...ON SE ELÄMÄÄ---17.

OSA.17.
- Sitäkää ei tiijä kun piäsee soppaeleen. Siinä suattoo männä heleposti iltaan. Vuan eipä tuolla väliä.
- Oo huoletta me kyllä miehissä täällä pärijättään.
Seppo pisti sirkkelin pyörimään ja alkoi sirkelöidä pienempiä rankoja. Paksut ja raskaat haapatukit harmitti. Se menisi aivan moottorisaha hommiksi. Ja se bensakin on kaikki. Lähtiskö hakemaan bensaa SEOlta. Vae perkele ne polliisit...
---
Pökiö ajeli normaalia nopeutta. Eipä tässä hälyajossa oltu. Kumarainen oli ahtautunut pelkääjän paikalle. Pökiö olikin vakituinen kuski. Kumarainen itse sanoi ratkovansa visaisia pulmia, joita Herra paratkoon rikoskomisariolla oli joka lähtöön.
- Vaikka luulen että tämä on aikalailla hupireissu. Siellä Rimpiläinen varmaankin on jo mättämässä puuroa naamariin. Vaan käväistään kumminkin kahtomassa.
- Mullehan tuo passaa. Jospa se sipsakka Niemen emäntä antaa vaikka kahvit. Nyt ei parane alkaa juomaan pontikkoo. Oli se pomohi melekeen kuuvellatoesta. Helekutti kun lähes koko jengi oli kanttuvei. Sillon ei näöttännä hyvältä.
- Sepä sattu lipsahtaan. Olihan se varma takkuumies selevin päen.
- Minä en ota virkapuku piällä. Jos ei pakoteta. Vappaalla suatan muutaman ryypyn kallistoo. Se meillä on vielä se saonailtahi viettämättä. Jokohan tänäkesänä se suahaan jalalle?
- Senpä näkkee! Vuan toppaele. Kävästään tuossa huoltiksella kahavilla. Matka jo puolessa. Kyllä se kahavit kestee.
Pökiö ajoi Mondeon parkkiin ja poliisit menivät huoltamon kahvioon.Riskin näköinen vanhempi nainen seisoi tiskin takana. Pitkätukkaisia teinipoikia istui eräässä pöydässä. Heillä näytti olevan jotakin kinaa keskenään. Huomatessaan poliisit pojat luikkivat nopeasti mopoilleen.
Kolme kaljakaveria jäivät kaikessa rauhassa raatamaan elämäntyönsä parissa. Punakat naamat oli parransängen koristamat. Ja kaikestapäätellen kaljaa oli riittänyt eilenkin.
Poliisit ottivat kahvin ja pitkän viinerin. Sitten menivät kaljaveikkoista viereiseen pöytään.
Eräs vekkuleista, naamasta päätellen vielä nuori mies oli vilkuillut poliiseja koko ajan. Nyt poliisien istuttua pöytäänsä sanoi:
- Mitenkä se jepareilla pyyhkäsee? Rosvoja riittää, sano? Äänensävy oli riitaa haastava. Olikai mukana myös humalaisen itsetehostusta. Halusi näyttää kavereille että ollaan kova kundi.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---16.

OSA-16.
- Eiköhän tuo pienempihi riitä. Tulivoimaa kumminkin pitää olla. Vuan männeehän se siinä muun rekvisiitan lisänä.
- Eipään tuota tiijä millassii roestoja sille kulumalle on kertyny. Polliisia näö kun kerran kymmenessä vuuessa. Suattoohan nuo Lentävät joskus siellähhii kytätä noppeoksia.
- Eipä sieltä oo herkästi soeteltu. Että toesaalta tuntuu että siellä on tosi kysseessä. Sempä näkkee kun männee lähelle, Kumarainen sanoi.
Pökiö istui Mondeon ratin taakse ja lähti ajamaan. Toistasataa kilometriä mutkaisia pikkuteitä oli edessä.
---
Ruikanrannalla oli jännittynyt ilmapiiri Niemen tuvassa. Matti oli ollut poikien vahtina sen aikaa kun Seppo oli käynyt vielä etsimässä Jyrkiä. Melkein samassa ovenavauksessa kun Seppo tuli sisälle, niin Salmen oli jouduttava kampaajalle.
Seppo pisti Salmen keittämää puuroa naamaan. Matti värkkäsi pikku Matin kanssa.
- Ei jumaliste se hätä hässi niitä polliisia. Suakel kun päevä kohta puolessa eikä kettee näö. Suattanna Kumaraenenniin unneottaa koko assiin. Pitteekö sinun soettoo uuvestaan? Matti kyseli Sepolta.
- En tiijä, melekeenpä tuns ihtesä valehtelijaksi kun uamulla soetin. Näkkyy se Tikkahi suanneen jästiä. Meinaan kun näötti tulleen ylmieliseksi.
- No, oljhan se jo entuuvestaan kaksmielinen , nii jotahi tapahtunna.
- Pittee vielä vuottoo muutama melekee. Jospa ne sitte tulloo?
- Vuan sullahan kussoo nuo sirkkelihommelit täösin. Eipä tullunna tuaskaa tolokkuu sinun hommista.
- Kyllä se nuapurin henki on tärkiämpi kuin jokku rankapuut. Se suottoo Jyrki olla jo vaekka tapettuna. Suakeli kun sitä verta olj niin palijo.
- Kahotko sinä tarkkaan? Jospa olj lavastus. Ketsuppii ruutanneet hämmäökseksi.
- Empähän minä semmossii ruvenna testoomaan. Punasta olj aenakkii ja siittoli palijo. Pitäskö tuota lähtee maesteleen.
- Älä nyt hulluja puhu. Jos on verta niin suat aetsin ja lintulentsun. Maestelkoon polliisi. Tae taetaapa noella olla muunlaeset mittarit. Eikä se Kumaraenen tykkää jos mänet sinne räpelteen.
- Jospa minä lähen sinne puuhommiin. Matit pärijää keskennään ja Ville se vielä vetelee unija.
- Joo, mäne vaen. Käskehän polliisit kahaville kuhan ovat tutkinneet. Kae se Salmehi siihen joutuu.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.-----15.

OSA.15.
Konstaapeli Pökiö oli Kumaraisen salainen ase. Aina hän otti Pökiön aisaparikseen kun tutkinta vaati parhaita voimia.
Konstaapelit Kilikki ja Mörö olivat toki päteviä poliiseja, mutta asenteet poliisinvirkaa kohtaan saisivat olla asiallisemmat.
Tiukka juonne Kumaraisen kasvoilla tiukkeni kun mieleen tuli konstaapeli Tikka. Ruummiillistunut katastrofi. Mutta jokainen tivoli tarvitsi lovninsa.
Kumaraisen mieleen palasi tapahtumat Ruikanrannalla muutama vuosi sitten. Oli se sekin hulinaa. Ammuntaa ja tulipaloja jopa ruumiita. Taisi sielläkin rauhoittua kun pahin änkyrä teki ratkaisunsa.
Kumarainen heräsi aatoksistaan kun sisäpuhelin ilmoitti Tikan äänellä:
- Ruikanrannalla kadonnut mies. Verijälkiä ja merkkejä väkivallasta.
- Kukapahan tuo lienee kavonna? Ja millonkahan se...?
- Viime yönähän ne sano. Se Niemen Seppo soetteli. Sen nuapur se pikkujättiläenen joka pammaotti Kumaraesen Saapin paskaksi on kavonna.
- Kylläpä minä miehen muistan hyvinnii. Sehän olj vilikas kun kärppä. Aenahi viinan voemalla. Missäpä se Pökiö?
- Tuollahan tuo pöytäsä iäressä jottae tuhertoo. Mitteepä sille?
- Käskehän poeka puhuttelluun.
- Suatampa tuolle kuiskata.
Kumarainen nosti paksuntuneen perseensä ylös tuolista ja alkoi etsiä virka-asetta ja panoksia. Parasta oli Ruikanrannalle mennessä olla kovat piipussa.
Pökiö ilmestyi ovelle. Tehden velton asennon hän veti kättä paljaaseen päähän:
- Herra suuri harhaanjohtaja. Mitteepä sinä meinasit, han sanoi tuttavallisesti.
- Vaekka sinä Pökiö oot nimesi mukanen ja pikkusen sivu siitähi, niin piätin uhumata kohtaluva ja ottaa sinut asseenkantajaksi sinne Ruikanrannalle. Siellä suattoo tapahtua vaekka mitä? Muistatko vielä Niemen Sepon ja Turakaesen Matin?
- Johan tokkiisa! Mitteepä niille.
- Seppo olj soetellu, että se pikkumies. Se Rimpiläsen Jyrki on kavonnu. Tiijä näestä. Vuan lähetään kahtommaan. Ompahan vaehtelluu tähän istumisseen. Suattoo hyvinnii olla että Jyrki istuu paskalla.
- Sepä on allaesen juostava kun ylläeset miäree, Pökiö sanoi. - Pitteeköhän sinne ottoo kannuuna matkaan?
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---14.

OSA.14.
- Miten se sillee? Aevan vähässä kummassahan sieltä ei soetella, että voephan se olla vakavaahi. Kerrohan.
- Kah, sinä varmaanni muistat se Rimpiläesen Jyrkin. Semmonen pienonen, poekosennäkönen mies. Sepä tuo on yön aekana kavonnu. Eilen käväsi meillä. Lähti kuitennii puoliltapäevin poekkee. Olihan se tietenni päessään. Uamusella mänin tappaeleen. Uattelin jos Jyrkin töehin. Vuan talo olj kun se menneisyyven talo. Kaek olj rikottu ja säretty. Jyrkin vuoteen vieressä suur verlammikko. Miestä ei oo missää. Oun ehtinnä koko pihapiirin.
- No, johan menneehi vaekeeksi. Ruikanrannalla ei palijo muuta noteerata rikokseksi. Seon aena tappomeininkiä?
- Se pitäsi vissiinni tulla kahtomaan. Ei mies voe kavota kuin tina tuhkaan.
- Eiköpä lie männy naesiin. Sehän olj poekamies. Kyllä se palovaa kun suap naemisesta tarpeekseen.
- Suattoohan se olla. Vuan saattoo se olla olemattahi!
- Sepä tässä eppäelyttee, kun kaksi rosvonnäköstä miestä kävi illalla Jyrkii kyselemässä. Ja se verlammikko???
- Minäpä juttelen pomon kanssa. Elä koskoo mihinkään. Ilimota jos Rimpiläinen kottiutuu.
-***
Rikoskomisario Kumarainen oli edennyt virassaan jo yläportaille. Vaikka pyrkyryyttä olikin, mutta laiskuus meni innokkuuden edelle. Sen vuoksi Kumarainen tunsi olevansa virkauransa huipulla.
Toki Kumarainen oli varsin etevä virassaan. Rikollisuus hänen piirinsä alueilla oli huomattavassa laskussa.
Tämä nykyinen olotila oli sopiva hänen vartalolleen. Hyvät ja nöyrät alaiset olivat pysyneet lähes kaikki paikallaan. Ainoastaan
Viirto oli saanut siipeensä lähikontaktissa niin pahasti, että nautti valtion eläkettä toista jalkaa vähempänä. Piiri oli kyllä iso mutta väestöpohja oli harvanlainen. Alueeseen kuului muutama pikku kaupunki. Pikkuiset kunnat oli suuruudenhulluudessaan pyrkineet kaupungiksi.
Maalaistaajamat olivat pieniä ja hiljaisia. Eipä niissä ihmeitä sattunut. Muutama puukkotappelu ja vaimon kurinpalautus. Siinäpä ne tärkeimmät. Kansa oli kai rehellistä koska väkivalta vei omaisuusrikoksista voiton.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.-13.

OSA.13.
Verilammikko sängyn vieressä oli reunoiltaan kuivunut, mutta lammikon keskusta oli vielä helakan punainen.
Jyrkiä ei kuitenkaan huoneessa näkynyt.
Seppo kiersi talon kaikki huoneet, vessaa ja saunaa myöten. Kuitenkaan Jyrkiä ei näkynyt missään.
- Nyt tässä on jotahi sattunna. Polliisi tähän pittee... Seppo mutisi ja valitsi Salmen numeron.
- No, saakeliako sinä jäet sinne huaveilleen. Minun pitässii sinne kampaajallehhii. Ei tuu tuassii tolokkuu.
- Suat soettoo Matille, että tullee poekiille kaveriksi. Tiällä on suattanna tapahtuu hirveitä. Kaekki paekat on myllätty ja revitty. Suur verlammikko on Jykän vuoteen vieressä. Miestä ei näö missää. Toenen kumisuapas vuan olj tuvanoven iessä.
- Et kae sinä tuas puhu omijasi?
- Minkäpä helevetin tähen. Ei tämmösillä asijoella leikitä.
- Sinun pittee soettoo heti polliisille.
- Niinpä se täötyy. Uattelin kyssyy ootko sammoo mieltä. Ei tule sitte sanomista.
- Voe helevetti sinunnii kans. Ala soettoo. Minä sille Matille!
***
Kaupunginpoliisiaseman päivystäjän tuolilla istui konstaapeli Tikka. Huonosti nukutun yön jälkeen työ tuntui rangaistukselta niistä iloista jota uusi tyttöystävä oli tarjonnut.
Tikan naama vetäytyi hymyyn kun hän muisteli yön tapahtumia. Olihan se hoito ja - hoitoa! Pitää päivä levähtää, että taas illalla jaksaa.
Tikka torkkui puolivalveilla. Hän oli tarkasti ohjelmoinut itsensä reagoimaan pienimpäänkin ärsykkeeseen. Mielikuvissa pyöri naisen vaaleat kutrit ja sievät kasvot...
Päästessään juuri kuvitelmissaan rohkeampiin muistoihin puhelin alkoi pirisemään.
Tikka korjasi asentoa ja otti muutaman verryttävän liikesarjan ennen kuin otti luurin käteen.
- Poliisiasema konstaapeli Tikka!
- Joo, tämä onnii tiältä Ruikanrannalta Seppo Niemi. Päevee!
- No päevee! Siitäpä onnii aekoo kun sielläpäen olj asijaa. Mitempä se Kaeno. Vieläkö mylly pyörii tae pylly möyrii?
- Kaeno on muuttanna...Vuan olj minulla asiaahi. Tae en tiiä ounko tyhyjän tautta soettelemassa. Vuan näättee että jotahi vakavoo on sattunna.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---12.

OSA.12.
Salme oli keittänyt aamupuuron. Salme oli harvinaisen hyvällä tuulella. Oliko tuollaisilla Tuppereilla noin suuri vaikutus naisen sielunelämään. Menepä näistä ja tiedä, Seppo ajatteli.
- Käytkö sinä sitä Jyrkii kaveriksi? Jospahan tuo oesi selviytynnä humalasta. Ihtesäppä se loukkovvaa jos ei reten pystyssä pysy.
- Suatampa minä kävästä kuikkimassa millaesessa kunnossa Jykä tännään lienöö.
- Jospa käötkii ennen syömissii. Kutu vaekka se Jyrkihhii syömään. Jos se näöttee pysyneen erossa viinoesta. Ei maha olla syönnä muutammaan melekeeseen.
- Jospa käönnii, Seppo oli heti valmis.
Seppo käveli suoraan pellon poikki naapuriin. Entinen polku oli käyttämättömänä kasvanut umpeen. Kuitenkin Seppo tiesi tarkkaan mistä polku meni.
Sepon tullessa Rimpiläisen pihalle suuri autiuden tuntu leijui sen pihakoivuissa, jotka vielä lehdettöminä koukkuisin oksasormin yrittivat harata pohjoisen tuulta vastaan. Silmutkaan eivät olleet vielä turvonneet. Ne odottivat etelätuulta ja lämmintä.
Talon ulko-ovi repsotti sepposen selällään. Mitään elämää ei näkynyt missään.
Seppo kiipesi muutamat betoniaskelmat ja astui eteiseen. Joku jo herännyt raatokärpänen surisi eteisen ikkunassa. Jyrkin kumisaapas oli tuvanoven edessä. Se sai Sepon kummeksumaan tilannetta.
Tuvanovi avautui äänettömästi. Seppo astui tupaan yhä enemmän hämmästyneenä. Huoneessa oli suoranainen kaaos. Rikkoutuneita huonekaluja ja särkyneitä astioita oli lattialla. Sanomalehdissä, joita oli lattialla paljon, näkyi tummiksi kuivuneita tåpliä. Ne oli kuin kuivunutta verta.
- Jyrkin nenä? Seppo sanoi ääneen.
Seppo huomasi että olohuoneen nahkasohvantyynyt oli vedetty
kaikki puukolla halki. Pehmusteen valkoiset pumpulit pursuivat viilloista valkoisen viattomina.
- Mitä helevettiä! Ne Tojotan äijät, Seppo ähkäisi.
Rimpiläisentalo oli tuttu Sepolle. Hän tiesi missä oli makuuhuoneet. Hän toivoi, että Jyrki olisi jossain niistä nukkumassa.
Jännittyneenä hän aukaisi Jyrkin oman huoneen oven. Siellä oli hävitys jos mahdollista, vieläkin perusteellisempi kuin olohuoneessa. Vuodevaatteet oli viillelty riekaleiksi. Komeroiden sisällöt vedetty lattialle.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.---11.

OSA.11,
- On kae se niinnii, vuan jos kaekki mäntässiin luukulle koputteleen, niin mistäpä ne rahat revästässiin.
- Ohan niillä nyt se Unijoni. Sieltäpä sitä tulloo rahoo kuin villaköyttä. Siinä ei kohta tarvihe pikkunavetoeta, kun Unijoni maksoo kun isäntä makkoelee.
- En tiijä! Parempi se oesi kun maksasivat tuotteen hinnassa. Ei oesi jatkuvasti kaopunkilaesilla ne tujet hampaessa.
- Vuan jos maetolitran hinta nousoo palijo, niin ne isot isännät valtoo koko markkinat. Palijo kun myö niin palijo saa. Sillon sitä mökkiläestä viijään kylymällä kyytillä.
- Oli miten oli niin isot ne aena potin korijovaa. Eipä maha semmosta systeemijä tulla, että seos kaekille tasapuolinen. Isot tilat ovat aena niskan päällä.
- Eipähän se oo mökkiläesellä ikkää ollunna heleppua. Sillon aekonnaanki kun lehemät lypsi sen verran että yhellä pikku panikällä ruahattiin maetua meijeriin. Vaen se sillon oli melekeen samanlaesta kaekilla. Vöyreemmät suatto panna muutaman pänikän päevässä. Ei ollunna tankkeja eikä lypsykonneita. Yhtäkaekki päevästä toeseen vaen selevittiin. Ja kun tarkasti eli niin sitä kerty jotaki sukanvarteenkin. Vaen nythän sieltä Tupperinkävijät tullee. Aoto ajo pihhaan.
***
Keväinenaamu valkeni sumuisena ja pilvisenä. Tuuli kylmästi pohjoisesta. Seppo oli vähän apealla mielellä. Tarkan miehen mieltä oli rassannut monien satasien Tupperi ostot.
Hatuttihan se, vaikka ei tohtinut mitään sanoa. No, Matti oli sanonut sitäkin ronskimmin. Seppo hymähti illantapahtumille.
Rutiinilla navettätyöt oli äkkiä ohi. Maito tankissa ja elukat ruokittu. Navetassa oli kyllä ahdasta, kun Salmekin oli tuonut lehmänsä Niemen navettaan. Mullinkasvatuksesta oli luovuttu. Vasikat pantiin välitykseen. Se tuntui parhaalta ratkaisulta. Tosin Seppo oli ehdottanut, että jos Turakaisen navetta kunnostetaan mullinkasvatukseen, mutta siitä oli ainakin toistaiseksi luovuttu.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ--10.

OSA.10.
- Älä sinä jo muuta sano. Martalahhii on vinttihi täönnä niitä muovikippoja. Kirpparillennii se on niitä kuskannu. Semmosijahi joeta ei oo ikinä käötetty. Siinä hommassa se on maenos menny sopivaan rakoseen.
- Minähi oon Salmelta kysyny, että eikö nuo rahat oesi parempi panna vaekka poekijen tilille pankkiin. Vuan eipä se laehan koeran haokku taevaesiin kuulu.
- Se onnii kyllä totta. Kun ne on kamalan kalliitahi. Hinnattii ovat kuin Alakossa. Tinkaos ei aota. Vaen tolokut kahavit se vävypoeka keitti. Unet häepy heti kaekkoon.
- Suapha nähä pitkäänkö siellä naesväki viihtyy. No tulevat kun tulevat. Onkohan siellä töllöttimessä mittee?
- Eipähän tuolla. Sammoo uusintaa kun muinahi kesinä. Poerottii ja vanahoja Salakkareita.
- Sittepä tässä suattoo tutkija päevän lehtijäkkii. Lieneekö mualimalla mittää ihimeitä?
- Eipähän tuolla ku pari rattijuoppua ja huumehörhyä ajanna ihtesä hengiltä. Vuan siitä Jyrkistä. Siinä on aeneet teheny tehtäväsä. Vaekkon pieni mies niin suuri sillä kurkku on kun talo tavaroeneen solahti muutamassa vuuessa.
- Ei kae siinä ou mittoo eikä miäree. Kun livahtoo sille linijalle, niin palluuta ei ou. Kävisikköhän tuota kokkeilemassa töehin uamusella. On suurija huapoja ei niitä sua yksin liikuteltuu.
- Jyrkissäpä tuo apu lohkijjaa!
- Eipähän tässä täösrahkeista ou nähtävissä. Mykylässähän niitä oesi kolomehhii velijestä. Vuan suattoot olla niin laeskoja vekkullii nehhii, etteipä niilläkkää vaeva parane.
- Sehän olj Mykylän Saoli riehunna humalassa kirkolla viimme lauantaena verissäpäen. Olj kae sattunna nohevampi vastustaja. Ne Mykylän pojat onnii semmossii tulukuttajjii. Niimpahän se olj isäsähhii. Puukkoonhan sehhi kuol muuvan vuos sitte.
- Joo ei oo työhön ohojoojoo pojilla. Vetelehtiit työttömyysrahan turvin. Eivät lähtiskää oekijoehin töehin. Kaesahhii lentee pitkin kyllii niihen kippojesa kanssa. Suattoohan se olla tuottavata hommoo.
- Kissanpaskoo! Mahtaa mennä niille jotka sitä hommoo pyörittee. Huijjoovat vaen yksinkertassii immeisii. Sossuluukulla se Kaesahhii käö rahhoo. Sieltäpä se helepolla tulloo. Eipä tarvihe ruatoosa riäkätä.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---9.

OSA.9.
- Tiijä nii isäntä. Vuan jonniillaenen velanvahti tässä talossa.
- Hyvä! Minä olen Mauri Jokinen Helsingistä. Etsimme Jyrki Rimpiläistä. Hänen pitäisi asua jossakin tällä kylällä. Satutteko tuntemaan?
- Jo tokkiisa! Tuossapa se nuapurissa. Tuo seoraava talo. Pitäs Jyrkin ollannii kotisalla. Käväsi päevällä teälläe.
- Me on etsitty kuin sitä kuuluisaa neulaa, vielä kuuluisammasta heinäsuovasta. Päivällä näimme, että tässä talossa ainakin on asukkaita. Päätettiin uskaltautua kysymään. Pyydämme anteeksi häiriötä. Kiitoksia tiedosta!
Miehet palasivat autolleen. Toinen ei ollut sanonut sanaakaan.
Sankka sininen savu pölähti pakoputkesta kun mies käynnisti autonsa. - Eivät ainakaan ole viherpiipertäijjii, Sepon mieleen juolahti.
Seppo lopetteli navettahommat rauhallisesti - hätäilemättä. Tultuaan sisälle pikkupojat olivat jo nukahtaneet ja Vaari katseli televisiosta iltauutisia.
- Pojjatko on väsähtännä.
- Joo Pikku-Matin kanssa riskattiin niin johan se alako nukuttee. Mikäpä aoto siinä pihalla pyörähti ja mitteepä lie ollunna asiaa? Kovastihan nuo olivat roeston näkösiä miehijä.
- Sitäpä en tiijä rosvojako olivat, vaeko kunnon immeisii. Eikö lie ollunna ulukomuan elävvii, vaekka suomalaenen nimi oli kun esittäöty. Helssinkistä kehu olevasa. Jyrkiihän nuo kaepaeli. Se mahtoo Jyrkihhii seilaella meleko sammeissa vesissä. Tiijäppä näestä.
- Vae Jyrkii? Oliko tuolla naesia mukana. Sehän Jyrkillä on ollu niitä hutsuja monneenni lähtöön. Nekkae ne vissiin putsas Jyrkiltä rahatki. Taes joukossa olla niitä etnissii vähemmistöjäki?
- Tiijäppä nuita ja siinäpähän. Eipä palijo kiinnosta. Juotko kahavia jos panen tippummaan?
- Suattaahan tuota ryyppijä. Vuan älä keitä kovin tuhtija. Ei sua nukkua sitte yöllä.
- Sittepä se ei nukuta jos ei sua iltasella kahavia, Seppo sanoi ja alkoi kahvin keittoon.
- Niinpä tuo lienee se ja sama. Nukkuu sitte päevällä jos yöllä valavottaa.
- Nepä mahtoo naeset pistee Visan vinkummaan siellä Tupperissa. On se vaen kumma villitys naesilla.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.---8.

OSA.8.
- Matti se on niitä vaarin poekija. Meillä ne passaa tuumat yksiin. Se mahtaa Matti olla niitä parraeta miehiä, Vaari höpötti pojalle.
- Mihinkä aekaan sinä sinne Tupperiin? Suattoohan se Vaari olla poekaen kansa siksi kun tulen navetasta. Mihinkäpä tuolla lienöö hoppu, Seppo suunnitteli.
- Ka, hyvinnii joutava oun. Siellä suap pirttihirmu myrskytä koko rahan eistä.
- Kyllä kae se mulle passoo. Lähtisikköhän se Marttahhii Mykylään. Sehän on Tupperiin koukussa. Minnen oo niinkää vuan kun Kaesa...
- Voethan tuolle Martalle killaottee. Haestele samalla, vieläkö siellä myrskykeskus möyrästee, Matti nauroi.
- Joo, se pittee minun navettaan. Sekö Matilla ei ou kiire kantapäellä. Ei tarvihe paenoo ku tuljpalossa.
- Ouppa ihan raohassa. Jos se Marttahhii sinne Tupperiin, niin ikävätä siellä mökillä on yksin möyröttee. Vuan poekijen kanssa se aeka männöö ketkaravija.
***
Seppo touhusi navetassa rauhallista tahtia. Ajatuksissa pyöri Jyrkin päivällinen käynti. Kyllä oli mies mennyt täysin pilalle. Jospa se saisi vielä elämästä kiinni, kun heittäisi viinan pois. Se vaan taitaa olla helpompi sanoa kuin tehdä.
Jyrkin uhkailuja ei kannattanut väheksyä. Jyrki oli aina ollut tosikko ja herkästi suuttuva. Varsinkin kun oli viinaa saanut oli uhkauksia satanut joka puolelle.
Puukkokin oli Jyrkillä ollut kuulemma joskus käytössä, mutta vahingot olivat jääneet naarmuiksi.
- Saatana! Sepolta pääsi kun lehmä huitaisi märällä hännällä päin naamaa.
Ei ollut tämä ammatti sellainen, että sille toivoisi pojasta jatkajaa. Velkojen kanssa taistelua ja aina pelko persiissä, milloinka sattuu jotakin vahinkoa. Lehmä kuolee tai säät olivat epäsuotuisat.
Navetanikkunasta Seppo näki kun Salme läksi ajamaan. Lieneekö anopin saanut houkuteltua mukaansa?
Sepon lopetellessä lypsyä hän huomasi, että sama Toyota kuin mikä oli päivällä tiellä kulkenut ajoi pihaan. Kaksi nuorehkoa miestä nousi autosta. Seppo kiirehti pihalle kuullakseen mikä oli kysymyksessä. Kummallakin oli musta parransänki. Useaan päivään ei karvankatkojaa ollut käytetty.
- Hyvää iltaa! Oletteko talon väkeä? Isäntä? Kuskina ollut mies kysyi. Puheessa oli lievä ulkomainen korostus.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---7

OSA.7.
- Eipähän tuossa ennee monta päevee. Parraasa se Seppo yrittee, vuan minkä sille itekkää mahtoo jos on hituraista sorttia, Matti sanoi ja alkoi kallistella kipeillä jaloillaan taloa kohti.
Seppoa mielessään suututti väheksyvät puheet aikaansaannoksistaan. Kuitenkin hän jätti arvostelut omaan arvoonsa. Olihan noihin puheisiin jo tottumut.
Kääntyessään uutta rankaa hakemaan hänen silmiinsä sattui hitaasti kulkeva vanha Toyota joka savutti aikalailla sinistä sauhua.
Auto ajoi aivan kävelyvauhtia, ikäänkuin olisivat jotakin etsineet. Harvoinhan tänne syrjään outoja autoja eksyi. Melkein joka talossa ja mökissäkin auto oli.
Oli pakkokin olla, sillä lähin kauppa oli kirkonkylällä ja sinne oli matkaa parikymmentä kilometriä.
Jyrki oli menettänyt korttinsa kaupungissa käydessään. Vahvassa humalassa oli joutunut ratsiaan. Kortti kuivumaan ja kovat sakot päälle. Hyvä kun ei linnaan joutunut.
Eihän toki kortin puuttuminen estänyt autolla ajamista. Jopa pienet ottaneenakin Jyrki saattoi lähteä ajamaan. Kaupungista hän kuitenkin malttoi pysyä poissa. Mutta toki kavereita löytyi kirkonkylältäkin, samanmoisia.
Seppo seurasi Toyotaa kunnes se katosi pensaspuskien taakse.
- Mikähän joutava tuohi lienee ja mikähän lie hukassa, Seppo ääneen ihmetteli.
Kului pari tuntia kun Salme pisti taas päänsä ovenraosta. Seppo sammutti sirkkelin ja katsoi kysyvästi Salmea.
- Mitäpä se sannoo...?
- Sitäpä vuan että alakki joutua syömään ja navettaan, että jouvut kahtommaan penskoja. Seon tuolla Mykylässä Tupperi-ilta ja sinne on pakko mennä.
Kaisa soitteli ja vannotti tulemaan. Että pistähän vaohtija kalossiin, että ehit lehemät hoetoo seihtemmään mennessä.
- Kah, niitäkö kippoloeta? Eikö nuita oo jo tarpeeksi?
- Sielläpä on uutuuksia. Kaesa luvetteli, että aevan ihanija uutuuksia.
- Jos kerran pittee mennä, se pittee... Joko siellä potut lienee?
- Vastahan tuota käskin syömeen. Missä tällä korvat lienee? Huaveiloo työmualahhi!
- Kah, kuhan ny jottae.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ--6

OSA.6.
Vihasta puhisten Jyrki lähti toikkaroimaan tielle päin. Seppoa suututti, mutta samalla säälitti, kun mies aivan tahallaan panee elämänsä pilalle.
Tuskin Seppo ehti pari rankaa sirkkelöidä, kun Niemen pihaan kaarratti appiukon auto.
- Kah vävy teällä vaen ruatoo. Tuossa tahissa se ei nahka pala. Sepä tuo tärkeintä että tuppi heiluu. Kuinka monta päevää sinnoot jo ropottanna kummosen kasan kimpussa.
- Ohan tuossa männy pari päevee. Nuo isot puut hittaeta kun pittee moottorsahalla pätkii.
- Sepä pitäs olla sulla kaveri. Peltotyötkii jo piälle paenoo. Vuan et taija raahtii maksoo renkille palakkoo.
- Suttashan sen muutaman satasen maksoo. Vuan eipä tällä kylällä ou työhönpystyvvee miestä.
- Eikö se tuo Jyrki mäne kaverina, kun sille ei anna viinoo.
- Kah, käväsihän tuo tuossa reohoomassa äskettäen. Olj suanna räöhäviinoo vissiin. Meinasivat eokon kanssa otaltee. Koetin minä Jykälle ehottee, että jos kaveriksi. Vuan sitä vaelle, ettei piälle käönnä.
- Ja sinustako ei ollu miestä ottammaan siltä luuloja poekkee. Eipä tietenkää.
- Mitteepä minä alan riitellemmään. Suattoo joutuu pahhaanki pinteeseen. Polliisi nappovvaa näpijästi putkaan.
- Eipä tuota polliisia ou nähtykää sen verisen syksyn jäläkeen. Vieläkö se Kumaraenen lienöö virassaan, vaen liekkö jo eläkkeellä.
- Eiköpä tuo töessä. Sehän olj meleko nuor mies sillon. Minnuu muutama vuos vanhempi.
- Vuan mitteepä siellä pikku-Matti touhuvvaa? Lähin vartavasten kahtommaan miten ukin kaveri on kasvanna. Martta alako siivuammaan, niin seon sillon parasta häepyä. Piehän sinähi taokoo ja lähetään kahtoon jos se emäntä kuumentas pannuu.
- Mäne sinä vaun. Minä jo käväsin. Männöö kahavetteluksi koko päevä, eikä siitä Salmekkaa tykkee.
- Se mahtoo olla emäntä, isäntä, tässä talossa.
- Kukapa ny liennöö. Aevampa tuo sama kuka velekoja paementoo.
- Onhan se varmaan niinnii. Se tuo naenen on meleko näpijä ottamaan ohojat kässiisä. Eipähän tuota mullakaa oo palijo sanomista, jos Martta jottae piähäsä sua.
Silloin rämähti taloneteisen ovi. Salmen pää kurkisti ovenraosta:
- Isä, tuu kahaville. Männöö puunsirkkelöenti aekaa omasta eistään, kun siellä jappaset. Pitäs joutuu Sepon pellollehhii, vuan eipä taho hommat etistyvä.
(jat)

...ON SE ELÄMÄÄ---5.

OSA.5.
Jyrkin herkkä nenä ei tietenkään kestänyt, vaan veri tulvahti norona juokseen.
- Hullu akka! Tappoo se vaekka raohassa tulin. Sepehi vuan virnuiloo, niin ku parempaahi näötöstä. On perkele siinä nuapurit. Vuoan kahotaan kuka se vielä naoroo...Jyrki uhkaili.
- Poju elähän ny ala kovinkaa mahtavaksi. Työnnän tuommosen jalakovälliin ja piiskoon persiille. Eipöpä tuo uhumamiel tassaannu.
- Antakkee jotahi kylymmee. Tyhyjäkshän tässä vuotoo, Jyrki sanoi kun veri vana tippui jo lattialle.
- Seppo vie tuo onneton pihalle. Minä kahtelen jotahi rättii, suap panna tukkeeksi.
- Kylymeepä siihen pittee olla...
- Mäne kylymään tuuleen, niin kyllä se asettuu. Vuan muista Jyrki. Anna olla tämän viimmene kerta kun tänne tulet reohoomaan. Seoraavalla kerralla kävelet piätäsi lyhempänä.
Seppo piteli Jyrkiä kädestä ja ohjasi hänet pihalle. Jyrki noitui ja uhkaili ja yritti huitaista Seppoa nyrkillä. Vaan Sepon luja ote piti keveän miehen aisoissa.
- Mittee sinä oekein meinasit, kun tulit riehummaan? Tiijät entuuveltaan, että Salme on kiukkunen jos sille suutaan soettoo, Seppo sanoi.
- Sinnoot mitätön mies kun et sua akallesi kuria. Suatana kun vieraat suap lähtee verissäpäen.
- Minusta nähen kuhi suap tehä ku ite haluvaa, varsinnii kojissaan. Minä ou mikkää käötöskouluttaja, Seppo sanoi ja löysäsi otteensa Jyrkin käsipuolesta.
- Enne oltiin parraeta kavereita, suatana kun sinä mänit tuon Salmen ottamaan. Oes kaheltaan nuapureina vilijelty. Akat vuan pannee kaeken pilolle.
- Mitteepä tuolla liennöö merkitystä jos ei perhettä perusta. On se mukavata kun poeka tahtoo sylliin ja kyselöö kaekenmoesta.
Jyrki katseli verisin naamoin lapsuudenkaveria. Kuinka paljon Sepolla oli mitä hänellä. Hänellä ei ollut mitään.
Se sai Jyrkin uudestaan riehaantumaan. Viinan sumentama ajatus pyöri vain omassa surkeudessa ja katumuksen kiirastulessa.
- Mäne nyt kottiin ja nuku piäsi sekkeelle. Katotaan jos sinusta huomenna oes kaveriksi?
- Sullenko? Kato Sepe vittuun. Kuhan vuokra-aeka loppuu, niin että ennää nappaa minun pelloesta tukeja. On se varmaa. Yrität käöttee meikäläestä hyväksesi, vaen se kun ei käö! Älysikkö sinä pölijäke? Ja suat olla varma, että vielä se kosto kourii.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.---4

OSA.4.
- Vittu mä paskahäntiä ala passaamaan koko ikkääni. Seon sopivaa hommaa älykääpijöelle, niin ku on tuo Sepe. Vittu, minä nostan kytkintä ja lähen kaopunkiin. Tämä kylä on menny vituntylsäksi. Naesia ei nää ikkää, kun Kaenohi nosti kytkintä. Sepe kuule! Anna satanen. Tartteepi evästä.
- Ei minulla ole ylimääräsiä satasia. Traktorikin meni vaihtoon. Siinä saa käyvvä satoja kertoja lypsyllä, ennen kun se on maksettu. Tule töihin pariksi päiväksi klapintekkoon, niin katotaan sitten.
- Vittumaenen mies?? Et kai sinä orijapalakalla yritä meikää suaha ruatamaan? Ei tuu mittää. Ennen kerijään ja konttaan, ennen ku ponssareita rikastutan.
- Suathan tuon ite valita. Jos sei passoo niin suap kelevata, Seppo sanoi.
- Kyllä kae siinä on hyvä mahtaella ja levennellä kun kymmenijätuhansija tulloo tukkee, saatana, minunnii maesta. Ja kun minä onneton uattelin sillon kaveria aottavan. Tuo Salmehan se käätti hyväkseen kun olin alamaessa kun äiti kuoli.
- Hittojako tuossa ny itket. Oesit sillon torraotunut ja jättännä vuokrasopimuksen allekirijottamisen. Vuan taessii maestuva viina makijammalle kuin työt, Salme saarnasi. - Jos et malta olla kitisemättä niin lähe mänemään. Suatana tiällä ei luusereita kaevata.
- Sinnoot kova naenen, Salme. Sulla eijoo syväntä laenkaan.
- Sinäpä oot semmonen vetelys, että etana on jämäkämpi. Eikä tässä jouveta seorustelleen kesken työpäevää. Seponnii pittee joutua rantteelle hommiin. Nuojannu hommoo jo monta päevee.
- Kohtapa nuo on tehty. Oes tuo Jykä alakanna kaveriksi niin par päevee mänis.
- Älä kuule unta niä. Uurastahan sinä kun et muuhun tokene. Parempi seon tossun alla kuin taevasalla, Jyrki ivasi ja nousi seisomaan, vetäen taskustaan litteän lasipullon, jossa oli epämääräisennäköistä nestettä.
- Täällä et kyllä ala ryyppäämään. Paenu kartanolle, Salme kiljaisi.
- Olihan se onnenpotkasu, ku en tuommosseen pirttihirmuun sekkaantunna. Suakeli ku huutoo nuama punasena, vaekka tässä omasta pullosta ryyppeen.
- Saatanan sälli ku et ryyppee. Eikö mäne perille että tiällä ei luuserrii kaevata, Salme huusi ja sieppasi uunin päältä pojan kumisaappaan ja viskasi sen vasten Jyrkin naamaa.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ.---3.

OSA. 3.
- Suanko toevottee hyvvee päevee, vaekka onnii perkeleenmoenen rapula.
- Toevotappa itellesi, Salme kirahti. - Meillä oli jo meleko hyvä päevä, nyt taes männä piliveen.
- Elä Salme kehtoo turhoo impsuilla. Eikö paremminnii pitäs käskee kahaville. Vuokrasin pellot teille niin hassulla. Suatana kun vituttaaki helevetisti.
- Mikäpä tuo on suanna miehen ärreötyyn, Seppo kysyi.
- Mitä helevetin merkitystä tällä on. Parasta oesi vetästä naru kaolaan. Ei oo kettää, ei edes kaverija kun tuo Sepehi on akan mies.
- Mitteepä tuota itket. Ei kae se naru niin kallista ole. Loppuu kitinä. Yksi vaeva vähempänä, Salme sanoi.
- Hyvä kae se teillä on. On kaohijat tujet ja maijostahhii tulloo rahhoo. Mulla ei oo mittee.
- Ohan sulla vuokra pellosta. Luulis noilla yksinäinen immeinen evväässä pysyvän, Seppokin uskalsi sanoa.
-Vittu montakaa kossuva saa. Vittu tuli tehtyvä vikaratkasu. Rikkaat ponssarit käärii vaen lissee rahhoo entisten lisäksi.
- Nyt Jyrki piet kitasi kiini. Ite tyrkytit peltojasi. Kunnon vuokroo niistä suat. Sillonnii kun ne ei tuota. Älä turhoo ikise, Salme sanoi.
- Kyllä sinähi Salme oesit paremman pitännä kun oesit mullen tullu. Tuo Sepe onnii semmonen nysvääjä. Ei tohi lähtee ees ryyppeemään.
- Jos et malta olla immeisiksi, niin suattii lähtiä samantien. Minnen jaksa tuota sammoo virttä kuulla vuoskaosii, Salme tulistui.
- Vuan uatteleppa. Mulla oes ollunna rahhoo vaekka kuinka. Mersun oesin ostanna. Sepe on niin nuukahhii, että se venyttee kolikottii soekijaksi kuin vittu.
- Alappa pittee se leipäläpesi kiinni. Miäräsä se minähi jaksan tuommosta paskoo kuunnella. Istu perseellesi ja oo kuin miehet. Tae jos ei passoo niin suat sinä lähtiäkkii, Seppokin jo sanoi.
- Olokoon sitte, vuan natkuttoo se kun toesen nokan eistä...
Vuan sitäpä minä meinasinnii, jotta oesikko teillä antoo förskottii tämän vuuen vuokriin. Pitäs hakkoo evästä, vuan eijoo rahhoo. Kaekki on männy. Suatana kun niin vituttoo...
- Varohan puhheitasi. Lapsiahi tuossa on kuulemassa. Oppii ne kirroomaan vanahemmiltaanki, Salme varoitti.
- Anteeksi, hyvä rouva anteeks, minä luulin teitä paskapytyn vanteeks! Jyrki loruili kuin pikkupojat.
- Olet sinä kyllä melkoinen reppana. Olisit hoijellu lehemijäis ja tehny työsi, niin ei tarvihteisi nyt vinkua surkeotta.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ---2

OSA 2.
Seppo vilkaisi vielä Salmea. Istahti sitten kahvipöydän ääreen. Ahdistunut huokaus purkautui kuuluviin. Sitä peittääkseen Seppo huomioi lattialla leikkivän pari vuotiaan esikoisen:
- Mitteepä se Matti. Juokseppa tänne isän sylliin...
- Annappa poijan leikkii, kun on siihen uppoutunna. Siinä on pannussa kahavia. Kuajon jo kuppiinki. Kuaja siitä emättiisi.
- Niinpähän tuo pitänee. Vuan suattoo se alakaa kessee siitä värkkeemään... Kuhan saesi nuo kevätyöt piätökseen.
Seppo muutti puheenaihetta vaarattomampiin asioihin. Sillä kokemus oli osoitanut, että isä-Matin jääräpäisyys ja kiivas luonne oli periytynyt tyttärelle.
Jo Sepon äiti oli koulinnut pojan olemaan hiljaa, eikä ainakaan sanomaan vastakkaista mielipidettä. Vasta sitten kun suuttumus sai vallan Seppokin uskalsi korottaa äänensä.
Entisen Salmen huumoripuheet sitä vastoin olivat kuluneet aika vähiin. Kovin herkästi Salme ärsyyntyi jos asiat eivät menneet niinkuin hän halusi. Niinpä nytkin hän jatkoi Sepon "ohjelmointia", ottamatta Sepon ajatuksia huomioon.
- Sepä pittee siun jatkoo illasta päevee. Navettahommien jäläkiin ehit vielä par tuntii ruatoo. Huommissa päevänä suat ollakki lapsenvahtina. Minulla on aeka kampaajalle.
- Hyvä kampaoshan sinulla on. Mittee tuassii tuota räpeltee. Rahattii on niin tiukilla, suakeli velanlyhennyssii ja muorin hoetomaksu.
- Sinumpa tuo on äetees. Pittee minullahhii jotahi virkistystä löytee. Pentujen parkumista ei aena jaksa kuulla.
- Mäne jos kerran pittee. Minun pittee mennä sirkkelin iäreen.
- Tuon se vielä tänne paeskasi, Salme huudahti kun katsahti ikkunasta pihalle.
- Kah! Kukapa sieltä? Siementäjä aenahhii jo kävi.
- No, tämä varsinaenen siementäjä. Ja turkasen päessään. Ei suakeli tule tuaskaa tolokkuu, Salme sanoi kun askeleet kuuluivat jo porstuassa.
Seppokin istahti vielä tuolilleen ja odotti kuka tulija olisi. Eteisestä kuului möykettä ja kolinaa. Ovenripa taisi olla kattelussa.
Sitten kuului jo takeltelevaa kiroilua. Äänestä Seppo tunsi, että tulija oli naapurin Jyrki.
Viimein ovi avautui ja Jyrkin epäsiisti naama näkyi ovenraossa.
(jat.)

...ON SE ELÄMÄÄ. 1.

Palaamme samalle kylälle, muutaman vuoden kuluttua. Kylä elänyt muutosten kourissa, mutta Salme ja Seppo ovat sitkeää sorttia. eivät anna periksi vaikka kylä on muuttunut rikollisjengien temmellyskentäksi. Tästä se alkaa. Jännittäviä aamuja!
---------------------------------------------------------------------------------
OSA.1.
Keväinen auringonpaiste lämmitti Sepon poskea, kun hän sirkkelöi rankoja polttopuiksi. Mieleen tuli muutaman vuoden takainen tapahtumasarja ja sen jälkeinen aika.
Kylän asujamistot oli yhä vähentyneet. Kainokin oli lähtenyt kaupunkiin vähin äänin. Vanhimpia asukkaita oli osa kuollut, osa muuttanut kirkonkylään palvelutaloon.
Niemessä toki elämä jatkui. Pari tenavaakin oli yhteistyönä saatu aikaseksi. Niiden teossa, ainakin alkuunpanossa Seppo oli tasaveroinen kumppani.
Salmen ja Sepon avioliitto alkoi muistuttaa Martan ja Matin avioliittoa, osat vain oli vaihtuneet toisinpäin.
Salme oli räväkkä ja suorapuheinen emäntä. Hän hallitsi vahvalla otteella Niemen huushollin elämää.
Seppo ei juuri tohtinut kyseenalaistaa vaimon ajatuksia. Vaikka joskus kapina kyti Sepon lippiksen alla.
Toki Salme oli aikaansaapa ja riuska työhöntarttuja, mutta asiat tehtiin niin kuin Salme oli asian ajatellut.
Seppo hymähti mietteilleen ja vilkaisi tuvanikkunaa kohti. Tohtisiko tuota istahtaa. Selkään meinasi ottaa tämä savotta.
Mieleen tuli, että olisipa oikea klapinteko mylly. Homma tulisi valmiiksi karralla. Nyt pölkkyjen pieniminen kirveellä, merkitsi puiden toista käsittelyä.
Seppo napsautti sähkömoottorin sammuksiin ja istahti halkomispölkylle. Ilmassa oli kovasti kevään tuntua. Talitintti äänteli jossakin koristepensaissa, lienee ollut useampiakin.
Hän otti lakin päästään ja antoi auringon hyväillä jo kaljuuntumaan pyrkivää päälakea.
Silloin rämähti talon porstuan ovi auki ja Salme ilmestyi portaille.
- Tulloopa siältä kahaville! Jootilaana istuksii. Koko kevä männöö kelepo savotassa.
- Eipähä tässä sentää kevättöetä vielä...!
- Sepä pitäsihhii ehtiä muutahhii. Suakeli kun huaveilloo työnnii iäressä. Se pittee muunnii liikkuva ku tuppimulukun ja kelluttimijen.
- Miäräsähän tuota jaksoo. Navettatyöttii vie yksinnään meleko pitkään...
- Enkae minä voe märkijä penskoja keskennään heittee. En tiijä taetoo olla jo kolomassii tulossa. Jumalaota kun penikanteko- konneeksi tässä sortu. Kopekset pitäs heittee harakoelle, Salme juoksutti pahaamieltään Sepon kannettavaksi.
(jat.)

KUN SE PARASTA---118.

OSA.118.
- Ohan se ollunna hulinata. Vuan mehi on piästy yhteisurakassa alakuun. Eipään tuota tuommosta mylläkkätä kestäsi koko aekoo. Vuan nyt Salme lähetään. On kohta pimmee tuassii. Hyvvee yötä!
- Hyvvee yötä. Työ tuutta uamulla suoroo tänne, kun siellä Niemessä on se lomittaja, Matti varmisti.
- Niinpä varmaanni tullaan. Martta suakii nousta aekasin pannua porruuttaan, Salme heläytti.
***
Syksyinensää oli kolea, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen. Auton ikkunaan oli meinannut jo muodostua kuuraa. Pihavalo antoi pienen valoisan kehän ymparilleen, sen ulkopuolella alkoi sysipimeä musta maailma...
Seppo rapsutti tuulilasin puhtaaksi ja hyppäsi ratin taakse,
- Hitto kun olj kylymä ja pimijä kun ryssän helevetissä. Pitteeköhän aevan pistee voorti roekan nokkoon. Ei maha muuten uamulla inahtoo. Akku männy loppuun.
- Äkkijäpä tuon juosta ruapassoo uamulenkiksi par kilometrii. Tulloo samontien kuntoo hoijettuu.
Hiekka rapisi lokasuojissa kun Seppo kaasutteli kylätietä Niemen suuntaan. Vain muutamia valopisteitä näkyi tienvarressa kyyhöttävissä mökeissä. Laakson kohdalla oli sysisynkkä pimeys.
Seppo kaarratti Niemen pihaan.
- Mittee ihmettä navetassa vielä valottii. Onko se Raevo männy iltatarkille, Seppo sanoi ja sammutti auton moottorin.
Hän suikkasi suukon Salmelle ja sitten aukaisi auton oven. Kuulosteli hetken ja sanoi:
- Lypsykonneen moottori vielä pyörii täösillä. Jumaliste nyt ei maha assiit olla tolallaan. Onko se lähtennä kesken lypsyn litommaan. Jumaliste! On sitä liika herkkä uskommaan kaekkii kiertäjjii.
Juoksujalkaa he kiirehtivät navettaan. Heitä kohtasi tyrmistyttävä näky.
Kaksi miestä makasi navetankäytävällä verissään - kuolleinna.
Vähään aikaan heistä kumpikaan ei saanut sanaa suustaan. Neuvvottomina vain katselivat toisiaan. Salme viimein sai toimintatarmonsa takaisin.
- Voi hyvännen aika. Tähänkö sen pitihi johtoo. Se on kutsuttava polliisi tuassii hommiin. Lieneeköhän ne vielä tiällä?
- Eipähän nuo maha olla vuan suavat tulla sieltä kaapunnista, Seppo sanoi ja tarttui kännykkään.
---
Poliisille oli helppo tehtävä selvittää tapahtumien kulku. Kaikki oli selvää pässinlihaa.
Poliisit olikin sekoittaneet kylän elämää monta päivää. Nyt se saattoi arki taas palautua omiin rauhallisiin uomiinsa. L OPPU!
************************************************
Jos luit koko tarinan niin olisi kiva saada palautettal Jäikö jokin seikka arvailun varaaan? Mielenkiinnolla ootan!

KUN SE PARASTA---117.

OSA.117.
Rehustettuaan lehmät hän puhdisti navetan. Sen jälkeen hän kokosi lypsykoneen ja alkoi pestä ensimmäistä lehmää. Siinä kyykkyasennossa hän hätkähti, kun hänen näkökenttänsä äärilaidalle ilmestyi käsi joka piteli asetta. Pieni pistooli osoitti suoraan kohti.
Raivo käänsi katseensa tulijaan päin ja kalpeni. Hän tiesi loppunsa tulleen, sillä miehen, jonka naama oli mustan nokinen ja vaatteet kaiken moskan tahrimat oli täysin äärettömän vihan vallassa tai mies oli vahvasti humalassa. Mies läheni ja miehen silmissä oli tappajan katse.
- Kukas se sie mahat olla? mies mökelsi sekavasti.
Raivo oli noussut seisomaan ja hän oli todella peloissaan:
- Minä olemas lomittaja. Isäntä toinen talo...
- Rysssä suatana!
- Mina olemas Eesti poika. Mina heimoveli.
- Perkele sinä mun veljmies oo. Minä oon, kuule, Luakson Jaska ja ravvoon juoksurattoo loppusuoralla. Suatana vain niinpä oot sinähi. Nyt pannaan maksuun isän kärsimät sotakurjuuvet. Ryssä ei sua armova Luakson Jaskan tuomijoistuimessa.
- Minä en olemas ryssa, minä olemas rauhanmies.
- Tuomijo on jo lanketettu ja se pannaan käytäntöön nyt heti, Jaska sanoi ja asetta pitelevä käsi nousi osoittamaan Raivon sydäntä
***
Seppo ja Salme olivat hoitaneet Turakaisen lehmät ja olivat iltakahvilla Matin ja Martan kanssa. Leikkimielellä puhuttiin kaiken maailman asijoita. Viimein Salme sanoi.
- Miten se on Seppo, lähetäänkö myö kahtelleen mitenkä se meijän uus karijakko on hommelit hoijellu.Onko suanu aenuvaakaa lypsetyksi.
- Olj hiin tolokun näkönen poeka, että varmasti seon maijot tankissa. Vuan pittee se lähtee uneksiin, että jaksoo tuassii huommenna puurtoo. Jokopa ne polliisit lie lopettanna sen Jaskan kahtelun. Vae vieläkö ne väekkyy suurella porukalla yhen miehen jälissä.
- Taespa niistä osa jo häepyy kaapuntiin. Lieneekö sinne Kaenolle jiäny kortteerimiehiä. Siellähän se onnii hyvempi palavelu, Matti valisti.
- No, huomennapa sehhii näkkyy. Niihen Montejo on meijän pihalla, kun se Jyrki tyrkkäsi sen perrään ja taes männä pensat pihalle. Kaeppa hakkeevat poekkee, kun suavat aekaseksi.
- Ompahan se ollunna vilskettä viimepäevinä, vaen jospa se siitä raohottuu.
(jat)

KUN SE PARASTA---116.

OSA.116.
- Minä olemas Kainon sulhainen. Minä olemas siellä, tulemas poliisi, hyvin baljon poliisi. Mina olemas Eestipoikii, heimoveljii...Mulla ei lupa kunnossa. Minä karkuuseen akkunasta. Minulla nälgä ja vilu. Tulemas tänne...
Salme oli katsonut pyörein silmin outoa miestä. Pitkä parransänki antoi vaikutelman, että mies oli vähintäänkin vankikarkuri. Nyt Salme kuultuaan selostuksen heräsi toimintaan:
- Seppo, aletaanni syömään kerran kehoitellaan,
Eipähän tarvihe alakoo rustoomaan sapuskoo. Maestellaan millasta sapuskoo se serkkupoeka on rustanna.
- Onpahan tämä pikkasennii outo homma. Vuan eekae ennee mittee maha. Mistäpä se vieras, nyt siihe paeskattiin.
- Minä olemas kylmä metsa. Olemas nalga ja kovasti maamo igävä. Minä tulemas teijda piha ja paaddaa , menemas pirttiin. Tulla vaiga miga.
- Mitteepä sinä polliisia pelekeet, Salme sanoi ja lapioi lihasoppaa suuhunsa.
- Se olemas pidga juddu. Kaino minun heila ollud jo kauan.
Lihasoppa maistui jokaiselle. Raivo oli keittänyt sakean ja lihaisan keiton.
- Algamas te lepäämän. Menemäs navettaan Osaamas judut ollut lomittaja mones paigas. Loppumas työlupa. Minä jaada tanne olemas, Raivo yritti selittää.
- Jos tosijaanni ossoot hommat, niin mäne poekkee. Me lähettään Salmen kansak, kokoeleen tuljpalopaekalta Salmen lehmii iltalypsylle. Sinäkö tosiaan osovat hoetoo hommelit?
- Menemas vain. Olemas gogo iga ollut karjahoito.
- NO, tämä olihi hyvvee tuuria. Lähetään myö Salme Turakaeseen.Suahaan lehemät navettaan luajanpiältä. Sinäkö tosijaanni mahat pärijätä.
- Olemas baljon lomittaja. Olemas suured navedat. Ei hädiä midiä!
- Kun suat hommat hoejettuun nii asetu taloksi. Myö tullaan sittä kun suahaan Turakaesessa hoijettuu hommat.
---
Raivo Mäk ei tosiaan ollut noviisi lehmän hoidossa. Iloisesti vihellellen hän aloitti navetassa työt. Nyt näytti taas paremmalta. Vaikka väsymys tuntui painavan metsässä vietetyn vuorokauden jälkeen, niin varmaankin ensi yönä saisi levätä kunnolla lämpimässä. Mutta yö pimeässä metsässä pani vieläkin hytisemään.
(jat.)

KUN SE PARASTA---115.

OSA.115
- Surkijjaa seon minustahi. Suattoo olla kurija kuolema. Ee semmosta toevo. Pahalle mallille män tämän kylän elämä. Jyrkihi suattoo olla vaekka missä.
- Kyllä se Jykä on männy kottiisa. Seon äetinpoeka eise raaski järkyttee äetisä mielenraohoo.
- En tiijä mitä tästä elämästä mahtoo tulla. Kylällä hulluja aekamiespoekii ja vanahat lisäksi. Nuorii eijoo kettee. Myö ollaan nuorinta mallii, eikä mekkää olla eilisen tieren poekii.
- Ompahan se Kaeno!
- Niin ja Vieno! On poekamiehille ajankuluketta. Vuan mikäpä se siinä, tulloo tarpeesseen.
- Hih Vieno....eiköstä se ou jo kaheksankymmenen?
- Jos onnii niin soepanen pelj kuuluu olevan. Pimmeessä männöö aevan täyvestä.
- Oukko sinähhii käönnä noessa huorissa?
- Ehän sitä minä ou tohtinna isojenpoekijen leikkeihin. Jykä on kyllä joskus houkutellu.
- No, hyvä! Nyt sitte rynnistettään laettoon syötävvee ja sitte navettoon.
Salme nousi ne muutamat porrasaskelmat edeltä ja alkoi kopeloida avainta lukkoon, kun puhkesi jeesustelemaan:
- Perkee! Tiällä on joku käönnä. Suakel murtanna oven aok.
- Siinäpä eijoo pahemmin tarvinna rosvo olla. Jäe tuo sorkkaraotahi tuonon porraspieleen. Joku on halunna piästä lämpimään.
- Vain kukapa...? Oesi Jaska, niin ei aenakkaa oes palanna.
- Männään sisälle. Tokkopa siellä asseihen kanssa meitä vuotellaan.
Hiukan varovasti Seppo veti ovea auki. Tuntui selvästi lihasopan tuoksu. Kovin tuntui oudolta.
- Eekai se muori ou karannu sieltä Huimalasta? Mitä myö sittä tehhään?
- Mitteepä, jos on tervehtynnä niin tervetulloo toevotettaan. Tohitaanko männä?
- Eikae siitä muuten sua selevee.
Seppo raotti ovea ja huomasi aivan oudon miehen istumassa pöydän ääressä lusikoimassa soppaa suuhunsa. Hänen kasvonsa kirkastuu valoisaan hymyyn,huomatessaan tulijat ja suu sanoo:
- Tere tere! Minä olemas Raivo Mäk. Minä tulemas sisälle. Ei pahat mielessä. Kulma on ja baljon poliisi. Nälkä tulemas. Tulla syömään, keitto kyllä riittää.
- Mittee kummoo! Mistäpä out poekessa. En tajua miksi meille murtaut? Seppo ihmetteli.
(jat.)

KUN SE PARASTA...114.

OSA.114.
Kumarainen oli juomassa Salmen keittämää kahvia, kun kapula kilisi.
- Tuon saatanan sen sais heittee lepikkoon. Eijoo ies kahavinjuonti raohoo, Kumarainen sanoi. - Mikä se nytten siellä munnii hiertee. Eikö suatanna oma piä neuvvo mittee sitä pittee..? Aena pittee kysellä.
- Kilikki vaen kyselöö mitäpä mahettannee tehä näellä huumeila. Mitä nuita mahtannoo olla muutama kilo. Se Raevo lähti niin votakalla, että evväät unehtu Kaenon kuapin piälle.
- Elä helevettijä. Jospa liennöö sokerria?
- Ei ollunna sokuria. Minä hyppysellisen maeston, niin het alako Tikannii poeka näättee naorettavalta räkättirastaalta ja olj muutenni kuin oes pilivissä leijunna.
- Mitä! Virka-aekana huumaavija aeneita. Nyt taes kärähtee Kilikin munat!
- Kyllä ne Viirrolla paremminnii ovat tulessa. Tuolla Kaenon kanssa suorohommissa.
- Mitteepä minä teijän pölijäkkeihen kansa tekisin. Kaek männöö päen persettä. Porukassa eijoo muuta järkipolliisia ku Pökijö, niin ja tietenki minä.
- Voephan tuo olla niinnii, vuan mitäpä me huumeille. Männäänkö kavulle kaopitteen. Mahtas loheta melekonen potti. Vae mitä myö tehhään.
- Raohotuttaan ja otetaan raohallisesti. Tiällä on suatu tuljpalo sammutettua. Tiällä kahavia juuaan ja tullaan sen jäläkiin kahtommaan sitä alastitanssijjaa. Mihinpä muuten se ambulanssi liennä mennä hujeltoo. Oesko se Jaska pitännä tilata itelleen kyyvin Niuvvanniemmeen.
- Eehän ny tokkiisa! Meijän Viirtoonhan ne kävj ampulanssi akat hookuttelemassa mukkaasa, vuan eipään se lähtennä.
- Lähe teijän kansak! Hulluksi tässä tulloo jo vähemmästäe. Ettäkö työ sua selevempijärkistä siihen kapullaan?
- Eipään tässä ou ku Tikanpoeka ja seon vielähi enämpi heilahtanna. Näellä evväellä seon ny pomon tultava toemmeen. Taekka laettoo se Pökijö tänne.
- Eipään se Pökijö jouva. Meillä ku ei harrasteta aevovientii. Seon suurten poekaen puuhoo.
- Suakel tässä oo aekoo vatuloeha turhantaotta. Tulleeko se vae ei tuu, se ite suurherra?
- Kuhan tässä nämä kahavit...
---
Salme ja Seppo ajelivat taas Niemeen päin. Tunnelma oli hiukan ankea ja kumpikin mietti omijaan, kunnes Seppo katkaisi hiljaisuuden.
- Mitempähän lienöö käännä sille nuapurin miehelle? Ei tuolle niin kovvoo kohtaluva soesi, että oes palanna reten elävältä.
((jat.)

KUN SE PARASTA...113.

OSA.113.
- Ollaan köyhänä kaverrii, vaen kun rikastuttaan kohta, niin tiet eroovat. Ei sekkää niin mukavata ou, Tikka suri.
- Näkkyypähän! Joko sullon visijo valamiina. Joko aokasen. Vaen voe saatana, tämmön lukossa, jottae arvokasta siellä on.
- Eipään tuo pankinovenlukko ou, tuon ny aokassee hyvinnii heleposti, Tikka julisti.
- Sinäpä seot lukkoekspertti, sen kun viännällät aaki.
- Ku eijoo millä viännältäs. Vuan ohan mulla tämä monitoemivempaen, suattoo vaekka leikata salakun aaki.
- Kahohhan sinä kun kohta köyhyys karkoo kun kuppa töölösta. Saatana kohta ei olla köyhijä. Mahtuuko tänne milijuuna?
- Tok vaekka kaksi suurina seteleinä. Siellä Kaenohhii tuassii alakoo piästä kliimaksiin, se meijän pittee pittää jo kiirettä.
Ennen ku tulevat javolle. Se voe Kaeno vaatii koko salakun itelleen.
- Ei tämä niinkää heleppo homma ou. Vuan jos siellä on sittehhii pommi? Se voep tehä pahhoo jäläkii. On ne heimovelijet niin raakoo porukkoo.
- Anna pallaa. Kerrampa seon kuoltava, yhtä lysti -- lähtee illasta taekka uamusta.
- Jos out niin piättännä. Nyt se alako saoma ratketa.Tohikko kahtua? Kohta sallaisuus palijastuu. Se mahtoo olla makija elämä eissä tae sitte kuolema, Tikka tuumi ja nitkutti kalullaan nahkaa joka oli yllättävän sitkeää.
- Sepä kohta Viirto ryntee osinkoja perriin, ekkö nää saa vaohtija siihen hommaan.
- Elähän hättääs kuole, kun et piännä ou paskaas tukehtunna.
- Näätäppä kun minä riuhallan, niin ruppee Lyyti kirijottaan, vaekka eijoes osotettakkaa.
- Kuhan tuassii uhoot. Kuule Kilikki sinnoot meleko kova kehuva rellestään, etkä sua palijo mittee aekoon, Tikka alkoi jankuttaa kun Kilikki otti salkun haltuunsa.
- Ei saatana. Ny pittee kyllä soetaltaa Kumaraeselle. Tiällä on salakku täönnä heroiinijä, vae mitä se on. Huumetta kumminki.
Suattashan siitä suaha hyvättii rahat jos alakas kaoppoomaan, Vuan huumekaoppijaeksi me ei aleta, Kilikki sanoi ja otti kapulan käteensä.
- Halojata! Onko se ite Iso? ...Jaa, myö ollaan yhä tiällä Kaenon mökillä ja ponkattiin täältä salakullinen huumeita. Oesikko se Raevo ruahanna Suomen markkinoelle......Kilo tolokulla. En minä tiijä, kahotaan sitte.
(jat.)

KUN SE PARASTA---112.

OSA.112.
- Tulukoon vaekka kaksi, kuhan häevyttä, Viirto sanoi ja käänsi naisille selkänsä ja alkoi muhinoimaan Kainon kanssa.
---
Samaan aikaan kammarissa Tikka ja Kilikki olivat saaneet kaapin kammettua paikaltaan. Kaapin ja seinän raosta paljastui joku ikivanha salkku. Kilikki otti salkun ja kokeili sen painavuutta.
- Eipään tiällä hirveen paenavia paperreita ou. Ei oo aenakkaa ministerin salakku.
- Mittee helevettii se ministeri oes salakkusa tänne tuonna, Tikka pöljänä kyseli.
- Tumpio! Seoli vitsi. Niinkö sulla mahtoo olla Kaenon tavara mielessä, että järkihi seisoo?
- Uo vaet ja aakase se salakku. Hei siinähän on nimihi. Raivo Tonimäe. Suakel seon kuumoo kammoo. Oesikkoon siellä huumeita?
- Emmä tiiä , en ou huumekoera, Kilikki sanoi ja nuuski salkkua.
- Suotta tuota arvellemmaan. Aokase se! Vuan jos se onnii Pommi? Tikittääkö se?
Kilikki nosti salkun korvalleen ja kuunteli joka puolelta.
- Ei kuulunna mittee. Mie aokasen, sittepä tuon näkköö. Käö kato mitä se nuorpar tekköö. Salloo!Etteivät tuu avajaessii häerihteen.
Tikka meni varovasti ovelle ja näki Viirron syventyneen puolestaan suustasuuhun menetelmään. Tikka huokasi mielessään ja myönsi hävinneensä kilpailun ja palasi Kilikin luo.
- No?
- Silleepä nuo kiimoosa eslämmitti tuassii. Meillon kotva aekoo tutkija mitä salakku on syönnä.
- Vuan jospa siellä on rahhoo. Mittee me tehhään jos äkkirikastuttaan? Se voep männä järki jos on salakku täönnä rahhoo?Uatteleppa jos oesi viissatassii roema nippu niin se mahtasi alakoo kummasti piässä tutajammaan, Kilikki pohti.
- Köyhänä se pittee miettijä mille rikkaana alakaa. Ei aenakkaa polliisiksi. Suakel kun kaek sylykkee piälle ja hullut ampuiloo huvikseen, niin ku mehtän elävee. Ensiksiki kun rikastuttaan niin ajetaan ensin piäkaapuntiin ja siellä Tallinna laevaan ja Eestiin huoriin, Tikalla oli ohjelma valmis.
- Sitte suat männä yksin. Minnen huorista välitä. Suanna sitä lajia jo tarpeeksi. Vuan suattaspa sen ostoo jonki loestoaoton. Sitte palakkaesi kuskin ja takapenkilla polttelisi sikarrii ja kahteleisi kun köyhijä vituttoo, kun pittee ruatoo niska limassa, Kilikki haaveili.
(jat.)

KUN SE PARASTA---111

OSA.111.
Ambulanssi tuli torvet volisten oven eteen ja kaksi naista tuli paarien kanssa sisälle.
- Mitteepä sitä tiällä. Polliiseja on enemmän kuin laki sallii. Ja naesija vaen yksi. Eijoo tuaskaa tasa-arvo totteotunna, vemakon näköinen kipusisko sanoi.
- Nytte onnii tas pelj jos Viirtohhii laskettaan. Kaeno koettoo sitä elevyttee. Pittäeskö meijännii, Tikka oli kauniimman naisen kimpussa.
- Mittee helekuttija se pojankloppi yrittee sannoo. Mäne joutuin kottiisi kasvammaan, kipusisko huitasi Tikan tieltään.
- Tämä taetoopi olla kuollu, ei se imuta yhtee, Kaino sanoi ja kyynel vieri hän poskellansa.
- Enkä ou, akat tuassii pannee eholle. Pikkusen tuossa päekkärit vetasin. Jäep yöunet vähhiin, Viirto sanoi ja pomppasi pystyyn.
Kaino kiljaisi sydämenpohjasta, että Tikka katseli jo pakoreittiä.
- Männöö tämä homma kyllä nyt jo lekkeripeliksi. Kohta ei tiiä kuka ellee ja kuka on kuollu, Kilikki ihmetteli ja asteli ovelle päin. - Turhoo me tiällä väekyttään. Lähetään hittoon täältä. Tikanpoeka kumminki? Kilikki sanoi.
- Entäs se kuapin tausta. Sepä jäe tutkimatta.
- Ai persana! Se paketti. Nyt akat hittoon, että hommista jotakin tulisi. Viirrolla ei oo hättee. Suaottoo olla entistä viisaampi, kun sae pikku kollaoksen.
- Kyllä konstaapeli on vietävä tarkkailtavaksi. Suattoo olla pahaki vamma. Miksi konsta on muuten munasillaan.
- Meilloli niin mukavata, vuan kun kuumoo vettä...Kaino yritti selvittää.
- Joo Teevettä keitettiin ja roiskahti Viirron housulle, olihan housut poes suatava, etteivät kopekset mäne pilalle, Kilikki nopeasti selitti.
- Meinovaako naisia heikottee, kun miehisen kommeuvven näkköö, Viirto yritti kääntää asian edukseen.
- Tuollassii nysiä ny ei kehtovas näöttee ku pimijässä, jos sillonkaan, toinen hoitsu sanoi.
Nopeasti Viirto kiskaisi housunsa ylös ja tiuskaisi:
- Mänkee jo muuuvalle suurempii kahtelleen, minä en teijän kyytiin tuu.
- Kyllä minä suan pahemmattii vammat hoijettuu, Kaino kujersi ja kiehnäytyi Viirron kylkeen.
- Tästäpä sitten tullooki sakkomaksu turhasta hällyytyksestä.
(jat.)

KUN SE PARASTA---110.

OSA.110.
Polisit ryntäsivät rinnan ovelle ja näkivät kun Viirto oli rysänpäällä ilmituumassa.Kaino kiljui suuressa hekumassa ja Viirto urakoi tosimielellä.
- No, voihan suakel. Siin olliik oekija pukki tussunvartijana. Herkijä helevetissä Viirto, taekka teen ilimotuksen virkavirheestä, Tikka kateelisena ilmoitti. - Virka-aekana ei sua naottija maallisia riemuja.
Mutta Viirto oli kuin soipa metso, ei kuullut ei nähnyt.
-Mittee me nuille tehhään? Tikka tinkasi Kilikiltä. Enempää harkitsematta, otti kuumalta hellalta kiehumassa olevaa teevettä sisältävän kattilan ja roiskautti siitä Viirron paljaille pakaroille.
Viirto karjaisi kuin raivo härkä ja potalsi pystyyn. Hän tarrautui palaneisiin pakaroihinsa. Paljain käsin hän yritti lievittää punaiseksi kihahtaneita pakaroitaan.
Kilikki näki kylmää vettä täynnä olevan sangon ja viskasi sisällön puoliksi Viirron pakaroille, puolet Kainon intiimeihin paikkoihin, jotka myös olivat saaneet polttavat terveiset.
- Perkele Tikanpoika, nyt sinä sen viimmesen temppusi mänit tekemään. Suatana minä tapan sinut, Viirto karjaisi ja hyökkäsi Tikan kimppuun. Tikka säntäsi kamarin puolelle ja Viirto housut nilkoissa perään, mutta kompastui housuihinsa ja kaatua rojahti pitkinpituuttaan. Viirto iski pahan-näköisesti otsansa kamarin ovenkulmaan ja Viirron taju sammui.
Kilikki ryntäsi koittamaan Viirron pulssia.
- Kuolko se siihen paekkoon, Kaino surkeili ja veti mekkoa päällensä
- Aenae sillon taju kankaalla. Ampulanssii tässä pittee hällyyttää. Jo suakel on vaekija virkatehtävä. Luuloo että piäsee täältä tylyjen immeisten kylältä, niin aena sattuu jottae outoo. Suakeli minä taijan lähtee muihe hommiin. Pahasti se Viirto iski piäsä.
Kaino oli asettunut kontilleen Viirron pään kohdalle ja alkoi antaumuksella pussata Viirtoa.
- Mittee helevettii sinä tiet? Eikö äly anna tietoo että seon tajuton uhri, Kilikki sanoi.
- Miepä tiijän että suusta suuhun elevytettään.
- Siinäpä elevyttele. Minä lähen tupakille. Missä se Möröhi lienee?
- Sepä män Kumaraesen kyytiin. Aekovat tulla takasi. Suap nähä minä vuonna, Tikka sanoi, joka oli tullut kamarin ovelle ihmettelemään tapahtunutta.
(jat.)

KUN SE PARASTA---109.

OSA-109.
Samaan aikaan Kainon mökille jääneet kolme poliisia olivat hätää kärsimässä kuin Kaino estottomasti esitteli sulojaan.
- Eekö sittoo polliisissa naesen vastusta. Jo pittee ollahhii mitätöntä sakkii. Tuo poijan rehevanahhii terentej niin ku parempihhii naesenkuataja, vaen paskanmarijoo. Puutteeseen tässä suap surkastuu.
Viirto, porukan vanhimpana yritti saada Kainon käyttäytymään nimensä mukaisesti, mutta Kainolla oli hauskaa ja hän nautti täysillä kun poliisit kävi kuumana.
Kumaraisen lähdettyä Viirto oli määrännyt Kilikin ja Tikan tutkimaan kamarin. Pojat menivät vastenmielisesti kamariin, mutta pitivät tarkoin silmällä, ettei Viirto tee mitään välistävetoja.
Tikka kierteli kamarissa, noituen hukkaanmenevää tilaisuutta. Kaino näytti juuri siltä kuin hän paloiltana sen kuvitellut.
Mikä autuus olisi lillua noiden muhkeiden muotojen välissä. Tikka vilkasi välillä tupaan aivan pakonomaisesti. Saipahan edes silmät nauttia Kainon runsaista muodoista.
Kilikki puuhasi suuren lipaston kimpussa. Hän oli löytänyt jotain mielenkiintoista lipaston takaa, jota yritti kurkottaa käteensä. Mutta vain sormet ylettyi kohteeseensa.
- Tikka tulehhan sinä voemmamies nostaltaan tuota lipastoo. Suattoo olla, että siellon kokonaenen nippu niitä johtolankoja.
- Tässei palijo jouvva keskyttyyn epäolennaeseen kun on naestahhii tarijolla. Ettäkö työ jo ala lähtee tuon Viirron kansak? Myö kyllä tullaan Kaenon kanssa hyvinnii juttuun.
- Elä nyt hulluja huasta. Suakel sinähän hukut tuommosseen mustaan aokkoon. On sillä poijalla luulot itestään. Vuan alappa tulla, vaen pitteekö alakoo komentoo?
- Jos tämän kerran. Vaen elä pie tapanasi mulla hommijasi teittää, Tikka sanoi ja alkoi nostaa lipastoa erilleen seinästä.
Mutta sepä oliki helpompi sanoa kuin siirtää.
Lipasto oli jostakin syystä naulattu seinään kiinni. Siinä ei auttanut voima eikä kiroukset.Lipasto pysyi tukevasti paikallaan.
- No ohan se helvettiä jos ei yksi kuappi hievaha, Tikka sanoi ja yritti vieläkin. Naama punaisena ja hikivaluen Tikka telmusi kohteen kimpussa. Vain se oli siinä ja pysyi.
Poliisit olivat uppoutuneet niin lipaston vahtimiseen, että havahtuivat Kainon kirkkaaseen kiljaissuun.
(jat.)

KUN SE PARASTA---108.

OSA.108.
- Pomo hei! Tuolla on se nuorpari. Ne nuo reten tietee mihin vanahat ovat männeet. Käönkö ja kysäsen? Pökiö sanoi.
- Männään yhessä, suunnitellaan mille aletaan, Kumarainen sanoi ja lähestyi Seppoa ja Salmea. - Hyvvee päevee! Tiällä on tapahtunna ikävvii asijoeta. Mitenkä se tälleen
- Eipähän tämä naarata. Kuhan ei kukkaa oes jiännä tulen ruuaksi. Onneksi isä ja äetee ovat liäkärissä. Minä varovasti jo Matille ilimotin. Vuan eipä se Matti ollunna moksiskaa. Tuumi vuan jotta rahalla suap vaekka minkälaesija navetoeta ja sano olevan täösarvovakkuutus.
- Sittepä se onnii assiit kohillaan. Käsitelläkö työ tulta uamulla navetalla. Vuan mistä tuo lienöö alakusa suanna, Kumarainen kysyi.
- Minusta se tuntuu, jotta tuolla Sepolla sitä mahtoopi ollahhii vähä asijjaa, Salme sanoi.
- Niin tuota, miten sen nyt sanosi. Uamusella kun heinii hain lehemille. Niin laussa olj tuo nuapurj...?
- Niin, anteeks vaan, mutta mikä nuapur. Rimpiläenenkö.
- Eikääku tuo Luakson Jaska. Tuo joka poltti talosa. Sehän tuo rukkolj jotta jos saes polliisia olla piilossa, päevän ajan. Empä minä uatellu sen pitemmälle, vaekka polliisillehan seos pitännä ilimottoo, vuan uattelin jotta teilleki siitä tulloo vuan turhoo vaevoo. Niinpä lupasin , jotta makkoel poekkee. En edes Salmelle siitä sanonu. Perkele!
- Siinäp onnii tullunna melekomoenen rikos tehtyy. Vuan on se niinnii, että paha on nuapurriiaan pistee käpälälaotaan. Vuan se pittee nyt kattoo tarkoon kuhan tulet sammuu onko se Luakso polttanna vielä ihtesäkkii. Eipä viijä tätä tarinoo tämän pitemmälle. Jos se hulluksi tullu on polttanna ihtesä, niin omahan on valinta.
- Mitteepä minun pittee tässä assiissa touhuta. Mahoton ereöshän mulle tulj, Seppo surkeili.
- Oesihan tuo aevannii viärin jos hyväntekijjää rankastassiin. Unneotettaan koko juttu. Elä sitte huastoo kellenkää. Pitekee työ assii omana tietona. Ja en minä usko että se Luakso on ihtijjään polttanna. Se nuilla sekasi männeillä onnii oma varijeluksesa, vae mikä se lienöö.
- Kiitosta vuan herra komissarijo. Helepotti kummasti, kun me Salmen kansa aijotaan ellee tämä mualimanlaeta lakijen ja asetusten mukkaan, Seppo nöyränä sanoi.
- Minunnii puolesta kiitoksija. Minä pyyvän komisarijota kahaville tästä hyvästä. Ei tässä ennee polliisija tarvita vähhään aekaan, Salme sanoi ja lähti menemään sisälle, Kumarainen ja Seppo perässä.
(jat.)

KUN SE PARASTA---107.

OSA.107.
- Mittee sinä sannoet? Ettäkö sinä pelloot minun selekäni takana. Pittee panna harkintoon se meijän naemisasija. Nyt kuitennii sammutteen tuljpalloo. Tae eipä taija olla siinä palijo perimistä. Voe mun lehemäraukkoja.
- Minä pyyvän anteeksi, oekeen rukkoelen! Hyvvee minä olin tekevinnäen, vuan aevannii se män persiilleen koko homma. Jaksatko sie antoo anteeksi. Tämmönen ei tuu toestummaan.
- Tiijän minä, ettet ilikeöttäs. Kae sen näen pit männä. Vaen nyt Turakaeseen.
---
Palokunnan saapuessa paikalle koko heinäladon puoleinen pää navettarakennuksesta oli tulimerenä. Sementistä valetun navettaosan ollessa vielä ennallaan, mutta vesikatolla tuli eteni jo uhkaavasti navetankin päälle.
Palokunnanmiehistä osa hyökkäsi navettaan, Päästellen lehmät irti kytkyeistään ja ajelivat lehmät syksyiseen ulkoilmaan. Onneksi lehmillä oli hyvässä muistissa kesä ja laitumet ja ne poistui navetasta tuttua reittiä, vaikka voimakkaana tuntuva savunhaju sai ne rauhattomaksi.
Siihen hätään Seppo ja Salmekin ehtivät palopaikalle ja ohjasivat lehmät tuttuun aitaukseen.
Paloautoja oli tullut naapuripitäjistä lisää palopaikalle. Ripeän toiminnan ansioista he pääsivät äkkiä tulen herroiksi.
Navettaosa säilyi täysin palolta, vain lato-osa ja siellä olleet heinät ja muut rehut oli menetetty.
Palavista heinistä savunmuodostus oli vieläkin kova, mutta ilmiliekkejä ei näkynyt.
Komisario Kumarainenkin oli Pökiön ja Mörön kanssa ehättänyt palopaikalle. Muut poliisit olivat jääneet Kainon mökille sevittämään Raivon katoamista ja etsimään mahdollisia Raivon tavaroita. Ainoastaan konstaapelit Pökiö ja Mörö seurasi herraansa, valmiina palvelemaan, kysymättä, huumorimielellä.
- Mitteepä se pomo arvelloo, mistä tämä palo on suanunna alakusa?
- Kipinästähän se suurihi tulj syttyy. Vuan empä ossoo arvella, mistä tässä on kyse. Se meijän pittee alakaa tutkimistoemenpitteet. Missäpä tuo lienöö isäntä? Kumarainen uteli muutamalta kylän mieheltä.
- Jaa isäntä! Eipään sitä tässä talossa ou ollunna ikkää isäntee, on vuan Turakaesen Matti.
- Olokootpa mikä onkaa, vuan missä mahtanee olla?
- Luoja sen Matin reissut tiennee. Aotollahan tuo on mahtanna lähtee, ku ei näö pihalla. Oeskoon männy kirkolle?
(jat.)

KUN SE PARASTA---106

OSA.106.
- Mitäpä tuolta silimä ottoo?
- Paskanmarijoo! Huone onnii tyhyjä kun ruumihin perse. Sen pajennu akkunasta ties minnekä. Seon oven sitonna tuppivyöllä kiinni ja paenunu mäjellen.
Kilikki katseli pellon takana näkyvää metsäreunaa, mutta sekin oli aivan tyhjä.
- Se pittee männä sanomaan Kumaraiselle että vuara on ohitte. Vuan mittee suatannoo. Tuassiisa tuolla jokuhi paekka savuvaa. Onko se Raevo raevostunna ja pistaltännä metän palamaan. Ee kyllä tästä hommelista tuu tolokkuu. Nyt joo kuulluu tuassiisa paloaoton iän. Eekae se Turakaesen navetta ou liekeissä. Passoo juur niille seutuville, Tikka arvio.
- Enpä tällä syönnillä usko semmossii. Eipään siellä maha olla kettee ies kotona. Matti aeko muijaasa lähtee käöttään liäkärissä ja nuor par män Niemeen navetoemaan. Nopijasti pittee lähtijä sannoon Kumaraeselle mittee on tapahtunna, Kilikki sanoi.
---
- Seppo ja Salme olivat saaneet Sepon lehmät hoidettua. Salme oli keittänyt sisällä kahvit ja nuoripari istuutui kahvia nauttimaan. Salme katseli hymyillen Sepon kasvoja ja suikkasi pusun poskelle:
- Vuan kyllä se onnii mukavata, että viimmeinnii piästiin yhteisen taepalleen alakuun. Mikäs meijän onkaa talloo asustee, kun on niitä kaksittain. Sitä minnoon koko uamun uatellu, että kelleppä sinä huastot siellä meijän heinlaussa?
- Eipään tuolla kettee. Yksikseni huastelin hyvästä mielestä.
- Mistäpä se tälle niin hyvä miel on pukanna? Salme kiusoitteli.
- Onpahan vuan pukanna, Seppo nauroi. Hän sattui vilkaisemaan ikkunasta ulos ja näki sankan savupatsaan nousevan Turakaisen navetan tienoilla.
- Ee jumaliste! Jaska saatana. Seon tuohanna niihen kessujesa kansa...
- Mittee se ny? Salme sanoi ja katsoi Sepon katsomaan suuntaan. - Ei Herra Jumala, meijän navetta on tulessa. Mittee sinä Jaskasta?
- Täötyy tunnustoo. Jaskan kansa minä huaston laussa uamulla. Se kinusi suaha olla polliisilta piilossa. Ehän minä ruahtinna kieltee. Voi suatanna kuitennii. Sinullekkii kielti huastamasta ja minä pölijäke uskoen. Uattelin että ohan tuolla Jaskalla ollunna niin vaekijjaa.
Salme kuunteli silmät pyöreinä Sepon tunnustusta. Hän ei jaksanu uskoa todeksi, että tuleva puoliso valehtelee päin naamaa.
(jat.)