PUTELLI- 118.
- Itsepä teit niin katalan tempun, että en ihmettele lainkaan vaikka Mikkokin lähtee kaupunkiin. Tuskin palkattomaksi rengiksi jää.
- Lähtekää, menkää Tuota se on, kun korva korvan tasalle nousee. Ei paina kokeneemman sana mitään. Pitäs saaha saamattomat ja kaikki uutuuvet. Kyllä se Mikko taas sopan keitti. Minun pitäisi Korholassakin käydä. Luottanut olen siihen, että kun itsellä saatto huononee, niin lapsista olisi apua. Katin kontit!
Tuohtuneena Paavo meni pihalle. Otti seinustalta vanhan naisten polkupyörän ja hyppäsi sen selkään.
Keväinenaamu oli tuoksuja tulvillaan. Pikkulintujenkonsertti, tienvarsimetsikössä ei kuulunut Paavon korviin, kun hän äkämyksissään polki pyöräänsä naapuripitäjän puolle.
Oma kotikylä oli jäänyt jo taakse. Tien irtokivet oli vähentyneet ja muutenkintie oli tasainen ja pyörä kulki keveästi.
Paavo lähestyi kirkonkylää, jonka liepeillä vanha sukutila, Korhola, siaitsi. Vanhat, upeat rakennukset kohosi mahtavana ryppäänä. Pitkä kivinavetta erottui mahtavana yksityiskohtana.
Korhola oli aikoinaan ollut tunnettu kestikievaritalo. Isäntä on ollut pitäjän napamies. Korholan Kustilla oli ollut laajat tilukset ja palkollisia kymmeniä.
Sitten kun Kustista aika jätti talo jäi Yrjön, vanhanpojan hallintaan. Yrkkö, niin kun häntä kutsuttiin oli kumminkin laiska ja aikaansaamaton, paksu ukonpötkylä joka yritti pitää taloa pystyssä kahden sisarensa kanssa.
Mutta vanhanajan menetelmät ei enää antsneet tulosta. Rahaa ei riittänyt enää palkkoihin tila rapistui vuosien vieriessä. Karja kutistui muutamaan kantturaan.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti