Pian riippuivat Jaskan housut narulla, joka
oli pingotettu kahden koivun välille. Mänty- suopan tuoksua oli ilmassa. Tuulenvire heilautteli housuja hiljalleen, ja Jaska katseli niitä tovin haikeana. Ellin ankara katse välähti mielessä.
- Alahan Kitulainen, tulla sieltä pirttiin! komensi Reeta.
Tottelevaisesti Jaska kiipesi tupaan vievät neljä lahovikaista lankkuaskelmaa.
Tupa oli melko sekaisin. Mattojakaan ei ollut lattialla. Huonekalut olivat vanhoja, pahoin liitoksistaan irtautuneita sekä huonossa maalissa. Muutama pölkkykin toimi istuimena.
Sanomalehtikasoja lojui penkillä ja pöydällä. Vaaterytkyjä oli suuri kasa sängynpäällä.
- Istuhan perseellesi, ettei ilma mene piloille, Jalmari örähti. Jospa se Reeta rakentaa jotakin iltapalaa, kun jaksetaan odottaa.
Jaska ajoi tiehensä kiikkustuolissa makoilevan lihavan ja laiskan kollikissan.
Sitten valtasi tuolin vuorostaan ja istahti siihen. Koittaen paidanhelmalla suojella perhekalleuksiaan, joita Reetan silmä vilkuili.
Alkuun Jaskaa housuttomuus hiukan haittasi, varsinkin ajatus siitä, että sattuisi joutumaan yllätetyksi jos veri löytäisi tiensä...
Jaska tiesi liiankin hyvin, kuinka herkästi leviävää sellainen puhe olisi laatujaan. Pian siitä puhuttaisiin pitäjän rajojen takanakin.
Mutta keskustelun edetessä Jaska rentoutui, eikä muistanutkaan enää pelätä yhtä paljon.
Jaska ajatteli, että Tonttisilla vierailisi kovinkaan usein ketään kyläläisiä. Paikka oli niin syrjässä ja Tonttisten maine viinankokkeina oli karsinut vierailijat, pimeänputelin noutajiksi. Joskus kotitarpeiksi keitellä.
Illanmittaan käytiin läpi menneiden vuosikymmenien takaiset yhdessä koetut koettelemukset. Niitä Jaskalla ja Jalmarilla oli tapana kertailla.
Reeta oli kuullut nuo jutut jo niin moneen kertaan, että olisi varmaan voinut osallistua niillä, vaikka "Tuplaan tai Kuittiin."
Yhteistä taivalta oli tallusteltu jo kansakouluajoilta lähtien. Yhdessä nyt muisteltiin elämän puutteellisuutta, mutta toisaalta sen rikkauttakin.
Olihan ollut varsin mukavaa käydä yhteisissä työkohteissa. Tietöissä ja mitä nyt sattui sekatöitä löytymään. Siihen aikaan ei tunnettu päivärahoja. Työhönhän sitä piti rientää, vaikka palkkakin oli melko mitätön. Eikä auttanut valita töitä.
Vähitellen puhe kääntyi asumiseen ja mukavuuksiin:
- Ei ne äiti, eikä isäkään, posliinihyyssyköistä edes uneksineet, vaan kummastipa tiensä kulkivat. Käsivarsipaskan rykäisivät mättäänkoloon. Eipä saastuttanut vesiä eikä siitä tarvinnut sen kummempaa polemiikkia käydä. Vai mitenpä lie ollut, Jaska sanoi sekä korjaili paidanhelmaa pallien ympärillä.
(jat.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti