PUTSARI

Kevvään tullen Roena-Reino aevan paniikissa
talaven aekaan syttyä ei ollu Tunturissa
Helekamaki polettaa, Solikassa meni mäntä
niijen lisäksi tuo huolta putsari emäntä.
-
- Elä mäne siihen , elä maton päälle astu -
ukko pijan sata vuotta - eikä vaen viisastu
haeseeki kuin venäläenen kaekki paekat sottaa
hillitä saa ittijään - ettei turpaan mottaa.
-
Roena-Reino miettii mitä tehä asijalle voesi
kivuttavaan olotillaan viimein avun toesi
Mopoestahan erroon pääsee mutta entä akka
hermoehin se ottaa kun pätisee lakkaamatta.
-
Reino päättää änskällään ei tuppaan ennää astu
eikä naesen ikävästä Reinon silimä kastu
- Olokoon siellä palatsissaan putsatkoon jatkuvasti
hallin nurkkaan petin laettan yöksi luultavasti.

AAVELAIVA

Lipui venhe vettä pitkin
pursi aalloilla yleni
purjeet puhtaanvalkoisina
hohti kauaksi kadoten
minne venho kiitämässä
mihin paatti nyt hävisi.'
-
Joka päivä kumma paatti
aina aalloilla  kohosi
keikkui hetken aallokossa
kunnes kuohuihin katosi
purjeet pulleana aina
matkan seilasi somasti.
-
Oli tuossa katsojia
monen sortin selvitystä
toinen toistansa paremmin
pohdiskeli merkitystä
jopa maailmanlopusta
monet muorit kauhisteli.
***
Moni peljäten kyseli
laivan kumman kulkemista
aallonharjalla soluen
aavan suuren  tietämillä
siellä lieneekin yhäti
kumastelun kantimena.

RÄPPI

Reinolla pienoinen
riita on kodissa,
ajatus ankea
olo kuin motissa
-
Mopolla ajeleen
maantielle haluttaa,
moponsa kauniin
vajasta taluttaa.
-
Kiiltelee maalit ,
on hohtoa kumissa,
fiilikset niinkuin
länkkärikuvissa.
-
Kuin cayboy hyppää
Tunturin päälle,
vettäkin sataa
naurahtaa säälle
-
Potkaisee poljinta,
anna ei kipinää,
Reinolla jaloissa
riittääpi vipinää.
-
Henkeen jo ottaa,
jotain on vialla?
Hikeä pyyhkii
puseron hihalla.
-
Pinnakin kiristyy,
vilkaisee ikkunaan,
vaimokin katsoo
pihalle harmissaan.
-
Pakko on puhdistaa
tulpasta piikkiä
sietäisi mies ei
paljon tritiikkiä.
-
Johan se viimmein
käyntihin hyrähtää,
ympäri pihaa.
Reino jo pyrähtää
-
Ikkunasta vaimo
keskisormea näyttää
Reinolla kiukku
pääkopan täyttää.
-
Maantielle siitä
mopolla ajaa,
Myötäinen mäki
ei vauhdilla rajaa
-
Reinolla käsistä
mopo jo karkaa
sääliä pitää jo
sankariparkaa.
-
Lautainen aita on
viemärin takana,
Reino jo kiroo
kuin paatunut pakana
 -
Ilmassa lentää
lankkua parrua,
Reino ei muistanut
painaa jarrua.
-
Taas on hommia
pitkäksi aikaa,
harrastus mopoilu---
siinä on taikaa.

LAULELLAAN

Minä laulella haluan
ilon tuoda kuuluville
joka rinnassa kipunoi
säkenöipi sielussani
että tietäisi jokainen:
hyvä mun on ollakseni.
-
Murheen mustankin nujerran
surun suuren taltuttelen
laulun lempeän avulla
virren vanhan vierustalla
haihtuu rinnasta ikävä
kaipuu kauas kaikkoavi
riemu tulvivi tilalle
kevyt mieli kerkeävi.
-
Tulkaa kaikki laulamahan
sulo soinnut soutamahan
eipä riemulla rajoja
eipä määrää mieluisalla
tunteet tulvii tahtomatta
laulun lempeän keralla.

KIINNI

Se on pienestä kiinni kato,
miten kypsyypi elämänsato,
kesken kaiken voi tulla halla
taikka sataakin voi kaatamalla.
-
Se asenteista on kiinni varmaan
miten kirkastaa päivänsä harmaan
ottaako elämänsä huolia vailla
vaiko mennyttä vain haikailla.
-
Jokainen itsestään ilon löytää
jolla kattaa voi elämänpöytää
Mielikuvitus siihen apunsa antaa
unissaan maalailee taivaanrantaa.

ROVASTI

Oli hankala päivä ja huolien häivä
minun päivääni varjosti kovasti
alkoi aamulla juuri, minun hankala tuuri
kun asteli vastaani rovasti
-
Tuolle niiasin vähän, mutta sattuipa tähän
minä keikahdin reilusti pyllylleen
enpä muistanut tuota, pappi piruun ei luota
paholaista ei nostele hyllylleen.
-
Karkas perkele multa, silmät kun iski tulta
pappi sormeaan varottain heristi
enpä piitannut siitä, eiköhän mulle riitä,
että pipo minun päätäni kiristi.
-
Ylös verkalleen nousin, huopasin hiukan sousin
onko luitani kunnossa ensinkään
pappi nuhteli kovin , minä uhkehin povin
villatakkia aloitin venyttämään.
-
Papin silmät iski tulta, sanoi: - Kuule oma kulta
lähdetkö minun kanssani illastamaan?
-Jos vain sulla riittää raha, se ei ole lainkaan paha
tälle tytölle se sopii milloin vaan.
-
Nyt mä odottelen tuota, tuskinpa mä turhaan vuotan
milloin Rovasti mun kelloani rimputtaa
otan sitten pohjaan asti, papin kanssa koko lasti
myöhään aamuyölle yhdessä me juhlitaan.

JULKUT

Täytyy se tänäänkin
riimejä laittaa
muutenkai puulle
elämä maittaa
juttelen tässä
niitä ja näitä
Palmun Jussikin
vietteli häitä.
-
Kuudesko oli
muija jo menossa
voi hitto vieköön
on virtaa "molossa"
Kai syrjähypyin
vielä vieraita hoitelee
välillä sitten
haavojaan voitelee.
-
Entäpäs sitten
nää Mervi ja Matti
kiimassa aina
kuin naapurin katti
Välillä heiluu
raskaana nyrkki
välillä pippelin
rakohon tyrkki
-
Kyllä on raskasta
olla kai julkku
naamaltaan aina
kuin punatulkku
viinaa kun riittää
ja voimaa lihassa
purkautuu helposti
suuressa vihassa.
-
Kai heitä kiehtovat
suuret setelit
siksi kai varmaan
nostetaan metelit.
Media tahtoopi
kansalle näyttää
kuinka vain tyhjyys
julkun pään täyttää.

KEIKKOO

( J.Tepon nuotti)


Pikkusen esittelen ommoo ekkoo
oon Mikko Mujunen - ajelen rekkoo
joka viikko mun pittee
kurvaella etelään.
Tavaroeta rahtaan aekalaella
keikkaa heitän makarooni maella
monenlaesta naesta
keikoellani nään-
-
Keikkaa heitän minä tässä nytkin
jännittää vaen ajoneuvon kytkin
jos se kesken matkan
tielle lasahtaa.
Rekkarosvojaki vaanii tiellä
pelottaapi joskus empä kiellä.
mutta tuskin sentään
niihen kynsiin jään.
-
Tiisseli vaen laolaa pellin alla
keikan heitän vaen mä maailmalla
sitten koti Suomeen
pääsen palaamaan
Täällä tahtosin minä olla aena
päevijäni viettää onnekkaena
sitte eläkkeellä
en etelään päen kusekkaa!

RIITA

Roina-Reinon muijana on Putsari-Paula,
jolla on kerkijä kieli ja laulava kaula,
Reinon hommiin aena se kapulan nakkaa,
ja rähisee jos Reino vähäsen makkaa.
-
Paulan huushollissa onkin siistit olot,
hinkattu on puhtaaksi hyllyt ja kolot,
ussein Reinonkin Paola pihalle kantaa,
hirttotuomion monesti Reinolle antaa.
-
Silloin Reino nöyrästi menneeki paijaan,
tae lähteepi reissun mopollasa ajjaan,
se kummasti paeneet tiputtaa nollaan,
ja raohakin pallaa kiukkuiseen pollaan.
-
Aivan ölövinä taas Reino pallaa syömään,
välikohtaoksen pyrkii leikiksi lyömään,
mutta Paulalla vieläki kiehuupi mieli,
eikä vaekene vieläkää kerkiä kieli.
-
- Joko taasenki pittää liata huoneet,
uuvet matotki jokka isä, äeti on tuoneet!
Sinä riivattu et kyllä ikänään muutu,
mies usko ei jos ei tosissaan suutu.
-
Taas on ölijyssä äetin antama liina,
eikö ikinä loppune tämmönen piina
Kun puoliso aena vaen paekkoja likkaa,
eikähän äijästä puutu muutakaa vikkaa.
-
Reino nappaa hattusa naolasta mukkaan,
ärsytys on kiihkijä taas noussu tukkaan,
mutta ittesuojeluvaesto suojaa Reinoo,
paeneet moponpäällä purkaa, ei oo muuta keinoo.

KETTU

Murahteli Karhuvaari,
metsätiellä tarpoessa,
kun on varpaat paljahina,
ilman kenkiä ketarat,
pistelevät piikit pienet,
kivet kolhivat kovasti.
Mietti tuota tuskissansa,
ajatteli kiukuissansa,
kuinka suojata käpälät,
ikäviltä pistoksilta,
sekä kolhuilta kovilta,
tuskilta niin tuntuvilta.
Tuli tuota vastaan Kettu,
rento Mikko Mieleväinen,
Vaari tuolta jo kyseli,
asioita tiedusteli:
- Sulta kuomani kyselen,
kaverilta tiedustelen
mitä suojaksi sujautan,
tassuilleni tuskaisille.
Mikko tuota tuumiskeli,
päätä kynsien saneli:
- Eipä pistele pahemmin,
pienet piikit jalkojasi,
kun sua nostan hartioista,
selkäpiistäsi pitelen.
Nousi Mikko selkään Vaarin,
onnistui meno paremmin,
nosti Kettu hartioista,
Vaarin vaivat jo väheni.

PEIKOT

Ilta katsoi kuusen alta
hienon verhonsa levitti
sievän hunnun kaikkialle
päivän varjoihin vajotti
säteet kirkkaat sammutellen.
Metsäiselle aukiolle
saapui mörköä kaheksan,
kaksi suurta vanhempia
lasta kuusikin mukana.
Alkavat näin peikko tanssin
hännät heiluivat mukana.
Sinipiiat sipsutteli,
auringon sulosäteissä
meni syrjään peikkoperhe
katsoi keijujen iloa.
Keveästi keinahteli
keijut tanssissa somasti
päivän viime hetken myötä
hämyyn pensaiden katosi.
Peikot alkoi hurjan polkan
ilta metsässä pimeni
ilo kaikui kaikkialle
peikot riemunsa repäisi,
kun on mennyt päivän kirkkaus
joka silmiä sokaisi.
Aamuun asti jatkui tanssi
kunnes päivä taas palasi.

KATEUS

Pakko oli meikäläisen ostoksille mennä
kun ei mitään tarvikkeita kotiin asti lennä
ostin marimekosta liinan erikoisen
väreiltään niin kirkkaan, sekä aivan mustan toisen.
-
Vaan ette usko kaupassa mä jouduin aivan kiikkiin
no, asia kai pantava on kateuden piikkiin
rouvalla niin solakalla näin niin kauniin turkin
hältä aivan kautta rantaa turkin hintaa urkin.
-
Rouva sanoi summan, sydän kukkuun mulla hyppäs
kateuden piru minun persuuksista nyppäs
helppoa se laitella on hienoutta monta
mulla vanha takin kaalu, voi mua onnetonta
-
Vihreänä kateudesta rouvalle mä tuiskin
- Turkii ei oo muotia, sitten viel salaa kuiskin.
- Eläimetkin aivan turhaan saavat kitua
ei turkiksista mielestäin oo yhtään itua.
-
Mä nokan nostin ylöspäin, ja lähdin menemään
ehkä joskus itse pääsen turkin lämpimään
Hatuttaa niin vietävästi eriarvoisuus
kun toisilla on aina jokin asuste niin uus.
-
Mutta sitten kunhan Lotosta jättivoiton saan
saa hienot rouvat puolestani mennä Saharaan,
mä turkkejakin ostan monta vaatekomeroon
tuskin enää kenellekkään kateellinen oon.

SIVIÄ

Mummo on sellainen ihminen, että kateus ei lainkaan piinaa
käytökseltään on nuhteeton, ei tupakoi, ei latki viinaa
moraliltaan on aivan ehdoton, yhä vieläkin olen impi
ja kauneutta Mummolla riittääpi, kukaan ei liene kaunihimpi.
-
Moni kadehtii, olen sen huomannut, olen tuntenut silmäyksistä
Moni nuorempi minua kadehtii , minä en sitä pahaksi pistä
tiedän , kypsää naista miehet ihailee, teinitytöt ei niille maita
sitä tarkasti olen noudattanut, että pysyypi päällä paita.
-
Helppo nainen on miehen kauhistus, siitä on kyllä kokemusta
karhu kaadettu ei enää kiinnosta, ne yrittää uutta valloitusta.
Mummo miehet tunteepi tarkalleen, ne on pikkupoikia vainen
siitä olen niin kovin onnellinen, kun itse oon uhkea nainen.
-
Toki miesten kanssa voi leikkiä, mukavalta se riinnassa tuntuu
mutta koskaan en aijo tahria tätä neitsyen valkeaa huntuu.
Mitä joskus kun toiset ei huomaa lain, voi vähän naiskennella
valoisassa aina siveä oon, valkea kuin kukka lumpeella.

UNEEN

Uneen lastani lähetän,
saatan aarteen ainokaisen,
kultakutrini kuletan,
sinne missä leijailevat,
keijut kauneimmat, keveät,
sinipiiat pitsihelmat.
Sadun sievässä sinessä,
utupilven pehmeydessä.

Uneen saattelen somani,
hyräilyllä hyrryttelen,
unen vaunuihin vakautan,
pehmoisille pieluksille,
piiloon pimeyden peloilta,
suojaan surujen sumalta.


Vartu vahvaksi omani
kestäväksi koitoksihin,
näillä pitkillä pihoilla
kamalilla kartanoilla.
Että jaksaisit paremmin,
elämisen taisteluissa.

JÄTTILÄINEN

Asui tunran tunturissa,
noilla kairoilla karuilla,
vahva Jussi Jättiläinen,
velho vanttera , vakava.
Siellä luolan ontelossa,
suuren tunturin sisässä.
Jussilla on luolassansa,
vuode valtava, jykevä.
Tuolit puiden korkuisia,
pöytä suuri kuin stadion.
Oli kaikki hirmu suurta,
kissakin niin kuin kirahvi!
Jättiläinen syödessänsä,
popsi suuhunsa sapuskat,
lautasella härkä suuri
itikkalta vain kuvasti.
Mutta Jussi Jättiläinen
oli murheesta sekaisin.
Yksin vietti päivät pitkät,
vaimon puutetta murehti.
Itse Jussi keitot keitti
itse vuoteensa sijasi.
Päätti Jussi Jättiläinen:
-Nyt on tehtävä jotakin!
Vaimon lähden etsimähän,
omaan luolaani emännän!
Sitten kelpaa jättiläisen,
sisässä tunturin elellä.
Harppoi Jussi Jättiläinen
Lapin kairoja kuleksi,
järvet syntyi askelista,
joet syntyivät syvimmät.
Tuli toiseen tunturihin,
Noita Näppärän tapasi.
Noita Näppärä säkätti,
Jussia näin moitiskeli:
-Painu pois mun kartanolta,
kutsumaton jättiläinen!
Liian suuri oot minulle
keskustelu kumppaniksi.
Jussi, Näppärän kopaisi
valtavalle kämmenelle,
sitten pyyteli sanoen:
-Jospa lähtisit minulle
aamupuuron keittäjäksi,
voisit siivota vähäsen
kuntoon luolan puhdistella.
Kovin yksin on ikävä,
pitkää iltaa istuskella.
Noita Näppärä tokaisi:
-Enhän lähde, enkä saavu,
toisen nurkkiin nukkumahan.
Kotona paljonkin parempi,
kuin on vierais vieriskellä.
Sanoi Jussi Jättiläinen:
-Minäpä vien sinut väkisin,
kannan poikki selkosien.
Kotiluolalle talutan,
köytän kiinni kiukkupussin,
oven suljen ristikolla!
Noita Näppärä vetäisi
taikasauvan taskustansa,
sillä Jussia hipaisi,
heilutteli keppiänsä,
toteutti topakat taiat ,
loitsut kaikkein loistavimmat
Jussi alkoikin koveta
kohta kylmäksi kiveksi.
Noita Näppärä, yhäti,
asuu niissä maisemissa
suuren tunturin tykönä.
Jättiläisen vierustalla,
joka aikoinaan olikin,
vahva Jussi Jättiläinen.

PIRJO

Pieni Pirjo Peukaloinen,
tyttö peukalon pituinen.
Meni laulain tietä myöten,
pussi pienoinen selässä.
-
Mitäpä lie pussukassa?
-
Paljon riemuja repussa,
naurua ja kepposia,
laululeikkejä vähäsen,
kujeiluja kassillinen.
-
Onko murheita mukana?
-
Eipä sielussa suruja,
murheita ei mielenpäällä.
Suru sairaaksi tekevi,
murhe mielen mustuttaapi.
-
Pieni Pirjo Peukaloinen,
vähän tiellä tanssahteli.
Riemu rinnassa ritisi,
ilo tuntui askelissa.
-
Tuli vastahan harakka,
keikisteli, kuikisteli.
Katsoi tyttöstä sivulta,
toiseltakin silmäeli.
-
Sanoi harmaja harakka:
-
-Jopa lienetkin mitätön,
liian pieni kulkemahan,
ootko kaukana kodista,
peukaloisien pihoilta!
Jospa selkääni kapuat,
sinut lennätän kotia?
-
Pieni Pirjo Peukaloinen
selkään linnun jo kapusi.
Yli metsäin siintävien,
poikki merten matka joutui.
-
Viimein saavuttiin perille,
peukaloisten maisemille,
siellä Pirjo saa parasta,
mesijuomaa herkullista.
Koti paikka on parahin
reissun päältä saapuessa.

PÄÄTÖS

Tein viimeinkin, sen lujan päätöksen
että läskejä tiputan pikkuisen
otan tosissaan sen että hoikkenen
ja harvoin syön jäätelöannoksen.
-
Resepti mulla uus, oikeastaan kuus
jolla kehittyy notkea solakkuus
en syö keksiä, paljon seksiä
koittaa minulle uusi onnekkuus.
-
Kevytlevitteet, juomana vain tee
kohta läskit uumalta lentelee
leipää en syö lain, porkkanoita vain
hyvää diettiä tämä enteilee.
-
Suklaan heitän pois, kermakakun vois
jättää väliin se keveyttä ruokaan tois
salaattia vain syön, hyvin nukun yön
uusi alku se elämälle varmasti ois?

VAROITUS

Pieni, Paavo Pussirotta,
metsänpolkua potalsi,
peloitti niin kauheasti,
kauhu kurkussa kuristi,
tuntui turhan tympeältä,
hätä hermoja kiristi.


Oli lähtenyt lähelle,
siihen toisen tammen luokse,
etsimään vähän evästä,
sopivia syömisiä.


Nälkä vatsassa valitti,
mourahteli moittivasti.


Yhä kauemmas yritti,
huomannut ei joutuvansa,
yhä kauemmas kotoa,
tuttavilta tanterilta,
kunnes huomasi kamalat,
silmät suuret katsomassa,


Pieni, Paavo Pussirotta,
peloissan vähän valitti,
katsoi kunne suunnistella
turvahan kotipihalle.


Mutta minnekkä menisi?


Vaara vaanii viidakossa,
peto pensaiten takana,
häijyt hampaat haukahtavat,
hukka kohta jo perivi,
pian surma saapumassa.


Kaivoi Paavo Pussirotta,
mahapussista patukan,
väkevintä pippuria,
sekä purtilon punaisen.


Otti pippurin väkevän
pölyksi sen hienonteli,
patukalla sen pusersi
purtilossa pienemmäksi.


Hukka Hirmuinen Hutale,
katsoo silmät hehkuvana,
joko nappaisi mokoman
roikkumasta pussirotan.


Kieli roikui roikaleella,
silmät säihkyen sähisi,
maata raapi kynsillänsä
pelottavasti murahti.


Tuli Paavoa lähelle,
pölyn heitti pussirotta,
hukan Huitaleen nenälle,
pahan ketkun kuonon päälle.


Mikä aivastus, ahistus,
haukkoi hukka henkeänsä,
piiloon puikahti ketale,
Paavo pääsi pintehestä.


Huomas Paavo Pussirotta:


- Paras seikkailla kotona,
katsottava, harkittava,
muistaa vaaroja vasiten,
olla tarkka kulkiessa,
niin ei sattuma satuta,
eikä kauhut kurkistele.

SANOMISTA

Kaveri käsitti asian laidan
ilman iskuja mä olla taidan
mutta on paljonkin elämää kurjaa
iskuja, potkuja tunnetta nurjaa.
-
Miksikä vaieta pitäsi niistä
eikai nyt sitä kukaan kai kiistä
asiat helpottuu vain puhumalla
ei yksin suremalla peiton alla?
-
Runoko sitten on se vikatikki
joka panee keskustelutkin rikki?
eikai se riimitys asiaa muuta?
pitääkö  pitää soukempaa suut
Mummo sanoo jos sanoa pitää,
ehkäpä siitä jotakin itää
kasvua aivan tuoretta, uutta,
sanoihin jos saa lennokkuutta.

PÄIVÄNSÄDE

Nousi päivä metsiköstä,
 uusi valkeus yleni,
näki lapsen nukkumassa,
piltin pienoisen unessa.
-
Pieni päivänpaiste sattui
poskelle Idan unisen,
kutitteli kiusallansa,
jopa silmäänkin satutti.
-
Päivänsäde vekkulisti
vielä kaivoi poskeen kuopan
hymyilikin lapsikulta,
säteen keralla kikatti.

PAAVO

Pieni Paavo Pussirotta,
meni leikkimään pihalle,
kotikannon seutuville,
kiven valtavan likelle.
Aivan alle suuren tammen,
lehväin varjoihin haluten.
-
Tuli Taisto Tammihiiri,
sanoi Paavolle pahasti:
- Kuulehan nyt pussimassi,
täältä kauaksi katoa,
olethan niin kummallinen,
pussin penkoja mokoma,
en mä siedä tuollaisia,
oman tammeni lähellä.
-
Katsoi Paavo Pussirotta,
pientä Taistoa sanoen:
- Miksi siinä pullistelet,
kovin varreltas mitätön,
minkäs mahdat voimakkaille,
lupaa suuret ei kysele,
mutta yhdessä kai voimme
olla turva toisillemme.
Neljä korvaa huomioipi
aivan pienenkin risauksen,
neljä silmää huomaamassa
vaarat paljonkin paremmin.
pitää voimme ystävinä,
huolta toinen toisistamme.
-
Sanoo Taisto Tammihiiri:
- Yksin on pian pulassa,
susi koittaa konstejansa,
kettu pettävi pahasti.
Ollaan aina kumppaneita,
niin voi vaaratkin vähetä.

HÄMÄHÄKKI

Metsän suuren siimeksessä,
asui kauhea rumilus,
ilkeä ja kiusallinen
vaani pieniä alati.

Virittänyt verkon sinne
missä perhoset asusti,
pienet sievät leppäkertut,
illan tullessa oleili.


Voi, voi vallan kauheata,
meni kerttu niin lähelle,
ansaan tarttui siivestänsä,
siihen vangiksi valahti.


Rimpili ja potkiskeli,
repi verkonkin hajalle,
apuun saapui toinen kerttu,
ystävän pinteestä pelasti.


Tuhma Herra Hämmähäkki
kotikolossaan häpesi,
eikä puihin koskaan pannut,
pahaa verkkoa  esille.

KUKKIA

Paistoi päivä lämpimästi,
kesä kauniina helotti,
kedon kukka kaunokainen,
hehkui pirteää punaista.
-
Sinisenä, kirjavana
oli maisema makea,
kukkaneidot riemuansa
koko joukolla iloitsi.
-
Tanssivat näin riemuansa,
kunnes syksy ne kukisti,
säälimättä kaiken kaatoi,
maahan voimalla sivalsi.
-
Mutta jälleen koittaa uusi,
kesä lämpöinen, korea,
jälleen nousee piiloistansa,
eikä riemulla rajoja

RAHTARI

Minä rahtari oon
Herra varjelkoon
mihin saumaan oon itseni pannut
tietä taakseni jää
vaikka on mikä sää
hommaan tähän ei käy kaikki jannut.
-
Pinottain laskuja
kerro en kaskuja
tilisaldoni nollaa vaan näyttää
vetävät vekselit
pyörivät akselit
hatutus joskus mieleni täyttää
-
Mitään mahda mä en
olenhan sellainen
että tielle on päästävä jälleen
rekkamiehenä saa
vaihtaa maisemaa
tyydytyksen näin saa elämälleen.
Oiva Pennanen

VILLIÄ

Mummon kesä on ollut villiä
vyötärö kaventunu pari milliä
kun on liikkeellä ollut päivin öin
järvessä uinut - olen niillä töin.
-
Helteellä se on kamalan mukavaa
kun aaltojen sylliin sukeltaa
lämmin vesi hyväelee joka puolta.
eikä kesällä ole Mummolla huolta.
-
Syksyn tullen mieli taas synkistyy
ja muorijen juttuihinkin kyllästyy
sellaisen olen minä tehnyt huomion
ihan yksin paras ihmisellä olla on.
-
Talveksi jos lähtee Kanariansaarille
siinä tilaa oisi vantteralle vaarille
joka tolkku on ja viinoja ei maistele
eikä kukkasia nuorempia haistele.
-
Pitää katastella miten homma ratkeaa
miten sitten syksyn apatia katkeaa
konjakki se ajatteluun antaa mahtia
siispä kippailen lasit tiuhaa tahtia.

KAUHUKELI

Syksykeli tuli taas taivas rätkii räntää
kampiakseli hyppyyttää motinmäntää
lakkaamatta jaksaa kone tehdä sen
joka takaa keikan onnistumisen.
-
Kovin liukasta keli kurvissa varmaan
rekka kiitää lävitse sateen harmaan
perstuntumalla rekkaa nyt ohjaan
sohjoa lentää lätisten rekanpohjaan-
-
Pakko kuitenkin heittää on keikkaa
valonsirpit kaamosta tummaa leikkaa
väsymys painaa - jaksaa ja jaksaa
vanhana tämän rääkin kai maksaa.
-
Vastaantulijat matkustaa eri suuntaan
 mikäpä ihmisen elämää muuntaan 
keikka tänne ja keikkoja tuonne
sehän on aina rahtarin juonne.
-
Koskaan ei tiedä päättyykö minne
silloin kun on jäinen nouseva rinne
pitääkö pyörä vai ojaan luistaa
kalliin rekan sinne romuksi suistaa.

LÄSKIÄ

Kuinka voisin onneton mä järkeä nyt käyttää
pääni aivan tyhjä on, ainakin siltä näyttää
ajatus hakee pöntössäni turhaan kaveria
jos lähden tästä lenkille, en vältä haveria.
-
Ainoa keino laihduttaa on mulla syömälakko
en tietystikkään halua, mut taitaa olla pakko
on perä nyt jo levennyt, valtaviin mittoihin
ei jalat enää kanna mua iltahippoihin.
-
Niin ankeaa ja surkeaa on mulla täällä olo
kun yksin näitä mietin tulee olo aivan nolo
jääkaapille nyt murheissani koetan lyllertää
vaik omatunto sisälläni kovin myllertää.

AUTOKAUPPOJA

(väliaikaista)


Tämä Volovoni vanaha ja ruosteinen
alakaa myötääsä temppuilemaan
sen vuoksi oon kovasti murheinen
vaehtaa joutasi parempaan
siinä renkaat on sipeliusmallista
niijen uusinta on hirmu kallista
Murheet mielestä saan - tottatosiaan
autokauppaan meen hortoelemaan.
-
Uusi Mersu oli hopijanhohtoenen
sitä jäen minä ihhaelemaan
Aotonmyyjä se on hyvätahtoenen
siltä tolokkuja neuvvoja saan.
- Elä jää kuuta taevaalta tuijottamaan
jäläkitauteja tuottaa se sulle vaan
tyyvy halavempaan - tottatosiaan
jos joku lintta sulle kattellaan?
-
Sepä lääke oli mun aotokuumeeseen
hilijaa poestuinkin Volovoni luo
olin sortunu ikävään huumeeseen
joka hohtua elämään tuo
 Jälleen sipeliuksilla minä luistelen
sitä komijaa Mersua muistelen
jota tyytyn mä vaan - tottatosijaan
unelmissani  ihhaelemaan