MARI - 29.

Mari hyppäsi säikähdyksestä suoraan unesta istualleen. Häntä vilutti ankarasti. Kuumeissaan hän nousi laittamaan lämmintä juotavaa ja etsi käsiinsä vähäiset lääkkeet, mitä hänellä oli. Vasta laitettuaan uudelleen makuulle Mari palautti unen mieleensä ja mietti, mitä se oli oikein merkinnyt. Oliko se vain kuumeen aiheuttama painajainen vai kenties varoitus? Mari muisti heti naisen ilkeän naurun, ja hän ajatteli, että se liittyi Saken vaimoon jotenkin. Helpointa olisi ollut vetää sellainen johtopäätös, että Sirviö oli Marin saavuttamattomissa.
Maria kadutti, että oli tullut olleeksi myötämielinen jatkotapaamisille. Kuitenkin hänen oli vaikea olla myöntämättä, että mies oli tehnyt häneen valtavan vaikutuksen! Sekavin miettein hän oli juuri saamassa uudelleen unenpäästä kiinni, kun ovelle koputettiin.
Maria arvelutti vastata mitään, kun ei tiennyt, kuka ovella oli ja kun oli heikossa kunnossa. Ylläänkään hänellä ei ollut kuin venähtänyt T-paita ja pikkuhousut, joten millekään delegaatiolle hän ei tuntenut olevansa valmis.
- Onko siellä ketään kotona? kuului oven takaa ääni, jonka Mari tunnisti kauhukseen Paavo Lehtisen kähisevän äänen. Marilla ei ollut aikomustakaan vastata. Hän painoi molemmat kätensä suunsa eteen, mutta pahaksi onneksi häneltä pääsi silloin aivastus.
Mies ei jäänyt odottelemaan parempaa sisään -kutsua, vaan samassa veti oven auki ja nousi sisälle vaunuun. Kauhuissaan Mari veti lakanan tiukemmasti ympärilleen ja jäi sanattomana katsomaan miehen käsittämätöntä röyhkeyttä.
- Päivää että pätkähti! toivotti Paavo puhkuen ja istui pyytämättä lähimmälle istuimelle.
Mari jätti vastaamatta tervehdykseen. Se ei tuntunut haittaavan miehen tahtia, vaan tämä jatkoi:
- Et sitten lähteny tanssimaan meikäläisen kanssa…
- Voi sun halavattu! Täälläkö joutuu käräjille, jos on antanu äijälle pakit? huudahti Mari ärtyneenä.
Paavo hekotteli ja siirtyi samalla Marin viereen vuoteen laidalle istumaan.
- Sussa on luonnetta, siitä mä kuule tykkään! kehuskeli Paavo, -Mutta yhen neuvon tulin sulle antaan: älä oo likka, kuule, liian nenäkäs. Kouluaikana jo niskoja nakkelit meikäläiselle. Sitten tuolla jokirannassa annoit kipeen muiston. Vaikken oo, kuule, kouluja käyny enkä akateeminen, niin varallisuutta on senkin edestä.
- En mä sun saldoistasi oo kuule tippaakaan kiinnostunu…aloitti Mari.
- Kannattais, kuule, pikkusen olla. Täällä ruosteisessa vaunussa kortteeraat. Mulla ois tarjota tähän sulle vaikka kiva lamellihirsinen kesämökki, jos kuule pikkusen oot myötämielisempi ja suostut yhteistyöhön… jatkoi Paavo, jonka sävy oli alkanut muuttua uhkaavammaksi.