SULAA !
Kuljin yksin, missään en nähnyt kajastusta.
Rintaani kahlitsi vuosikymmenien tuska.
Ajattelin, tässäkö se oli?
Äkkiä, valonsäde hipaisi,
minun mannerjäätikön reunaa.
Luulin, se on vain yksi eksynyt,
harhateille lähtenyt,
sammumaan tuomittu
säde , joka on vain unta.
Ihme tapahtui!
Uusia säteitä alkoi lämmittää rintaani.
Huomasin, en olekkaan vielä-
ikiroutaa.
Rakkautesi lämpö sulattaa sen,
minkä hyiset viimat
ovat jäädyttäneet.
Onnellisena tunnen
aivankuin kevätaurinko,
sulattaa kinokset.
Samoin sinun tunteesi
saa minut tuntemaan,
riemullista ja hyvälle tuntuvaa,
kasvun alkua.
Toivon että yöpakkanen
ei kaada vihoittavaa orasta.
-Oiva Pennanen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti