Kauaapa en kuitenkaan kestänyt sitä typerää kyykyttämistä. Esimiehet olivatkin suorastaan sikoja. Sellainen alkoi ottaa päästä jos perseestä. Alkoikin jo tuntumaan, että nimi olikin ollut väärä enne.
Niin aloin miettimään, miten voisin hyödyntää saamiani oppeja ja sitten välähti. Vuokrasin lähes keskikaupungilta pienen huoneiston. Se oli alimmaisessa kerroksessa. Seinään kiinnitin näyttävän opasteen. Siihenpä mustin kirjaimin olin kirjoittanut: " ETSIVÄTOIMISTO HERKKO KYTTÄ". Pienemmin kirjasimin laatassa luki. "Käänny huolinesi puoleeni!"
Vaatimatonhan toimistoni on, mutta on minun Toimisto. Pomot eivät kurki, eikä kukaan muukaan vahdi teenkö duunia vaiko en. Toimistoni pienuus ei hidasta toimeksiantojen nopeaa ja tehokasta ratkaisemista. Kaikki hoituu kädenkäänteessä.
Mafianpomot eivät Herkolle ole kuin haaste. Ei aina sekään... Pomojen vähä-älyiset gorillat, jotka ovat palkattu tappamaan, ovat Herkolle korkeintaan hidaste.
Lihasten lisäksi tarvitaan myöskin älyä. Se takaa tuloksellisen projektin. Myöskin, että selviää alamaailman limaisilla kujilla.
Älyssä ja voimassa löytyy. Minulla on niitä molempia. Nakulan kujilla lie vain yksi kundi joka täyttää kovimmatkin kriteerit. Sehän on tietenkin Herkko KYTTÄ!
***
Tammikuunpakkaset olivat jo purevimmillaan. Kaksoset Marko ja Matti olivat kouluun lähtemässä. Kotiläksyt olivat jääneet tekemättä... Ja jäisivätkin, sillä vanhemmat olivat lähteneet töihin ennen seitsemää. Isoveli oli mennyt kouluun kahdeksaksi.
- Minä en ainakaan rupea enää mitään läksyjä lukemaan. Ei opettaja kysy jos ei viittaa, Matti kuulutti.
- Vain jospa kuitenkin kysyy, mitäpä sitten tehdään. Minä kun ole kirjoja kertaakaan edes aukaissut.
- Hei, kuule Marko! Jospa ei mennäkään kouluun. Mennään lorvailemaan kaupungille.
- Uskaltaisiko sitä? Jos ukko saakin siitä tietää, niin sehän hakkaa hengiltä.
- Kuka sille kertoo? Muutenkin minä luulen, että eipä se siitä välitä. Sehän on kuitenkin kaljalla, kun töistä pääsee. Sepä sama ukolle on, mitä me tehdään. Vain etkös mamis uskalla, Matti kysyi.
- Uskallanpas siinä missä sinäkin. Sinähän sitä ukkoa aina pelkäät ja sanot, että jos se saa tietää. Isä ei välitä tipan vertaa meidän hommista. Eihän se ole koskaan kotona.
Kinastellen pojat pukivat talviasusteitaan päällensä. Neljäsluokkalaisen huolettomuudella. Kunhan kuteet suunnilleen päällä pysyisi.
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti