Miten lienee mahdollista,
liekö totta lainkaa,
kavereilta kummallista
mitä kuulla sainkaan,
että poikasetkin
pyrkivät jo miehenikään,
eipä tässä maailmassa
pysyväistä mikään.
Kyllä se tuo aika vierii,
vuosirenkaat karttuu,
mistähän tuo harmajakin
hiuksihin tarttuu,
ei se lainkaan paha väri
hopea jos hohtaa,
pahempia asioita
elämässä kohtaa.
Tässä paalupaikalla
on hyvä seisahtaa,
ottaa uutta kurssia
ja suuntaa parempaa.
Mittarissa jäljellä
kai lukemia lienee,
aivan uusiin sekkailuihin
sinut varmaan vienee.
Onnea siis sankarille
ruusut vielä mukaan,
Aika kulkee kulkuaan,
se eipä seisahtukaan.
Aikansa täällä olla saamme
siitä nautitaan,
ei huomisia murehtia
tarvi ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti