Mari katsoi Kariin lamaantuneena. Hän tunsi, kuinka puna alkoi nousta
hänen poskilleen kaulasta lähtien. Kasvoja kuumotti ja silmissä rupesi
sumenemaan. Kari jatkoi kovin sanoin:
- Minä oon kerran eläissäni erehtynyt naimisiin. Jessus, en toista
kertaa tee samaa virhettä! Maitolasillisen takia ei kannata koko lehmää
ostaa! Luulin sun tahtovan vain kiksautella niin kuin minäkin, ja
luulin, että sulla ois piuhat poikki. Siks en käyttäny kumiakaan…
Mari oli niin vihainen, että olisi voinut taittaa miehen niskat vaikka
paljain käsin. Mutta yhtäkkiä hän tajusi, että näinhän Kari oli
paljastanut millainen on. Se oli tullut erittäin selväksi. Ja vieläpä
mies oli paljastanut, mitä ajatteli hänestä. Se ei totisesti ollut
imartelevaa, mutta jos hän jäisi sitä tähän itkemään, hän pillittelisi
siinä vielä seuraavanakin päivänä eikä se ainakaan muuttaisi mitään.
Sääli tai hyvät neuvot oli niitä, mitä hän sillä hetkellä viimeiseksi
halusi.
- Joo. Tuli harvinaisen selväksi! Unohda koko juttu!!!
Mari olisi halunnut laukoa vielä muutakin, mutta hän tunsi äänensä
alkavan väristä eikä hän totisesti aikonut ruveta itkemään Karin nähden!
Hän tarttui huppariinsa, jonka oli vähän aikaisemmin riisunut tuolin
selkänojalle ja mieheen vilkaisematta otti juoksuaskeleet ovelle. Vielä
hän huudahti ovelta kääntymättä ympäri:
- Katsele sitten uusi kokki ja maitolasilliset!
***
Työmaa jäi taakse. Mari oli kiihdyttänyt polkupyöränsä
ennennäkemättömään vauhtiin. Hän ei katsonut sivuilleen, vaan ajoi kuin
riivattu. Hänen ohimoitaan jyskytti, ja hän olisi halunnut huutaa suoraa
huutoa purkaakseen tuskaiset tunteensa. Ympärillä kauniina hehkuva
kesäpäivä oli hänestä muuttunut ahdistavan hiostavaksi ja
läkähdyttäväksi. Pienet kivet sinkoilivat renkaiden alta.
Kyynelet virtasivat suurina noroina alas Marin poskia. Hän jupisi
itsekseen, kuinka kaiken piti olla niin epäreilua: kun hän vielä oli
ollut Jarin kanssa ja kaikki oli ollut hyvin, he olivat yrittäneet lasta
eikä onni ollut heitä suosinut. Ja nyt hänelle sattui tällaista!
Työkaverit olivat joskus huomautelleet leikin varjolla, kuinka naisen
biologinen kello tikittää. Se oli sattunut niin! Nyt kun hän vihdoin
olisi raskaana, kaikki muut asiat olivat täyttä kaaosta!
Taitaisi olla paras mennä vaunulle pakkaamaan kaikki tavaransa, tilata
taksi ja häipyä takaisin kaupunkiin. Ainahan mahtuisi yksi yksinhuoltaja lisää kaupungin katukuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti