää,

kun tuo kolkko pakkanen tunteetkin hyytyttää.

Mutta tänä jouluna hommat on sillä sipuli,

kun Tanskan kinkusta on mulla kauhee ripuli.

-

- Joulu pitää pelastaa saat tuosta Viagraa,

eikohän se sitten ala hommakin onnistaa,

toisen saat sä sitten kun palajat reissusta,

minäkin kun tykkään Pukistani hassusta.

torstai 6. joulukuuta 2012

PUKIN SALARAKAS

Jouluaikaan Joulupukki rauhatonna mietti

alkanut on vaivaamaan se sukupuolivietti

kahdensadanvillitys nyt ukkelia vaivaa

seksihalut jatkuvasti ajatusta kaivaa.

-

Muorista ei ukkelille helpotusta hommiin

aena kun on kokkeillu homma menee pommiin

kuivaa niinko Saharassa Muorilla puutarha

Pukki ei pääse muokkaamaan - se on suuri harha.

-

Netistä nyt Joulupukki etsi salarakkaan

mynkään menee hommeli melkeinpä sen takkaan

ensirehveilla jo huomaa eipä luista suksi

Pukin seksikalenteriin tuskin tulee ruksi.

-

Kiivasti Pukki tekstareita taipaleelle pisti

kovasti hän muistiansa hommassa pinnisti

kymmenijä vuosia on ollut rauhallista

siinäpä nyt Pukilla on paljon pohtimista.

-

Täysin unohtuneet päästä ovat lemmenaatteet

tavatessa pysyi päällä toki Pukin vaatteet

- Kylmähän ja iskias se heti iskee kroppaa

jos ei Pukin vuosilla himojansa stoppaa.

-

Niinpä Pukki salarakkaan heitti hevonkuuseen

Muorin kylkeen palasi istunnolta puuseen

parempi on vanhan mielen paatilla vain soutaa

hempijämmät ajatukset romukoppaan joutaa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

JOULUTOUHUJA


Kovin vähän on siskot auttaneet
tätä tyttöä pulmissa näissä
toiset kyllä vaivoihin apua saa
vaikka vika ois sormenpäissä.
köyhä tyttö aina vain yksin jää
Masennus tässäko vielä yllättää?
-
Eilenillalla leipomaan yritin
meni leipomus täysin pieleen
joululimpputaikinaa viritin
ei tullut leivontaohje mieleen
Tosin limppuja leivoin kymmenen
jokainen oli likilaskuinen.
-
Kyllä alkaa minua suututtaa
kun ei mikään nyt onnistu mulla
Tänä iltana uudestaan yritän
miten onnistuu joulupulla
Tätä tyttöä viimeinkin auttakaa
pullaresepti mainio antakaa.
-
Joulu lähestyy pitkin harppauksin
eikä mitään ole valmista mulla.
Eipä taida köyhälle tytölle
Tänä jouluna JOULU tulla
joulutontun jos saisin satimeen
hänestä ilmanmuuta pukin teen.
-
Rakkaat siskot nyt minua auttakaa,
mitä oikein mä tehdä voisin.
Minkälaisen jouluaterian
yksinäiselle tyhjästä loisin.
Mulle viimeinkin neuvoja antakaa
paras JOULU tytölle antakaa

tiistai 4. joulukuuta 2012

EMÄNNÄN JOULUKIIREET


Jouluvalmistelut tiukat mulla menossa
oon syömisiä kanniskellut selkäkenossa
kinkkujakin kaksi olen arkkuun varannut
kalkkunankaan ostossa en vastaan harannut
-
Laatikoita tehnyt olen paljon pakkaseen
torttuja ja pipareita väsään myöhäiseen
ohessa seuraan tarkoin mitä rapus tapahtuu
myös yöllä kun en unta saa ja loistaa täysikuu.
-
Oon siivonnut, puunannut paikkoja maalannut
joutavata rojua roskikseen haalannut
Lävitse käynyt kaikki paikat röörit nuohonnut
Jouluni vuoksi uupumatta työssä touhunnut.
-
Lahjoihin olen tuhlannut jo monta tonnia
on ostoksissa ollut mulla paljon onnia
kas boonusta ja blussaa olen paljon kerännyt
kauppaan meen kun olen aamusella herännyt.
-
On kuusta sekä koristetta joka paikassa
se kateutta herättää naapurin akassa


pistävällä katseella minut tappaa yrittää
mut tämän tytön nauru iloiten vain helkähtää.
-
Välillä olen ihmetellyt tuota kyllikseen
kun naapurit ei paikkojansa pistä kondikseen
mun sormet aivan syyhyää kun pääsis raatamaan
naapurin kehnot jouluviritykset kaatamaan
-
Niin hankalaa on kerrostaloon saada tunnelmaa
vain kiroilua puuskutusta illoin kuulla saa
mitempä tässä Joulun ihmeen saisi syntymään
ja mielenrauhan sisällänsä saisi syttymään.
-
Kai yksin täällä kotonani joulun kulutan
ehkä viinipullon korkin auki narautan
Jeesus-lapsoselle viinimaljan kohotan
Hän kuitenkin tuo ainoastaan Joulun oikean.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

PI_PI_PIKKUINEN

Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
oli vanha ja kumarainen ukki
mutta luonne iloinen raisu
seurasi aina mukanaan haisu
ryyppäs viinaa ja kalijaa otti
ei ollu ikinä tyhyjänä motti.
-
Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
pakkashaalarija päällesä tukki
PikkuJouluun Pukki tahtoe mennä
poron otti kun Pukki ei lennä
osotteena oli villi seksibaari
1000v. villityksen saanut on vaari.
-
Pi-pi-pikkuinen PikkuJouluPukki
hyrräämään jäi PikkuJouluMuorin rukki
Pukki poroansa kannustelee tälleen
virtaa Pukissa kamalasti jälleen
Petterillä nenä punaisena palaa
poltetta se Pukin nivusihin valaa.
-
Pi-pi-pikkuinen ei höykytystä kestä
se ei lainkaan Pukin nautintoa estä
metsä raikuu Pukki saakin mojovasti
tilaamatta tuli kokonainen lasti
Pukki Pettereineen Muorin luo palaa,

hiljaisena hiipii peiton alle salaa

lauantai 1. joulukuuta 2012

PUKIN PULA

Siellä Korvatunturissa ankeat on ajat

kaikki vanhanaikasta siel ahertaa taitajat

kynttilässä liekki palaa aivan koko ajan

hehkullansa valaisee myös suuri ahjo pajan

-

Tontut siinä ahkeroiden kilkuttavat rautaa

pajan peränurkassa Touhukas sahaa lautaa

on Tomeralla tehtävänä suunnitella silta

Höyhensaareen matkatessa tarpeen joka ilta.

-

Hutilus on mokannut, rikkonut Pukin rillit

kuperkeikkaa heittänyt tehnyt temput villit

nyt vahinko on korvaamaton, mitä tuumii Pukki

pyörimästä lakkaa myöskin Joulumuorin rukki.

-

Mikäpä nyt neuvoksi, rikki on lukulasit

joululahjat väärät saa Anterot ja Pasit

vanhan Pukin silmät tarvitsevat tehostusta

Hutiluksen Joulu taitaa olla aika musta.

-

Viisas muistaa:- Kesällä lasit ostettiin

Joulupukin elintaso pilviin nostettiin

Nyt on Pukin hyvinvointi ihan pinnalla

kun kolmet lasit saatiinkin yksien hinnalla.

-

Niin risat lasit varovasti piiloon kannettiin

ja uudet lasit Pukin päähän heti annettiin

Nyt lahjat menee perille ilman huolia

on markinoitten kilpailu parhaita puolia.