RUNO

MUMMOLLE
-
Kyllä nuo vuuet männä ruapassoo,
ettei perässä meinoo pyssyy.
Joka päevä huolija, murheita tuo,
se se sitkijää mieltä kyssyy.
Mutta naorussasuin hiän vuan juttelloo,
noeta haoskoja juttujjaan kertoelloo.
-
Vaekka vuuet jo alakooki ahistoo,
karvan harmajan hivuksiin tuopi.
Vaen heleppua se onnii järijestee,
kampaaja värin uuven jo luopi.
Kohta mummonpiä hopiaa hohtelloo,
vuuet silloen hellästi kohtelloo.
-
Luonne mummon on oekeenni säösiä,
hyvillään aena keheree kuin kissa,
Vuan sillompa tosissaan murahtee,
jos on kuin kissa pistoksissa.
Sillon ruopii, kynsii ja sähisöö,
kiukkuvvaan vaenoojallesa ähisöö.
-
Vuan sittennii mummo on parraemmillaan,
kun ilolintuna suapuupi kerran.
Tuohon pönttööni pesän pehemiän teen,
untuvia paan pohojaan sevverran,
että lokkoesaa on siinä kellottee,
Ja Sibeliusta minulle lurittee.
-
Onnee toevotan mummolle tietenki,
riemullista Sun matkasi lienöö,
älä murheijen anna ahistoo,
huumori Sua etteepäen viennöö.
Eläköötä nyt äeteelle hurrataan,
lasi väkevää kurkkuun kaajetaan.

Oiva Pennanen.