Mari oli asetellut ulkotulia portaiden molemmin puolin ja osan vienyt
portille asti. Siinä oleville suurille kiville oli hänestä mukava
ryhmitellä näyttävä asetelma. Samalla Mari kertasi mielessään päivän
suunnitelmia.
Vihkiminen, se oli Paavon ja hänen yhteinen toivomus, tapahtuisi vain
kahden todistajan läsnä ollessa kylän pienessä kappelissa. Sen jälkeen
heidän uudessa kodissaan pappi siunaisi vielä heidän liittonsa ja kodin.
Muuten ohjelma olisi melko vapaamuotoista. Kylän emännät olivat
huolehtineet tarjoamiset, uusi keittiö oli näin ensimmäistä kertaa
käytössä. Mirjan serkun tytöt olivat luvanneet tulla soittamaan huilulla
ja viululla.
Kaiken kaikkiaan oli tarkoitus järjestää pienimuotoiset, mutta kodikkaat
juhlat.
Lily oli vaihtanut tyyliä. Hän oli pakannut osan kalliita
muotiluomuksiaan ja harkitsi, minne voisi ne lahjoittaa. Kehitysmaihin?
- Ei, eihän niitä siellä voinut käyttää. Kirpputorille? - Ei, eurolla
myytäviksikään ne eivät sopineet. - Hm, mietti Lily, täytyy kysyä
Marilta, jospa hän voisi vinkata jotain sopivaa.
Katsahdettuaan kelloonsa Lily huudahti ääneen, Eero saapuisi minä
hetkenä hyvänsä häntä noutamaan. Kannat kopisten Lily asteli peilin luo.
Hän ei ollut ollenkaan tyytymätön näkemäänsä: laventelinsininen sopi
hänelle hyvin. Sipaisu heleää punaa poskipäihin sai hänen ihonsa
näyttämään kauniilta. Kuullessaan Eeron askelet käytävässä Lily
napsautti puuterirasian kannen kiinni ja kääntyi ovelle päin.
Ovi aukeni kopautuksen jälkeen ja sisään asteli tyylikkään harmaassa
puvussa Eero.
- No niin, sinähän olet aivan valmis. Olemme ajoissa paikalla, kun nyt
lähdemme.
- Vielä jokin aika sitten minua olisi harmittanut, että serkku päättää
avioitua noin vaatimattomin seremonioin, mutta nyt huomaan, että ehkäpä
hänellä on oikeus päättää juhlan puitteista tulevan miehensä kanssa. Jos MINÄ...
- Olen toki nähnyt televisiosta amerikkalaisia hääjuhlia, mutta onhan
se Lily niinkin, että kaiken ei tarvitse olla suurta eikä kaikki suuri
ole aina kaikkein kauneintakaan, totesi Eero heidän laskeutuessaan
portaita alas kadulle.
- Niin, ja minä toivon pääseväni pian oman katon alle myös. Tämä
vuokra-asuminen ei sovi minulle yhtään.
- Pian sekin tapahtunee. Sitäkin kiitollisempi sitten osaat olla!
***
Marin poskilla kimmelsi ilon kyyneleitä vielä auton jo kääntyessä
kotitielle. Hän katsoi vierellään tyylikkäänä istuvaa aviomiestään.
Kuljettaja hidasti vauhtia. Mäellä komeili heidän upouusi kotinsa. Sen ikkunoista loisti lämmin valo. Ulkotulet loimusivat kutsuvasti leudossa syysillassa.
Paavo katsoi hellästi vaimoaan.
- Mari, vaikka nyt näkyykin enemmän kuu, tuolla näkyy meidän paikkamme auringossa. Meidän koti.
LOPPU.
NIin löyty Marille Onnella! KIITOS jos seurasit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti