Minä kävelin kerran mettänlaetaa
tiesin komija päevä nyt tulla taetaa
kun paesteli aorinko niin kirkkahasti
että säteet porautuivat ihan sieluun asti.
-
Siinä ällistelin ihan kotvan aekaa
sen tunsin oli hetkessä kummaa taekaa
oli mieleni iloinen kuljin onnenmailla
lentämäänkin halusin mutt olin siipiä vailla.
-
Ihan kummaltahan tuntui se onnenhetki
ussein vielä tullee tehtyä sama retki
mutta ennää ei oo sattunu hetkijä moesta
mutta sehän ei se muiston herkkyyttä poesta.
-
Aena vajellan sinne yhä uuvestaan
sinne kuusien suojaan oottelemaan
jospa viel kokisin onnen häivän
joskus tulevan tiijän sellasen päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti