- Muistatko sinä eletyn
päivän kauniin, onnellisen,
jolloin kukkivat kesäiset
kukat kauniit kaikenlaiset.
Lähdimme käsi kädessä
elontietä kulkemahan.
Haaveilimme ja olimme
silloin onnesta sekaisin.
Kului vuodet ja menivät
tiemme kauas toisistansa.
Polut vaikeiksi tulivat,
takkuiseksi taivallukset.
-
- Tunteet viileni tuliset,
kohta vinkui hyiset viimat.
Rakkaus kauaksi katosi,
vieraannuttiin toisistamme
Vaikka kumpikin yritti,
liekin pienen elvytellä.
Yhä kauemmas pakenit,
viinasta hait lohdutusta.
-
Yksin vuoteella makasin,
kovin tuntui vaikealta.
Tässäkö minun eloni?
Jäinkö ilman onneani?
Mitä annoit sä minulle?
Ahdistusta , murhemieltä!
Kolme lasta ja lisäksi
sielun raastoit rinnastani.
-
- Minä lämpöä halusin,
rakkautta, tunteitakin!
Nyt tienhaarassa haparoin,
mietin vielä lakkaamatta.
Omaan suuntaanko menisin?
Vaiko vielä katsastaisin
mihin liittomme menisi?
Mitä toisi huomispäivä?
Mitä lapsille evääksi?
Vihaa, kaunaa, katkeruutta!
Aivan yksinkö surisin,
murhemiellä taivaltaisin,
lopun matkaani olisin,
unohdettu hyljeksitty.
Jos näin jatkan niin menetän
elämäni, ainoani.
Vanki vahvemman olisin,
vihan häkkiin teljettynä..
Elää tahtoisin minäkin,
tehdä itse päätökseni.
Olen uhrannut eloni
aina muita palvellessa.
Lähden tielleni vapaana,
ahdista ei velvoitukset.
Ehkä kohtalo varannut,
rakkauden aivan uuden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti