PUTELLI-102.
Rinteen Jaska oli laulumiehiä ja veti komealla ja kuuluvalla äänellä muutamat säkeistöt kun arkku nostettiin autonlavalle. Näin Putellin Aino lähti viimeiselle matkalla. Paavo ja Mari nousivat auton hyttiin . Mikko ja pikkupoiat nousuvat auton lavalle, muutaman muun saattajan seuraksi.
Katri jäi surutaloon, muutaman aputytön kanssa huolehtimaan, että tarjoilu pelaisi kun saattoväki palaisi.
***
Hautajaisten jälkeen Putellin palatessa normaaliin arkeen tuli mietittäväksi miten nyt jatketaan eteenpäin.
Paavo ei ollut toipunut entiselleen. Kasvot totisina hän kuljeksi Putellin pihapiirissä. Työ ei maittanut eikä ruokakaan, kun huoli tulevasta painoi mieltä. Jokapäiväset työt piti kuitenkin neuvotella lasten kanssa. Pitikö palkata apulainen navettaan, vai oliko Mikko suunnitellut asiansa.
Pari viikkoa hautajaisten jälkeen Paavo oli tottunut siihen, että puoliso oli ja pysyi poissa. Niinpä hän eräänä iltana, ilttakahvilla oltaessa sanoi:
- Nämä on olleet rasksita aaikoja meille. Eihän kukaan arvannut, että äiti ensiksi lähtisi... Asia on pakko hyväksyä. Elämän pitää jatkua. Kuolleet ovat kuolleita mutta elävän mieli on eteenpäin. Millaiset suunnitelmat Marilla lienee? Navettaan pitää saada apuvoimia ei siellä yksin kauaa jaksa, Mikolla menee aika traktorin kanssa ja puutkin pitää hommata. Minä olen jo niin ijällä, että en enää ala lehmäpaimeneksi. vaikka tuntuu ne isännäkin, nuoremmat, jopa lypsävän.
- Ei kai se ole työtä kummempaa. Ihmisethän sitä tekevät. Miksi se lieneekin jääny emäntien kontolle, Mari sanoi.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti