MARI - 124.

Sairaalan käytävät olivat vielä hiljaisia kun Mari saapui ristiriitaisintuntein paikalle. Kari oli tuonut hänet ja kiirehtinyt itse työmaalleen. Neuvonnassa ei ollut vielä ketään. Kait kahvilla, Mari ajatteli.
Tuntui sanomattoman yksinäiseltä. Marin ajatukset risteilivät sinnetänne. Väliin tuli ajatus: Mitä minä täällä? Kiusanhenki on saanut ansionsa mukaan. Mutta...? Rinnassa tuntui jokin arka ja hento tunne, jota Mari ei tohtinut vielä edes käsitellä.
- Hohhoi! Onhan tämä palvelua. Koppi tyhjänä ja asiakkaat joutuu pitkästymään. Hemmetti kai on soitettava Mirjalle, että jotain tolkkua tulee asioihin. Sekin on lypsyllä. ..soitan kuitenkin.
Odottelun jälkeen Mari kuuli Mirjan iloisen äänen korvassaan:
- Heihei! Oletko jo kuullut uusimmat uutiset?..Etkö? No Paavo ajoi siinä mun vaunun kohdalla siihen suureen kiveen pahki Mersullaan. Olen täällä sairaalassa odottamassa että pääsenkö häntä katsomaan...Oli, oli, hyvin huonossa kunnossa. Verta oli joka paikka täynnään. Niinkö! Tule tosiaan. Parin tunnin kuluttua? Odottelen. Heihei!.
Marin puhelun aikana oli valkopukuinen nainen saapunut neuvonnan lasin taakse. Tiukkailmeinen tumma nainen loi pistävän silmäyksen Mariin. Siinäpä oikea sisar hento valkoinen, Mari ironisesti ajatteli. Kuitenkin hän meni naisen luo kysyen:
- Paavo Lehtinen? Hänet on yöllä tuotu. Kuinka hän voi?
Nainen selaili papereita. Kasvonsa olivat kuin puuhunveistetyt. Viimein hän nosti silmänsä Mariin:
- Kyllä on tuotu. Voitte mennä osastolle. Siellä tietävät hänen vointinsa. Osasto on S3, nainen sanoi, eikä enää katsettaankaan luonut Mariin.
- Kiitos, Mari sanoi, vaikka ei kyllä tiennyt haisuakaan missä moinen osasto olisi. Käytävän seinällä hän näki sairaalan kartan ja huomasi S3 olevan seuraavassa sisäänkäynnissä.
- Paavo Lehtinen? Kuinka hän voi? Mari kysyi kun saapui osastolle. Vaaleatukkainen ystävällisesti hymyilevä osastonhoitaja kysyi: - Oletteko omainen?
Mari ei tiennyt mitä sanoisi.
- Ee-en, mutta hyvä ystävä, ja minä hänet toimitinkin tänne yöllä. Paha kolari. Olen huolissani hänen tilastaan, Mari yritti selittää.
- Ainakaan nyt ei voi häntä mennä tapaamaan. Hän on leikkaussalissa. Ei mitään vakavaa. Mies on vankkaa tekoa. Kaikesta päätellen olisi voinut käydä pahastikin. Ruhjeita ja haavoja joka puolella. Oikea sääriluu kuitenkin on murtunut. Sitä ollaan nyt korjaamassa. Ikävä vaan että mies on ollut humalassa. Tai kenties se oli hänen pelastuksensa? Humalainen on niin hervoton, ettei reakoi, hoitaja sanoi.
- Kiitos! Hyvä kun ei pahemmin. Vaikka näky oli todella kamala. Hänhän oli tajuton ja jäänyt jaloistaan autoon kiinni. Onneksi auto ei syttynyt palamaan. Ja oli lisäksi turvallinen auto.