MARI-139.

Suurin silmin Mari katsoi paikkarasian pohjalla kiiltelevää monin timantein koristeltua sormusta. - Voi ei, Mari huudahtaa ääneen, ei tää näin mene?
Eikö miehessä ole miestä esittämään asiaa omalla suullaan, jos tämä on kosinta.
Maria kiukutti, mutta kuitenkin huikaisi sormuksen upeus. Varmaan omaisuuden arvoinen?
Varovasti Mari pujotti sormuksen nimettömäänsä. Sormi jäkkänä hän ihaili sen säihkyviä timantteja. Hmm. tämmöistä ei joka tytön sormessa....Mutta katsotaan
katsotaan....
Mari sulkee sormuksen takaisin paikkarasiaan, hymyillen ovelasti sanoo taas....katsotaanhan!
***
Paavo kiikuskelee keinutuolissa rauhattomuus tahtoo väkisin nousta pintaan. Hitto taisi olla typerä päähänpisto se sormuksen piilottaminen. Mitähän se nyt ajattelee.
Varmaan taas nauraa ja pilkkaa minun typeryyttä. Tai jos..........
Paavo painaa päänsä tuolin selustaan ja silmät kiinni miettii tapahtumia, mitä on kevään aikana sattunut. Jossa hän raavas mies on käyttäytynyt kuin pikkupoika tai typerys. Mistähän se johtuu, hän tavallisesti niin täsmällinen ja jämtti mies?
No onhan viinan kanssa tehty tyhmyyksiäkin, mutta onhan hän eturivin viljeliä. Pellot tuottaa ja hän kyllä osaa asiansa.
Vähitellen Paavon jalka tekee yhä voimattomampia pukkauksia. Huulet alkaa pussahdella. Paavo nukkuu. Kivut alkaa hellittää ja nyt univelka on tullut maksuun.
Mari polki kauniissa kesäillassa takaisin työpaikalleen. Vanha polkupyörä oli raskas polkea. Jokapaikka kitisi ja kirskui. Notkeasti hän hyppäsi pyörän päältä kun pieni nyppylä tiessä tuntui panevan niin kovasti hanttiin. Eipä tässä kiirettä.
Päästyään mäen nyppylän niskaan Mari seisahtui ja nojasi pyörän satulaan ja kuunteli metsiköstä kuuluvaa lintujen viserrystä. Ihanaa... Sormus poltti taskussa. Hän vilkaisi ympärilleen ja veti rasian taskusta. Hän aukaisi rasian ja tuhansin sätein timantit säihkyi valon osuessa niihin. Kuin väärästä teosta yllätettynä hän sujautti rasian taas taskuun ja jatkoi keskeytynyttä matkaa, jo näkyvää Paavontaloa kohti.
Varoen Mari hiipi sisälle, kun huomasi Paavon nukkuvan. Varoen Mari laati kahvin tippumaan , istuutuen sitten jakkaralle, ja tutki nukkuvaa miestä. Aivan miehekäs mies. No, vatsaa oli hiukan liikaa, mutta oli jotenkin hellyttävän ja turvallisen tuntuinen tuollainen nalluska.
Kahvintuoksu levisi huoneeseen ja nukkuvan nenään. Silmät alkoi värähdellä ja rävähtivät sitten auki, hämmästellen ensin ympäristöä, kunnes taju ehti mukaan.
Mari ei voinut hillitä itseään vaan purskahti nauramaan. Paavo yhtyi kohta nauruun.