Terve vaan! On kait sopivaa esitellä aluksi itsensä, että voisitte jatkossa tuntea, jospa satutaan nokakkain, jossakin hämärillä kujilla. Vaikka täällä Nakulassa.
Joo, olen Herkko Kyttä, yksityisetsivä, lakia hämärästi tuntevien virkamiesten armosta.
Oma laintuntemukseni ei ole kovinkaan kattavaa, mutta nyrkit ovat kovat. Mutka taskussa rauhoittaa änkyränkin roiston. Nukutuksen? Sen takaa treenattu kroppani.
Syntynyt olen jonkin peräkylänmökin naiselle, josta jouduin lastenkotiin vauvana.
Sitten myöhemmin poikakotiin, joka oli varsinainen korkeakoulu toisen elämäni ammattiini. Siihen palaamme sitten myöhemmin jos vain satumme muistamaan.
Jo silloin keskitin kaiken tarmoni ympäristössäni tapahtuviin ilmiöihin. Itsekin niihin innolla osallistuen.
Koska olin hyvinkin utelias ja kiinnostunut tekniikasta, niin usein kaupasta tarttui ohimennen puseronhihaan tutkimisenarvoista vempelettä. Ja muutenkin pidin silmät avoinna ja tietysti sormet herkkinä.
Varsinkin lukot minua kiinnostivat. Niitten avaaminen oli taidetta, siksi otin niitä tutkittavakseni sekä tutustuin niiden systeemeihin. Vähitellen opin lukkojen salat. Siinähän tarvittiin sormenpään herkkyyttä. Sehän homma olikin täysin hanskassa.
Tätäpä eivät tiukkapipoiset, paskantärkeät, sosiaalipuolen ihmiset ymmärtäneet, vaan katsoivat, että paras konnaopisto olisi poikakoti ja sulkivat minut laitokseen.
Ikää tietenkin tuli kokoajan lisää ja niinpä pääsin aikanaan elämään itsenäistä elämää. Ei kun nappi lautaan.
Jouduin kait vääriin piireihin ja alkoivat rötöstelynajat. Kaljakin maistui... Sievässä myötälaitaisessa tulikin tehtyä kaikenlaista, joista ei riemuvirsiä pahemmin kannata alkaa veisailemaan.
Sittenpä kerran valoisana hetkenäni tartuin itseäni niskakarvoista kiinni... Olin alkanut inhota pikkukonnien ja siipiveikkojen sakkia. Heidän rikollista, väkivaltaista elämäntapaa. Tahdoin jotakin parempaa.
Halusin yhteiskunnalle hyvittää kaiken sen pahan jonka olin aiheuttanut. Minä hakeuduinkin poliisikouluun. Jo sukunimeni antoi sopivan vihjeen uranvalintaan.
Herkko Kyttähän ei olekaan turhamies. Olipa sitten kysymys naisista, tahi monimutkaisista asioista. Silloin kun vaaditaan kuntoa tai älyä probleemat ratkeavat, kun kutsutaan Kyttä
puikkoihin. Aina lähtee ja homma hoituu.
Niinhän selvisinkin poliisikoulusta loistavin arvosanoin. Työtäkin sain heti nuorempana konstaapelina.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti