Apaattisena yömajan vuoteella,
mies väsynyt makoilee.
Mielessänsä elämänvaiheitaan,
kyynelsilmin hän kertailee.
Jotku muistot tuntuvat vaikeilta niin,
että hengitys vaihtuu huokauksiin.
-
Oltiin nuoria silloin kun rakastuttiin,
tahdottiin toisilleen hyvää antaa.
Ja elämäntaakkaa niin raskasta,
yhdessä aiottiin aina kantaa.
Mutta toisin kävikin huomasin sen,
sinä olitkin tehokas uranainen.
--
Vaikka halusin koti-iltoja ,
halusin lämpöä , rakkautta.
Mutta sinä rakastitkin vai,
mua velvollisuuden kautta.
Sulle tärkeintä oli oma ura vaan,
ei perheelämä jaksanut kiinnostaa.
--
Niin monet kerrat yksin kotona,
mä lasten kanssa aikaani vietin.
Sen muistan kun viinaa naukkaillen,
meidän elämän kulkua mietin.
Näin sen ei pitänyt mennä ollenkaan,
että vain lapsenkaitsia olla saan.
-
Minä huomasin sen kun rakasteltiin,
sinä kait jotain kokousta elit.
Kun halusin sinulta rakkautta vaan,
kummastuen sinä ihmettelit.:
-Joka yö olet saanut kun halunnut oot
sentään kohtuus siinäkin vallitkoot.
-
Yhä enemmän olit poissa vain,
mulle viina vain lämpöä antoi.
Ja talouskin alkoi ahdistaa,
vaikeuksia eteemme kantoi..
Sinä kuitenkin minua moitit vaan,
syitä et sinä miettinyt ollenkaan.
--
Kun en yksinäisyyttäni jaksanut,
viinaa otin vain yhä lisää.
Oli lapsetkin isoiksi kasvaneet,
eivät tarvinneet enää isää.
Yhä vähemmän sinua kotona näin,
eroa aloit vaatia yllättäin.
-
Sinä nyt siellä hyvässä virassa,
olet unhoittanut täysin minut.
Minä yhäti sinua rakastan.
yhä tahtoisin omistaa sinut.
Mutta tiedän minun loppuni lähenee,
johonkin roskalaatikkoon sammunee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti