OTTI VÄINÖ KUKKAKIMPUN,
puskat tuuheat kätehen
haisteli, ja sommitteli
kukat kauniisti kokohon
taivutteli latvuksia
lehti hankoja puristi.
Lausui loitsun lempeämmän
taian tepsivän lorusi
tarun keksi kelvollisen
runot pitkätkin pakisi
nousi tuoksu taivaallinen
tuli häilyvä hämärä.
Valkeana usva leijui,
sumu sankea levisi
täytti penkit Väinön pirtin.
pirtin jyhkeän sisälle,
kuului jostain soitto vieno
sävel tulvahti tupahan.
Seisoin siinä tietämättä
mikä meininki menossa
nipistelin itseäni
olenko vieläkin unessa
vaiko jatkuu ihmellinen
uni Väinölän tuvassa.
Tunsin tuskan pinnassani
sormet vahvat kaulallani,
aistin tuoksutkin tuhannet
kuulin Väinön voivotukset
loitsut tuikean tuliset
tarpeelliset taika keinot.
Koetin nostaa jalkojani
notkautella nilkkojani
mutta paikallaan pysyivät
niin kuin kiinni liimattuna.
Hätä tuosta jo tulevi
tuska nousee tunnostani
jäänenkö tupaan iäksi
täälläkö on kohtaloni?
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti