Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2018

RUNO

TALVI
Iltaan päivä painumassa
valo valkea menossa
tuonne maille tummuville
syliin syksyisten sateiden
sinne synkkiin syövereihin
luolan harmajan perälle.
-
Syksy tumma saapumassa
kanssa kalpean kaverin
kuuraparran paukkuvaisen
kylmän kalsean keralla
viimaveikon vallattoman
tuulen tuikean perässä.
-
Nujerti jo kaiken kasvun
kaiken vihreän hävitti
pisti routaan rantapellot
jäähän jängätkin jämäytti
kolisteli nurkkapielet
koukkusormilla kovetti.
-
Tuli kohta talventuiskut
paha pohjoisenmyräkkä
peitti pellot pehmeästi
uneen maiseman nukutti
kattoi kankaat kattavasti
mäet vahvasti kinosti
veti kaiken valkeaksi
talven saatteli todeksi.
-Oiva Pennanen.

JOULURUNO


HILJAISUUTTA
***
En etsi rikkautta, kunniaakaan
se riittää kun rauhaisan Joulun saan
en turhia valoja, rihkamaa laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En halua räminää musiikinpauhun
en kokea melskettä pelienpauhun
en hössötystä ja kiirettä laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En kaipaa kirkkoja, kappeleita
en virrenveisuuta alttareita
en ylensyöntiä en herkkuja laisin
hiljaisuutta vain tänne haluaisin.
-
En kaipaa juhlia, menoa hurjaa
en Jouluna potea krapulaa kurjaa
en konjakkia, en totia laisin
hiljaisuudesta nauttia haluaisin.
-Oiva Pennanen-

JATKIS

KULTATUKKA -6.
- Minulla ei ole koskaan tapana ollut juoda kuin yksi. Nyt kyllä mieli tekisi kun noin kaunis tyttö on olutta kaatamassa. Mutta periaatteistani en lipsu! Muuten minulla olisi jotain sinulle kuuluvaa, Olli sanoo, ilkikurisuutta äänessään.Sipaisten kourallaan punaista partaansa.

--Minulle kuuluvaa?? Sirpa katsoo silmät suurina Ollia, mitä se voisi olla?
Olli ottaa pitsiliinan taskustaan, ojentaa sen Sirpalle ja sanoo:
- Näyttääkö tutulta?
-Voi, huudahtaa Sirpa,-saan sen kuitenkin takaisin. Se varmaan putosi siellä metsässä? Olin aivan onneton kun sen kadotin, se on iso-äitin minulle antama, pidän sitä aina matkassa.Kiitos sinulle Olli kun otit sen talteen.
- Missä tyttö meinaa seuraavan kerran kukkia poimia, saisiko tulla auttamaan, kysyy Olli jännitystä äänessään.
- Aion hakea lisää kukkia vielä tänä iltana, samasta paikasta,.Pidän kukista ja metsässä on niin rauhallista. Kyllä apukin kelpaa, sanoo Sirpa katsoen hieman viekkailla sinisilmillään Olliin.
Ollilla tuntui jalat hyytelöltä kun hän katsoi tyttöä silmiin. Seppo oli siirtynyt jo ajat sitten istumaan pöytään jossa hän nuokkui humalaisen turtaa unta.
- Nyt minulla on kiire, tulen sitten illalla metsään kun työt on ohi, sanoi Olli, nostaen hattuaan ja marssi tuvasta ulos.jat.

RUNO

VIHREÄ TUULI

Vihreä tuuli
häjyksi herkesi
pellolla viirejä
raastaa kerkesi
Nauhoja julmasti
resuksi raastoi
pressanvaaliin
kepuja haastoi.

Seon ihan Matti
tuumasi kansa
pistipä jokainen
parastansa.
Ääniä Matti
kovasti haali
ensiksi sattu sen
hollille maali.

Nytpä jo muuttu
munassa ruoka
jahkaillen paistuu
uunissa vuoka
Matti kun pressan
hommissa häärii
salarakkaita linnassa
suuria määrii.

Ulkopolitiikkaan
jos ei paukkuja riitä
- ne EU.ssa hommaa
mitäs mä niitä,
Virkamies voimin
asiat hoituu
riittää kun meikkä
myllykirjeissä noituu

Kaiken teen kuten
Kekkonen ennen
muut kyllä hakkaan
tullen ja mennen
Naisia lemmin
kyky kyllä riittää
pitkällä sirpillä
helppo on niittää.

Nyt sitten istun
puolisataa vuotta
mitäpäs pressaa
vaihtelee suotta
Poikkeus lailla
ne hommelit hoituu
isänmaan hyväksi
kaikki se koituu.
‎12.‎5.‎2005.
-Oiva Pennanen.

JOULURUNO


JOULUSEIKKAILU
Säv( Kiekkumarallaa...)
1.
Possu katsoi karsinassaan aseen piippua
kohtalo sen orressa ois pian riippua,
Isäntä jo liikkuvia vetää taaksepäin
johohan nyt possun taival loppui tähän näin?
2.
Kauhuissansa Possu siitä pakoon pinkaisee,
juoksee ulos ovesta, riemusta vinkaisee,
Isäntä jo hölmistyy ja alkaa toimintaa,
kun hän sarjatulta sian perään tulittaa.
3.
Possu syöksyy pellolle, kinokseen kaivautuu,
miettii kuinka Joulun yli elää onnistuu,
Joulun jälkeen saavat kinkut olla rauhassa,
kun laihdutuksen liemet ovat vellikauhassa.
4.
Joka päivä Jouluun asti kesti jahtia,
Isäntä kun halus näyttää suuren mahtia,
mutta Possu koko Joulun ajan lymysi
nälissään se metsiä, mantuja rymysi.
5.
Tammikuussa Possu jälleen kotiin palasi
tyytyväisen hymynsä se tarkoin salasi.
- Kaksitoista Joulua on onni potkinut,
Kalkkunaa lie Isäntä Jouluna hotkinut.
-Oiva Pennanen

VAISUJA

ÖISIÄ VISIOITA .
***
Huikka koniakkia syöttöveeksi. Maksa kärsii kohtuuttomat nautinnot. Asian mutkistuessa piirut kohallaan. Vakosamettia vakoon, ja lakoon menevät kaurat ja kurkiaurat kyntää päivien laajaa ulappaa. Laiva aalloilla antaa vihjeen elämästä ja emännät veisaa hartaana- jospa saisin kerran viel.........
***
Hiiriä vasemmalla ja oikeassa onnenlehti. Puukontuppeja sataa tupettomille puukoille. Pannussa pontikkaa ja älymystö selällään. Viina on viisaan juoma, mutta Ahneella paskanen loppu. Mikä hoppu hänenkään? Kirjavat on kintaat Lapinmiehellä ja Kokkelissa on piimänjuuri.
***
Puutuva perä, sanoo sanansa ja katso, kauas missä katse kantaa. Tyyne kyntää eikä vaadi palkkaansa. Anova katse silmissä käy poika merenrantaan. Antaa ylen ja YLESSÄ soi sunnuntainsävel.
***
Laskemalla on helppo tulla alas. Jakolasku on tarpeen jos puu kohdalle sattuu. Jälkipolvien vierotuslasku on kamala maksaa, mutta taksaa on vaikeaa määrätä. Voi häärätä hellan ääressä jos on emäntä. Isännällä tuskin riittää riippumattomia ajatuksia ? Jälkikasvu täyttää maan ja onnessaan unhoittuu maailman hätä.
***
Kuussa maanpimennys. Kuu kiurusta ja pystyy se peipponenkin. Pakkanen panee parastaan ja heikommilla on hätä kourassa.
***
Ei pidä häiritä äreää naista, sillä armoton on loukattu nainen. Monenlainen tuomio kypsyy vatsassa. Odotan kuuta nousevaa...
***
Monenlaista vastaan kävelee. Liikettä niveliin. Luukato on ikävä murhe. Linsseistä ei apua jos papua tarttee niin apu on lähellä. Paitti silloin kun on ottanut onnen omiin käsiin.
***
Vaimo huutaa eläimen tuskaa ja kissalla karkasi yksi henki. Kaheksan jälellä, Karvoja suussa. Mielettömyyksien markkinat kauppaa onnea alennuksella. Älä mene halpaan. Rahalla saa laatua.
***
Saattaa kaatua vahvakin rakennus. Mestarit kuolleet. Poropeukalot yrittää tehdä kunnollista. Sutta kumminkin luvassa ja mestarit nauraa pilven reunalla hukkuneita taitoja. Maitoja ryypätään ja nähdään punaista! Iltataivaalla pilvellä on kultainen reuna.

torstai 29. marraskuuta 2018

JATKIS.

KULTATUKKA -5.
Muut äijän turilaat ovat tulleet piiriksi heidän ympärilleen. Oluttuvassa on hämärää ja miehet huutavat Sepolle:
-Anna olla jo,nainen se päättää,kenet se ottaa!
Seppo ei kuuntele puheita vaan ryhtyy jahtaamaan Ollia puukolla. Silloin oluttuvan ovi avautuu ja paikalle saapuu Sepon isä Onni ja rupeaa karjumaan:
-Mitä täällä tapahtuu??
Hiljaisuus laskeutuu,kaikki katsovat Onnia joka on viisaampia miehiä niillämain.Onni tuntee poikansa juopottelut ja huonon viinapään.
-Nyt poika lopetat, sanoo Onni.
Ja Sepon ei auta muuta kuin työntää puukkonsa tuppeen tuhahdellen. Onni harppoo myyntipöydän luo ja sanoo Sirpalle:
-Tämän kauniin neidon vuoksiko täällä tapellaan?
Kukaan ei sano mitään,mutta vanha Onni katsoo Sirpaa syvälle silmiin ja tietää ,että arvasi oikein......
Miehet ovat hengästyneitä. Näyttää että Sepollakin oluthöyryt on päästä haihtuneet. Hän mulkaisee isäänsä. Astuu sitten Ollin eteen, ojentaa likaisen kätensä Ollille ja sanoo:
- Kuule naapuri, ei pidetä vihaa keskenämme. Ollaanhan naapureita ja isämme ovat hyviä ystäviä keskenään. Tuossa on koura jos kelpaa.
Olli tarttuu ojennettuun kouraan sanoen:
-Minä en tahdo kenenkään kanssa vihaa pitää. Ja tuossahan meillä on täydet tuopit, eiköhän oteta sovinnon merkiksi.
Yhdellä ryypyllä Olli nakkaa oluen suuhunsa. Sirpa katsoo ihaillen komeaa miestä sinisillä silmillä silmiin. Sitten niin ihanalla äänellä naurahtaa:
- Laitetaanko lisää?jat.

RUNO

AJAT ENTISET
Oi kun tässä runottaa taas
aivan kamalasti,
lukijoiden niskaan kaatuu
jälleen roskalasti.
Elettyä elämää, sekä muuta roskaa,
ajan menneen muistelua ynnä muuta moskaa.
-
Muistan sen kun ennenaikaan
aina työtä riitti.
vaikka painoi parastaan
niin tuskin kukaan kiitti.
Ruokana vain leivänpalaa sekä vähän voita
tuskin nykykansalainen suuhun pistää noita.
-
Nythän pitää burgilaiset
sekä pizzat olla
ruuantähteet huuhdellaan
kai varmaan suutelolla.
Vapaa sexi kukoistaa ja onkin mukavaa
kun joka ilta eri naista voipi rutistaa.
-
Ennen oli ankeaa myös
aina pyhäpäivät
radiosta saarnankuulot
poisti huolenhäivät.
Äitee luki lakia ja oli tiukkana
ääni oli käskevä ja sanat piukkana.
-
Voivoi niitä aikoja
ja elon surkeutta,
paljon oli toimeentulossakin
suurtakin vaikeutta.
Onneksi se oli muilla samaalaatua
tarvinnut ei kenenkään, häpeästä kaatua.
-OivaPennanen-

RUNO


SUNNUNTAISAARNA
Jumalia kumartelee uskovien joukko
pakanoille osoitetaan uuninperäloukko
jossa heille nakellaan silmät täyteen tuhkaa
kun ne noiden uskovien taivasosaa uhkaa.
-
Jumalaton tuomittu on syvään kadotukseen
kun se ei oo oppinut luottamaan Jeesukseen
se on aivan kauheaa, epäillä ken tohtii
tuota taivaaniloa kai moni yksin pohtii.
-
Sunnuntaisin saarnailevat papit Jumalasta
jumalattomat kun vasta herää humalasta
ei oo oikein uskottava viesti syntiselle
kun se näyttää että pappikin on usein pelle.
-
Kirkkoihin ne keräilevät rikkauksia noita
kultaa sekä mirhamia hartaustavaroita
mutta tuskin apua saa hädässänsä köyhä
niillä kun se uskonpuoli onkin aika löyhä.
-
Rikasta se Jumalakin auttaa kyllä aina
papit niille autuutta saarnaa sunnuntaina
jo vain siinä kolehdissa kiertää suuret rahat
köyhällä kun nälkää kurnii aivan tyhjät mahat.
-
Tuonenvirran paatissa ei rahat enää paina
elämä kun jokaiselle oli pelkkä laina
aivan yhtä tyhjänä jokaisella taskut
kävi täällä kokemassa nousut sekä laskut.
-
Ei näy siinä Jumalia eikä enkeleitä
mutta eipä näkyvissä myöskään perkeleitä
Turhaa oli peloittella turhaa pelko vainen
jokainenhan meistä lienee heikko kuolevainen.
-Oiva Pennanen-

SUMEA

YÖLENTO
***
Yön tumma siipii putsaa pääättyneen päivän muistoja. Katse tähyää alkavan päivän mahiksia. Onko vielä toivoa onko jäljellä mahiksia elämän kokoiseen päivään. ANS kattoo!
***
Tyhjäksi on viety pirun kontit ja saatana tuntee täyttymyksen kun köyhä sortuu rikosten teille, mitäs meille! sitä yhtä ja samaa.
***
Ei kirkastu päivä ei kumota yö. Paksut pilvet peittää lapsuuden leikkipaikat. Muija keitä saikat, kyllä nälkä lähtee ennen kuin palaa, paitsi jos salaa tegee temput, eigä voi mitään. Tässä seison kun maa makaa!
***
Tietämättä tuulee mereltä. Ei saa selevää! Onkohan nyt syksy vai kevät? Nukuinko onneni ohi, vae yön yli Puskassa asustaa tupajumi yhteiskunta. Untako tää?
***
Kanat kuoli kukko jäi? Muniiko? Aika sen näyttää. Kukolla munat pussissa? Onkohan? Kanat jätti aukon sivistykseen.
Tyhjyys täyttyköön ja kukkulat horjukoot, yksi on joka pysyy. Vastaan jos joku kysyy, muuten en.
***
Asiapuolelle vetää, mutta minkäs voi kun maailma tarvitsee tekijänsä. Johtotähti yhä vailla ottajaa. Missä menee raja kun paja on jo rakennettu. Louhin rakenteet kestää, ei voi estää pientä ihastusta.
***
Väinämöisen kannel soittaa ja tasoittaa Louhen uurteisen naaman. Ryppyvoiteella loput. Aino katsoo Väiskiä, eikä tee mieli. Kielimuuri kasvaa silmissä. Sampolla töitä.
***
Tavataan valittaja silmästä silmään ja tavataan lukemisen alkeet. Siitä se lähtee, mistä alkaa, ja yhtäjalkaa käymme rinnakkain.Seitsemän lihavaa vuotta, kymmenen katoa. Kuolema korjaa satoa ja taas jossain on ylituotantoa.
***
Ei ole kohen koskaan. Loskaan hukkuvat vihreät niityt ja liityt maailman menoon. Oi jos voisin kerrankaan....maistaa hiukan mammonaa. Mutta kielletyt huvit salpaa hengen ja antaa tilalle pelkää saastaa.
***
Väliä eioo mitä valuu. Kunhan valuu, jos haluu! Pyyhkiä voi myös vasemmalla. Jos hyvin pyyhkii, niin äiti nyyhkii ja on onnessaan, kun ei hukkaan ole mennyt syynnytyskivut ja vivut on sitä varten että voi tarttua vipuseen.
***
Sedästäkin tulee täti pienen leikkauksen jälkeen. Muuttuiko mikään? Kosmetiikaa kuluu ja tukkaa riittää. Sitä niittää mitä on kylvänyt. Paitsi rikkaruohoja. Otsanahaa riittaa perään asti.
-Oiva Pennanen-

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

SANOITUS

VATANEN.
(mexikon pikaj.)
-
Rekka kiitää satasta
kuski leikkii Vatasta
kaasujalka painaa pedalia syvälle
kuski hiukan kännissä
rekka pysyy rännissä
vauhti tuntuu rinnassa nyt tosihyvälle.
-
Rekka saa nyt kyytiä
hirvittää se Lyytiä
joka tieltä varovasti sivuun astelee
rekka kuraa roiskuttaa
Lyyti osan siitä saa
kuravesi Lyytin mekon täysin kastelee.
-
Vauhti yhä hurjistuu
tilanne nyt kurjistuu
alamäki hurjanlainen edessä nyt on
kuski kääntää rattia
väistää mustaa kattia
lopputulos varmaankin on aivan toivoton.
-
Mitään ehjäksi ei jää
rekka ojaan rysähtää
koko lasti hajonnut on lähipellolle
kuskin taru lopussa
kulki kuoloon hopussa
nyt on vuoro kirkontornin kuolonkellolle
-Oiva Pennanen-

JATKIS

KULTATUKKA -4
-No,jokos pojat rauhoittuivat? kysyy Sirpa ja luo hellän katseen Olliin.
- Olli punastuu hiukan ja koettaa olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-Minulle uusi tuoppi! kiljahtaa Seppo.
Sirpa laskee uuden tuopin Sepolle ja Ollille samatien kysyen:
-Mikäs se komean pojan nimi on? katsoen uudelleen häneen.Olli sanoo:
-Ollihan minä, tuon Sepon naapurista.
-Ahaa, sanoo Sirpa ja jatkaa -En tunne täältä ketään,kun olen niin vähän aikaa ollut näillämain.
Seppo ei tykkää Sirpan ja Ollin jutustelusta,kuiskaten Ollin korvaan:
-Häivy tuon tuopin jälkeen,muuten saat katua! Silloin hän hermostuu Seppoon ja sanoo:
-Minä en lähde mihinkään! ja painaa hattunsa syvemmälle päähänsä. Seppo on juonut jo monta tuoppia ja on kiinnostunut Sirpasta. Hän sanoo Ollille:
-Tuossa on viisi hirttä poikki poika,ala mennä jumalauta!
Silloin alkaa tappelu majatalon oluttuvassa. Miehet pyörivät lattialla toistensa kimpussa ja koettavat lyödä toisiaan. Sirpa kiljuu myyntipöydän takaa Ollille:
-Lyö sitä kunnolla !
Se antaa voimia Ollille ja hän tietää että Sirpa on hänen puolellaan tässä tappelussa ja hänellä on ihmeellisen hyvä tunne.
- Mutta silloin Seppo saa kiskaistua puukon tupestaan ja lähestyy sillä Ollia uhaten.
-Nyt poika lähet! hän karjuu.

JOULURUNO

RÖHÖTELLÄÄN.
Sika se läävässä katteli rakoja
mielessä mietti se muuvalle pakoja,
Sijasta tuntui on immeiset kakoja,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä läävään jo kurkisti ovelta
kamalaa puukkoa kaiveli povelta,
aikooko tappamiskeinoja soveltaa,,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Sika jo hädissään kauhusta vinkasi,
karsinanraosta pihalle pinkasi
armoa isännän mennessään tinkasi.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä sijalle tuomion saneli,
emanta isäntää luopumaan aneli,
vihastui siitä vaan isäntä-Taneli.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Puukolla isäntä sikaansa viilteli,
puukkonsa terä se kädessä kiilteli,
emäntä vauhkona kovemmin riiteli,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Taistelu tuima on sika jo voitolla,
emäntä pysyypi hommasta loitolla,
apua pyytääpi kännykänsoitolla,
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Kamalaa on sijan teurastus takuulla,
onnistuu kyllä jos on sika makuulla,
ei sitä helposikaan pitäisi luulla.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Isäntä ventti on makoilee kedossa,
ei ole possukaan kovassa vedossa,
sitkeä henki on aivan kuin pedossa.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä kaulimen sisältä noutanut,
toki on hädissään sinnekin joutanut,
kovasti asiaa huovannut, soutanut.
Röhö röhö röhö röhötellään.
-
Emäntä taidolla kaulinta käyttelee,
Tanelin hommille sormea näyttelee,
sijalle porttia tuonelaan näyttelee.
Röhö röhö röhö röhötellään
-Oiva Pennanen.-

SKETSI


VEKKULIT
-------------------
_ Ne on ny tiukat ajat eissä!
- Miten niin. Olla köllistellee
- No ekkö nää seoraa maalimalla mitä tapahtuu.
- Jos seoraanki, vaen sehän on sitä mukkaa mitä tuuttia kuuntelee. Toeset puhhuu sitä ja toeset sitte tätä.
- No, kaekkihan nyt kaatuu. Reikkaki pöllähtää ja Porttukaali ja mitä niitä lie.
- Sehän on teille Persuille ilonpäevä? Soeniki joka lehessä suu korviin revenneenä hokkee. Kerran se kirpasee!.
- Seon metijan vääristelyvä. Tietenki seon hyvä jos pöllähtävät vaen tuo Timon kuva on Jytkyn ajalta.
- Soenihan on Väörysen mukkaan, Paavon opetuslapsi. Paavo ite kehu Soenin tulleen hänen linijolleen.
- Eihän sillä Paavolla oo ees mittää linijaa. Pelekässä rytteikössä rymyvää. Mennee aena sinne päen missä eniten kirkkaotta näkkee.
- Ei Paavon tarvihe valuva ettijä. Sillon oma kuutamo joka loestaa kuin majakka jota kohti immeiset vajeltaa. Seon Paavolla nousukaosi menossa, ennen ku putuvaa sujenkuoppaan.
- Väökky ei Timolle pärijää. Timo pyyhkii Paavolla vessanpytyn.
- Ei se kaliju mittää puhista. Timo paremmin soppii vessaharijaksi. Sakija ja kankija harija.. Vaen aeka tuon näöttää. Katotaan kuka kyttyrät korijaa. Seon aenaki varmaa kohta paska lentää. On ne nuo pari vekkulia semmosia jokka pistää sirkuksen pystyyn.

SANOTAAN

HYVÄÄ ÖTYÄ,
sanoo hän ja sihtaa tähtienvälejä! Tokko postaus onnaa kun täräjää käjet. Kokkeillaan kumminki.Jospa se yötä lyhentäs.
***
O pastaa! Hastala vistaa ja jalat koukussa. Polkkatukka kiharalla ja alla vai kulunut filtti. Ei tytöt hyvästä tiijä jos eivät ole kovia kokeneet. Helppo elämä antaa väärät koortinaatit ja suuntavaisto vie hemmettiin.
***
Kiukaassa palaa ikuinen tuli. Uimahallin keskellä helvetin esikartano. Avoimin mielin ottaa viestejä vastaan kuin lastaan hellii kapulaa ja kansalaiset köyhyyttään marisee. Jo varisee syksyn keltaiset lehdet ja jossain on ikuinen kesä
***
Kokemattoman tulvat hyökyy yli vanhan matereen ja Kalman kalpea vanha noita loitsuaa. Louhittu seinämä muurina ilolle ja surullinen on laulun loppu.
***
Mikas hoppu kesä hyljätä ja kokea syksyn vinkuvat viimat, sammuvat kiimat ja martona makaa maa, huolissaan tässä kohentelee kaulustaan ja Tapiola kantaa tuhkat pesästä.
***
Reissumies nostaa varoituksen sormen, mutta turhaa on potkia tutkijaa munille, jos ei ole rautasaappaat. Eikä onni oota ottajaa vaan onnenmuruset on kivenä kengässä. Jalkorätit aidanseipäät koristaa.
***
Aasinmallinen outo tuttavuus. Höyhenillä nukutettu. Herrasväkkee, tuskin näkkee metsää puilta , suurilta suilta tukitaan puheenparret ja perunan varret panee pakkanen jos saa.
***
Tuskin antaa? Impi kaino ja herttainen. No, jos tämän kerran, mutta vain sen verran että pärjää huomiseen. Ja uuden luomiseen on tuskin aikaa. Tylsä lapio ja Vakuuttaa Tapio sitten palaa aitat ja riihet
***
Leipää kaikille ja siilliä. Kuraveen sijalle korvenkyyneltä = pontikkaa! Kysymyksiä ilmassa. Vastaus omansa löytää Eikä tule rokulipäiviä ahkerallle. Korven kyynel lepää lähteensilmässä eikä huomaa, että onhetki lyönyt
***
Vastaus hukassa jälleen ja tälleen peli poikki. Ja jäniksiä loikki arkana asemalle.Suuret on sillat pienien purojen yli. Laskelmavirhe?
**
Pähkinän palaset narskuu rattaissa. Elämä on murhaa ja turhaan sitä ikövöin nääs löin vetoa vielä sen verran , että kerran taas nousee idästä aurinko.

tiistai 27. marraskuuta 2018

RUNO.

KYLLÄ JAKSAA
-
Sataa räntää ja loskaa on tiellä
lähdin keikalle virkeellä miellä
vaara vaaniikin nyt kaikkialla
matka jatkuvi vain ajamalla.
-
Sade jatkuu ihan kaatamalla
pimeys synkeä on kaikkialla
valokiilat juoksevat tiellä
väsykin painaa - en sitä kiellä.
-
Kyllä jaksaa - aina kun muistaa
hoppuilu rekan voi tieltä suistaa
harkiten hankalat hommat hoituu
tekijälleen se onneksi koituu.
-
Aamu sarastaa - kotona jälleen
keikka päätökseen saatu on tälleen
unta palloon ja illalla kiitää taas rekka
ratin takana Mujusen Pekka.
-Oiva Pennanen-

RUNO

PAPERIA.

On paperi nyt arvossaan sen tietää joka heppu
pyyhkimättä saattaa jäädä nyt jo monen peppu
lehtiä jos käyttelee ei pytty siitä tykkää
putket siinä tukkeutuu ja moskat yli lykkää.
-
Paperista puutetta on kohta joka puolla
pian tätyy duunarien herran peffa nuolla
kieli ruskeana voisi tilipussin nostaa
ennemmin tai myöhemmin herra kyllä kostaa.
-
Hulinaksi menossa on täällä kaikki hommat
kansa laukkaa maisemassa soikeana sommat
mutta ei se rahaa tuota, lama vaanii kohta
piakkoin ei kärsi enää ostatella lohta.
-
Eropapereita tehdään aivan joka puolla
lapset jäävät heitteille ei kukaan niitä huolla
parempata kumppania ollaan etsimässä
kohta jälleen ollaan eron itkut itkemässä.
-
Valtavasti paperia kuluu aivan suotta
kun joutavia lehtiä ne painaa monta vuotta
kuka lukee seiskaa taikka iltapäivä lehtii
peffaa niillä pyhkästään kun lama tänne ehtii.
‎13.‎5.‎2009
-Oiva Pennanen-

JATKIS

KULTATUKKA 3.
Reippaasti Olli astui oluttuvan ovesta sisään. Hän pysähtyi hämärän oluttuvan ovelle, Sitten verkaisesti katsoo jokapuolelle. Nostaa lierihattuaan ja sanoo:
- Hyvää päivää kaikille!!!
- Päivää!! urahtelevat ukot eripuolilla tuvassa olevien pöytien äärestä. Ollin silmät alkaa tottua, tuvan hämäryyteen .Äkkiä hän saa kuin salaman iskun. Se metsässä ollut nainen on ilmielävänä myyntipöydän takana.
- Oluttakos komea poika juo, nainen sanoo pehmeän hellällä äänellä, minä olen Sirpa, olen uusi tällä kylällä. Mikäs komean pojan nimi on?
Silloin ovensuussa kuuluu karjaisu:
-Perkele, meinaako se naapuri asennella katiskoja minun kalavesille? Siitä ei tule mitään, usko se!
Surkelan Seppo tulee , silmät punottaen, ja kaivaa tuppiroskaa vyöltään............Olli sanoo:
-Älä tule lähemmäksi,tai saat maistaa nyrkistäni! Jumalauta älä mulle isottele!"
-Mä teen ihan mitä tykkään ja sä oot hiljaa! Surkelan Seppo harppoo silmät leimuten aivan Ollin viereen ja ottaa hänen rinnuksista kiinni.Mutta Olli ei pelkää häntä,humalaista miestä, ja tempautuu irti Sepon otteesta.
-Koeta olla vähän rauhallisemmin Seppo ,hän sanoo ja jatkaa,-eihän minulla ole kuin ruostuneita katiskoja! Silloin Sepon suupielessä käy hymyn häivä ja hän rauhoittuu hieman.

Se antaa Ollille vähän lisäaikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Siinä he seisovat kumpikin, myyntipöytään nojaten ja katsovat Sirpaan .

JOULURUNO

HALAVAT HUVIT.
***
- Iliman muuta ja selvä on seikka
PikkuJouluun rientää nyt Veikka
evästä repussa siihen malliin
että hän kaaran jättää talliin.
-
Taksihan toki kyytiä antaa
Veikka kyselee kautta rantaa
- Tiijäkkö missä on parraat naeset
naamalta komijat ja suostuvaeset?
-
Kuski ei sellaiseen otakaa kantaa
Veikan takapenkillä mökeltää antaa
kuljettaa miehen restauranttiin
Veikalla kulut jää muutamaan lanttiin.
-
Sisällehän Veikka yrittää heti
vesiperän toki toiveessaan veti
portsari näyttää torjuvaa kättä
kauniit naiset jäävät näkemättä.
-
Ei mennyt putkeen Veikalla hommat
ei luista suksi, hajalla sommat:
- Tässä on tarjolla kovinta miestä
pitääköhän, saakeli, muutama piestä.
-
Nyrkkiä tarjoaa pyytelemättä
suurempi karju lyö empimättä
Veikalla PikkuJoulu on loppu
poissa on uho ja palanut proppu.
-Oiva Pennanen-

PILKKO-

PIMIJÄÄ.
***
Kaamea kaamos leviää huoltemme yli. Ei sinne päivä paista ei kumota kuu. Vain käypi suu, josta ei tule loppua oleman. Pegasoksen rattailla keikkuu eiliset päivät ja kärryltä tippuvat enot veneisiin, jossa he eivät leposijaansa löydä.
***
Merenelävät suolataan suolaan, että ne kauan säilyisi. Käärmettä pyssyyn lykkää taikuri ja tykille annetaan ruokaa, Oi, kuulkaa kummia, että piru olisi kirkossa kuulutettu ja hunnutettu olisi tiine morsian.
***
Suokaa minulle vielä se hetki, että retki oli vaivanarvoinen. Oi te herrat loistoautoissanne antakaa liika köyhille että te armon saatte. Ei liiku kivi kiveltä eikä laineet lyö rantaan jos te syntiset olette.
****
Tarkastus kierros näyttää puutteita pesissä. Kattoja vuotaa ja räystäitä tippuu, mutta sankarit kestää suuretkin paineet ei haittaa vaikka laineet lyövät eilistä korvalle. Mutta olkaamme jäykät, että huominen päivä koittaa aikanaan.
***
Näkyy kajastava toivo. Usko on nukkumassa ia Rakkaus on vallannut naapurin mummon. Silmät ristissä hän katsoo menneitä kuumija öitä! Nyt vain kuumia-aaltoja.
***
Maalari lakossa, loistavia värejä maalaa ruska, oi mikä tuska on papilla. Tekis mieli mutta ankarat säännöt estävät huvittelun , mutta kuvittelun sallii. Ja himosta punoittaa papin nenä.Silmät ristissä käsi käy ja vaikeaa on laukeamisen tuska. Kauas kaikkoaa pitkät pilvet ja sumuinen sää valuu papin poskille, oi mikä elämys, sanoo pappi ja anoo synnin anteeksi.
***
Sataa ja tuhatta kulkee auto tiellä pölyt saa niellä joka vaeltaa ilman suojakypärää. Kehdossa keinuu eliitin sivistys, kateus ja ahneus kaataa suurenkin talon vain heikon valon näen pimeydessä. Sekin on loppuunpalanut virkamies. Liekki vielä lepattaa. <3 <3 Hyvää päivää ystävät <3 <3
***

maanantai 26. marraskuuta 2018

JOULURUNO


JOULUKILIJUA
Pojat on istuneet
kimpassa kivassa,
vierailla meinaavat
pitkässä rivassa,
loppuneet rahat
pitkässä juoksussa
raha kun kasva ei
vienossa tuoksussa.
Niimpä niin, näin aateltiin!
Nestori puuskahti;
-Rahaa voi vipata
suuria summia
tilille kipata,
taikka voi myöskin
arpoja ostella
voittoja suuria
tietenkin nostella.
Niinpä niin, näin aateltiin.
Mietittiin tuota
asiaa kovasti
paikalle ajeli
Mossella rovasti
almua pyydeltiin
pappi ei antanut
köyhän saatanan
tuskaa ei kantanut.
Joopa joo pappi siunatkoon
Pojat jo riutuu
viinantuskassa
vettä heittääpi
jo pajupuskassa
joku jo hoksaa:
kiljusta iloa
kaupasta sokerit
muutama kiloa.
Juupa juu nyt suttaantuu.
Pihisee aineet
pöntössä suuressa,
pojat kyttäilee
panoksen juuressa
Jouluksi tulossa
on kunnon sahtia
jossa on voimaa
maukasta mahtia.
Ahaa nyt maistamaan!
Kilju on makeaa
mukeja kipataan,
heikommat horjuvat
sitten jo sipataan
komijaa Joulua
kiljujen juojille
kepijät unet
maljojen suojille!
Ahaa ja halleluijjaa!

-Oiva Pennanen-

RUNO

HALLITUKSEN VÄRKKÄÖSTÄ.

Hallitusta varkkäelty on nyt jo tovin verran,
tulevaesuus laskeskellaan tuunarin ja herran,
mutta pelekään jälleen kerran lipsahtavi niin,
että kaekkein vaevasimmat pannaan kiipeliin.
-
Eläkkeet ei nouse, ostovoemaa joku syö,
köyhimmälle kansalle on eessä synkkä yö,
hinnat nousee jatkuvasti, mutta tulot ei,
kehityksen suotuisan ne herrat meiltä vei.
--
Saa nähä sitte onko pelot aevan turhia,
jospa se uusi hallitus tuo armomurhia?
joka ei tuota yhteiskuntaan, heti tapetaan,
ja säästörahat tehokkaijen kesken lapetaan.
-
Niin kirijava on hallitus, joka on tulossa,
on kommarija, ristittyä sakissa sulossa,
ihme jos nuo pitempään keskenään kestävät,
se hyvä on jos yhessä lamoja estävät.
-
Persut jäävät katsomaan, pensaasta huutelee,
Arhinmäki hurmoksessa Annia jo suutelee,
on pilkkakirveet terävät kaivettu esille,
tuskimpa uusi hallitus pääsenee vesille?
-
Ehkäpä sentään vastuuta ja tahtoo löytyvi,
niin että vielä persuilla nuo naurut hyytyvi,
aika sen näyttää mihin suuntaa laiva seilailee,
toivotaan että tyynissä veissä kyljet peilailee!
‎5.‎2011
-Oiva Pennanen-

RUNO

TUKKEJA.
-
Volvolla ajelin
tukkia sahalle
eipä se tuntunut
laisinkaan pahalle
lastia lienee
taakaksi asti
moottori laulaa
unettavasti.
-
Väsymys painaa
ahkeraa miestä
paidanselkämys
kastuupi hiestä
pakko on painaa
kun on tarjolla työtä
ahkeran siivellä
on onnikin myötä.
-
Välillä kotona
elpyä pittää
keikalle jälleen
ei siinä mittää
elämä kulkee
tiettyä rataa
välillä kiivaasti
toisinaan mataa.
-Oiva Pennanen-

JATKIS

KULTATUKKA - 2.
Hän oli taitellut sievästi pitsiliinan rintataskuunsa ajatellen jospa kauniin neidon tapaisin........
Siinä kulkiessaan Ollin silmissä näkyi utukuvana, metsässä näkemänsä naisen kultaiset kiharat.Hän mietti mistä kummasta nainen mahtoi olla kotoisin? Hän ei varmaankaan ollut tämänseudun asukkaita, koska hän ei ollut ennen naista tavannut.
Saavuttuaan kylään mies meni asioimaan sepän luo. Koska hän oli mahtavan voimakas, hän tilasi sepältä kirveen joka oli puolet isompi kuin muitten metsänhakkaajien kirveet. Hän halusi olla tosi mies töissä ja kaikessa muussakin.
Vaikka Olli kuinka yritti unhoittaa, näkemänsä naisen. Tuoksuva liina hänen rintataskussaan toi tuoksullaan hänelle mieleen naisen ihanan kultaisen hiusrunsauden.
-Minun on pakko saada selville, tuon salaperäisen naisen olinpaikka, ajatteli Olli itsekseen, -Käännän nurin vaikka koko kreivikunnan.Ennen en lopeta etsimästä, ennenkuin löydän hänet.
Kylän oluttuvan tienoilla parveili raavaita miehiä. Osa oli jo maistanut liiankin paljon. Onnelan naapuritorpan Surkulan, Ollin ikäinen poika, Seppo, oli jo ottanut olutta niin, että hoiperteli seinästä tukea ottaen, nurkan taakse, penkoen toisella kädellään sepalustaansa. Olli loi säälivän katseen hänen jälkeensä.
-Kyllä miehen pitää tietää määränsä, myös oluen juonnissa, hän ajatteli, mies samanikäinen ja kohta valmis suorasääristen joukkoon.jat.

JOULUKSI

JOULUPOSSU HÄIPYY ETELÄÄÄN
Jos tässä aloitan
siististä lätistä
emakkosijasta ja
porsaasta nätistä
joka ei tietänyt
tarkoitustaan
jatkoi vaan tonkien
taivallustaan
-
Kesällä kelli
kurassa syvässä
hommelit olivat
hanskassa hyvässä
possu ei vaipunut
murheeseen mustaan
kasvatti rasvaista
takamustaan.
-
Aika se kului
kinku jo leveni
isännän huoli
ruuasta keveni
saisihan Jouluna
maistella possua
ryypätä rajusti
kirkasta Kossua.
-
Possuhan kasvoi
muuttui jo sijaksi
sitähän meillä
ei lueta vijaksi
aavisti sika
Joulu jo lähenee
lokoisat olot
laakista vähenee.
-
Sika jo tunsi
otsassa kutisi
katseli aukkoja
itsekseen mutisi:
- Tiukille vetää
hengissä pysyä
pitänee piletti
etelään kysyä.
-
Niin sika bussiin
nousi ja hävisi
isäntä äimänä
- tiesin näin kävisi
Eukolle vielä
tuumasi äreenä:
-Hermot tässä
täysin on päreenä.
Arvasin sijalla
tuntui kai tukassa!
Jokainen Joulu
kinkku on hukassa
-Oiva Pennanen-

VENUS

SUKKULA
****
Sukkelasti suhahtaa sukkula Venuseen. Vihreet miehet ei saa sanaa suustaan, oudot hedelmät oottaa ottajaa. Puustaan hedelmä tunnetaan, Tuskin männyssä omenia? Pitkä tukka vaivaa aivotoimintaa. muistiluussa ei karva kasva eikä home!
***
Punainen planeetta punastuu, eikä pane hanttiin, lanttiin luottaa kapitalisti ja ostaa kun saa halavalla. Kalliilla myy. Myyjät rikastuu ja ostajat ottaa velkaa. Pankit kaatuu repun painosta ja kontinkieli on lukittu.
***
Huonolta näyttää. Tunneli on umpiputki. Junat remontissa ja kaunis on luoksesi kaipuu. Taipuu jäykkäkin niska paineen alla. Periaate ei paina jos valitsee väärin. Se oli virhe antautua virran vietäväksi. Airot hukassa ja vuolas virta imee viimeiset mehut.
***
Paikalla kaaos. Joka tahtoo suurin olla olkoon toisten kynnysmattona. Palkinto on suuri jos henki säilyy! Päilyy järvet ja kukkii maa. Paitsi talvella viima leikkaa haaveet kesästä, eikä pakkanen pane pahakseen vaan kiristää otettaan. Huojuen kaatuu eilinen päivä ja huominen kurkottaa kuuseen.
***
Rahamies laskee rahojaan ja nostaa hintojaan. Köyhä nostaa leukojaan ja huommenakin leipäjonoon. Siunattuja on ylensyöneet, sillä heillä ei ole puutetta. Ruokaa riittää pahan päivän varalle eikä kurkikaan kuole jos sammakoita riittää. Valoisana loistaa syksyinenmaa, keinovalo auttaa syksyiseen pimeyteen

TUOTANUIN


UNESSA SAA..
***
...olla rekenä jos kelekkana. Roolihahamo pujotettaan päällesi vaekka ei se sinulle laenkaa sovi. Välliin oot sellasessa roolissa josta et oo mittää kuullukkaa.
***
Se on varsin monimutkanen rakennelma tuo immeisen aevorustinki. Niin monenlaesta kuvitelmaa se ossaa kehittää.
***
Eihän niissä toesinaan noessa unissa ole päätä eikä häntää. Rooliki vaehtuu yhtäkkiä samoten aika ja maisemat. Kyllä siinä toesinnaan saa naoraa ihtesä kippeeksi kun mieleen jää muistijälkiä unesta.
***
Sitä monesti ihimettellee myöskin kuinka johdonmukanen ja todellinenkin uni voi olla. Tapahtumat ovat aivan loogisia ja järkeenkäypiä.
***
Se kai noissa unissa pahin puute on kun niitä ei herätessään muista. Vaikka se unessa on jotenkin taustana ajatellut, että tämä pitää muistaa kuin herää? Niin paskanmarjat muista yhtään mitään.
***
Toesaalta onhan ne omantasosia elokuvia ja oma ite on hyvinki ussein pääroolissa. Mutta on niinki että ite ei oo näytelmään saanu mitään roolia. On vaan se kummllista. Pitäshän sitä ihtijään pittää etukeolalla osia jakkaessa

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

SU.

EPISTOLA
***
Jotta siinähän tuo aeka kittuissahhii kulluu. Tae ehämminä tiijä kulluuko se mihinkää, vuan nuo päevät solluu ohitte yksi kerrallaan. Menny ei pallaa!
***
Siinä suhteessa me ollaan temokraattisesti tasa-arvosia. Mahtaa se rikasta pontsarija vituttaa kun sillähhii se päevävaranto kulluu sammaan tahtiin kun mökin miehelläki. Eikä saatana tuu optijuva tae kultasta käjen saatikka jalanpuristusta.
***
Päätähän se tuntuu rahamiehellähhii kivistävän tolokuntihijään. Tulleneeko siitä jäläkiseoraksija paremmistahhii juomista?
Ehän minä tiijä tulleeko huonommistakkaa. Ei oo ikkää niin palijuva viinaa riittäny, että oesi jäläkitaotija tullu. No, ehkä parikertaa, hyvässä seorassa on tullu otettuva sen verran liikaa, että on kaolapaskoo alakanna työntee. Vaen voehan se olla jottae muutaki, kuten seitikkisoppaa?
***
Paramolleehan se tuo viinankäöttö on sillon kun sitä ottaa harvoen ja kohtuuvella. Jallaat ei saesi alta mennä. mitä ny pikkusen jos tie on kattelussa. Viinahan on viisasten juoma. Kukapa meistä haluvaesi tollo olla. Joten aena se joskus sinne viisauvvenlaariin pittää jotahi säelyvä.
***
Joo, vaen ne alako hiihtokisattii Rukalla.. Sehän pittää kahtuva kellä on ollunna parraat toppiinkit. Ja kuka on osannu pelata niin, että ei kärähä. Toesaalta mitä tuo haettää jos pikkusen vahavempaa kun mustikkasoppaa imaseeki? Ei se äkkipojalta ja iliman kaohijjaa itterääkkijä mitalli tipaha. Että samahan tuolle mitä nappaavat.
***
On se vaen niin mukavata kahtuva kun Suomentyttö//poika voettaa. Vaekka ei kae siinä oma leipä levijä. On vaen mukava tunne kun pahimmat kilipaelijat tullee rökitettyvä. Varsinnii venakot ja hurrit.-

JATKIS

 KULTATUKKA !- 1
-
Suuressa metsässä asui nuorimies jonka nimi oli Olli. Olli oli puunhakkaaja Onnelan Kallen ainoa poika.Päivät pitkät Olli oli isänsä apuna metsässä hakkaamassa puita Linnanherralle, jonka maita oli kaikki lähitienoon metsät.
Eräänä hyvin kauniina kesäisenäpäivänä Olli näki metsässä ihanan kauniin vaaleatukkaisen tytön poimimassa orvokkeja kimppuunsa. . Olli ajatteli mistä tuo tyttö oli tänne metsään saapunut?Hän seurasi puitten lomasta minne tyttö oli menossa.Hiukset hohtivat auringon paisteessa kullalta,kun hän käveli metsän polkua.
Olli luuli nähneensä olemattomia,mutta sammalikkoon oli pudonnut kaunis pitsiliina.Olli nosti sen ylös maasta ja liinasta leijui hänen nenäänsä huumaavan ihana tuoksu,sellaista tuoksun tuomaa väristystä itsessään Olli ei ollut kokenut koskaan elonsa aikana.Varovasti hän sitoi liinan puun oksalle ettei likaisilla ja hikisillä käsillään sotkisi tuoksua.
Kaulaansa Olli ei voinut sitä sitoa koska kovasta työstä hiestä kimmoisina kiiltävät lihakset olisivat liinan kastelleet.Loppupäivän kuului metsästä sellainen roimina ja kirveen kalske ettei moista ollut ennen kuultu eikä nähty.Olipa kirves kerran lähellä lipsahtaa jalkaankin,niin suuri vaikutus oli puiden lomassa vilahtaneella kaunottarella Ollin ajatuksiin .
Mielessään Olli päätti ottaa selvää kuka metsässä näkynyt nainen oli. Työpäivän päätyttyä ja kun Olli oli peseytynyt läheisessä lammessa,ja nautittuaan äidin makoisan aterian hän suuntasi kulkunsa kylälle päin.Olli käveli kylille lauleskellen ja odottaen,että jotain jännittävää tänään tapahtuisi. jat.

ASIaN-

HAAROJA
***
Taas sunnuntai. Ilimojaä pitelee vaehtelevalla menestyksellä. Seon veikassa miten käö, vae käökö kuinkaa. Riippuu miten millonki käy. Riippuu sitte tae roekkuu tietysti haaroesta . siis asijan.......- Yksi lysti!
***
Pihat ja pallit. Saakeli kun nakit näpyttää miten sattuu, eikä ehi tarkistaan. Paa arvaamalla jos halluut tietää asijan laijan. Tae välijäkö hällä silläkkää?
***
Pankissa lainaa ja kohta on vainaa jos ei lainaa maksa, mutta kun maksa on heikko ja liha on vahva niin lihakeittova mieluummin. Maksaa se maksaki ja matka - jos lentsikalla lentää.
***
Asija eri jos on oma kone tai vieläkin paree jos hevoonen? Polle vielä jaksaa. Eikä kysele taksaa. Monikaa ei halluu maksaa kun on muutenkin varakas ja salarakas.
***
Taivaassa tarjona lapasetkin jos sormija palelee ja vinkkelit. Mie haluun kuumalle puolelle. Palijo on kärsitty viluva ja näläkää...on se aeka hikkoellakki?
***
Mitäpä Joesta , eikö suommalainen Jouko keleppaa. Oesikko tässä jenkkiin kallellaan. Varotaan ettei kaavu maeto laattijalle. Valijo meitä armahtaa.
***
Johtotähti meidän oppaana on. Oi saavu tänne ja tee mitä on tehtävissä - parannus tai huononnus. Siitä se kuitenkin lähtee kun lämpenee ja jos ei lähe nii olokoon vain paikallaan. Kyllä mie sen häpijän kestän. Tuskinpa estän, sillä mentävä on jos menettää eilisenpäivän -
***
Puoluepomot käö taesteluja äänestäjän sielusta. Nuolevat limasella kielellä äänestäjän persettä. Seteliraha vaehtaa omistajaa - selekijen takana ja ehokas myhäilee itsehyväsesti sissäänpäin. muka jottae viisasta sanottuaan Kansalla vääräluulo. lä korva pieni kuule mitä vsen….

lauantai 24. marraskuuta 2018

PÖHNÄ -14

PÖHNÄ -14.
Tämän sanottuaan Paavo levittää kätensä , kuin kalavaleen esittäjä ja hihkaisee niin että koko raitti kaikuu ja haukkuva koirakin lakkaa haukunnan, ikäänkuin tajuten , että on voittajansa tavoittanut.
Paavo alkaa jatkaa matkaansa , nyt on hommassa eri maku. Kädet viuhkaen hän rientää eteenpäin, kohti Pippurilan tienmutkasta näkyviä rakennuksia kohti.
Yhä kiihdyttäen vauhtiaan Paavo juoksee Pippurilaa kohti. Varhaisena aamuna tiellä ei näy ketään. Tultuaan talonsa pihalle Paavo ottaa pullonsa tyhjäksi, laskien tyhjän pullon maahan. Sitten varovasti hiipien hän lähestyy talon ulkoovea. Ovi ei ole lukossa, varovasti hitaasti Paavo pujahtaa oven raosta sisään. Suu mutisee kuiskien....huora....huora. Hän hakee keittiöstä pitkäteräisen leikkuuveitsen , varovasti liikkuen. Yhtä varovasti hän aukaisee makuukamarin oven. Kaikki kolme nukkuvat syvää unta. Paavo menee lastensa vuoteen viereen. asettaa puukon kärjen pojan sydämen kohdalle ja survaisee puukon kahvaa myöten. Ei kuuluu äännähdystäkään. Tyttö kokee saman kohtalon. Silloin kuuluu Paavon suusta" Huoran pennut.... perkele"
Irma herää ylimääräiseen ääneen ja katsoo lasten sänkyä kohti. Hän huomaa Paavon verinen puukko kädessään seisovan häntä katsoen, Irma huomaa veriset lapset ja vihlova kirkuna täyttää huoneen.Paavo hyökkää vielä makaavan Irman kimppuun, veitsi heilahtaa kerran, kahdesti, aina uudestaan joka iskulle kuuluu Paavon suusta ..huora ....huora. Irma ei tunne enää mitään kipua , sillä ensimmäinen isku lävisti jo sydämen.
Äkkiä Paavon aivot selkenee . Hän huomaa mitä on tehnyt.Hän katsoo kauhistuen ympärilleen. Voimansa ponnistaen hän laahautuu puhelimen ääreen soittaen poliisille, kertoen mitä on tehnyt. Sitten hän menee ja istuu tuoliin, mielessä ajatus , vankilaan...
vankilaan....loppuiäksi vankilaan. ...ei saatana ei! Hän huomaa Irman voimistelurenkaat, katossa pitkien köysien päässä. nyt hän tietää.....nopeasti hän ottaa keittiötuolin kiipeää sen ylimmälle askelmalle. liukuva silmukka on helppo tehdä. Silmukka kaulaan ja rämähtäen lentää keittiötuoli nurin.Paavon tie on käyty Alusta .....Loppuun!
 xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
TÄLLÄSTÄKIN ON SATTUNUT . SE VIINA -VAIN VIISAILLE?

RUNO

LISÄÄ LIKSAA.
Siellä suuressa talossa,
eduskunnan käytävillä
edusmiehemme ajavat,
muka meidän pulmiamme.
Tositarmolla peräti,
huoli suuri sielussansa.
-
Vaalin jälkeen jo kävivät
kovaa kiistaa keskenänsä,
mitä puutteita pitäisi
kohdallensa korjaella.
Että saataisiin hyväksi,
olot aivan kohdallensa..
-
Juotiin kahvia kovasti ,
kipattihin keppanata
velihengessä hyvässä ,
porukassa haasteltihin.
Pian päästiinkin jyvälle,
saman tuuman tuntumahan.
-
Sossu hoksasi kamalan,
palkkakuopan ammottavan
aivan silmäinsä edessä,
itse sinne sortumassa.
Johan tuohon on pätevä,
konsti keino keksittävä.
-
Johan tuon sanoiksi virkki:
-Kuulkaahan hyvät toverit,
arvoisimmat aateveljet,
kokomustat ja kepulit,
vihreät ja kommaritkin,
kaikki parhaimmat kaverit,
naisetkin mukaan lukien.
Huoli mulla on kovasti,
meidän palkan pienuudesta.
Mihin riittää se mokoma?
Liksa niin perin mitätön
Aivan saa tätä hävetä,
nolona näin notkahdella.
-
Johan huomasi toverit,
innostuivat veljet ,siskot,
lisäillä rahaa pitäisi,
palkka paljon korkeemmalle.
Että jaksaisi jalosti,
koko kansaa puolustella.
-
Puhuttihin, purnattihin,
rahakuumeessa kovassa.
saalistuksen saamisissa,.
huumassa oman himonsa.
Kaikki huutaa hurmiossa:
- Rahat riittävät hyvästi!

Kului tuosta hetki toinen,
tuli tuokio tukala.
Eläkettä köyhän mummon
pitäs pikkusen lisätä.
Korotusta markan verran ,
johan oisi tyytyväinen.
Heti Jutta sen hokasi,
ministeri tuumaeli.
Huolissaan maan tilasta,
tuloksista kansakunnan:
Nyt on nappula lopussa,
pussinpohja paistamassa.
Unohdetaankin äkisti,
eläkkeitten nostamiset.
17.10.2001
-Oiva Pennanen-
---------------------------------------------

JOULURUNO


TIPO,TIPO, TIPO TIPOTELLAAN
Pojat on jouluksi pistäneet sahtia,
aika on kokeilla mallaksen mahtia,
on viikkokausia pitänyt vahtia,
Tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Nestori ottikin pänikän nurkasta
häjissään manasi jotakin turkasta
mallia ottanut on Jussi Jurkasta
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kustilla ollut on huonua tuuria
mopolla ajannut on vasten muuria,
ryypännyt pohjiksi on pulituuria,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Kakella oli jo avoinna astia,
Kusti jo etsikin seuraavaa rastia,
Risto jo tyhjensi entistä lastia
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Astian lähellä alettiin hääriä
sahtia tuhottiin suuria määriä
monella alkoi jo pakottaa sääriä.
tipo tipo tipo tipotellaan
-
Kohtapa alkoi vääntää jo mahassa,
pieruissa kaeku kuin moottorisahassa,
mäskiki syötävä maksettu rahoissa,
tipo tipo tipo tipotellaan.
-
Äkkiä jokkaenen kovassa nousussa,
äskön mi väänteli nyt on jo housussa.
tuoksu on tuvassa ihan kuin ruusussa,
pakaroeta nyt vaen virutellaan.
-Oiva Pennanen-

perjantai 23. marraskuuta 2018

ISOJA

KALOJA.
***
Millä mä estän jalkojen kankeuvven.. Auta oi luoja että minä nopeampi olisin. Maalima nappaa nujertaa ja tappaa. Ja höyrystää savuna tuuleen. Suurissa saappaissa pitkät varret ja isot jalat. Kalat uivat vastavirtaan kutimet mielessä.
***
Mie ajan tällä karvaooppelilla, alakaa jo ottaa kierroksia vaen hihina sutii , niinkun maaliman lapset sanoo, mutta vähäpä noista Lusifeerin puhheista - kova valehtelemaan.
***
Jos autiosta torpasta ääniä kuuluu vika on korvien välissä..tai jalkain. Kannattaa tarkistaa. Käymistilassahan tässä käydään. Kylässä tai saunan takana. Siinä vaihoehtoja.
***
Lottoamaan .....sattuuko? Aenaki viereen... Näyttää tyhjältä kuin tunnelin suu jossa ei oo junnaa tulossa. Tai pää jossa tuuli käy ja tsunamit hyökyy. Kävisköhän palapelin kimppuun taas? Hmm nyt onkin semmonen kappale että ......varmaan hirvestä? Annanko kirvestä että paremmin mahtuu? Tai antaa olla..
***
Virtuaaliveikot rakentaa ja rakentaa... Koskaan ei valmista tule. Hankala matka on kivinen tie eikä ruusut kasva kivikossa, jossa on vaan kylmää kiveä, eikä kauniille tilaa. Kovuus pilaa hellemmät tunteet. Eikä pehmeänleivänpöydässä oo vanikkaa!
***
Vääristynyt käsitys vie virstan väärään. Napaa ei näkyvissä, kalottia pukkaa, silimät tummat niinku ja syksyksi se alakaa. Yö jalakaa jomottaa ja kaeken yllä kuu mollottaa. Pimeys tollottaa akkunan takaa.
***
Jumalaton meininki havaittu Hesassa. Apinanraivolla anargistit tuhoaa kaiken mikä on. Kettutytöt jeesaa ja ketuilla on koti hukassa.
***
Surulliset silmät katsoo kun ruma runtelee. Kauneus on katsojan silmässä, eikä sitä kukaan ota pois! Mutta annahan olla. Kyllä aika tekee tehtävänsä. Kurttuinen naama haaveilee eilisen iloja.
- Oiv a Pennanen-

X

PÖHNÄ 13.


Enempää hän ei kerinnyt kun Paavo oli hänessä kiinni.Raivosta mielipuolisena Paavo antoi nyrkkinsä heilua. Jo ensimmäisellä iskulla Jaskan nenä alkaa suihkuten vuotaa verta.Paavo ei siitä välitä vaan mukiloi Jaskaa ja kähisee kurkkuäänellä
" Valehtelet saatanan kusipää , et oo ikinä pannut Irmaa, sano ettei se oo totta. Kuulitko retku , valehtelet.....Irma ei ole semmoinen!"
Näin huutaen hän syoksyy syksyiseen yöhön.
Ilman päämäärää hän juoksee hullun lailla, kunnes pimeässä kompastuu johonkin. hän kalauttaa päänsä ilkeästi maahan ja jää liikkumatta makamaan
Syksyinen kolea sää herättää Paavon .Päivä on jo valjennut. Paavo nousee ylös , vilusta väristen, hän kaivaa pullon povestaan ottaen ryypyn. Lähtee sitten toikkaroimaan tietä .
Pienen maalaiskylän tienraitilla , syksyisen kolea maanantaiaamu on hiljaista. Jostain kaukaa kuului , metsään haluavan ajokoiran kiihkeä haukku. Paavo Pippuri on palaamassa kotiinsa , putkeenryypätyn viikonlopun reissulta. Kovin vaikeaa oli hänen kulkunsa. Toikkaroiden tien molemminpuolin , hän viimein seisahtuu, kaivaa povestaan jotain epämääräisen näköistä ainetta sisältävän pullon ja kiertää korkin , epävarmoin kädenliikkein auki. Hän imee pullosta pitkän ryypyn. Silmät päässään seisoen , hän tuijottaa kauan mitään näkemättä, yhteen paikkaan.
Kauan hän siinä seisoo paikallaan. Hänen huulensa höpisevät käsitämätöntä höpinää.Juomansa aine alkaa kuitenkin saada uutta puhtia Paavon aivoihin. Kädet alkaa tehdä hurjia kaaria , suusta tulee jo ymmärrettäviä sanoja.
" Perkele niin, .....se oon minä sentään niitä miehiä jota ei huorat komenna...Helvetti ....kun pääsen mökille sanon suorat sanat sille huoralle...katotaan perkele kellä se ensin pokka pettää...saatana se-se on aivan varmaa , pirtti tyhyjäksi..... ja justiisa. Saatanan huora, kaikenmaailmanjaskoille oot pillua jakanu, saatana minun polokemia ne pennutkaa ei ole.....satanaaaaaa....!"

RUNO

YRITTÄJÄ.

Nyt on hommelit mulla siihen malliin
rekan hankin suuren ja pirun kalliin
mulla lainaa on ja vekselillä vettoo
mennee vuosia ennen kun tase nettoo.
-
Olenhan nuori ja yrittäähän mun täytyy
ilman työtä varmaan elämäni räytyy
jos en itse pidä itsestäni huolta
pummina en minä sentään taho kuolta.
-
Kun teen hommelit niin totta jumalauta
laiskureitahan se Luojakaan ei auta
vuosien kuluttua olenkin kukaties
varmaan suuren rekkafirman pomomies.
-Oiva Pennanen-

RUNO

SUMUN LÄPI
Sumujen usvaan
katosi haaveeni laivat
aikojen taakse
kurssin uuden ne saivat
majakka sentään
vilkuttaa varmuutta luoden
kulkua ohjaa
reitin turvaisan suoden.
***
Usva jo väistyy
meri on tyyni ja vakaa
aurinko armas
kurkistaa pilvien takaa
helppo on laivan
reittinsä selväksi muuntaa
väistellä karit
etsiä oikeaa suuntaa!
Oiva.Pennanen.

SKETSI


NAULOJA.
.......................
- Tere tere! Vielä et oo potkassu tyhyjää.
- Moro vaan! Oon potkinu tyhyjää ja täöttä. Vaen ei irtuva.
- Et oo koettanu semmosta veivijä? Jos hyvinki ossuu.
- Kaekkija on kokkeiltu. Silti vaemaltaa.
- Pahaksipa on päässy. Miten jos tervaa viinaa ja saonaa kokkeileis? Seon vanaha konsti.
- Ei sitä kunnon haotatervaa saa ennää nykysi ja savusaonat on kaekki purettu eikä kunnon ponuakkaa saa mistää, että mahoton tehtävä.
- On se varmaan niinki. Seon tämä nykyaeka kun pittää appaa pillerijä kymmentä lajia. Siinä pittää olla rautanen terveös että huoku säelyy.
- Pilleriistä oon täösin pysyny erossa. Pikkusen konijakkia malliksi. Sen verran että verijä väpsäöttää.
- Ilimankos se henki vielä on tallella. Mee osta joka sortin vitamiinija. Jo alakaa kirkastuun ja taevaavaanilot on lähellä.
- Ookko tosissaan?
- Takkuita en anna, vaen oesi se mukavaa kun sinäki päsisit kehumaan mikä pilleri seon tehokas ja mitä pittää immeisen ehottomasti käöttää.
- Sitäkö oot mieltä? Jospa se ruma ukko tullee kurkkimaan, viikate olokapäällä?
- Sittepähän eijoo nimetön surma. Ekkönää kehunu, että oot kokkeilu jo monija konsteja.. Jokkaenen pilleri on naola ruumisarkkun. Äkkijä sinä lootan kokuvat. Se on menuva sitte!
- Panna harkintaan
- Minnoon jo meleko pitkällä!

RUNO

KYVYKKÄÄT
-
Kokkareilla tallissa
on monenlaista hummaa
väriltään on hallavaista
joukossa myös tummaa
Jytkyä ei tarvita
oriita kyllä riittää
ja laatu pysyy hyvänä
kun toisiansa siittää.
-
Joukossa Mustaa Oritta
ja hyvää kyntöruunaa
siellä naisten parvessa
löytyypi myoskin Puumaa
Kaikki hommat hoituvat
ei mene sormi suuhun
kokkare ei lupauksissaan
koskaan nouse puuhun.
-
Tietoa ja taitoakin
löytyy aikalailla
kokkareiden tallissa
ei milloinkaan haikailla
toimeen aina tartutaan
se tuloksia tuottaa
kokkareiden lupauksiin
voi kansa aina luottaa.
-Oiva Pennanen-

MUMMON

MUUSIA.
***
Soijaa pukkaa ja muusia. Olo on perzeestä. Pirunpenikka rutistelee kiimaisesti. Eikälaupias Samarialainen ojenna auttavaa
kättä.Jolla rupi se ruopikoon, ei vaanraapiminen palijo jeleppaa. Jospa Yökirja hiukn auttaa aamua lähemmås.
***
Muuttumattomat on muistot menneessä. Asia päivitetty ajankohtaan sopivaksi. Merkinnät kaikki +-puolella. Miinukset pantu ylleiseen vaivasten avustamisen.Kuolleet ei kakkua kaipaa.Ei muistiluussa merkintöjä puutteista. Mikähän se lienee ollut. Kertaus on opintojen äiti, joten saisiko toiston?
***
Kylkiluut ei kondiksessa. Susi syönyt - panin tilalle katiskalankaa. Ei katkia. Ruosteenestolla vetasin, pitäisi olla korroosio vapaa. Aika näyttää näkijälle. Epäuskoselle ei mittää.Kokija kaipaa katiskaa, jota voi kokea.
***
Luut vain törhottää ruokkolehemän kankuissa. Luuranko kolisee ja luuvalo loistaa. myyrät tekee myyräntyötä ja kettutytöt kiipelissä. Kaikella on tarkoitusta. Itikan karkoitusta - käytä OFFia!
***
Ei tule tolokkua nytten saunomisesta. Sauna palaa ja palokunta kaukana. Mistä apu palaneisiin toiveisiin ja kompassi ei näytä kuin väärää suuntaa. Nakit kiukaalla palaneet. Huomenna nälkä vieraana.
***
Ei ihmisparka täällä asuinsijaa saa. Täytyy olla rahaa tai rikas suku. Linnanjuhliin kallis puku, että köyhät näkee, että on millä mällätä. Katsokaa taivaan lintuja … niitä haskaa kytätä. Hetki vaan eikä niitä enää ole. akissa pani poskeesa. Miten se teppu tehhä än .
***
Hetki heijahti ja tinki on kärsitty. Ilottu onnenpäivistä ja siitä kun oli naapurissa häät. Akalla sitäkin nakattiin, vaikka ei se oo häävi itekkään.
***
Miehen silmissä katkerat varjot ja sylki tuo suuhun sanoja. Sammakoilla vapaapäivä eikä konnaa työt rasita eikä väännä selkäpiitä kumaraan. Hyvä niin! Siitä se kummenee!
***
Kurssia pukkaa että osaisi näitä kulttuurin monitasoisia tasoja lohduttaa.Tämä on tätä. Eikä se tästä parane, hyvä jos vähän kuumenee.
- Oiva Pennanen,

torstai 22. marraskuuta 2018

SKETSI


PÄEVÄTANSSIT
-------------------------
- Katohan poekaa. Ihan ite lähteny.
- Lähin joutessani, vaekka ei kae täällä mittää kostu!
- Ei sitä tiijä millasen muorin kyytiisi väännät.
- Eipä palijo innosta. Pirruillessa lähin kun kaveri houkutti.
- Ekkö oo ennen päevätansseissa käöny.
- No en ja taetaa tulla tästä kaksi reissua yhellä kertaa.
- Mitenkä niin?
- No ensimäenen ja viimenen.
- Makustelehan ny kunnolla. Tiijä vaekka...
- Sen tiijän.. arvelematta. Ei lähe homma käöntiin.
- No, minkäpä minä sille jos ei tarijous kelepaa.
- Joo kaaja itellesi vaen. En kyllä tajuu miksi sun pittää täällä könyttä vaekka akka kotona.
- Voe poeka parka. Sehän on kato muotija nykyvään käyvvä maestelemassa vierasta ruohua.
- Ai jaa !Tiennykkää että oot muuttunu kasvisruokaan.
- Sallaatti on terveellista ja muori kotona niin äkänen, että välliin pittää tuulettaa.
- Siinäp tuulettele. Minä lähen risusavottaan. Metässä seon mukavaa olla.
- Vanaha ukko. Ittesi telot siellä.
- Aena se päevätanssit voettaa. Moe!

RUNO



KUOHUISSA
Jäätyi jo järvi
kahleissa vierivä virta
elämänkankaan
kutoi jo iskevä pirta
elämänehtoo
kohta on lähellä aivan
kauneimmat hetket
esille muistoista kaivan.
***
Kuohuva virta
elämän haasteista suurin
helposti mursin
tahdolla vahvankin muurin
elämänvirtaa
sitä kun soudella koitin
rakkauden voimin
synkimmät syöverit voitin
***
Nyt on jo tyyni
laantuneet merellä tyrskyt
kaikonneet kauaksi
ukkosenilmat ja myrskyt
löytänyt olen
rauhaisan poukaman pienen
sataman rauhaan
purteni huteran vienen.
-Oiva Pennanen-

JOULURUNO


TONTTU RIEHAKAS
(Säv: Rosvo-Roope)
Jos saesin lasin lögiä niin voesin kertova
sen kaameen rakkaostarinan jolla ei vertova
seon laolu Joulutontusta Riehakas nimeltään,
joka kaekki paekat särki missä joutu kiertämään.
-
Riehakas oli lihava ja ruma naamaltaan,
ei tyttötontut tykänneet siitä laesinkaan
Siksi Riehakkaalla ussein repi nupista,
ja lohtua ja vaohtija se haki kupista.
-
Kerranki oli yrittäny päästä saatille,
sen Ihanaesen tonttutytön kanssa raatille,
Vaen Ihanaenen nahkat anto ensi pelille,
se naoreskellen kerto siitä tonttu Helille.
-
Riehakas tuosta heti veti perseet olalle,
kun riijuuasijat ne män heikolle tolalle,
Ja kännipäessään Riehakas Pubissa metelöe,
vittuili ensin Viekkaalle ja sitte turpiin löe.
-
Ei tämä etes riittänyt hän meni Tonttulaan,
hän suorat sanat Pukillekkin sanoi tosijaan,
haestattelu toki tuollanen kyrsäsi Pukkia,
Muori vaen aevan raohassa pyöritti rukkia.
--
Riehakkaan kanssa Pukilla tulikin meteli
hän Riehakasta avokämmenellä veteli,
Riehakas armoo aneli mut Pukki hälle huus,
Sä musta lammas Tonttulan, korjaile siitä luus.
-
Näin Riehakas sae palkkansa ja on nyt Hesassa,
näät kasvon piirteet Touhukkaasta Soenin Timpassa,
kuin Joulupukki luppaa hän seittemää taevasta,
sen sallaa, että peräsin puuttuupi laevasta.
_Oiva Pennanen-

PÖHNÄ-12.


Niinpä sitten hainkin häntä joka pelille. Piiritin häntä tosissani. Ja kas kummaa, ylpeä nainen alkoi pehmetä. Näin että hän nautti seurastani, hänen silmät loistivat kuin kirkkaat tähdet.Viimeisen kappaleen tullessa päätin, nyt tai ei koskaan. vedin hänet oikein liki ja kuiskutin, jos lähdetään yhdessä, autossa on sopivasti etupenkki tyhjänä.
Kauan hän empi ja sanoi vaikka mitä verukkeita, mutta Jaska osasi silloin.Ja niinhän siinä kävi että lavalta lähdettiin kahdestaan. Hän sanoi , että suoraan suunta kotia kohti.Sehän ei minulle sopinut. Minä sanoin, että lähdetään katsoon Puturanrantaan, tiedättehän paikan? auringon nousua. Mainostin sen ihanuutta. Muuhan minulla oli mielessä, mutta enhän sitä paljastanut.Siinä mielentilassa hän myöntyikin ihmeen helposti.
Siellä järvenrannan pysähdyspaikalla, ei ollutkaan sinä yönä ketään muita, ilma oli kuin morsian.Olin päättänyt , että kiireellä en asiaa nyt pilaa. Ja saatta uskoa pojat! pitihän siinä työtä tehdä , ennenkuin Outi kuumeni, siinä meni monta tuntia, mutta auta armias kun sitten leimahti, ei minun tarvinnut edes pyytää. Siihen se levitettiin eteeni kuin kypsä hedemä.Mutta uskokaa pojat , kyllä se rikkaalla ja ylpeälläki naisella pillu on aivan samanlainen kuin muillakin. Ja samanlailla se hommasta nauttii, kun muutkin. Että työvoitto se oli, mutta kannatti se. Outi kyllä itkikin ja katui kovasti kiihkon mentyä ohi, mutta mitäpä se sitte enään haittaa.. Että semmoista.?"Jaska lopettaa tarinansa.
Reiska ja Paavo olivat kumpikin kuunnelleet alanmiehen kertomusta. Olivathan he molemmat olleet aivan nollia naisten seurassa.
"Kerrohan muitakin seikkailuja,niitä sulla varmasti on?" Reiska sanoo.
" Sen saatta pojat uskoa, on tullut kynnettyä monenlaista vakoa.Joskus on ollut työn takana . Mutta on sitä lähtenyt helpollakin. Minäpä selitän! Tämä oli melko kauan sitten voi olla ettei Paavo siitä tykkää, mutta kerron sittenkin?"
" Mitenkä niin , mitä ne sun nussimiset minua rassaa? Anna vain palaa!"
"No näin se meni. Sillonkin oli kesä, taisi olla juhannus. Lavalla oltiin silloinkin. Silloinen Kosken Irma tuon Paten nykyinen akka..."

RUNO

SÄÄTÖ KOHILLAAN.
-
Rekka on uusi, pirusti maksaa
ehkäpä nostavat kuljetus taksaa
maantie juoksee pyörien alle
keikka tää tuntuukin mukavalle.
-
Keikalle lähdin jo aamuvarhain
keli on mainio sää mitä parhain
perhe kotona rakkaat siellä
ikävä heitä mä en sitä kiellä.
-
Keikka on kauas se kova paikka
ilosta laulelen siltikin vaikka
matkalla sattuu tapausta monta
liikenne baanalla arvaamatonta
-
Hyvallä tuurilla reissulla pärjää
aamuaurinko puidenlatvoja värjää
taivas on sininen ei huoli mulla
reissun jälkeen voin taas kotia tulla.
-Oiva Pennanen-

RUNO

HUUMORILLA VANHA JAKSAA
-
Elämässä ehtoopuolla sattuu monenlaista
vuosikymmenenet jo painaa mummaa, papparaista
kokemusta kertynyt on mukaan melkolailla
vielä olo semmonen kuin oisi jotain vailla.
--
Vanha naama kurttunen ja tukkakin on harmaa
pää on täynnä tietoa vaan se on aivan varmaa
mitää tärkeää ei muista,haalenee muistikuvat
nuoruuspäivät kiireiset - sumuun ne haihtuvat
-
Huumorilla vanha jaksaa vaikka rempat haittaa
iloisella mielellä se matkanteko maittaa
eipä enää kiusaamassa maine eikä valta
ennemmin tai myöhemmin ne katoo kaikkialta.
-
Mitä tässä ollessa jos terveyttä riittää
aamusella herätessä mielessänsä kiittää,
että vielä uusi päivä edessä on jälleen
iäkkäänä arvon antaa osaa elämälleen.
- Oiva Pennanen-

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

RUNO

SOENIN KOTI-IKÄVÄÄ--‎
-
Pian on Brysseli tää
mulle taksejäänyttä elämää
on täällä Liisat ja Mitrot,
taskussa nitrot, juu.
Eurojen kilinää,
ja suurien rahojen vilinää
on meillä hirvijästi rahhaa
sekä suurta mahhaa, juu.
On täällä rollattu, Eurova mollattu,
keksitty juttuva, käännetty nuttuva.
On elo huimaa, ei Persun päätä huimaa,
kun kaikki Kepua ne haukkuu,
persukset ne paokkuu, juu.
-
Ehokkaat on duunissa,
on Persulla pullat hyvin uunissa,
on paljon tehty vaalityötä,
onnikin on myötä, juu.
Tulleekohan ääniä,
niitä kalasteltu ympäri lääniä
Jutta jo jalaksilla peesaa
Eero sitä jeesaa, juu.
On täällä napistu, vihasta vapistu
mollattu Eeuuta ja revitty suuta.
On kottiin jo ikävä, kun Markkukin
Persussa lisänä.
Kun ensin vaalityötä tehtään,
ajetaanko mehtään, juu.
-
Gallupit nousussa,
jo hiukan vipattavi housussa,
nyt tuliko luvattua liikaa,
kun galluppeja tsiikaa, juu.
Mitä onkaa tulossa
kun olo on kun kusella sukassa,
jos vastuu hartijoita painaa,
kohta tässon vainaa, juu.
-Oiva Pennanen-

KIELEN.



KUMARASSA! ----------
***
Ajan raskas taakka painaa ikeenä hartijoita. Mutta ei välitetä, eihän Villekään. Tiukka mutru ...ja etiäpäen. Tuskin muista jälkeen jäin? Kevät kaikein muuttaa voi . vai voiko?
***
Sanat omiksi ja välit vieraalle.Muistiluu koirille ja lihat sankoon. Kyllä se joku kyttyrät korjaa jos vikaa löytyy ja antaa armon käydä oikeudesta.
***
Pahimmillaan verukkeet lakkaa lepattamasta ja onnistunut läpikäynti vie harmaan kiven sisälle, jossa ei ulospääsyä ole. Mä orjas oon ja orjaksesi jään, jos ensinkään näkyy valoa pimeydessä.
***
Nattaset nauraa pimeyden töille ja öille on selvä tilaus.. Suuressa tuskassa talonmies merkittee velat saataviksi eikä koe omantunnon tuskaa. Viivan alla riittää suureenkin suunnitelmaan.
***
Tilikirja täynnä ja eurot pyörii. Kiinni ei saa! Tilaanko taksin vain ollaanko kaksin ja Piru kolmantena pyöränä joka on vailla ilmaa. Huoku loppunut ja pilven päällä henki kulkee.
***
Sauna palaa ja kiukaalla makkarat. Helvetti mitäs nyt syödään. K-kaupan Väiski onnistui haukkaamaan suuren palan jota ei oteta häneltä pois. Riemuitkoo taivas, iloitkoon maa kun, taivas aukeaa. ja jokainen saa!
***
Televerkot heitetty joissa rimpuilee iso kala . Päivä vedetty maalle ja vasta silmät näkyy. Pietarin kalansaalis antaa leipää kansalle joka vaeltaa eksyksissä.
***
Kompassit hukassa ja onni oikein ja naiset nurin kumottuna veneet selässä ja puukko lahkeessa. koura puntarissa. Luoja armahtakoon pahantekijät jotka eivät tiedä mitä tekevät.
***
Vielä se kosto kourii ja rutto rupijaa. Ketunhäntä kainalossa kirmaa naapurin täti. Setä vei kuteet ja mirri naukuu kylmissään. Naapurissa meininki menoillaa ja balalaikat soi ja voi sitä joka väärin soittaa!
***
Kelmeänä nousee kuu, eikä lämmitä kylmää sielua.Hohde lainattu auringolta. Kalsea kuu kumottaa peilin lailla. Kuuhullulla on parhat hetket.
***
Heikkona katsoo avuton ylitsepääsemätöntä. Parempi luovuttaa, kuin todeta tosi asia. Maailma juhlii voittajia, mutta ynnä muut korjaa katkeran hedelmän.

PÖHNÄ -11.


On sunnuntain myöhäisilta kun Jaska jälleen innostuu kertomaan naisjuttujaan. Reiskan suosion naismaailmassa oli pilannut ainakin ulkomuoto, puhumattakkaan tavoista. Koska Reiska oli ollut juopon maineessa , tuolta nuorukaisvuosista lähtien.
Tytöt olivat häntä aivan pelänneet, jos hän heitä oli yrittänyt lähestyä.
Jaska puolestaan oli ollut oikea naistensuosikki. Hyvänä juttumiehenä hän sai aina seuraa ja komea ulkomuoto lisäsi mahdollisuuksia. Mutta sitten tapahtui , että Jaska rakastui kuolettavasti kaupungista tulleeseen baariapulaiseen. Seurustelun jälkeen Jaska toi naisen Jykylään emännäksi. Kokonaan muista oloista lähteneenä tämä ei sopeutunutkaan maatalon elämään. Puolenvuoden kuluttua naisen mitta tuli täyteen.Eräänä aamuna hän vain pakkasi tavaransa ,palaten sinne mistä oli tullutkin.... kaupunkiin.
Siitä oli alkanut Jaskan alamäki ,jolla vauhti näytti vain kiihtyvän. Kaikki myytäväksi kelpaava oli Jykylästä saanut lähteä. Ensin lähti karja sitten traktori työkoneineen, sitten ennen hakkaamattomat, metsät. Jouduttuaan ratsiaan ja menetettyään ajokortin juopuneena ajamisesta, autokin täytyi myydä.Kaikenlaiset siipiveikot pani nopeasti sileäksi koko Jykylän ennen niin rikkaan talon.Nyt oli Jaskalla jäljellä vain jutut, nekin vahvasti liioiteltuna, nyt hän oli päässyt hyvään alkuun, kertoen kylän suurimman talon Isolan tyttären kesyttämisestä.
" Kuunnelkaapa pojat kun kerron , ettei se tavaran saanti aina helppoa ole , varsinkin kun yrittää tuolta "muita parempien " joukosta.Oli keskikesä ,mahdottoman kaunis ilma, lähtin Kössinlavalle tanseihin. Minulla oli silloin se Kuplavolkkari. Niin kuin muistatte silloin se oli Jaskan kanki kysyttyä naismaailmassa. Olin päättänyt jo lähtiessä että nyt Jaska ottaakin, tänä iltana,kaikista parasta. Huomasin heti että Isolan Outi oli myös tullut tanssehin. Mieleni hyrisi tyytyväisyyttä, nyt katsotaanki millaista tavaraa se ylpeä nainen kantaa mukanaan.Ja heti kun ensimmäinen kappale narahtaa meikä on Outia hakemassa. Ylpeästi pää pystyssä hän katsoo kuin halpaamakkaraa, mutta lähtee kuitenkin tanssiin. Jaska kun oli siihen aikaan varsinainen tanssitaituri niin meillä sopikin , niin viimeisen päälle yhteen. Hänen ylpeä ilmeensä alkoi lientyä ja hän sanoikin nauttivansa ,kun kavaljeeri osaa kunnolla tanssia. Sanoi vielä , että niitä täällä maalla on sellaisia hyvin harvassa, joitten kanssa tanssiessa nauttii.jat.

RUNO

VASTUSTAA.‎
***
Suurella kouralla
tukkeja mättää
hommeli pelittää
ei mitään hättää
kuorma on pian
siunausta vailla
ei ylikuormaa
nyt haikailla.
-
Silloimpa sattuu
kun pirun ketku
asiaan puuttuu
rikkoutuu letku
mustia pilviä
taivaalla kulkee
hyvältä mieleltä
portit jo sulkee.
-
Ei auta muuta
letku korjata pittää
pirua kohtaan
katkeruus ittää
Pirulle pitkää
nokkaa nyt näytän
hyvällä mielellä
mieleni täytän.
-Oiva Pennanen-

RUNO

KANTELE SOI
Jos joskus kuulen
kanteleen helkynnän vienon
sielussa soinnun
heleän hempeän hienon
rinnassa tunnen
tunteitten riemua syvää
soinnut nuo antaa
elooni evästä hyvää.
***
Kanteleen kielet
sointuja kauniita antaa
rakkaani luokse
kaipaavat aatokset kantaa
vaikka en koskaa
kättäsi koskea saata
rakkaus sinuun
ei rinnasta koskaan voi laata.
***
Vanki mä lienen
kalterit rautaiset estää
vapautta en saa
lukot nuo vahvimmat kestää
kanteleen soiton
yhäti korvissa kuulen
vai lieneekö se
huokausta syksyisen tuulen.
-Oiva Pennanen-

RUNO

SIIMEKSESSÄ.
Kuului kummia kylillä
juoruttihin kaupungissa.
Nyt on huonosti asiat
hunningolla kaikki hommat.
Pörssit tippuvat kovasti
Sonera on ahdingossa!
Kävi kummasti kähinä
eduskunta taivasteli:
-Mihin haaskattiin valuutat
katosivat voittomarkat?
Nyt on valtio sopassa
ministeri melkolailla!
Johan Heinonen halusi
pitkän pennin kourahansa,
että maksaisi vähäsen
velkataakkaa pienentäisi.
Ihan Moosesta rukoili,
Niinistöä suostutteli.
-Toki löytyvät roposet
pihistetään vaivaisilta.
Leipäletkoille lopetus
häpeä on kansakunnan!
Vielä pikkuinen kuristus
eläkkeitä pienemmäksi!
Sepä päätettiin sovussa
kättä oikein lyötiin päälle.
Maljat maistuivat makeat
oltiin kimppakumppaleita.
Mooses kiitteli kovasti
ylisteli yhteistyötä!
Siimes syrjässä jupisi:
-Nyt on tullut hetki mulle
ottaa ohjakset käsihin,
soololaulu harjoitella.
Jopa huomaavat minutkin,
siilitukka ei nyt auta!
Laati kirjelmän kireän
laskelmilla sen osoitti:
-Turhaan tuhlautuvat markat
tuuleen lentävät setelit.
Jarruja on pakko panna
hallituksen haaveiluille!
Johan nielaisi media,
arvoriistaa vätkytteli.
-Nyt on hallitus hukassa
Suvi-Anne siimeksessä
liekkö piilossa peräti
soolovirttä veisaamassa!
Mooses tuosta jo tulistui
synkeästi kirvaeli:
-Siimes huomautan sinua
lempeästi nyt opastan.
Jos ei lakkaa yksinlaulut
kohta itket ja lopetat!
Suvi-Anne siilitukka
yskän ymmärsi äkisti.
Otti jälleen kourahansa
pienen kultaisen lusikan
Hyvin maistui taasen soppa
kanssa Mooseksen mukavan.
-Oiva Pennanen-

PEHMEÄÄ

POTTUVOETA!
***
Marraskuun-korkia lepää matalan päällä. Aurinko etsii piilopaikkaa mustan pilven takaa. Hyytävä tuuli oottaa nurkan takana ja hyytävä halla oottaa vuoroaan.
***
Potut pottuna ja perunoista puutetta.Kankkunen vieraana ja päässä hakkaa tikka. Hikka vaivaa taikinaa , antaen hommalle hohtoa.
***
Kiire kintuissa Liukumäki vie alaspäin ja antaa pitkät. ..... Lyhyet jalat vaatii pitkän selän - eikä selänpäässä sanottavaa. Paitti häntäluussa tuntuu kaamea kipu.
***
Menikö kesken vae hajosiko kelekka? Ratissa klappia ja riemunkirjavat alushousut vilkuttaa hyvästiä. Pahaskukoon Herran enkelit ja tahtokoon rauhaa. sillä sanottu on : Niin kauan kuin viinaa riittää on janosi siunaus?
***
Mitäkö se siihen sattuu? No pääasia että ossuu ja riittää Kossuu jos sattuu jano yllättään. Jos ei riitä ollaan ilman eikä Hilman tarvitse puuttua puheenparteen.
***
Rannikot raikaa ja kalliot kaikaa. Runoratsuilla siipisato ja tuotanto kato. Voi olla että laskusuhtanteessa laskuja riittää, siihen voi liittää rukouksen taivaisiin.
***
Armo olkoon ja kaamos tulkoon. Olkoon pimeys ja valkeus toisilleen tutut. Pimeys antaa päivälle kättä. Päivä lyö ja koittaa yö. Suurilla saappailla tulee komijat jäljet. Pienet vie tuulonen - tuskin tuo takaisin - kukapa tietää.
***
Veikaten voitat jos et pane arvaten. Suuri potti antaa mahdollissuuven. Vain muutama rasti ja seon siinä - jos on. Tai voe seolla R-kitskalla. Sinusta kiinni. Vain 7 rastia oikijassa paikassa oikijalla kierroksella. Se on siinä.
******
Mutta ei mikään hoppu ole väittää tehtyä tekemättömäksi. Eikä kissanpojilla ole silmiä. Mutta katso ken kuuseen kurkottaa voi nähdä puun metsältä. Suuret kuuset tarinoi menneitä, mutta tulevista ei tiiä mittää.
***
Vielä honkia humisee. Tuulesta tempaistaan myllyn käyttövoima. Vihreä sähkö tuotaa tulosta - tekijöille, kuluttajat maksaa viulut joita piru soittaa. Vihreä vallankumous tyhmyyden riemuvoitto. Kyllähän me, mutta nuo muut
***
Tuleva päivä kaiken muuttaa voi. Halla hyytää hyvän mielen ja pakkanen panee alimmat aijanvitakset. Lunta tulee tupaan pyytämättä ja kinosten alla on mennyt kesä! Kuka voisi armahtaa kiusatun lihan. Henki lähti käpälämäkeen .
***
Sorkkien ropina antaa vastakaikua olemattomaan. Revontulet palaa sähiten ja tuo terveiset auringosta. Pilkku komijassa mittää haita, Ainoastaan kaunistaa!
-Oiva Pennanen-

tiistai 20. marraskuuta 2018

RUNO

ENKELIPARVI
***
Näin kerran unta
iltana arkisen ehtoon
lastani laitoin unille
pehmeän kehtoon
hyräilin hiljaa kun
äänen hiljaisen kuulen
se huokaus lienee
tohailevan syksytuulen.
***
Rauhassa jatkoin
ihanaa unelmaunta
enkelten joukko
ainakin satakunta
lenteli lapsen
kehdon pienoisen yllä
rauhan niin syvän sain
silloin rintaani kyllä.
***
Kuin suuri taakka
putosi mieleni päältä
jos tuska painaa
löydän apua täältä
enkeliparvet lasta
matkalla suojaa
muista siis aina
kiittäen rukoilla Luojaa.
-Oiva Pennanen-

RUNO

KESÄYÖSSÄ‎
--------------------------------
Rekalla taas lähdettiin
oll lastina tukkeja vain
keula sahalle suunnattiin
hartioilla ei huolia lain
Oli kesäinen yö
oli mieluinen työ
Kyllä kelpaa nyt ajella näin
***
Mutkassa sen pikitien
jossa talvella liukasta on
nyt lastin vaaratta vien
pito renkaissa lipsumaton
Oli kesäinen yö
oli mieluisa työ
Kyllä kelpaa nyt ajella näin.
-Oiva Pennanen-

SKETSI


ITSEPUOLUSTUSTA
---------------------------
- Hyvvää huomenta! Ajokortti ja rekistriote!
- Herra komissaarius, ei maha olla mukana.
- Nepä pitäsi aena olla ajossa mukana.
- Kato kun vaehon puhtaat housut. Lompuuki unohtu vanahan taskuu,
- Pitäs olla tarkempi. Tuohon pitkä puhallus.
- Herra komissaarius! Se mahtaa olla mahottommuus. Astma ja kaekki. Seon vaarallista puhkua.
- Älä kehtaa. Puhalletaan siihen!
- No jo pittää olla nuukaa.... puuuh!
- Jumaliste. yli 3.ja risat, äkkijä ulos aotosta.
- Täh! Ei kae se siitä alene?
- Viisastelu poes. Se on virkavallan vastustusta!
- Elä poeka tuu mulle sanomaan! Seon minä melekonen poeka.
- Niinpä näöttää. Käjet aoton kattua vasten ja jalat haralleen.
- Jo on, meinaako komisaarius penkua mun palleja.
- Eikö se mene perille. Turpa tukkoon!
- Sepä suu on luotu puhetta varten , eikä ruohuva kasvamaan.
- Sanaki vielä niin minä ammun.
- Kah, meinaako pakottaa utareita? Ammu vaen jospa joku tullee lypsämään.
PAM!
- Hilijeni se saatana. Kaveri, näjithän seoli itepuolustusta.
-oiva Pennanen-

RUNO

SUKUTILA-
Kaksi veljestä asusti,
tilaa suurta sutjakasti.
Aivan viisaasti sovussa
vainioita viljelivät.
Joskus hallakin satutti,
tyhjäksi vei tähkäpäitä
-
Oli veljekset hyvästi,
tilan saaneet tuottamahan.
Rahaa nurkissa rutosti
markkoja on mahtavasti.
Rahat suurimmat pinossa
kolikot on laatikoissa.
Sauli jyhkeä isäntä
piti ohjat tiukanlaiset.
-
Rengit häärivät kovasti,
piiat joutuin juoksenteli.
Sauli-herran käskyttäissä
tiukan tahtonsa mukahan.
-
Ilkka naisihin rakastui,
huvita ei mitkään touhut.
Huvipaikoissa kolusi,
neitosia viihdytteli.
Aina uusia tapasi
missejäkin kurvikkaita.
Ilkka itki sattumusta,
suri suurimmat surunsa.
Kaunokainen taasen jätti
Ilkka-poloisen hyläten.
Mutta kohta uusi nainen
oli Ilkalla varattu.
-
Sauli tuosta suuttumahan,
sanoi Ilkalle isosti:
-Et oo lainkaan miehenlainen,
pelkkä pinnari peräti.
Ala hommiin jo retale
tositöitä paiskimahan.
-
Selitteli Ilkka-herra,
suuta mursi ja kirosi:
-Kyllä huolet on sinulla
suuret kulkemisistani,
vaikka tiedän sen itekkin
mitä itsellein haluan!
-Jospa suunnistan johonkin
parempihin tehtävihin.
Hoitele niin kuin haluat
talon kaikki viljelykset.
Minä herraksi rupean,
pankissa on paikka auki!
-
Sauli pilkaten sanoikin:
-Eipä järki sulla riitä
asioista päättämähän.
Jos en suosita sinua
pysyy kiinni pankin ukset.
Itse paikan oon varannut,
tilan myynyt naapurille!
-
Ilkka itki ja mekasti,
sanoi Saulille pahasti:
- Sinä penteleen hyväkäs,
ärsyttävä määräilijä!
Pilasit minun elämän,
otit kaiken itsellesi!
Ilman jäin minä osaton,
aina nuoleen näppejäni!
_-Oiva Pennanen-

KATO

PUUSTA PITKÄÄ
***
Lyhyttavaraa lisukkeeksi. Taas aletaan alusta- loppua näkemättä. Sokea silmä ei valoa havaitse, eikä kylmä sydän lumimiestä sulata!
***
Keväinen päivä luonnon muuttaa voi. Puusta pitkään katsotaan tulevia päivijä. Ennustajaeukot kuumissaan laatii ennustuksia ja katso ! Kesä tulee aikanaan kunhan lumi sulaa ja routa lähtee ajamaan porsaan kotiin.
***
Menneet päivät horisontissa, tulevaisuus taattu. Maattu on jalat kippurassa. Unessa nähty, hän tulee ja muuttaa kaiken. Hallelujaa huutaa yleisö ja lujaa juoksee pyhähenki mätikössä.
***
Taivaassa tarjoukset lopussa. Lapsilla itku. Tarjoillaan vaan olematonta. Uskoo ken voi Toivo ei toivoaan menetä. Usko ei uskoaan tuhlaa ja Hiljalla on suu solmussa.
***
Pitkä matka on menneisyyteen, tuleva tarjolla. Ota siitä älä nirsoile. On se syöpä säästävälläkin. Ruoste raiskaa eikä polliisi koipiaan notkistele. Puujaloilla parempiin päiviin...
***
Huojuvat hongat humisee ja tikka naputtaa tahtia. Ajanhammas nakertaa kovaa puuta. Suuria puita mätkähtelee nurin ja kuriton sukupolvi on kadotettu voima. Paluuta ei näy!
***
Tuskaisin silmin katsoo äiti lapsensa kärsimysta. Tabu on lopussa ja rahatkin. Vierotusoire valtaa koko kehon. Tuskien taival kulkee ympyrää, Päämäärä on saavuttamatta. Kuolema korjaa rikotun elämän.
***
Ilimoja pitelee. Tuulet hurjina vinkuu. Rauhaton ei saa paikkaansa, Luoja ilimasa asettaa ennenmin kuin paha akka tapasa. Tuurilla seilaa laivat merellä eikä mollilla ole sanan sijaa. Sana sijansa saakoon, jotta me kelvolliset olisimme!
***
Kelvottomat katselee sioittumiskohtaa. Tuskalla synnytetty ei pääse helpolla. Historia toistaa, tuskin poistaa maailman tuskaa. Tulevat katsoo jalansijaa ja suuria saappaita.
***
Maa makaa pommiin ja katkera on kaiken loppu. Ilmassa riippuu Damokleen miekka. Suuret sanat suuta halkasee ja ahaneella on paskanen loppu
-Oiva Pennanen-

maanantai 19. marraskuuta 2018

RUNO

VÄYRYNEN.
Lähti lieto Väyrys-Paavo,
kohta astellen kyliä,
tallustellen tantereita,
Ahon Esko mielessänsä.
Tulee suurempaan kylähän,
isoon kaupunkiin peräti.
-
Tallustaapi jo torille,
ajautuupi aukiolle,
missä paljon ihmisiä,
paljon kansaa on kasassa.
Jopa tuon sanoiksi virkkoi:
-Kuulkaa kaikki nyt kaverit,
toveritkin toisenlaiset,
kaikki herrat kaikki narrit,
kaikki kaksijalkaisetkin,
kuinka surkea tilanne,
aika aivan ankeakin,
pantu meille on pakoksi,
käärmekeitto syötäväksi!
Mara kyllä on mitätön,
olematon ohjailija,
tälle kansakunnallemme,
Suomenkansalle hyvälle,
maalle mainehikkaimmalle,
valioväelle vasiten!
Oisi aika jo osata,
hyvät keksiä jo keinot,
hyvät keinot ja etevät.
-
- Hyvät ystävät ylevät,
kalliit kasvinkuppalini,
sen nyt teille mä selostan,
kerron kaiken kiertämättä!
Minä oon ihminen ihana,
paras herra Helsingissä
jopa Jeesusta jalompi
etevin kai Euroopassa?
Vain kun valtaa ei minulla,
eikä voimaa itselläni,
on vain pyrkyä kovasti,
halua niin hirveästi!
-
- Kyllä koittais kulta-aika,
paratiisia parempi,
taivaaseen kai verrattava,
Suomen kansalle sulolle,
ihanille ihmisille.
Kun mä pressaksi tulisin,
valittaisiin varmastikin,
ihan itseni iäksi,
kakkoseksi Kekkoseksi!
Aho kyllä on järetön,
pöljä poika Pohjanmaalta,
ei kyllä kynnelle kykene,
osaa maata ohjastella,
näissä kurjissa oloissa,
kamalassa kaaoksessa!
-Oiva Pennanen-

RUNO.

RATTIS!--
---------------------------
Joskus tässä
tehtävässä
sattua voin niin
että aivan
yllättäen
joutuu kiipeliin
Remonttiin voi mennä peli
taikka sattuu huono keli
mutta silti enimmäkseen
hyvin selvittiin!
***
Kerran siellä
pikitiellä
keikkaa heitettiin
sitten aivan
yllättäen
kummaa sattui niin
En mä voinut sitä laistaa
pirssi tulee samaa kaistaa.
ihan ilman vaiheita
me yhteen törmättiin.
***
Jälleen siellä
pikitiellä
seikka huomattiin
viinaa päässä
yllättäen
joutuu helvettiin
Viinaa päässä eipä rattiin
vaikka ottaa kuinka pattiin
surua ja tuskaa siitä
Ymmärrys ei siihen riitä.
-Oiva Pennanen--

PÖHNÄ -10


" Sano , vieläkö naurattaa,vieläkö vittuilet minulle. Saatana sinusta ei jää kuin märkä läiskä kun sivallan sinut tuohon seinään."
"Pate , anna sen paskan olla., tule ryypylle on kuule oikiat aineet, ei ole rapakaljaa, ei!" sanoo Jaska ja yrittää houkutella Paavoa pois Arskan kimpusta.
" Perkele, kehu siinä, kenen rahoilla on ostettu, Jospa sen sanosit koko seurakunnan läsnäollessa. Piru, minä se luulen, tai oon aivan varma , että Pippurin Paavo on nämä keimit kustantanut. Perkele, kaikenlaiset kusipäät , niinkuin tuo Arska, tulee minun viinoille. Saatana, hus ala painua, ennenkun minä tapan sinut, hus,hus."
Parempia juoksuhaluja ei Arska tarvinnut, kun hän ryntää ovelle ja siitä ulos, oli kuin mies ei olisi koskaan viinaa maistanutkaan. Paavo ottaa lasin pöydältä, kaataa sen lähes täyteen ja kulauttaa sen parilla ryypyllä suuhunsa. Vain vähän aikaa kun Paavo toikkaroi istuinta etsien, hän aivan kuin valuu lattialle. Jääden siihen öristen makamaan. Myös Jaska ja Reiska ovat uupumaisillaan, unen pelastavaan syliin...
Kaikki kolme miestä heräävät sunnuntaina, puolenpäivän jälkeen rapulaisena. Viinaa kuitenkin vielä löytyy. Jaska löytää kaapeistaan muutamia viinapullojen loppuja. Hän sanoo :
"Pojat hei, tilanne on tämmönen , pyhänä me ei saada mistää lisäviinaa, on pakko panna kossut ja liköörit sekasi,on tässä jalluaki, että kestetään maanantaiaamuun, Saahaan yhdistelemällä, melekeen täys pullo joka miehelle. Sopiiko semmonen? Vain alanko määrätä?"
" Tee kuin tahot, kunhan viinaa riittää. Kaajahan mulle kuiteski ensin lasi sitä kossua, että saa silmänsä auki."
"Palvelut pelaa ,tässä hotellissa. Eipä muuta kun tästä vaan."
Jaska tempaa lasin tyhjäksi.Toisetkin nousevat jaloilleen, kumpikin ovat kalpeita ja kärsivän näköisiä.Mutta vähitellen veri alkaa kiertää ja posket punehtua.
Tissutellaan iltaan asti, nyt kuitenkin ryypynvälit ovat harvat ja keskitytään juttelemaan.Jaska on vauhdissa entisenä naistenmiehenä hänellä riittää naisjuttuja. Tuntuu että kylällä ei ole yhtään naista, jonka kanssa ei olisi ollut. jat.

RUNO

KIRKKOPUTOUS
- Kirkon suunta muuttumassa
arkki-piispa tuumaa
kirkkokin on pelaamassa
Putousta ja Huumaa
Kansa kirkonpenkit täyttää
mainiolta homma näyttää.
***
Nakuna nyt heiluu pappi
taustalla nuoret naiset
eipä kesken lopu happi
sketsit on monenlaiset
Niin hauskaa on ja mukavaa
kaikkia touhu kiihottaa.
***
Tunnelma on katossa
pois lentää yksi takki
ja lisää kohta ratossa
nakuna koko sakki
Duutsonit homman hallitsee
täys sekasorto vallitsee.
***
Äänestys tuottaa tulosta
perinteet on tippunut
nyt kaikki on niin sulosta
ahdistus loppunut
Kirkossa riittää säpinää
vain tosikot nyt kotiin jää.
-Oiva Pennanen-

SAAKELIN

SUONENVETOJA
***
Pirullisia tuntemuksia koivissa. Hyvä että istumaan pystyy,nukkumisesta puhumatta. Vaikuttaneeko säätyypin muutios? Sää on vaiheessa, kovvaa tuulta. Sukkelasti suhahtaa sukkula Venukseen. Vihreet miehet ei saa sanaa suustaa, oudot hedelmät oottaa ottajaa. Puustaan hedelmä tunnetaa, Tuskin männyssä omenia? Pitkä tukka vaivaa aivotoimintaa. muistiluussa ei karva kasva eikä home!
***
Punainen planeetta punastuu, eikä pane hanttiin, lanttiin luottaa kapitalisti ja ostaa kun saa halavalla. Kalliilla myy. Myyjät rikastuu ja ostajat ottaa velkaa. Pankit kaatuu repun painosta ja kontinkieli on lukittu.
***
Huonolta näyttää. Tunneli on umpiputki. Junat remontissa ja kaunis on luoksesi kaipuu. Taipuu jäykkäkin niska paineen alla. Periaate ei paina jos valitsee väärin. Se oli virhe antautua virran vietäväksi. Airot hukassa ja vuolas virta imee viimeiset mehut.
***
Paikalla kaaos. Joka tahtoo suurin olla olkoon toisten kynnysmattona. Palkinto on suuri jos henki säilyy! Päilyy järvet ja kukkii maa. Paitsi talvella viima leikkaa haaveet kesästä, eikä pakkanen pane pahakseen vaan kiristää otettaan. Huojuen kaatuu eilinen päivä ja huominen kurkottaa kuuseen.
***
Rahamies laskee rahojaan ja nostaa hintojaan. Köyhä nostaa leukojaan ja huommenakin leipäjonoon. Siunattuja on ylensyöneet, sillä heillä ei ole puutetta. Ruokaa riittää pahan päivän varalle eikä kurkikaan kuole jos sammakoita riittää. Valoisana loistaa keväinen aurinko.Väliin ropsauttaa vettä. Kinokset laskee ja kohta kasvaa kukkaset maan.
***
Tähän on tultu ja PÄÄSTY pahasta. Riemujuhlissa päästetään loputkin. Päästetään kaikki mikä sidottu on. Pässit päästetään pälkähästä ja riemu irti- Täysinä tippuu tammikuun hetelmät luvattuun maahan
***
Viisaat vaihtaa mielipiteitään. Ministerit pitää ovet auki- päiviä. Vetää kaikista ovista ja takaa työntää ruottalainen. Venäläinen ottaa pitkät, mutta suomalainen lyö päätä seinään.
***
Kannat kattoon ja omitaan uudet. Kuudet mielipiteet hyväksi - on joskuskaan oikeassa. Soikeassa vaeltaa henkinen kehitys, eikä suurista tunteista ole painolastiksi!
***
Kehnot ketineet antaa rikkaalle hyvän mielen. Rahan arvoa jyrsii inflaatio - setelit tallessa Naurusaarella. Likainen raha peseytyy käyttökelpoiseksi, mutta mustuttaa valkeat kaulukset.
***
Siitä vaan sanoi Mummo ja nosti hametta. Ylämummo armahtaa synteihin sortuneet ja Muumi-mamma antoi Putiinille ja Putiini söi!
***
Kaksin on mukavampaa tapella. Yksinollessa ei tule riitaa. Avio-ero vie tuhkatkin pesästä, eikä vaatimuksille ole loppua oleman kalpeana katsoo ilman jäänyt. Lohtua tuo luopumisen tuska. Mikon menny se on menny eikä jätkän vuoteessa ooo lakanoita!-Oiva Pennanen- <3 <3

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

SKETSI

TUTTAVA
----------------------
- No voehan ihime! Onko se ite Ryöhnykäesen Topi. Eipä oukkaa vähhään aekaan kateltu silimäkkäen.
- Kah! Sehän minnoon ollunna jo siitä asti kun pappi nimen anto, eikä ies kysynnä onko sopiva. Vaen minätässä tutteeraan kukapa mahtaa olla joka kysellee?
- Ekkönää muista kansakouluva yhtä aekoo junttastiin. Siitähi aekoo, mit lie puolvuossattoo.
- Ehämminä niin pitkälle muista. Aena eis eelistä päevee.
- Yhtä aekoo oltiin rippikoulussahi. Ryllykäenen olj pappina!
-Kyllähän minä Ryllykäsen muistan. Sehän se aekonaan vihkasta rätkäötti minut akan kansa yhteen. Tolokku akka se Manta olihii. Kuol vaen meleko äkkijä. Ee se aenakkaa ruuvanpuutteeseen. Mikä lie tullunna. Leskenä oun ollu jo ylj nelijäkymmentä vuotta.
- Minnennoo akkaen perrään kuikuillu. Varma poekamies loppuun asti. Elämä meleko mukavaa ku on vappaa. Vaen joko antaa ällin päälle kuka se minä oon.
- Erkö sinä tiijä ku kyselet? Käöppä kysäsemässä vaekka tuolta Jupuraesen Maekilta, se kyllä tietee koko kylän assiit.
- Kyllä kae minä ihteni tiijän. Utelin vaen sinulta tunnekko sinä minnua?
- Palijo muitahi joeta en tunne, eikä kyllä ou väliksikkää. Kaeken maaliman hampparit tekkööt tutuksi ja kohta on puukko kylessä.Tae aenaki rahat ja kännykät viety. On näessä oltu. Kehheenkää ei voe ennee luottaa. Jokkaenen haluvaa toesen henkijä tae aenaki rahoja.
- Täh! Vanaha kamu. Mihin sä meet... Oes kävästy kahavilla!
- Rullita minunnii eistä jos siltä tuntuu. Minnen kaekenmaaliman hamppariin kans velijeile.

SARVI-

P. TORJUNTAA
YÖNaika antaa tilaa . Päikkärit tievossa. Monissa miehin siirrellään kelloja - paikasta toiseen. Paikat myyty rahan puutteessa, saatu vanhoja vellihousuja -ilman velliä.
***
Kesällä voi kelliä munasillaan! Suuret voimat siirtää vuoria. Savua ja tuhkaapurkautuu paineella , laava valuu kuumana ja notkeana. Hukkalämpö lämmittää tulevia kesiä. Toivossa voi elää kunnes synkkyys salpaa hengen ja mustaa maalaa - masentunut mieli.
***
Auringossa palaa ikuinen tuli ja suo meille poloisille mitä olemme ansaineet! Yöstä valoon ja kaamosta kalloon. Kelpaa vetää unta palloon Annan päivän aikoihin.
***
Päästämiseen ei yksi päivä riitä. Kahleet on vahvat. Hohtimet hukassa eikä Mora tuo tulosta. Ehkä jo tänään on irti joka sidottu oli Hallejuijjaa huudammme ja kaiku vastaa.
***
Mikä on sidottu pysyy kiinni. Siivet antaa vaputeen jos irti pääsee. Korkealta näkee kauas, sokea panee arvaamalla.
***
Lähtevät laivat satamasta, että tuleville olisi tilaa. Fiilikset pilaa tungos tuleville. Pienet paatit sortuu omaan olemattomuuteen, mutta satama on ja pysyy. Viisas kyllä tietää jos kysyy. Tyhmä ei sano päivääkään.
***
Pimeässä seilaa paatit ulapalla. Satama mielessä . Oven pielessä odottaa huomisen murheet. Suurin silmin katsoo Ällistys Kummastuksen kujeita. Työmies on palkkansa ansainnut, mutta työtön elää armosta.
***
Autuaita ovat jotka vähään tyytyy, sillä loppulitviikki on runsas ja ylitsevuotavainen. Katsokaa te raharikkaita, sillä heille on seteliraha paperija. Lisää tulee jos menee. Kierrättäminen on yhtä juhlaa jopa kahta!
***
Uupuneena lepää raskautetut rannalla ja ottavat mitä määrätty on. Ihania naisia lojuu hietikolla. Ansat on viritetty ja voi sitä onnetonta joka ansan laukaisee. Jälkitauti saattaa olla toivottua pahempi, mutta maakunta maksaa eliitin helpot päivät.
***
Menestyksen kantapäillä hiihtää lusmuilijat keräten talteen hukatut minuutit. Hiekka tiimalasissa valuu tyhjyyteen, eikä sana saa sijaa. Orpona harhailee tylyt sanat etsien kohdettaan - satuttaakseen. Teräväkielisen sanat lentelee tikkana ja uppoaa syyttömän selkään.
***
Kuutamon kumotus hopeoi maiseman. Pakkasen panemat alastomat totuudet, etsii valheenkaapua, selvitäkseen etelän aurinkoon jossa lämmintä riittää ja siesta on luontaisetua. Banaania poskeen ja seilaamaan !
<3 Oiva Pennanen <3

lauantai 17. marraskuuta 2018

RUNOT

ELÄMÄN LAPYRINTTI.
Sokkeloinen lapyrintti.
Eikö se ole ...elämä?
Tuhat mahdollisuutta?
Niistä ,vain yksi oikea
selviytyä perille.
Elävänä!
-Oiva Pennanen-
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
ETSIEN..
Toiveissasi hapuilet,
aukolta toiselle.
Väärä valinta vie sinut -
umpikujaan.
Valitset uuden polun.
Sekin voi olla väärä.
Epätoivoisena kiroat,
elämän vaikeutta.
-Oiva Pennanen-
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
MAALISSA
Yrität avata tietä.....umpiseinään.
Saat vain kyntesi verille
ja katkeroituneen mielen.
Vain yrittämisen ja erehtymisen
kautta pääset päämäärään.
Väsyneenä ....mutta kuitenkin.
Mielessäsi kysymys:
Oliko tämä vaivan arvoista??
-Oiva Pennanen.

RUNO

VÄHÄLTÄ PITI--
--------------------------------------------------------
Nyt on tiukka paikka - jukolauta
-Onko pakun kuski täysi nauta
kun se sivutieltä eteen työntää
nyt ottaa kotelosta - täytyy myöntää.
-
Täysi apina on moinen sälli
oisi ollut aikamoinen tälli
jos en ennakoinut tilannetta
lisäsi se kyllä verenpainetta-
-
Jos ajamisen taito puuttuu
paikalleen liikenne jo juuttuu
Liikenne ei ole leikin paikka
jos ei osaa kortti poies -vaikka.
-Oiva Pennanen-

PÖHNÄ - 9.


" Meinaako pojat pistää oikein porukalla elämän risaseksi." Kyllikki sanoo.
" Ja sehän on selvää. Eihän ne köyhät saa sossusta rahaa ,jos ei toiset köyhät osta viinaa.Viinassa on paljon veroa."Jaska selostaa.
Taksi kääntyi Jykylän pihaan. .Jaska selvitti taxin maksun , toisten kompuroidessa taxista ulos.Jaskakin nousi viimein autosta, mutta ennenkuin sulki oven hän sanoo vielä oven raosta:
" Kuule me sitten soitellaan kun tarvitaan kyytiä, Hei vaan!
-Pojat! tervetuloa minun matalaan majaani, saanko ohjata vieraani pääsisäänkäynnin luokse.Isältäni aikoinaan perimäni, ja loistokuntoon panemani linnani loisteliaaseen pyhättöön. Olkaatten hyvät. Ei tarvitse kenkiä riisua!" Jaska meuhasi isonmiehen matalalla äänellä.Kun ohjasi vieraansa, ränsistyneen vanhan maalaistalon eteisen ovelle.
Pirtissä oli vanhanaikaiset pitkät penkit, kiertäen suuren pirtin seinustoja. Pitkä pöytä pirtin takaseinällä penkkeineen antoi kalustosta jykevän kuvan. Pirtissä oli viileää. sitä ei varmaan oltu lämmitetty koko syksynä Miehet etsiytyivät pöydän molemmin puolin. Jaska, haki tiskipöydältä neljä lasia, ja muovikassista otti kolmenvartin kossupullon. Narauttaen sen auki , hän kaataa jokaisen lasin noin puolilleen. Sitten Jaska ottaa suurieleisesti lasin käteensä kohottaa sen ylös ja sanoo:
" Kohotetaan malja , harhareissuilla olleen Paten kunniaksi! Hölökynkölökyn! "
Kaikki ottavat lasinsa, muut nakkaavat sisällön kerralla suuhunsa, paitsi Arska jolla on työ ja tuska pitää ilmeensä kurissa , kun väkevä viina polttaa hänen limakalvojaan.
Nopeasti pullo on tyhjä ja toinenkin, viinan makuunpäästyään kaljasiepot suorastaan imevät sitä sisuksiinsa. Puheet ovat sitä sun tätä. Paavo on enimmäkseen vaiti. Katsoen välillä murhaavasti Arskaa. Kiista kuppilassa jäi kesken .Yhä kaikuu Paavon korvissa Arskan ääni, ikäänkuin tämä olisi nauttinut hänen vahingosta.Paavo ottaa pitkän ryypyn lasistaan, nousee sitten ylös. Ääni kiihtymyksestä väristen hän sanoo:
" Saatana Arska! vieläkö sinua naurattaa? Häh? "
Arska perääntyy talon suuren uunin kulman taakse, hän on aivan kalpea, eikä saa sanaa suustaan, kärppämäisesti hiipien Paavo seuraa Arskaa, niin kuin kissa hiirtä, odottaen milloin on sopiva hetki hyökätä saaliin kimppuun. Jaska ja Reiska seuraavat humalaisen mielenkiinnolla , miten asiat kehittyy. Arska joutuu ahdistetuksi nurkkaan , josta hän luo kavereihinsa Jaskaan ja Reiskaan , anovia katseita. Arskan hiirennaama oli aivan hikinen ja märkä.Paavo tarttuu Arskaa olkapäistä ja puristaa niin että Arskalta pääsee ulina suusta..

RUNO

PAINAJAINEN
-
Kerran maata mennessäni
oli tuntu niin tukala
mahaa poltti kumma tuska
päätä painostus pakotti
veti silmää sikkuralle
siihen kumminkin nukahdin.
-
Uni perin kummallinen
painajainenko peräti
todelta se kaikki tuntui
elin täysillä mukana.
-
Tietä pitkin taivaltelin
menin polkua koloista
mietteissäni kuljeskelin
sattui silmiini äkisti
kulkija niin kummallinen.
outo vihreä olio
häntäheiki hätkäyttävä.
-
Päätä seitsemän sojotti
hartioilla vahvan miehen
toiset katsoivat sivulle
pari tutki taakse päinkin
kolme tietäkin tähysti
edetessä matkalaisen.
-
Kädet karvaiset koholla
tervehti tuo kohdatessa
antoi kukkia minulle
metsän kauniit kielonkukat
sekä kaikista somimmat
kissankellot kiehtovaiset
vielä kummasti kumarsi
heilutteli korviansa
sumuun häilyvään sukelsi
otus häipyi horjumasta.
-
Ihmettelin sattunutta
kotvan kukkia ihailin
jatkoin siitä suunnistellen
jossakin vesi kohisi
sinne tahtoi mieli mulla
joen rannalle uneksin.
-
Hiljaa polkua kävelin
metsä muuttui synkemmäksi
kuuset tummina humisi
kaikui jostain vieno soitto
oli tunnelma tehokas
sai se vallan haltioihin
riemu rinnassa repesi
hupi suuri hulmahteli
silloin sängystä putosin
uni loppuikin lopulta
O.P.

RUNO

UUDET SUUNNAT
Synninpäästö ale-hintaan
kirkoissa nyt tarjotaan
eipä tuijoteta plntaan
kaikkea nyt annetaan.
Valikoimat ylimalkaan
saavat vipinöitä jalkaan.
***
Tarjonta on moninaista
suvaitaan ja sallitaan
sisällä on miestä naista
kaikki keinot hallitaan
Kaikki perin rauhallista
oloissa ei moittimista
***
Raaka rokki repii jalkaa
on vapaus viimein koittanut
kalliit urut ylimalkaan
viime virret soittanut
Pirunkeuhko lurittaa
Piru tuo ilosanomaa.
***
Jeesus Piruun vaihdettuna
kirkossa nyt hommaillaan
paljas perse taikka muna
estoitta nyt hengaillaan
Jeesus nurkassa nyt itkee
piispat vanhat opit kitkee.
-Oiva Pennanen-

RUNO

MOOSES&ESKO.
Katsoi Mooses katkerasti,
muljautteli murhaavasti,
missä kulki Esko-poika,
Ahon- poika Pohjanmaalta,
kun Esko arvossa ylempi,
hallitustaan johdatteli .
Tuli vaalit, valta vaihtui,
vasemmisto valtaan pääsi,
vallan huipulle peräti,
käskijäksi kansalaisten.
Rupes kuulumaan rytinä,
Mooses antoi mahtikäskyn,
luki tympeät lukunsa,
muutti kaikki toisenlailla.
Esko tuosta jo varoitti,
kovin päätä puistatteli:
-Ei tää suunta oo etevä,
kehitys ei kelvollinen!
Sanoi Mooses jo sanasen
puuta heinää lausueli:
-Sinä Kannuksen Kenedy
mitätön oot maineeltasi,
taitamaton taijoiltasi,
miten sie mua opetat,
miten annat neuvojasi?
Kyllä hiljenee isännät,
uhoomiset unhottuvat,
kun mä leikkaan ja kavennan,
vielä tiukkaan säännöksiä.
Kyllä nyt minä opetan,
nyljen nahkat nahkureille,
täysin viljelyn lopetan,
pistän pellot kasvaan puita .
Sanoi tuohon Esko poika,
ääni kiukusta kihisten:
-Jos en ookkaan yhtä vahva,
kovin vahva ja väkevä,
olen sentään mieleltäni
ylivertaisen etevä.
Laulan suohon kaikki toiset,
kaikki toiset niin totiset,
Paavot pistän paistikkaiksi,
Mooses joutaa maanrakohon!
Murahteli tuosta Mooses,
murahti pian kirosi:
-Johan nyt on pentelettä,
pirullistakin peräti,
jos ei löydy tukko suuhun,
tappi tuohon pään rakohon!
Mies on aivan kuin itikka,
tai kuin hyttynen hyväkäs,
silti suuta, silti ääntä,
vaikkei miehen vastinetta.
Tuli paikka nyt totinen,
totinen ja tuskallinen,
aivan armoton ahinko!
Kansa tahtoo pressaksensa,
Ahon Eskon tuon etevän,
etevän ja tunnollisen,
miehen vahvan ja jämäkän,
kaikinpuolin kunnollisen.
-Oiva Pennanen-