- Kyllä se hetkittäin on, mutta nyt sateella pitää tuota emäntää passailla.
- Aivan niin. Lämmin parisuhde on antoisaa ja niin kaunista. Näin kulttuuriperheessä Kitulassa riittää lämpöä talvipakkasellakin. Oi, kuinka kodikasta ja siistiä teillä täällä onkaan. Ei ole ehtinyt poikkeamaan koko kesänä.
- Juuri isän kanssa puhuttiin kulttuurisihteeristä. Päiviteltiin, kuinkahan raskasta se pyörällä onkaan polkea pitkiä matkoja syrjäisiä sorateitä. Hän on laittanut auton helpottamaan liikkumista.
- Toki minulla auto on ollut jo vuosia mutta nautin pyöräilystä kesäisin. Nytkin lähdin autolla siksi kun satoi.
- Juoko hän kahvia jos panen tulemaan?
- Mielellään. Kiitos. Isäntä lie varmaankin aktiivisesti harrastanut lukemista ja runojen tulkitsemista. Vieläkin selkäpiissä tuntuu ne tunnot jotka viime kesänä saimme kokea Jussin aattona, Suomen ihanassa kesäisessä luonnossa, hyvien ystävien seurassa.
Samalla Piritta-Anneliina loi Jaskaan hymyn joka sai miehen rinnassa värähtelemään kuumia tunteita.
- Eihän se meikäläinen osaa, mutta parhaani yritin. Minulla kun on sellainen tyyli, että mihinkä minä rupean sen myös kunnolla teen.
- Kun meidän isällä on niin jämäkkä luonne,
niin kaikki on todella omaperäistä ja jylhää
tulkintaa, Elli ehätti lisäämään.
- Se on totta. Vaikka opettaja Kärhämäinen, on koko ikänsä opiskellut runon tulkintaa menee Kitulan isännän tulkinta kokonaan eri tasolle.
Jaska vilkaisi merkitsevästi Elliä. Sitten
verkkaisesti sanoi:
- Joo, kyllähän opettaja aivan hyvin lukee. Eipähän siinä mitään, mutta esityksessä pitää olla henki joka sukeltaa sielunsopukoihin.
- Isäntä on huomannut aivan oikein. Paatosta Kärhämäisellä on liikaakin. Ehkä se on pahin virhe tulkinnassa. Asiasta seuraavaan....
jat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti