Sivut

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

LOMA--18.


Tosin Tuomolla oli vain yksi rivi, pelkkiä ykkösiä. Ja tämmöinen pitkäykkönen oli Tuomolle antanut täysosuman. Eihän se voitto niin iso ollut, muutama satanen, mutta Tuomo on urheilumiehiä. Hänen mielestä ei ole tärkeintä voiton suuruus , vaan voitto, konstilla millä hyvänsä!
Tuomo huomasi ajatustensa lähteneen harhaileen maallisiin asioihin, mutta heräsi todellisuuteen karmealla tavalla. Kopin numero 13 ovi oli auki, ja sinne Tuomo potkaistiin,kahden rautoitetun venäläisen saappaan voimalla.
Tuomo lennähti bitumilattialle rähmälleen josta hän voihkien kääntyi selälleen. Sitä Tuomon ei olisi pitänyt tehdä. Heti kun Tuomo oli selällään , hän näki kun miliisit , toinen toisella puolen, alkoivat kopeloida sepalustaan, ja kusivat Tuomoraukkaa silmään. Sitten ne poistuivat räkäisesti nauraen kopperosta käytävään. Sähähtäen vielä lähtiessä:- Kypsy siellä, vähän aikaa.
Kun ovi sulkeutui Tuomo hierusteli enimmät kuset silmistään, ja katseli ympärilleen. Hän huomasi kopissa kaksi kerrossänkyä, joissa kolmessa petissä makoili uteliaan , mutta julmannäköinen mies. Tuomo nousi istualleen , pudisteli päätään ,ja kysyi häkeltyneenä:
---Missä olen ? toverit sanokaa! Tuomo tiesi että venäjällä pitää aina käyttää toverinimitystä. Herroitella ei saa. Tulee matka saunan taa, tai ainakin montun reunalle.
Yhteen ääneen miehet sanoivat, julmalla äänellä, vain yhden sanan:- KUSESSA.
Tuomo oli kova karpaasi eikä hätkähdä toverien sanoista. Hän sanoikin, vieläpä vitsiä tavoitellen:
- Kyllähän minä sen tiedän, tai paremminkin haistan, mutta mikä on paikka ,missä olen.?
- Tää onkii Pietarin henkrikollistenvankilan koppi. Montako sie sälli oot pistänt lihoiks.?Punapartainen mies sanoo Karjalanmurteella. Nousten istumaan yläpetille. Sitten Punapartainen mies jatkaa: -Kovinhaa sie ootkii äkäse näköne sälli, siul on varmaankii pahat mieles? Mitähää sie lient tehnykkään?
Tuomo on aivan pihalla, vaikka onkin kopissa. Hän katsoo vuoronperään jokaista, sellissä olijaa. Pikkuhiljaa Tuomoa alkaa hirvittää millaiseen seuraan on eksynyt. Hän alkaa tarkkailla muutoksia itsessään, sillä Tuomo tietää , että seura tekee kaltaisekseen. Pahimman mahdollisuuden välttääkseen hän kysyy vastakysymyksen punapartaiseltamieheltä:

Ei kommentteja: