Ensiksi oli siis hakeuduttava asutuille seuduille ja sitten mietittävä kuinka pitkä matka oli kotia. Sen enempää aikailematta ,hän hyppäsi pystyyn , ja eikun menoksi.Meno oli edelleen huimaa ja "himohäss" vaikutti vielä täydellä teholla. Mutta äkkiä yö alkoi jälleen laskeutua maisemaan, koska taivas oli pilvien peitossa, pimeys aivan valahti metsään ja Tuomo tunsi pimeyden painon hartioillaan.
Mutta kuten tiedämme , Tuomo ei vähistä lannistu, hän terästi katseensa äärimmilleen ja näki metsää puilta. Juoksut on juostu tällä erää, sillä Tuomo uskollisena aviomiehenä, ei harrastanut yöjuoksua. Puulta puulle edeten, niin kuin intiaani, hän aaveenlailla kiiruhti eteenpäin. Hänen nivusiaan painoi polttavana naisenkaipuu, mutta mistä tähän hätään naista voisi saada? Tuomo harmitteli , että näppyläsormikkaatkin oli jääneet puvuntaskuun. .. Mutta jämäkkänä miehenä Tuomo ei antanut epäolennaisen häirita olennaista, vaan uppoutui päivän.....korjaan, yön esille tuomiin ogelmiin. Pimeydestä huolimatta
Tuomo saapui metsänreunaan. Äitelä kalanhaju tuli hänen sieraimiinsa jostakin. Tuomo hymyili leveästi (onneksi hän on jo pois metsästä) onko piina viimein loppunut? Hän lähti pimeydessä kulkemaan, nenänsä ohjaamana kohti kalanhajua. Käsillään haroen hän etenee, yhä lähemmäksi tuoksun lähdettä. Kalanhaju oli jo niin voimakas, että Tuomo tuli siihen tulokseen, että kiimainen joukko naisia, olivat juuri häntä odottamassa.
Himohäs oli tehnyt tehtävänsä. Luonto kovana Tuomo kiihdytti askeliaan. Hän unohti yöjuoksun moraalittomuuden ja lisäsi vaan vautia. Mutta kävi niin kuin arvata saattaa? Kun kaikki oli lähellä huippua tulee romahdus!. Niin kävi Tuomollekkin. Kalanhaju sai Tuomon hulluksi! Hän ölähteli ja nauroi hulluna,mutta kuin leikaten nauru katkesi!
Tuomo törmäsi jonkin hirsirakennuksenseinään. Hän löi päänsä pahanlaisesti rakennuksennurkasta törröttävään hirrenpätkään. Tuomo keikahti nurin ja otti lukua.
Olosuhteisiin katsoen Tuomo uinahtikin suhteellisen pitkään. Aurinko loi ensi säteitään kun Tuomo raotteli silmiään. Valtava sinertävä kuhmu oli siinä kohden, missä ennen oli Tuomon otsa.
Tuomo voihkaisi harmista ja kivusta, mutta viettelevä kalanhaju sai hänet , uusiin ennentuntemattomiin tunnekuohuihin. -jat-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti