MARI - 26

- Ota toki siitä piirakoita, tein niitä eilen isot kasat! Sakke kehoitti, viittilöiden ison vadin suuntaan, joka oli täyteen lastattu siististi rypytettyjä karjalanpiirakoita. Marilta oli mennä kahvi väärään kurkkuun.
- Ihanko tosi…? Tottakai otan niitä, ne on herkkua… Mari katsoi ottamaansa piirakkaa, se oli kuin kotitalousopettajan opinnäytetyö. - Taidat tykätä leipomisesta…?
- No joo. Äiti sai innostumaan aiheesta…auttelin sitä aika paljon. Kivaa puuhaahan kokkaaminen on, myönteli Sakke.
- Läheskään kaikki miehet ei valitettavasti ole samaa mieltä.
- … Nooh, lienet niitä naisia, jotka ei miestä tarvitse liioin remontti- tai autonhuoltohommiin. … naurahti Sakke. Maria vähän kenkutti, mutta päätti viisaasti olla vastaamatta ja vaihtaa aihetta.
- Yksinkö tosiaan asustelet näin valtavassa talossa? Kaupunkilainen voi vain uneksia tällaisesta neliömäärästä…
- Enpä osaa ajatella sitä siltä kannalta. Yksin asuminen ei ole aivan oma valintani.
Sakke oli totisempi. Mari ehti jo kirota suurta suutaan. Aihe oli selvästikin miehelle arka. Mari mietti kuumeisesti, mihin siirtäisi keskustelun seuraavaksi, mutta ehtimättä sanoa mitään Sakke jatkoi:
- Olihan mulla perhe… tai on. Vaimo vain asuu muualla…vei tytönkin mennessään…
Mari huomasi, kuinka vaivalloisesti mies sai sanottua kolme viimeistä sanaa. Hän haparoi mielessään oikeita sanoja, mutta ei saanut niitä kokoon, ennen kuin mies jatkoi edelleen:
- Ei näitä asioita tajua… Kaikki piti olla niin hyvin…En huomannut mitään, olisinhan minä jotakin yrittänyt… ne vaan lähti.
Saken ääni oli tukahtunut. Mari istui neuvottomana eteensä tuijottaen. Harvoin hän oli tuntenut itsensä yhtä typeräksi. Hän ei osannut sanoa yhtään mitään. Hän vain katsoi miestä, joka hetkeä aikaisemmin oli näyttänyt niin iloiselta ja reippaalta, mutta nyt istui paikallaan hartiat jonkin verran lyyhistyneinä, kasvoillaan mietteliäs, ankarakin ilme.
Kuin jokin outo voima olisi nostanut Marin paikaltaan, hän nousi kevyesti ja käveli miehen luo. Sakke nosti yllättyneenä päätään. Mari meni hänen luokseen ja veti molemmin käsin miehen pään itseään vasten. Hän tunsi, kuinka mies painoi kasvonsa hänen syliinsä ja päästi pitkän, tukahdutetun nyyhkäisyn. Miehen kädet kiertyivät Marin vyötärön ympärille ja puristivat voimakkaina kuin epätoivoisesti.
Mari menetti ajan tajun ja tunsi vain miehen kovan puristuksen viipyvän ja yltyvän. Sitten hän aivan kuin unesta heräten tajusi, mitä oli tapahtunut. Säikähtäen Mari irrottautui lempeän päättäväisesti Saken otteesta ja pakotti itsensä takaisin maan pinnalle, vaivoin hän sai soperrettua: