Kello lähenteli puoltayötä kun ajoin keskikaupungille. Rinnassa jyskytti vieläkin kiihkeä tilanne autoliikkeen pihalla.
Taas kerran tuli mieleen, kuinka veitsenterällä ja jännitystäyteisesti elämäni kulki.
Mutta hei! Se oli elämää josta tykkäsin, Ei minusta ollut kokopäiväisien konttorietsivien ylistettyyn joukkoon. Niiden jotka ajatuksenvoimalla ratkaisi mutkaisimmatkin rikokset.
Toki minulla oli terävä äly. Käytinkin sitä säästelemättä, mutta haasteelliset tilanteet olivat ammattini suola ja mausteet.
Ajoin Borani ravintolan parkkiin. Tarkotukseni oli, että heitän huurteisen hetulaan ja samalla tsekkaan joko Rotta on tehnyt pesänsä pysyvästi kaupungin ykköspaikkaan.
***
Aika vilkas yönelämä oli meneillään. Istuin autossa. Katselin joka puolelle. Kokemuksesta olin oppinut olemaan tähän aikaan varovainen.
Silmiini sattui tutun näköinen hahmo pubin edustalla. Ei voi olla totta. Entisen kaverin olemuksesta, poliisikoulusta, olin varma.
Muistutti gorillaa... Pitkät kädet ja pitkä selkä. Jalat sen sijaan olivat lyhyempää mallia. Naama nyt oli hiukan apinasta poikkeava.
Iiro Muonio oli tosin melkoinen voimanpesä, mutta toivottoman hidas. Liikkeissään varsinkin. Eikä järjenjuoksukaan ollut vilkkaimpia, mutta sehän ei ole poliisikoulutuksen este.
- Mitä Iiro! Tervehdin miestä.
- Kyttä perkele! Ole hiljaa, Iiro sähähti.
- No? Mikä on? Olethan sinä Iiro.
- En tunnista sitä nimeä, hän kuiskasi. Oon Timo Mylläri, Iiro kuiskasi ja vilkaisi ympä-rilleen.
- Täh! Olin aivan metsässä.
- Sano vain Timppa. Kerron joskus. Tavataan sitten kahdestaan. Nyt ei tunneta toisiamme.
- OK. Missä?
- Tiedän toimistosi. Tulen huomenillalla... On vapaa ilta.
- Tämä selvä. Olen paikalla.
Työnnyin sisälle pubiin. Olikin karaokeilta tai jotain, koska joku yritti nuotin vierestä sanella jotain typerää lemmenluritusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti