MARI -134.

Pian naiset juttelivat vilkkaasti kahvikupposten ääressä. Ikkunasta
leyhytteli suvituoksuinen tuulenhenkäys, joka kohotteli valkoista
pitsiverhoa.
Mari kertoi Mirjalle, kuinka Lily oli yksinkertaisesti päättänyt ottaa
Paavon, mammonaa unohtamatta.
- Pahalta näyttää, Paavo saattaa olla aivan helposti poimittavissa,
totesi Mirja päätään hitaasti puistellen.
- Sitä minäkin pelkään. Paavo saattaa tuntea itsensä imarrelluksi Lilyn
suomasta huomiosta. On se sen verran lapsellinen… ja Lilyhän osaa
konstit …!
- Pahinta on, jos Lily viskaa Paavon hetken päästä kuin vanhan käsineen.
Se murtaisi Paavon pikku sydämen lopullisesti…
- Mutta eihän me pystytä mitenkään holhoamaan Paavoa vuorokaudet
ympäriinsä, ettei Lily pääse tekemään pahojaan! huokasi Mari
toivottomana.
- Milloin mies pääsee sairaalasta? uteli Mirja.
- Huomenna jo! Ei ne siellä turhia makuuttele. Vaan tarviihan se kotona
avustajaa alkuun ainakin.
- Hei… Jotain on tehtävissä… edes vähän kapuloita rattaisiin… SÄ oot se
avustaja! Mä tunnen sosiaalitoimistosta yhen Pirjon… koetetaan edes, jos
saatais homma jotenkin junailtua… myhäili Mirja silmää iskien.

Paavo oli yllättynyt yhtäkkisestä suosiostaan. Tyytyväisenä myhäillen
hän kulki kyynärsauvojen varassa sairaalan käytävää pitkin kahden naisen
välissä. Vähän häntä oli jäänyt harmittamaan Lilyn tuoma vaikuttava
kukkakimppu, jonka Mirja väkivaltaisesti oli survonut sairaalan
roskakoriin. Mutta vaaleanpunainen pehmopossu keikkui saparo väristen
Marin kainalossa ja oli matkalla kotiin, kuten hänkin.
Lily tuli ruusunkukallinen hameenhelma hulmuten heitä vastaan sairaalan
pihamaalla. Ilmeestä näkyi jo kauas tulisina sinkoilevat kysymysmerkit.
- Mitä hemmetti te teette? kajahti Lilyn ääni kimakkana.
- Ollaan menossa kotiin, totesi Paavo murahdellen onnellisena. Hänen
päässään hieman kohisi hänen muistellessaan Lilyn käsien jännittävää
vaellusta peiton alla. Liittyisipä Lily joukkoon, toivoi Paavo salaa.