KULTATUKKA -15.
Ilta kului liiankin nopeasti. Nuoret katselivat toisiaan. He nauttivat täysin siemauksin toistensa seurasta. Yö alkoi laskea hämäräänsä metsään. Jossain kuului yksinäisen huuhkajan huhuilu. Taivas oli vetäytynyt pilveen, mutta oli silti aika lämmintä. Sirpan kukkakimppu ei ollut enää paljon kasvanut. Koska mielenkiinto oli molemmilla nuorilla ihmisillä, kiinnittynyt vastakohdattuun rakkaaseen.
- Kuule Sirpa, Olli sanoo, katsoen samalla Sirpan syvänsinisiin silmiin. -Meidän on tavattava uudestaan?"
-Kyllä,kyllä, sanoo Sirpa, -mutta vain täällä metsässä. Minun isäni on kovin ankara. Hän ei siedä ketään juokemassa kodin nurkissa. Muuten et taida tietääkkään missä asun?
-Enpä tiedä en, sanoi Olli. - Mikä lienet kartanon perijätär? Minä olen vain köyhä halonhakkaaja. Minun kotini onkin tuolla aivan lähellä. Kodin nimi on Onnela ja täytyy sanoa, onnellista lapsuutta ja nuoruutta olen saanut siellä viettää.
-Voi, kun hauskaa," sanoi Sirpa. Onko molemmat vanhempasi vielä elossa?
- Kyllä ovat, sanoo Olli, -eikä vielä edes ole kovinkaan vanhoja.Mutta sanoppas sinä missä sinä asut ja kuka olet?"
-Enpä tiedä sanonko, Sirpa hymyilee veikeästi ja pistää suukon suoraan Ollin suulle.
Olli kaappaa tytön syliinsä ja rutistaa hänet rintaansa vasten ja sanoo, vakavuutta äänessään:
-Vaikka olisit Kuninkaan tytär tahdon sinut omakseni. Rakastan sinua enemmän kuin elämääni.
-Minulle ei merkitse mitään manttaalit eikä tavara. Tahdon rakkautta ja joskus puolison joka minua rakastaa. Vaikka isäni on ostanut vähän aikaa Kunnaalan kartanon,- tiedätkö? Niin en aio näytellä korskeaa kartanon hienoa tytärtä. Siksi hakeuduin oluttupaankin oluen kaatajaksi, koska haluan olla ihminen ihmisten joukossa.JAT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti