MARI -34.

- Ja on siinä mulla ystävä! Tää on kyllä nyt tiukka paikka.
Se kun on ryökäle naimisissakin, ja sen ämmä nauroi mulle
unessa. Oon ihan hullu kun sanoin joo. Tai mun huulet ne sano.
Ite huusin suuresti EI, vain ei se tainnut kuulua, Mari
selitti onnettomana.
- Höpö höpö ja huomenna lisää! Meet vaan katsoon sen , hih
sarvea. Vai onko se nutipää? Mirja jatkoi kiusottelua.
Kupla täynnä kaikenlaista tavaraa, naiset viimein selvisivät kotimatkalle. Marikin oli innostunut ostaan iltaa varten uuden
kesämekon, ei kait sitä farkuissa voi ensirehfeille mennä?
Naiset rupatteli iloisesti niitä näitä, mutta aina uudestaan
Marin mietteet palasivat tulevaan iltaan. Mitä se antaisi, vai olisikko se pelkkä pettymys ja kokemus joka toisi pelkkää pahaamieltä.
Sää oli yhä sateinen ja harmaa. Mustana kiiltelevä pikitie oli urautunut ja urat vedentäyttämät.Mirja ajoi varovasti vajaata satasta,renkaat kun olivat päässeet kulahtaan melkein sipeliuksiksi. Mirjan suu lauloi, hän kertoi jotain miesseikkailuaan, ja katsoi sivuun, miten Mari juttuun suhtautuu. Äkkiä Mirja tunsi että auto oli jonkun muun ohjausessa kuin hänen. Auto oli joutunut vesiliirtoon kevyt etupää oli noussut vesipatjanpäälle ja auto kulki suoraan ojaa kohti.
Mirja piti tukevasti ohjauspyörästä kiinni ja nosti jalkansa kaasulta. Vaikka vauhti hidastui Mirja ei tohdi jarruttaa, tietäen että sillä olisi tuhoisat seuraukset. Kokemus jokkiksessa on antanut hyvän tuntuman ääritilanteissa. Auto meni suoraan ojapenkaa
alas.
Vain pieni navero hoiteli siinä kohti tienvierusojan virkaa. Autonpuskuri haukkasi ojanpenkasta palasen, mutta etupyörät nousi kuitenkin pellolle ja vastakylvetty, liejuinen ohrapelto tappoi äkkiä auton vauhdin.
- Voi jumankauta, tämäkin piti sattua. Onneksi taisi autokin
säilyä ehyenä. Mutta mitenkä täältä liejusta poissa pääsee?
Mirja sadatteli.