Käsi hamusi luuria pöydältä. Mutta silloinpa kolahti ulko-ovi ja komisario Kiimala tuli sisälle.
Tervehtimättä hän tapansa mukaan, kiroillen alkoi höpöttää.
- Kyttä perkele! Onkos firma mennyt konkussiin kun pitää asemalla norkolla.
- Kuka on tämä mies? Hän ei poistu asemalta vaikka olen kehottanut, neito keuhkosi Kiimalalle.
Ojensin käteni naiselle, se tarttui siihen.
- Kyttä! Herkko Kyttä. Viranomaisten armosta yksityisetsivä.
- Minä olen nuorempi konstaapeli Pollari... Anteeksi kun en tuntenut.
- Kyttä on aivan rauhallinen hullu. Varsinkin naisten suhteen täysin vaaraton. Kyttä ei tiedä naisten päälle mitään.
- Kiimala pistäpä se suusi soukemmalle, tai se laitetaan. En ole nyt sillä päällä. Jokainen vittuilusana on naula sinun arkkuusi. Se
arkku valmistuukin aika pian.
- Rauha! Tulehan Kyttä tuonne pyhimpään on asiaa.
En alkanut neitoa sen enempää piirittämään. Tulisi varmaankin aika, kun asia olisi ajankohtainen. Nyt meni duuniasiat yksityisasioiden edellä. Siksipä vaan iskin neidolle silmää, sillä silmällä, ja seurasin Kiimalaa.
- Olisi aika nyt kertoa tuloksiakin. On ollut vain turhaa höpinää. Saatana Kyttä luulet varmaan, että kustannan elämäsi hamaan kuolemaan asti?
- Äläpä ala taasen mennä tuolle linjalle... Sinä tiedät, että Kyttä ei kauaa paskapuheita kuuntele. Pitääkö taas toistaa, että tuloksia on paljonkin, mutta niitä ei levitellä median
riepoteltavaksi. Todisteeksi siitä että homma on hanskassa on tässä sinulle pienoinen sievä mutka. Hyvällä tuurilla voit löytää siitä jopa sormenjälkiä ettei peräti Dnaata.
- Jumankauta Kyttä! Tämä on jo jotakin. Sano mistä sait. Löysit?
- Höh! Mitäpä niillä löytöaseilla olisi arvoa? Ei, kylläpä tämä on poimittu ison rosmon taskusta. Kytällä olikin tosi kuumat paikat.
- Kerro!
- Sanoinhan että en huutele. Rikollisjoukko on heti varuillaan. Nytpä lehdet vaan haukkuu poliiseja tyhmyydestä. Eivät nuo niin kauheasti ole väärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti