- Tietäähän tuon, ei katso Herra suopein silmin joka synnissä elää. Mitä kaupungin pimuja Paavokin pitänyt. Nyt on tullut maksun aika.
- Kalle, nyt lähet kyllä menemään, tai sinut lähetetään, Joke sanoi lähestyen Kallea.
Pientä juoksun nytkää Kalle lähti menemään tietä kohti.
Paavolla alkoi väri palata kasvoihin. Hän silmäsi ympärilleen Mirjan huomattuaan hän sanoi:
- Minä haluan Marin luo. Sama noille taloille ja tavaroille. Seon tärkeää että Mari on kunnossa. Lähdetään katsomaan kuinka hän voi.
Palomiehet olivat työskennelleet kuumuudessa lakkaamatta. Äkkiä kuutuu huuto:
- Tänne äkkiä vettä. Täällä on liekkejä. Pian pian!
- Kuka sammutti pumpun, äkkiä käyntiin. Tuli pääsee taas vallan päälle!Palopäällikkö huusi hätääntyneenä.
- Milloin nämä värkit kunnossa olisi. Ei lähde käyntiin vaikka kuinka nykii. Tuokaa äkkiä toinen pumppu!. Pumpun luona oleva mies huusi.
'''
Kummastuen itsekin ajatuksiaan Paavoa ei pumpun vaihdon viiveet eikä
tulen hallitsematon leimahdus saanut pois suunniltaan. Talo oli
kuitenkin todella vanha ja peruskorjauksesta huolimatta se kaipasi
kipeästi uutta korjaamista. Ainut mikä viivähti hetkisen Paavon mielessä
oli ne lukuisat muistorikkaat esineet ja tavarat, mitkä nokiset seinät
yhä kätkivät sisäänsä. Saataisiinko palo hallintaan, että edes jotain
säästyisi? Hän käännähti kannoillaan, avasi aitan oven ja katosi sisään.
Aitassa oli hänen todellinen aarteensa.
Ainoasta pienestä ikkunasta heikosti siivilöityvä valo jätti aitan melko
hämäräksi. Aitan paksut hirsiseinät eristi sen pihan meteliltä. Huoneen
perällä sijaitsevassa tukevarakenteisessa puusängyssä, harmaan huovan
alla lepäsi Mari. Hänen hengityksensä oli tasaista. Paavo käveli aivan
vuoteen viereen ja katsoi hellästi naista, sisukasta Maria, jonka
punehtuneissa poskipäissä näkyi nokisia tahroja.
Paavon sydäntä kouristi. Hän ei kestänyt ajatellakaan, että Marille
olisi sattunut jotain. Juuri nyt, kun elämä oli vihdoin tarjonnut
hänelle elämisen tarkoitusta ja sisältöä jokaiselle päivälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti