Matkan edistyessä Mari toivoi yhä enemmän pääsevänsä pian perille.
Anelman auton iskunvaimentimet olivat jo elämäntehtävänsä tehneet, ja
auto vaappui ja pompotteli tien pinnan muotoja kertaillen. Lisäksi
peiliin ripustettu tuoksuva wunderbaum oli aiheuttaa Marille
hengenahdistusta. Hiljaa oli Marin mielessä kypsynyt päätös olla
kysymättä Anelman kyytiä enää toiste. Kireästi hymyillen Mari kiitti
kyydistä, poistuessaan tien liittymässä. Anelma lähti liikkeelle kaasupoljinta suruttomasti polkaisten. Mari katsoi hetkisen hänen peräänsä. Kun aavistuksenhieno pöly oli laskeutunut, ja ilma raikastui, Mari kääntyi
sivutielle.
Kävellessään hän tarkkaili syksyn värjäämiä lehtiä, joita oli ilmestynyt
viime päivinä luonnon väripalettiin.
Jo kaukaa Mari näki, että jotain oli tapahtunut.
***
Miehiä pudottautui tellingeiltä alemmas ja lopulta maahan.
Maahan päästessään he lähtivät kaikki juoksemaan samaan suuntaan. Kuului
pamahtelua, kuin pyssyn suusta, kun miehet heittelivät lankkuja
käsistään. Kaikki näyttivät juoksevan taaempana olevaa keskenräistä
rakennusta kohti.
Mari kiiruhti myös askeleitaan. Jotain oli tapahtunut. Vatsaakin
vihlaisi ilkeästi, mutta ei kuitenkaan kipeästi.
Työpukuisia miehiä seisoi rintamana tapahtumapaikan ääressä. Joku
näppäili kännykkään hätäkeskuksen numeron ja aloitti sekavan sanaryöpyn,
kunnes annetut ohjeet saivat hänet rauhoittumaan ja aloittamaan
selkeämmän selonteon.
Mari raivasi tiensä läpi tapahtumapaikan ytimeen. Kysyvään katseeseen
hän sai sanattoman eleen, jonka antoi lähellä seisova vanha mies
osoittaessaan kädellään ylhäällä olevaa nosturin koria, jonka vaijeri
kiikkui avuttomana vastauksena.
***
Mari ei ollut koskaan nähnyt Lilyllä sellaista ilmettä, eikä olisi
toivonut koskaan näkevänsäkään, ei Lilyllä eikä kenelläkään
toisellakaan. Hän oli aivan harmaan kalpea. Shokissa.
Verta ei näkynyt missään, mutta sitä oli varmaan paljon siellä, missä
sitä ei olisi pitänyt olla. Pienenä purona sitä norui Karin suupielestä
valkoiselle poolopaidalle, joka oli työnteosta likainen.
Kari piteli kouristuksen lailla naulapyssyä kädessään, kuin olisi pian lähdössä jatkamaan töitään. Mari huomasi ajattelevansa merkityksettömiä asioita. Oliko se elimistön puolustusmekanismi järkytystä vastaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti