AITTA

Näen maalaistalon pihamaan,
joka kerran ennen loistossaan,
Henki vilkasta touhua, elämää
nyt en yhtäkään ihmistä siellä nää.
'
Vanha aitta nurkin lahonnein,
säänpieksemin hirsin haljennein.
Seissyt pihapiirissä paikallaan,
vuosisatoja nyt jo kallellaan.
'
On myrskyt repineet katon sen,
tuuliviiri aivan ruosteinen.
Enää tuulien mukaan se käänny ei
myrsky kauan sitten jo pyrstön vei.
'
Vanhan aitan ovi repsottaa
siitä lunta sisään tuiskuttaa.
On sisällä laarit lahonneet
ja lattiat alas vajonneet.
'
Punamaalit on seinistä häipyneet
vuorilaudat valkoiset särkyneet.
Eikö vanha huoltoa kaipaakkaan,
sitä mielessäni jään pohtimaan.
'
Aitta vanha muistelee vaieten
noita päiviä menneitten aikojen.
Takaisin eivät palaa milloinkaan
aikanaan painuu kaikki unholaan.