TAHRITTU ENKELI.
-
Oli enkeli lähtenyt juhlimaan,
niin valkeina siipensä hohti.
Sydän pamppaillen hiljaa lähestyi,
tuota huvipaikkaa kohti.
Kultaiset oli kiharat valtoimenaan,
sädekehä loisteli kutreissaan.
-
Iloisena enkeli tanssien vaan
iloansa muillekin jakoi.
Paholainen mustassa turkissaan,
jo pirun keinoja tummia takoi.
Puki itsensä hienoihin vaatteisiin,
hohtavaiseen silkkiin ja samettiin.
-
Paholainen tanssiin jo kumarsi,
kovin komealta näytti hän aivan.
Sarvet tarkkaan oli se piilottanut,
nähnyt siinä on suuren vaivan.
Enkeliä hän palvoi ja liehakoi,
tämä vastustaa sitä ei kauan voi.
-
Oli enkelin siivet hohtavat,
alkaneet käydä tummemmaksi.
Sädekehä, kirkaan hohtava,
muuttunut oli rumemmaksi.
Mutta enkelinsilmät ne loistivat,
kuin taivaalla tähdet tuikkivat.
-
Paholainen vain yhä tanssitti,
enkeliä niin ahkerasti.
Ei enkeli tiennyt ollenkaan,
että katuisi katkerasti.
Hän huomasi vain miehen uljaan niin,
vaipui täysin hän onnenunelmiin.
-
Kotimatkalla sitten paholainen,
sen oikean karvansa näytti.
Lokaan polki hän valkean enkelin,
riettaasti häntä hyväkseen käytti.
Sammui loiste kirkkaitten silmien,
ilo pois valui kyynelin, nyyhkien.
-
Oiva Pennanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti