Niin tummana kuusikko kohoaa,
tuuli tuskaansa oksissa huokaa.
Se haluaa meille kuiskuttaa,
että anteeksi hänelle suokaa
kun en ennemmin kevättä tuonutkaan,
niin pitkään jouduitte odottamaan.
Vielä kinokset korkeat odottaa ,
sulattavaa kevätsäätä.
Mutta joka puolella näkyy vain
niin paljon lunta ja jäätä.
Miksi ei tuulet lämpimät vieläkään
eivät luoksemme tänne ylläkään.
Me seisomme korvessa kuunnellen,
kuinka kuuset humisten kuiskaa.
Ne kertovat meille: ett´oottakaa,
pian meillekin kesä taas saa.
Sitten aurinko kaiken uudistaa,
eloon puhkeaa jälleen metsä ja maa.
Minä kahmaisen sinut kainaloon,
ja puristan rintaani vasten.
Siinä yhdessä hiljaa kuunnellaan,
siks´tänne tulimme vartavasten.
Ilta ympärillämme pimenee,
tuuli hiljalleen kuolee pois.
Me aistimme mielessään, kumpikin,
kuin juhlaa tää hetki ois.
On jo myöhäinen ilta kun viimeinkin,
me lähdemme metsästä tuolta.
On taivaalla tähtiä valtoinaan
teerten kukerrus kuuluu suolta.
Nyt tiedämme että sittekin,
kesä varmasti vielä saapuu.
Ja tuulet leppeät, lempeät,
aivan kohta luoksemme joutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti