PUTELLI-99.
Vaikka äiti oli lähtenyt sinne mistä ei palata, niin nyt ei sopinut lamaantua. Nyt piti toimia. Toimia rauhallisesti. Vaikka sisällä myllersi tunnekuohut suru ja lkäväkin Mari tyynenä asteli sisälle ja sanoi Paavolle.
- Äiti on kuollut!
- Mitä? Mitä sinä sanoit? Onko se totta??? Ei saa olla! Paavo hätääntyi.
- Totta se on. Käytävällä makasi kuolleena. Oli jo viileä iho.
- Ei saa olla totta. Mitenkä nyt pärjätään. Mitä pitää tehdä, Paavo oli kuin eksyksissä.
- Kai se on ilmoitettava virkavallalle?
Paavo terästäytyi. Olihan näissä oltu. Vanhin poika meni sodassa. Tämä oli luonnollista elämänkulkua. Jokaisella oli aikansa lähteä.
- Eihän äiti ole satuttanut itseään?
- Ei ainakaan mitään näkyvää ollut. Oli kai tuntenut olonsa huonoksi ja laskeutui lepäämään. Varmaan jokin kohtaus.' _
- Onhan äiti valittanut rinnanpakotusta, Sydän varmaan loppui. Lieneekö ollut tuskaton loppu?
- Äiti makasi niin levollisen näköisenä- Aivan kuin olisi nukkunut. Kädet oli ristinyt rinnalleen, Mari kertoi.
Paavo soitti papille ja kertoi tapahtuneen. Myös polisille piti ilmoittaa. Kaikki raskaat toimet piti suorittaa. Ei ollut vaihtoehtoa.
***
Surun tumma verho oli kietonut Putellin tummilla kaavuilla.Itkun turvottamin kasvoin Putellinväki valmistautui hautajaisiin,
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti