VENE

On venhe tuo virtaa seilannut,
vuosikausia vakaasti aivan.
Vaikka pieni se on niin kuitenkin,
sama tehtävä sillä, kuin laivan.
Päästä suurelle selälle, toive sen on,
mutt´hyökyaalloissa onko se turvaton?


Keula pystyssä venho koettikin,
virran pienen aalloissa näyttää.
Kyllä tarpeen tullessa pienikin,
suuremman aluksen paikan täyttää.
Teki mieli sen ulapalle niin,
että vaipui se useinkin unelmiin.


Siellä suurella selällä näyttäisin,
kuinka voin suuret aallot voittaa.
Kyllä pienikin aalloissa etenee,
kun virheittä seilata koittaa.
Hyökyaaltokaan ei mua kaataa voi,
näin venhe tuo niin pieni unelmoi.


Oli kiinnitysköysi tuo katkennut,
venhe lähtikin kohden merta.
Koskaan ennen merta ei nähnyt lain,
tämä ensimmäinen on kerta.
Keula pystyssä kuitenkin eteenpäin,
haave sen on täyttynyt yllättäin.


Valtameri on kuitenkin armoton,
kohta aallot lyö laidan yli.
Vielä muutama kerta ja odottaa
sitä rauhaisa meren syli.
Vaikka pinnalla meren myrskyää,
pinnanalla on rauhaa syvempää.


Vene pieni tuo tiesi sisällään,
on viimein täyttyneet haaveet,
Valtamerelle pääsi hän viimeinkin,
täyttyi kaikki unelmat, toiveet.
Päämääränsä viimein kun saavuttaa,
kukaan ei voisi toivoa parempaa?