AIKAVÄRKIN VARMISTELIN,
väännin viisarin vinohon.
Panin päälle suunnistimen.
Painoin nappia nätisti,
pylpyrääkin pyorittelin.
Kiisin tuolla pilven päällä,
lisää vauhtia keräsin.
Vinhemmin ja vauhdikkaammin
kiersin palloa kerältä.
Vuodet vieri vierustalla,
ajat ankeat ohitin,
kunnes saavuin taipaleella
noille seuduille hyville,
Kalevalan kankahille.
Jarrut lentoa rajoitti,
päättyi taival vaivalloinen.
Maahan ratsuni rajasin,
suitset solmin sutjakasti,
niputin narut napakat.
Päästin ratsun laitumelle,
humman harmajan kedolle.
Itse katsoin kartanolle,
Väinölän pitkille pihoille.
Kyllä kauniita olivat
Väinölässä rustaukset.
Oli vainiot komeat,
komeammat honkametsät.
Tuota katselin ilolla,
katselin ja kummastelin.
Nousin tuosta jo pihalle,
kohottelin kartanolle.
Koira katseli kopista,
luskutteli leukojansa.
Jopa haukahti hutale,
loiruhäntä murmahteli.
Tuoko turmana minulle,
pienoiselle poikaselle?
Ovi kirskuen kolahti,
uksi vahva vingahteli
miehen tullessa talosta,
poistuessa pirtistänsä .
Vakain keinuvin askelin
kepin kanssa kopsutteli,
kunnes luokseni pysähtyi.
Katsoi silmin sikkaraisin
kauan katsoi ja kysyvi:
- Kuka lienet miehiäsi ?
Mikä maaton mierolainen?
Mitä etsinet avuton,
miksi kuljet rauhatonna?
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti