Minun sieluni tunteita riopottelee,
tuo kummallinen nainen.
Hän välillä minun omani on,
väliin toisiin taipuvainen.
Minun syömmeni kohta hän hulluksi saa,
epätoivoon vaivun, mua pelottaa.
-
Usein haaveilen ja unelmoin,
jos hänet aivan omaksi saisin.
Aina hänen kanssaan olisin,
kaiken muun silloin unohtaisin.
Hän veisi minut kauas pilvien taa,
satumaahan, jossa vain onnen saa.
-
Olen haaveissain onneni kukkuloilla,
kuljen Satumaan tuoksuvaan lehtoon.
Siellä yhdessä voisimme nukahtaa.
tuulten lempeitten tuutimaan kehtoon.
Ehkä siellä viimeinkin selville saan,
rakastaako hän minua ollenkaan.
-
Mutta totuus on karu, yhä arvailen,
milloin nainen kokonaan karkaa.
Kummallinen nainen koettelee,
sydäntäin haavoittuvaista , arkaa.
Mikä totta on , mikä valhetta vain,
sitä pohdin, mielessäni minä ain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti