Aamulla heräsin yllättävän pirteänä. Vilka-sin ulos ja huomasin, että olikin mitä komein keväinen aamu. Pakkasta oli ollut muutama aste nyt aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta
huikaisevan kirkkaana.
Selailin aamun lehtiä. Paikallislehti kuulutti suurin, mustin kirjasimin, kuinka kaupunkia oli kohdannut onnenpotku, koska Metkun konkurssi oli peruttu. Uusi, varakas yrittäjä oli saapunut paikkakunnalle ja pistänyt rahaa likoon.
Lehdessä oli kuva kun kaupunginjohtaka Arto Käyrä, yrittäjä Vasili Rotokoff saksivat nauhoja poikki, näin julistaen " NAKU-AUTON" autoliikkeen avatuksi palvelemaan asiakkaita.
Perhana, kun ei tiennyt pippaloista. Siellä olisi voinut joku seikka selvitä. No, yhtäällä on yhden jäljet, se tuli taas todistettua.
Sisäsivulla oli sitten henkilökuvaus Vasili Rotokoffista. Siinä mainostettiin miehen avuja ja kehuttiin hänen menestymistään liike-elämän rajussa kilpailussa. Rotta nimeä ei näkynyt.
- Joo, poriskaahan te minä pitelen hevosta, murahdin ja viskasin lehden pöydälle. KIIMALA ODOTTAA! Sinne...
***
Poliisiasemalla oli hiljaista. Putiikki oli lähes autio, vain päivystävä konstaapeli ratkoi ristikkoa pöytänsä ääressä.
- Huomenta! huikkasin naiskonstalle hän oli minun kauteni jälkeen tullut vahvuuteen.
- Huomenta vain! Mikähän oli asianne, tytär heti alkoi tivaamaan.
- Sot, sot neito, eipäs kiireellä pilata asioita. Se on moni heittänyt henkensä turhaan kiirehtiessä. Aamu on vielä nuori sekä iltaan pitkä matka, höpötin, kokeillakseni neitokaisen huumorin kestävyyskykyä.
- Asiaton oleskelu näissä tiloissa on kiellettyä!
- Tunsin yksinäisyyttä ja juttelukaverista oli puute. Silloin muistin poliisi on ystäväni. Kipinkapin juoksin asemalle. Tässäpä minä nyt olen.
- Pyydän teitä poistumaan heti...
- Oho! Entä sitten? Soitatko sinä poliisille? Kysyin viattomana.
Neito alkoi saada väriä poskilleen. Silmät, jotka muuten olivat hyvinkin mielenkiintoisen säihkyivät, niistä loisti ärsytetty tiikeri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti