HARHARETKI 6.

 6.
YÖTÖN PÄIVÄ ARMOTONNA
heltehellänsä lamautti,
poltti hirmuhehkullansa
koko maiseman poroksi,
kuumatuuli tunturista,
minun päälleni puhalsi,
ihon kuori kasvoistani,
parran valkeeksi vetäisi.
-
Tuntui polte poskellani,
hiki virtana valuvi,
mehut parhaat pinnistetty,
virta kinttaissa vähissä,
olin kaiken antaneena,
valmis painumaan levolle.
-
Vielä kulki kumma kampe,
värkki mahdoton mateli.
Meni notkot nuolemalla,
harjut hankalat ylitti,
järven seljät seilaeli,
suosiolla suot selätti.
-
Mutta sattui kummallista,
tulin kartanon pihalle,
linnahan tuo lienee ollut,
oli vietävän komea,
hirsiseinät hirmuisimmat,
peruspaadet lie kivestä.
-
Kummastelin kartanoa,
siihen koslani pysäytin,
hätäisesti maahan pääsin,
olin kankea kivusta.
Monta päivää pääksytysten
ajanut rautaista hevosta.
-
Otin jälleen Kossupullon,
siitä siipaleet sipaisin,
otin vielä toisen kerran,
pohjaan pulputin putellin.
Nytpä näytti näppärältä,
Louhen kartano komea.
(jat)