Sivut

perjantai 17. marraskuuta 2017

MARI--197.

Poliisit tutkivat tarkoin nosturin koria. Ottivat jopa sormenjälkiä. Tutkivat kaikkea mahdollisia paikkoja. Kenkien kuvioiden jälkiä hiekassa. Viimein poliisit sai työnsä valmiiksi.
- Kyllä se nyt niin on, että rikos tässä on kysymyksessä, poliiseista nuorempi sanoi.
- Salpa on sahattu lähes poikki. Ei tarvinnut kummoista tönäisyä kun portti aukeni. Tietääkö isäntä oliko Kuljun Karilla vihamiehiä tai riitoja kenenkään kanssa.
- Yksitotinen kaverihan se Kari oli. Olihan sitä meidänkin kesken pikku kärhämää kesällä. Mutta en minä Karia päiviltä päästänyt. Kuljut ovat rehtiä tekijämies tyyppejä. Tekevät minkä lupaavat. Tuolla Amerikan neidin työmaalla oli kai ollut suurempikin kärhämä. Miehet siellä naureskeli kahdella, työmaan kehnoimmalla apumiehellä. Olivat kai yrittäneet neitiä jotain kiristystä.
- Missäs se neiti oleskelee?
- Tuolla aitassa. Morsiameni vei hänet lepäämään. Onhan neiti Karin morsian. Joko tämä minun kohdalta on selvä. Syyllinen en ainakaan ole.
- Jokainen on epäilty niin kauan kuin syyllinen löytyy.
***
- Olipa aikamoinen päivä, huoahti Mari illalla Paavolle. Paavo kiskoi
sukkia jaloistaan sängyn laidalla istuen.
Mari istui keskellä sänkyä juuri suihkusta tulleena, pyyhkeeseen
kietoutuneena.
- Niinpä! Taas nähtiin, kuinka vähän aamulla aavistaa päivän
tapahtumista. Sen syvällisemmin asiaa pohtimatta sanoisin, että aika
paskamainen koko juttu.
- Käväise nyt siellä suihkussa ja tule sitten tänne minun viereeni. On
jotenkin kummallinen olo.
- Et kai voi huonosti?
- Ei, en kai. Jotenkin ilkeä olo vain. lienevätkö omantunnon tuskia. Olin aika tyly Karille.
- Hetkinen, Mari, ehkä sinulla oli siihen hyvä syy. Mutta jutellaan
lisää kohta, kun käyn ensin pesulla.
***
Paavon ollessa suihkussa Marin kännykkä saattoi ilmoille pätkän
Kasakkapartiota, joka juuri sillä hetkellä tuntui irvokkaalta. Mari
kiirehti vastaamaan puheluun.
- Lily täällä, hello! Oh dear, minulla olla kiire ilta. Anteeksi, etten
poikennut sisälle, aloitti serkku lupaavan vuodatuksensa. Mari muisti
oitis, miten Lily oli jättänyt hänet kyydistään kadunkulmaan kuin
postisäkin ja huristanut tiehensä.
- Oi, eihän se...Mari aloitti, mutta ei sen pidemmälle ennättänyt, kun
Lily jatkoi luurin täydeltä:
- Huomasit varmaan, minä olla aivan shokki siellä aitassa. Puhua
hulluja. En minä aivan hullu. Tietenkin minä surra. Kari ihana mies.
Niin ihana mies.

Ei kommentteja: