PUOLUKKAMETÄSSÄ

Kyllä syksy tää synkkä, tuskaa jo tuottaa
että kopolla kourin jo kevättä vuottaa,
kohta kuurassa maa sekä hyytääpi halla,
vaen totuus ei kummene valittamalla.
-
Siispä itte piti vaeltaa puolukkamettään,
kun en vappaaehtosta löytänyt kettään,
muovisankkoa pari pyörän tarakalla mulla,
marjakankaalla lienen, hetken polokasulla.
-
Puoli tuntia ajoin marjakankaita kohti,
vauhti oli niin kova kuin päästellä tohti,
mettätie oli kivinen, kuoppissa vettä,
vastus antoi vaan minulle yllykettä.
-
Hiki kaatui mun otsalta, poskia poltti,
väsyttääkki jo meinas, meni polvista holtti,
mutta minä olen sisukas suomalainen,
ärijä mies en mikkää pehemiä nainen.
-
Tulin sitten puolukkamettän laitaan
siinä puolukkaa tarpeeksi olla taitaa,
otin poemurin kätteen ja syvennyn hommiin
kattoen etten sotkeo jalakoehin ommiin.
-
Oli marijoja sankossa jo pohojanpeitto
kun tuntu että vuorossa oesi vejenheitto,
sepalusta mä kaevoen, sillon silimääni ossuu
kun nalle kattoo minua ja tassuillaan hossuu.
-
Ei se kaokana ollu, matkaa mittaan en ala,
mietin; nyt pijän rohoviilin matalana,
siksi hilijaa vae katon kun se murahteli,
jännityksestä syvän mulla mulijahteli.
-
Siinä särkiä paesteltiin muutama tovi,
karhu aatteli varmaan: eituo ruuaksi sovi
sitten pyörähti takasin mettän suojaan,
en palijo kaepuuta tuntenu, tuommoseen ruojaan.
-
Äänin hilijaisin hiivin mankelin luokse,
eihän rohkija mies sentään pakoon juokse,
mutta sitten kun pääsin pyöräni selkään,
mettään karijahtelin:- tuskin tuommosta pelkään.
-
Kun sitten kotia pääsin vaimo nyrpistää nennää,
jopa haisetkin kovin, elä piereksi ennää,
sillon itekki huomaan sen hirviän hajun,
nyt ymmärrän myös karhun käännöksen rajun.
-
Että jos sattuu karhu sua tulemaan vastaan,
siinä ei tarvii muuta.... kun ainovastaan
antaa kuonaaineita housuihin tulla,
karhu pakenee yhellä pierasulla.