MARI -122.

Mari tiesi, että oli pakko mennä katsomaan. Häntä voitaisiin syyttää heitteillejätöstä tai vaikka mistä jos Paavo kuolisi.Hän puisteli Karia käsivarresta. Vihdoin Kari avasi silmänsä:
- Mitä nyt? Nukutaan, en jaksa! Kari sanoi.
- Herää nyt on hätä. Paavo soitti että on vaunun kohdalla ajanut humalassa siihen isoon kiveen joka on siinä tienvieressä. Takertunut kiinni.
- Voi lempo! Sinne on pakko mennä. Miksi sinulla känny auki?
- En lainkaan muistanut. Toisaalta jos piti ollakin? Kari nyt on kiire.
- Nopeasti he pukivat päällensä ja meloivat lautalla taas salmen yli. Kiirehtien juoksujalkaa vaunua kohti. Jo etäältä he näki kiiltävän auton kyljellään Marin vaunun kohdalla tienlaidassa.
- Katoavaa on mainen mammona, pääsi Marilta kuin vahingossa heidän
lähestyessään onnettomuuspaikkaa. Paavon ylpeydenaihe, hohtava Mersu oli
kuin kasa avaruusromua singonneena siihen pellonlaitaan.
Mari keräsi voimia hengittäen syvään, mutta Kari toiminnan miehenä ja
monet tapaturmapaikat entuudestaan kohdanneena kiirehti ohjaamon luo.
Hän kiskaisi ovenjäännökset tieltään ja kumartui ajajan puoleen, joka
oli aivan tiedottomassa tilassa. Mari ei saattanut mennä lähemmäksi. Hän
ei voinut! Hänelle riitti vain vilkaisu. Paavon kesäpuku oli yltä päältä
veressä.
- Soita kiireesti hätäkeskukseen! kehotti Kari.
- Mutta Paavohan…
- Hemmetti! Nyt on tosi kysymyksessä, jätkä on kuolemassa käsiin! Äkkiä
nyt!!!
Aivan kuin joku olisi antanut sähköllä virtaa Marin raajoihin, Mari
tempaisi kännykän esille ja näppäili numerot sormet vapisten ja ääneen
toistaen.

Pitkältä tuntuvan ajan perästä tienpiennar kuhisi tehokkaita ihmisiä.
Paavo irrotettiin romuttuneesta autosta apuvälineitä avuksi käyttäen.
Hänet kannettiin paareilla ambulanssiin. Pian se ampaisi matkaan
hälytysvalojen välkehtiessä. Poliisit tutkailivat paikkaa ja kuvailivat
muistiinpanoihinsa onnettomuuden kulkua. Marille ja Karille esitettiin
muutamia kysymyksiä.