- Mitä? Mistäs sinä olet sitä saanut? Jaska alkoi tulla uteliaaksi ja samalla hän muisteli, milloin viimeksi oli hörppyäkään viinoja maistellut. Siitä oli kauan!
Jalmari nousi sohvalta ja tuli pullo ojossa Jaskaa kohden rallatellen: " Shain shulta hne kukkashet toukokuun..."
Jaskaa alkoi naurattaa, näky oli niin irvokas ja ankarassa ristiriidassa, hempeän laulun kanssa. Jaska tarttui kuin tarttuikin hänelle tarjottuun pulloon. Aikansa hän koitti tavailla pullon etikettiä, mutta kun huomasi
sen liian vaikeaselkoiseksi, nosti pullonsuun huulilleen ja siemaisi polttavaa ainetta aimo annoksen.
- Pontikkaa perhana? Mistäs sait?
- A-arvaappas? E-eikö oolekin to-tolkun ai- netta?
- Ainakin on potkua. Ja kirkasta on. Et kai sinä ole alkanut Alkon kanssa kilpailemaan?
- Een niin ki-kilpaileen, vaan o-omaan kä-käyttöön tushjauthin. E-enkö o-olekin ko-kova sälli. Reeta pa-pani u-ulkoruokinthaan, vaan mikhäs thässä. Ruok-haa ei tharijonnut ja on-heksi jhuomat mhinulla onkhi ittellä. Ota-han Jaska, Elliä kharussha oot khuithenki?
- No sanasotaa oli aamusella. Ellille iskenyt hienostelukuume. Posliiniin pitäisi saada pyllistää. Ja suihkut ja mitä lie muuta sille pitäisi hommata. Ja rahat ovat kattelussa muutenkin.
- Shinä Jaskha, et oshaa käsithellä naista. Shille pithää antaa joshus löyshiä, pienhissä asihoissa varshinkin. Shitten isoissa asioissha pitää olla tiukka, Jallu selosti kokemuksen rintaäänellä.
- Nuo teoriat ei tepsi meidän Elliin... Jos ei sen tahtoon taivu, niin sepä paneekin itse toimeksi ja sitten siinä vasta rahaa palaa.
- Va-an o-ota-han, Jallu tyrkytti Jaskalle puolillaan olevaa pulloa.
- Sama kai se on! Hyväähän tuo tuntuu tekevän. Helkutti, tässä ei ole vuosikausiin saanut kunnon ainetta. Ja unohtuu harminaiheet.
Jaska keikautti pullon huulilleen. Silloin kolahti mökin ovi ja pieni, paksu, peikkopojan näköinen muori ilmestyi portaille.
Aurinko paistoi muorille silmiin, joten hän ei huomannut ukkoja. Muori lyllersi lyhyillä jaloillaan mökin nurkalle ja kahmaisi helmansa ylös ja soinnukas sihinä kuului, kun muori helpotti paineita.
- Katsohan kun sadekuuro kulki. Taisipa olla vain paikalliskuuro ja sataa nahkataivaasta, Jaska sanoi.
- Kitulainenko se siellä? En huomannutkaan. Päivää!
- Joo, päivä on! Komea onkin. Tässä Jallun kanssa alettiin pikkuisen maistelemaan isännän keitoksia.
- Paskat ne ole Jallun tekosia. Tuo pökkiö osaa edes vettä keittää. Minähän se turautin, kun tuo valtion viina on niin rahoja kysyvää. Se isäukko aikoinaan opetti minulle salaiset viinankeiton niksit... Voi että niitä on vietetty, isän kanssa, tuhannet yöt korpikuusien oksien alla. Nehän poliisit siihen aikaan oikein vainosivat viinankeittäjiä.
(jat.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti