Oli enkeli lähtenyt juhlimaan,
niin valkeina siipensä hohti.
Sydän pamppaillen hiljaa lähestyi,
tuota huvipaikkaa kohti.
Kultaiset oli kiharat valtoimenaan,
sädekehä loisteli kutreissaan.
Iloisena enkeli tanssien vaan
iloansa muillekin jakoi.
Paholainen mustassa turkissaan,
jo pirun keinoja tummia takoi.
Puki itsensä hienoihin vaatteisiin,
hohtavaiseen silkkiin ja samettiin.
Paholainen tanssiin jo kumarsi,
kovin komealta näytti hän aivan.
Sarvet tarkkaan oli se piilottanut,
nähnyt siinä on suuren vaivan.
Enkeliä hän palvoi ja liehakoi,
tämä vastustaa sitä ei kauan voi.
Oli enkelin siivet hohtavat,
alkaneet käydä tummemmaksi.
Sädekehä, kirkaan hohtava,
muuttunut oli rumemmaksi.
Mutta enkelinsilmät ne loistivat,
kuin taivaalla tähdet tuikkivat.
Paholainen vain yhä tanssitti,
enkeliä niin ahkerasti.
Ei enkeli tiennyt ollenkaan,
että katuisi katkerasti.
Hän huomasi vain miehen uljaan niin,
vaipui täysin hän onnenunelmiin.
Kotimatkalla sitten paholainen,
sen oikean karvansa näytti.
Lokaan polki hän valkean enkelin,
riettaasti häntä hyväkseen käytti.
Sammui loiste kirkkaitten silmien,
ilo pois valui kyynelin, nyyhkien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti