PUTELLI-107.
- Antaapa olla! Ei tässä vielä tilanhaltijoita, enempää kuin valtijoitakaan tarvita. Pitää miettiä uusiksi ne suunnitelmat. Ruvennut tuntumaan, että vielä ei ole oikea aika luopua. Katotaan!
Mikolla loksahti suu auki. Hän katseli kummissaan isäänsä. Pettymyksen puristi rinnassa. Raivostuttikin.
- Mitenkäs nyt niin? Eipä ole montakaan viikkoa kun sinä olit kiirehtimässä minun avioitumista ja jopa asunnon jakamista. Minä en lainkaan käsitä puheitasi.
- Hätäilin suotta! Ajatukset muuttuu.Kun aattelee tarkemmin siinä on monta monessa. Minulla on vastuu pikkupojista. Katsotaan nyt muutma vuosi. Voittehan te Katrin kanssa harjoitella talonpitoa siinä sivussa. Annetaan asian mennä omalla painollaan.
Mikon maailma ja kaikki suunnitelmat romahti. Kaikki se mitä Katrin kanssa oli puhuttu oli nyt vailla pohjaa. Mikon korvissa humisi ja hänen taki mieli huutaa kaikki tuska päin Paavon naamaa. Sen esti jo lapsena saatu auktoriteetinpelko. Ei tohtinut vaikka mieli teki.
Se oli siellä sisällä. Se lamautti kurkun.Aina oli sanottu - isälle ei sanota vastaan.
Miesporukassa - Putellin Mikko ei jäänyt sanattomaksi. Varsinkin silloin kun viinakset oli vielä kuviossa mukana, häntä ei uskallettu vastuataa. Kun sanat loppui puhui nyrkki.
Mikko selvisi lamaannuksesta. Sanaakaan sanomatta hän puki päällensä ja meni ulos.
***
Mari oli ihmeissään kuunnellut isän js pojan kohtausta. Tämä ei tietänyt hyvää. Mari tunsi veljensä.
Paavokin oli yllättynyt Mikon suhtautumista asiaan. Toki yhteenottoja oli ollut ennenkin jopa Ainon kuoleman jälkeenkin. Koskaan ei Mikon katseessa näkynyt sellaista pettymystä ja tuskaa kuin nyt. Tosin Mikon mielipide oli aina kärsinyt tappion. Putelli Patruunaa ei vastustettu!
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti